Environ · Helixium · Ihonhoito · Jane Iredale · Lumene · Luonnonkosmetiikka · Lush · L`Occitane · Madara · Origins · Pixi · V 10 Plus

Mun ihonhoidon salaiset ainesosat

Hih! No eihän tehoaineet, joihin luotan ihonhoidossa, ole salaisia. Mutta ne ovat sellainen asia, jota mun ei tule itsekään arjessa suuresti mietittyä. Halusinkin nyt osittain myös itseäni varten tehdä postauksen siitä, mitkä ovat yhdistäviä tekijöitä tuotteissa, joita käytän. Ja miksi ihoni on niin(kin) hyvässä kunnossa kuin se on. Se ei nimittäin todellakaan ole itsestäänselvää. Pateettista angstia aknestani löytyy mm. täältä ja täältä.

Tässä postauksessa näkyvät tuotteet eivät missään nimessä ole ainoita mahdollisia tuotteita, joita käyttäisin tai voisin suositella. Ajatus onkin tutkia INCI-listoja hieman, niin jokainen voi valita mieleiseltään merkiltä samoilla tehoaineilla varustetun tuotteen, ja nyt esittelemäni tuotteet ovat ideoita ja omasta mielestäni hyviä vaihtoehtoja :) Haluan vielä muistuttaa, että mä olen kaikkea muuta kuin kosmetiikan ainesosiin syvälle pureutunut kemisti tai tietäjä! Silti kannustan tutkimaan edes vähän käyttämiesi ja ostamiesi tuotteiden ainesosia, niistä voi oppia kaikkea jännää, kuten sen, mistä juuri sinun ihosi pitää! <3

Lähdetään liikkeelle ihon syväpuhdistuksesta!

KAOLIINI- JA BENTONIITTISAVI

Savinaamio on ehdoton osa ihonhoitoani viikottain. Olen muutaman kerran elämäntilanteen käydessä kiireiseksi/stressaavaksi/kaoottiseksi, kuten viime syksynä, luistanut savinaamion käytöstä. Ja huomannut sen todellakin! Mun iho tarvitsee savinaamion, joka puhdistaa huokoset ja tekee ne näkymättömän näköisiksi. Tähän ei mikään muu vippaskonsti auta; jos en käytä savinaamiota, huokosissa on mömmöä ja ne ovat näkyvät. Käyttämissäni savinaamioissa on joko valkoista kaoliinisavea, joka on hellävarainen vaihtoehto herkälle iholle tai bentoniittisavea, joka on vielä tehokkaampi ihon puhdistaja. Useissa savinaamioissa on molempia!

Originsin Clear Improvementin* ja Lushin uusien Jelly Face Maskien lisäksi loistavia savinaamioita on Kiehlsin Rare Earth Deep Pore Cleansing Masque* ja luonnonkosmetiikan puolelta Absolutionin Le Soin Purifiant* (kaikkein vähiten kuivattava kokeilemistani!).

AHA-HAPOT

Jatketaan ihon syväpuhdistuslinjalla, tai oikeastaan kyse on kuorinnasta ja kirkastamisesta. AHA-hapot eli hedelmähapot ovat kattonimitys monelle eri hapolle kuten maitohapolle, sitruunahapolle ja omenahapolle. En ole tutkinut asiaa niin tarkasti, että osaisin kokemuksesta eritellä eri AHA-happojen tuloksia omassa ihossani, mutta esimerkiksi tämä Madaran suosikkituotteeni Peel* sisältää maitohappoa ja Pixin Glow Tonic* glykolihappoa. Ihosta tulee pehmeämpi ja nimenomaan kirkkaampi. Täsmätuote samealle iholle on siis tässä! Tiedän, että vannoutuneimmat AHA-fanit käyttävät hedelmähappoja sisältäviä tuotteita päivittäin, mutta itse haluan käyttää kuorivia tuotteita maltillisesti ja mieluummin melkein hieman liian harvoin kuin usein. Käytän ihoa kuorivaa Clarisonicia (ja itse asiassa mulla on Foreo juuri testissä) pari kertaa viikossa ja hedelmähappoja käytän lisäksi noin kerran-kaksi viikossa. Olen itse niin monta kertaa ylipuhdistanut ja alikosteuttanut ihoani, että yritän kovasti nykyisin muistaa tasapainon :)

A-VITAMIINI

Sitten ainesosa, jonka äärellä voisimme pitää pienen hiljaisen hetken. Tittidii A-vitamiini!! Jos jostain en voi luopua, niin se on tässä. Aloitin A-vitamiinin käyttöurani Environin tuotteilla, enkä sen koommin ole muihin vaihtanut. En siis pysty sanomaan, saako kaikilla A-vitamiinituotteilla tällaisia tuloksia, mutta Environ ei ole sen vähempää kuin parantanut akneni. Lisää ylistystä ja kuvia löytyy tästä postauksesta, mutta pähkinänkuoressa näen ihossani aina ja poikkeuksetta jos Environ-voiteeni on ehtinyt loppua, enkä ole ehtinyt hankkia lisää. Viime kesän ja syksyn stressiputkessa ihonhoitorutiinini kärsivät pari kertaa, mutta sain onneksi näppylöiden valtaaman ihoni kuosiin AVST-voiteella. Sen, että todella käytän uskollisesti tuotetta, näkee viimeistään siitä, että olen jo siirtynyt AVST4-tasoiseen voiteeseen, kun käyttö pitää aina aloittaa AVST1-voiteesta.

Löytyykö teistä muuten tyyppiä, joka olisi käyttänyt sekä Environia että jotain muuta A-vitamiinituotetta? Oliko eroa? Mä en näe syytä edes tiet…testaamisen vuoksi vaihtaa merkkiä, mutta kiinnostaisi silti tosi paljon tietää, onko joku saanut hyviä tuloksia ihossa muiden merkkien tuotteilla? Environin jälleenmyyjät löydät täältä.

HYALURONIHAPPO

Kyllä. Itselleni tulee ihon kosteutuksesta puhuttaessa ensimmäisenä mieleen hyaluronihappo. Sillä on super power, nimittäin se sitoo mielettömän hyvin kosteutta ja on samalla anti age -tuote, kun kosteutta imenyt iho ikään kuin pullistuu ja juonteet näyttävät sileämmiltä. Mä itse asiassa yllätyin kovasti, kun en tällä hetkellä käyttämistäni tuotteista löytänyt hyaluronihappoa (ainakaan INCIn alkupäästä) juuri mistään! Mietin asiaa, ja on tosiaan totta, että hyaluronihappo on itselleni enemmän lämpimän vuodenajan kosteuttava ainesosa, kun taas talvella ihoni kaipaa hoitavampia tuotteita. That been said, puristeltuani kuvan V 10 Plus Okinawa Deep Sea Water Maskin tyhjäksi, mun täytyy nyt äkkiä täydentää ihonhoitotuotteitani jollain ihanalla hyaluronihappotuotteella. Yksi parhaista kokeilemistani on ollut tämä V 10 Plus Deep Moist Gel. Todnäk ostan sitä lisää, ellei joku teistä osaa heittää jotain killerihyvää tuotetta?! :)

ALOE VERA

Haa! Tarkkasilmäisimmät varmaan ihmettelevät, että mitenkäs tämä Pixi on tässäkin kuvassa. No siksi, koska (melkein) kaikissa ihonhoitotuotteissa on useaa eri hyvisainetta! Pixi Glow Tonic ei AHA-haposta huolimatta kuivata ihoa, koska siinä on veden jälkeen heti toisena ainesosana hoitava aloe vera. Aloe vera on ihanin juttu aurinkokaudella ja milloin vain, kun iho on kokenut kovia esimerkiksi lentomatkalla. Se rauhoittaa, virkistää ja hoitaa ihoa. Jane Iredalen Pommist on ihanin kosteuttava kasvosuihke, jota olen kokeillut. Sumute on hienojakoinen, tuoksu raikkaan omenainen ja iho kiittää ja kumartaa. Kertakaikkiaan huippu ja aloe vera on Pommistinkin INCIssä heti kakkosena. Menossa mulla on muistaakseni kolmas pullo <3 Suomen Jane Iredale uudistaa nettisivujaan, joten en voi valitettavasti linkata jälleenmyyjiä tällä hetkellä.

ÖLJYT

Ehdottomasti yksi kosmetiikkakaapin must on hoitava öljy(sekoitus). Otin kuvaan tarkoituksella mukaan perinteisen öljykoostumuksisen tuotteen eli Lumene Sisun*, jossa on mm. jojoba-, avokado- ja manteliöljyjä ja Sisun lisäksi yhden kosteusvoiteen ja yhden naamion. Nimittäin tiedän monen arastelevan öljyjä tahmean koostumuksen pelossa. Itseäni hetkellinen öljyinen ihofiilis ei haittaa, mutta on hyvä tietää, että ihoaan voi helliä öljyillä myös voiteen tai naamion muodossa! :) Esimerkiksi Lush Magical Moringa (josta olen kirjoittanut jo täällä) jättää niin siloisen ja pehmeän ihon arganöljyn ja moringaöljyn avulla ja L´ Occitanen Immortelle Cream Mask kosteuttaa mm. kookos- ja auringonkukkaöljyjen voimin, että perinteisen öljyn voi ihan hyvin jättää kauppaan jos haluaa.

Vinkkivitonen perinteisen öljyn käyttäjälle: sekoita öljytipat seerumiin tai hoitonesteeseen kämmenellä ja levitä tämä seos vasta kasvoille. Imeytyy paremmin kuin pelkkä öljy :)

ETANAUUTE

Viimeisenä postauksen varsinainen musta hevonen eli etanauute. Kyllä! Mä rekisteröin heti mm. Zuiita ja Eco by Sonyaa maahantuovan Mirazin uuden luonnonkosmetiikan Helixium-sarjan, mutta jotenkin ajatus etanauutteesta ihonhoitotuotteessa ahdisti mua. Kyse ei ollut ällötyksestä vaan siitä, että olin jotenkin huolissani tavasta, millä uute saadaan etanoista. Vasta kun viime keväänä Luonnonkaunis-messuilla Mirazin naiset kertoivat, että Helixiumin etanatuotteissa käytetty etanalima kerätään käsin etanoiden jättämistä limavanoista (eikä lypsetä tai muuta, mikä mulla oli mielikuvana) ja että etanoilla on hyvät oltavat ja ne syövät luomuravintoa, rentouduin ja annoin itseni innostua tuotteista. En ole muiden merkkien etanatuotteita kokeillut, mutta Helixiumilta käyttämäni kosteusvoide*, silmänympärysseerumi* ja misellivesi* ovat jokainen olleet poikkeuksellisen hyviä! Ihastumisestani kertoo se, että sekä misellivesi että kosteusvoide ovat yllä olevassa kuvassa tyhjinä ja mähän en itselleni sopimattomia tuotteita loppuun käytä vaan passaan tuotteet kollegoille tai läheisille :D Erityisen ihana on geelimäinen silmänympärysseerumi, joka levitetään viilentävällä roll on -pylpyrällä. Tykkään!

Huhhuh, tästähän meinasi tulla aikamoinen pläjäys! Ette muuten ikinä uskoisi, kauanko olen tätä postausta kirjoittanut, nimittäin TOSI kauan :´ D Mutta mitäs sanotte? Onkos samat tehoaineet käytössä sullakin? :)

Postaus sisältää affiliate-linkkejä (merkitty *). Jane Iredalen, Pixin ja Madaran tuotteet ostettu itse, muut saatu blogin kautta.

Aptekkikosmetiikka · Avene · Batiste · BeautyBlender · Clinique · Dior · Dr. Hauschka · Kosmetiikan ostetut-kulutetut · Luonnonkosmetiikka · Lush · MAC · Madara · Sensai · V 10 Plus · YSL

Syyskuussa 2016 loppunut kosmetiikka

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä taas tullaan rumasti myöhässä :D Joten ei muuta kuin arvostelemaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Madara SOS Hydra Recharge Cream*
Ihana luonnonkosmetiikan kosteusvoide, joka sopii sekä yö- että päivävoiteeksi. Mulla on jo uusi purkki odottamassa korkkausta, joten tykkään kovasti :)

Clinique Rinse Off Foaming Cleanser Mousse*
Tämä putsari jätti omaan makuuni liian narskuvan puhtaan ihon. Ei ollut siksi mun juttu.

Avene Eau Thermale
Lähdevesisuihke, jollaisia tykkään käyttää nimenomaan kesällä ihon freesaamiseen ja viilentymiseen. Näitä olen käyttänyt jo useamman :)

V 10 Plus LX Advanced Lifting Cream
Täyteläinen ja kosteuttava yövoide, jonka käytin mielelläni. Purkkimallisen pakkauksen annan anteeksi, koska onhan tää nyt niin nätti!

Dr. Hauschka Puhdistusvoide
Syväpuhdistava kakkosvaiheen putsari, joka sekä puhdistaa että kosteuttaa. Käyttöohjeet kannattaa lukea tarkasti, tätä nimittäin ei hierota ihoon vaan painellaan kostutettuja kämmeniä kasvoille ja pois, niin muodostuu imukuppiefekti, joka poistaa kuonan huokosista. Luotettava ihonhoidon ”perustuote”, johon palaan ihon kenkkuillessa kun haluan käyttää jotain sille varmasti sopivaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sensai Softening Lotion*
Hoitovedet on mulla vähän sellainen ”en ymmärrä” -kategoria :D Ei yhtä hoitavia kuin seerumit, mutta kuitenkin enemmän kuin kasvovesi. Tämä Sensain tuote oli kiva, mutta ostan jatkossakin mieluummin seerumeita.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Dior Creme Abricot
Söpön persikan värinen kynsinauhavoide söpössä purkissa. Tuotteessa ei ollut mitään vikaa, mutta jäi kohdallani ihan kiva -kategoriaan. Purkki oli vähän hankala käytössä, kun kantta yritti tahmein sormin sulkea.

Bepanthen
Luottotuotteeni, käy niin tatuoinnin kuin Benkun nenun hoitoon :)

Lush Yuzu and Cocoa Shower Cream
Tämä ei pieneksi sitrusfanin pettymykseksi tuoksunut oikeastaan yhtään yuzu-hedelmälle vaan pehmeälle kaakaolle. Tykkäsin kuitenkin hieman paksummasta cream-koostumuksesta ja mielelläni käytin :)

Batiste XXL Volume Dry Shampoo
Siis joo. Mulla oli tämä pikkupullo reissussa mukana ja muistin taas, miksi tästä tykkään! Tuuheuttaa niin hitsin hyvin <3 Täytyy ostaa tätä taas lisää!

Liquid Blendercleanser*
Lempparisivellinsaippuani nestemäinen versio, jonka minikoosta ei pitkään ollut iloa, mutta vaikutti parin käyttökerran perusteella oikein hyvältä putsarilta. Täysikokoisessa pullossa on muuten pystypumppu <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sensai 38 maskara
Mä käytän alaripsissä ripsaria aika harvoin ja silloin yleensä 38-tuotteita, koska monet ripsarit sotkevat ikävästi alaluomen. Tämä ripsiväri ei riittäisi näyttävyytensä puolesta mulle yläripsiin, mutta alaripsissä oikein kiva.

Dior Lash Plumping Serum
No siis kyl te tiiätte. Mun luottokaveri jo monen vuoden takaa. Tosin löysin juuri aika pätevän haastajan!

Clinique High Lenghts Mascara
Hyvä ripsari. Ei mitään moitteen sanaa, mutta ei myöskään riemunkiljahduksia. Voisin ostaa toistekin, mutta tuskin ostan, kun uusia kokeiltavia tulee markkinoille yksi per päivä :)

MAC Pro Longwear Concealer
Paras peitevoide tummille silmänalusille. Kyllä vaan. Juuri tällä hetkellä yritän tosi pärjätä ilman ja kulutella jemmoja. Mutta kyllä mä varmaan pian marssin taas MACille <3

YSL Babydoll Kiss & Blush
Poskipuna-huulipuna, jota käytin lähinnä huulilla. Ihana pehmeän samettinen koostumus ja herkku tuoksu. Voisin todellakin ostaa lisää, elleivät nämä maksaisi ihan maltaita.

Noni, nyt yritän saada lokakuun loppuneet ulos ennen marraskuun loppua, saa nähdä onnistuuko :D Löytyikö mitään jännää?

*Saatu blogin kautta.

Aptekkikosmetiikka · Batiste · BeautyBlender · Bliss · Clarins · Depend · Dermablend · Goldwell · Hiukset · Ihonhoito · Kosmetiikan ostetut-kulutetut · Luonnonkosmetiikka · L`Atelier des Délices · MAC · Meikit · PATYKA · V 10 Plus · Weleda

Elokuussa 2016 tyhjentyneet

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huhhuh! Elokuussa loppui aikamoinen kasa purkkia ja putelia. Eiköhän mennä pidemmittä puheitta ruotimaan niitä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Patyka Tea Tree Face Cream
Patykan teepuuvoide (postaus) oli erittäin kevyt voide kasvoille. Riitti kasvoilleni kesälläkin juuri ja juuri, tai ehkäpä olen vain tottunut kosteutetumpaan fiilikseen. Hyvä voide epäpuhtauksista kärsivälle, jolla on myös taipumusta ihon kiiltelyyn.

V 10 Plus Deep Moist Gel*
Tehokosteuttava geeli, jonka osalta linkkaan tähän postaukseen. Ihana hyaluronihappopommi, tätä voisin ostaa lisääkin.

V 1o Plus LX Advanced Eye Treatment*
Silmänympärysvoide, johon tykästyin kovasti. Käy loistavasti sekä aamuun että iltaan, tarkempi postaus täällä.

Sebamed Liquid Face & Body Wash
Kyllä kuulkaa, tuoksufriikki on ostanut hajusteettoman saippuan :D Mutta tämä oli mulla enimmäkseen kasvokäytössä sekä meikkejä poistamassa että meikittöminä päivinä ihan lian puhdistajana. Ei kuivattanut ihoa ja ansaitsi vakiopaikan suihkukamoissani monikäyttöisyytensä ansiosta. En olisi uskonut, mutta niin se vaan on. Ostin jo uuden :D

Murad Rapid Collagen Infusion
Paksu kokeilukokoinen seerumi, joka tosiaan tuntui napakoittavan ihoa. Käytin tätä aamuisin kosteusvoiteen alla ja tykkäsin. Tätäkin voisin ostaa lisää!

L´ atelier des Délices Moisturising Fiber Mask
Tämä kangasnaamio tuli Jolie Boxista ja kokeilin sen innolla. Jätti ihon todentotta kosteutetuksi ja terveen tuntuiseksi, mutta mä en vaan kauheasti pidä kangasnaamioista yleensä. Tuntuu, että ainetta meinaa aina mennä silmiin, hiuksiin sitä menee ainakin, ja jotenkin tuntuu epämukavalta puuhastella sen vaikutusaikana mitään. En siksi ostaisi toiste, mutta normaalina naamiona hyvinkin ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Adidas Pure Performance*
Mähän olen vannoutunut Addun antiperspiranttien ystävä, mutta tämä uutuus ei innostanut. Tämä jätti kainaloni valkoisiksi, eikä oikein muutenkaan toiminut. Jatkossa pysyn vanhoissa tutuissa pinkki- ja violettikorkkisissa pulloissa :)

Depend Dip-In kynsilakanpoistoaine
Jo ties kuinka mones purkkini tätä edullista kynsilakanpoistoainetta. Paras kokeilemani dippausversio, ostan lisää!

CND Solar Oil*
Kuin myös todella todella tuttu tuote, yksi parhaista kynsinauhaöljyistä. Tällainen on täysikokoisena odottamassa kaapissa vuoroaan. Tosi hyvää kamaa!

Weleda Skin Food
Jolie Boxista tämäkin ja tykkäsin! Pehmitti ihanasti kuivia kantapäitä ja toki voi käyttää muullakin, minne tarvitsee kosteutta. Tämä oli itse asiassa muistaakseni ensimmäinen kosketukseni Weledan tuotteisiin, ja todella positiivinen sellainen! Odotan innolla, että pääsen tutkimaan merkin osastoa I love me -messuilla :)

Terre d´ Oc Shea Body Butter Cherry (*ehkä, en ole varma)
Myöskin tuote, jota olen käyttänyt purkkitolkulla eli Terren sheavoi, tällä kertaa ihanalla kirsikantuoksulla. Nämä ovat ihania! <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bliss Softening Socks
Mun ei tarvitse ostaa enää tällaisia kalliita sukkia, koska olen oppinut, miten jalkavoidetta käytetään :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Goldwell Color Serum Spray
Ihan älyttömän hyvä kosteuttava suihke, joka kuuluu luottotuotteisiini. Tätä suihkutan heti suihkusta tultuani koko päähän, ennen kuin alan harjata hiuksia läpi. Selvittää kivasti ja kosteuttaa. Tosi hyvä tuote, varmasti taas jossain vaiheessa hommaan lisää!

Batiste Heavenly Volume Dry Shampoo*
Tämä ei oikein sanonut mulle mitään. Tykkään kovasti merkin XXL Volume -kuivashampoosta, mutta tämä uusi tuote ei tuuheuttanut yhtä hyvin, muttei ollut ideaali tukan freesaamiseenkaan. En osta lisää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Dermablend Compact Foundation
Apteekista saatava todella peittävä meikkivoide, jota kerrastamalla saa aivan uskomattoman peittävän lopputuloksen, kuitenkin ilman pelkoa maskimaisesta meikistä. Jos ihollasi on runsaasti peitettävää, tämä on loistava vaihtoehto. Täällä tarkempi postaus.

beautyblender ja micro.mini
Tykkään, tykkään ja tykkään! Ministä postaus täällä ja perusversiosta mm. täällä.

Clarins Instant Light Lip Balm Perfector*
Toffeelta tuoksuva ihanan kosteuttava huulirasva, josta olen kirjoitellut täällä. Tosi hyvä tuote, ei jätä huulia yhtään tahmaiseksi ja tuo sipauksen väriä.

MAC Insanely It
Ei tämä ihan loppuun asti kulunut, mutta riittävästi kuitenkin ja ikääkin alkoi olla. Mulla taitaa muuten ihan just olla uudet kuusi Back-to-MACiä kasassa :D

Nonni! Näin paljon kaikkea tällä kertaa… Mitäs jännää näkyi? :)

Aptekkikosmetiikka · Bioderma · Eucerin · evo · Guerlain · Helena Rubinstein · Hiukset · Ihonhoito · Jurlique · Kosmetiikan ostetut-kulutetut · Lush · L`Occitane · Meikit · Nivea · V 10 Plus

Kesäkuun 2016 tyhjentyneet purkit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täältä tullaan, totutusti hieman myöhässä :D Elikkäs aika ruotia kesäkuun loppuneita tuotteita!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bioderma Sensibio Make-Up Removing Micelle Solution
Bloggaajien hypettämä misellivesi, josta myös minä tykkäsin kovasti! En tosin koskaan ota koko meikkiä misellivedellä pois, joten en osaa ottaa kantaa, olisiko tämä riittävän tehokas siihen hommaan. Biodermaa ei saa Suomesta ja esimerkiksi nyt käytössäni oleva Mossan tuote on mielestäni ihan yhtä hyvä, joten en ainakaan heti aio tilata Biodermaa lisää.

Nivea Double Effect Eye Make-Up Remover
Halpa ja hyvä. Voisin ehdottomasti ostaa lisää ja varmaan ostankin. Poisti (vesiliukoisen) silmämeikin vaivatta eikä ärsyttänyt silmiäni, jota moni silmämeikinputsari tekee. Loistotuote!

V 10 Plus Vitamin A Serum*
Postaus. Loistava seerumi varsinkin sekaiholle, tykkään!

Eucerin Hyaluron Filler Concentrate*
Tiedemiehen seerumista postaus täällä. Kemikaalimainen tuoksu on tämän ainoa miinus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jurlique ruusukäsivoide
Tämä on toinen käyttämäni purtilo tätä, joten ihana käsivoide on kyseessä.

L´Occitane Ultra Soft Cream Rose
Nämä L´Occitanen vartalovoit ovat parhaita evörs! Tykkään näistä vielä enemmän kuin The Body Shopin vastaavista ja se on paljon sanottu! Varsinkin kirpeä Zesty Lime on sellainen, että sitä täytyy ehdottomasti ostaa lisää! <3

Guerlain Terracotta Sunless Tinted Selftanning Gel*
Postaus. Puhdasta kultaa on tämä vartalon itseruskettava. Kosteuttaa ihoa aivan ihanasti ja päivetyksestä tulee tosi luonnollinen. Miinuksena tietty kallis hinta, mutta kyllä vaan oli ihana tuote <3

Lush Comforter Moisturising Shower Cream
NIIIIIIN ihana mustaherukan tuoksuinen suihkugeeli. Parhaat suihkugeelit tulevat mielestäni ehdottomasti Lushilta! Pitäisikin varmaan käydä poistamassa joku uusi ihana. Viime viikolla ottamani tatuoinnin johdosta joudun peseytymään kolmesti päivässä, joten näitä kuluu :D

Adidas Soften Silky Touch Antiperspirant
Luottodödöni jo varmaan kymmenettä vuotta. Käytän sen rinnalla muitakin, mutta Adidasta pitää aina olla kaapissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

evo Water Killer Dry Shampoo*
Paras. Kuivashampoo. Ikinä. Kaikki muut tuntuvat huonoilta tämän jälkeen. Postaus täällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MAC Pro Longwear Nourishing Waterproof Foundation
Jos mun pitäisi käyttää vain yhtä meikkivoidetta, se olisi ehdottomasti tämä. Aivan ässä! Postannut olen tästä monta kertaa, mm. esittelyn täällä ja meikkikuvia täällä. Olen ostanut jo uudenkin :)

Helena Rubistein Color Clone
Pannuprojektini epäonnistuminen. Kaikesta huolimatta loistava kevyehkösti peittävä meikkivoide, jota olen kuluttanut purkkikaupalla.

Guerlain Oxygen Care Moisturizer and Radiance Booster*
Happiseerumi, jonka loppuminen itkettää. Aivan älyttömän ihana kuultoprimeri, tykkäsin ja paljon <3

Make Up Store Fabulous Rose
Pannuprojektissani mukana ollut huultenrajauskynä, jonka sain kuin sainkin käytettyä loppuun asti! Aivan ihana ja monikäyttöinen sävy, mutta nykyisin olen laiskistunut niin paljon, etten juuri käytä rajausta vaan vetelen huulipunankin suoraan puikosta ;)

Tässä on kesäkuun loppuneet taputeltu :) Mitä kivaa näkyi?

*Saatu blogin kautta.

ACO · Aptekkikosmetiikka · Clinique · Dermalogica · Dr.R.A.Eckstein · Goldwell · Kanebo · Kosmetiikan ostetut-kulutetut · Luonnonkosmetiikka · Lush · L`Atelier des Délices · MAC · Moroccanoil · MUS · OPI · Sampar · Sephora · Terre d`Oc · Urban Decay · V 10 Plus

Syyskuun loppuneet

Tämmöinen kasa tällä kertaa sitten, katsotaanpa vähän tarkemmin!

Ihonhoito

Clinique Take The Day Off Cleansing Balm
Ihan käsittämätöntä, etten ole kirjoittanut tästä tuotteesta aiemmin, koska se on ihan huippu! Kyseessä on ykkösvaiheen putsari, joka on purkissa kiinteää, mutta muuttuu kasvoilla kevyellä hieromisella öljymäiseksi. Meikinpoisto tällä on huomattavasti nopeampaa kuin vaikkapa Sensain ykkösvaiheen balmilla tai voiteella, mutta teho ihan yhtä hyvä. Tällä hetkellä mulla on käytössä juurikin tuo Sensain meikinpoistovoide, mutta seuraavaksi ostan luultavasti tätä Cliniqueta, sen kanssa homma hoituu paljon ripeämmin. Kiinteän aineen ottaminen purkista on myös jollain lailla terapeuttista ;)

Kanebo Evita UV Gel
Japanin tuliaisena saamani Kanebo-tuotepakkauksen mukana tullut kosteuttava aurinkosuojageeli ei herättänyt erityisenä tuntemuksia.

V 10 Plus C-vitamiiniseerumi*
Postaus. Erittäin toimiva seerumi tasapainottamaan rasvoittuvaa ihoa, tai mun kohdalla rasvoittuva t-aluetta. Voisin ehdottomasti ostaa lisää!

L´Atelier des Délices Clarity Cellular Cleansing Water
Tämä oli Aloréen ohella toinen kokeilemani misellivesi, ja täytyy sanoa, että L`Atelierin tuote hävisi Aloréelle tehossaan ihan 6-0. Jos olet ostamassa misellivettä ja haluat käyttää luonnonkosmetiikkaa, suosittelen lämpimästi ostamaan tämän sijaan Aloréen tuotteen :)

Sampar So Much To Dew Midnight Mask*
Postaus. Sikahyvä tuote, kiireinen nainen kiittää kosteuttavaa naamiota, joka tekee taikojaan sillä aikaa, kun itse vetelee kauneusunia. Tätä on jemmassa jo uusi tuubi, suosittelen!

Meikit

Dermalogica Skinperfect Primer
Postaus. Yksi parhaista kokeilemistani meikinpohjustusvoiteista. Tätä täytyy ehdottomasti ostaa lisää!

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
Silmämeikinpohjustusvoide, joka ei ole pettänyt koskaan! Täydellinen nimenomaan puuterimaisten luomivärien alle, voidemaisten pohjana käytän Artdecon Eyeshadow Basea, joka jättää hieman kosteamman ja tahmeamman pinnan luomelle. Uusi UD-pohjustaja on jo korkattu, en viitsi turhaan kokeilla muita, kun tämä toimii täydellisesti.

MAC Prep + Prime huulipunan pohjustaja 
Tämä on jo varmastikin viides loppuun käyttämäni tuote, käytän tätä päivittäin. Kosteuttaa huulia ja tasoittaa niiden pinnan ennen huulipunan levittämistä. Ihan must-tuote varsinkin mattapunien alle.

Make Up Store High Tech Lighter Sundust
Voidemainen highlighteri, jolla sai poskipäille ihanan hehkun. Tämä kaveri oli kuitenkin ollut jemmoissani jo niin kauan, että heitin loput suosiolla pois.

Blistex Lip Brilliance
Kevyen punaisen sävyn jättävä huulivoide, joka on kategoriaa ihan jees. En osta toiste, parempiakin tuotteita on.

ACO Soft Red Lip Balm
Sama juttu kuin Blistexin kohdalla, ihan ok, mutta siinä se. Koostumus oli makuuni liian kova, en tykkää, että huulirasvaa joutuu hinkkaamaan edestakaisin, että sitä saa huulille tarpeeksi.

Vartalo

Terre d´Oc Arganvoi
Postaus. Ei lempparini, ihan tuoksunsa takia.

L´Occitane Sheavoi
Tästä en pysty antamaan arviota, koska löysin tämän IKUISUUKSIA vanhan purkin ihan sattumalta, enkä enää uskaltanut käyttää sitä ;)

Sephora Creamy Body Wash Lagoon
Sepon suihkuvoiteiden koostumus on ihana, ja tuoksuissa riittää valikoimaa. Lagoonista voisin ostaa isonkin tuubin, ihanan raikas tuoksu.

Hiukset

Moroccanoil Light
Ensimmäinen kokeilemani hiusöljy, joka oli ihan hullun riittoisaa. Tykkäsin kovasti, ja voisin ehdottomasti ostaa lisää, mutta ensin käytän jemmassa olevat öljyt pois.

Lush Shampoopala Seanik
Tuuheuttava shampoopala tekee mitä lupaa, tukka on selkeästi tuuheampi, mutta ei kuitenkaan takkuinen. Voisin ostaa toistekin!

Goldwell Ultra Volume Touch-Up Spray*
Postaus. Freesaava kuivashampoo nimenomaan tuomaan puhdasta fiilistä ja näköä hiuksiin, tätä ei kannata niinkään käyttää tuuheuden toivossa. Kivan raikas tuoksu. Voisin hankkia lisää.

Kynnet

Dr.R.A.Eckstein Lecithin Nail Oil
Ihan ok kynsiöljy, jossa oli paksu koostumus. Tuoksu ei ollut lempparini, samoin imeytyminen oli hitaampaa kuin lempparillani CND:n Solar Oililla. Plussaa kätevästä pumppupullosta.

OPI Jinx
Bond Girls -minisetissä tullut ihana hiekkalakka. Jouduin heittämään puolillaan olevan pullon pois, koska lakka oli kuivunut käyttökelvottomaksi.

Sellaisia! Merkitsin muuten nyt ensimmäistä kertaa tähän loppuneet-postaukseen, jos olin saanut tuotteen blogin kautta. Olen tähän asti ajatellut, että tieto ei ole olennainen, koska usein tuote on jo esitelty aiemmin blogissa, eikä kukaan varmaankaan voi väittää mainonnaksi sellaisen tuotteen esittelyä, jonka olen käyttänyt kokonaan. Mutta, avoimuus on aina jees, joten tästä eteenpäin yritän muistaa merkitä saadut tuotteet myös näihin loppuneista tuotteista kertoviin postauksiin :)

* Saatu blogin kautta.