Iso poika Beni ja kops sanoi Sallan pää
Riki omalla sohvallaan ja Beni ”olkkarin pedillään”, joka on oikeasti läppärin alusta käännettynä ylösalaisin |
Ajattelin laittaa pientä hyvänmielen koirapostausta lauantain kunniaksi. Tai no, syy oli kai oikeasti se, että halusin jatkaa terveysongelmistani avautumista, ja piti löytää sopivan kevyt kuvitus tekstille.
Beni (oik.) ja siskonsa Muru leikkimässä 3,5 kk:n ikäisinä |
Oli jotenkin kohtalon ivaa, että juuri torstaina, kun itkin niskajumiani täällä blogissa, seuraavasta yöstä tuli sellainen, että niskajutut tuntuivat aika pieniltä. Poikakaverini nimittäin heräisi torstain ja perjantain välisenä yönä kolahdukseen, joka johtui siitä, että olin vessaan mennessäni pyörtynyt ja kaatunut ruokailutilan lattialle. Muistan vain oudon pimeyden ja sen, että joku kysyy, että ”pyörryitsä”, ja itse hoin, että en tiedä mitä tapahtui. Beni taisi ensin luulla, että kyseessä on joku leikki, kun muistan hämärästi, että se tuli hyppimään mun päälle. Koiraraukat taisivat kyllä vähän pelästyä, kun ne suljettiin makkariin, ja mamma makasi vaan edelleen maassa. Olin lyönyt pudotessani päänikin. Olo oli niin heikko, ettei ollut mitään jakoa yrittää nousta tuosta lattialta. Ei siinä muu auttanut, kuin poikakaverin soittaa hätänumeroon. Olin ihan varma, ettei sieltä mitään lanssia lähetetä. Tai ainakaan mua ei viedä mihinkään.
Benin perusilme |
No niinhän se lanssi kuitenkin tuli ja nopeasti, ja mut kiikutettiin sairaalaan. Verenpaineeni oli todella todella alhainen, ja se oli kai suurin syy siihen, että ensihoitajien piti kuskata mut tsekattavaksi. Sairaalassa sitten tutkittiin ja testattiin, mutta mitään sen kummempaa ei löytynyt. Verenpainekin nousi ainakin vähän siellä seurannassa. Ja olin varmaan ainoa potilas, jolla ei ollut alkoholia veressä.
Pojat ottaa arskaa |
Aamulla hoitaja tuli sanomaan, että voit lähteä kotiin, että milläs menet? Muistan selittäneeni, että juuri näin unta, että x ja x tulevat mua hakemaan, mutta ilmeisesti se oli unta, joten taidanpa mennä sitten taksilla. Kenkiäkään mulla ei ollut, joten sain sellaiset siniset muovisuojat sukkien päälle.
Kotiin tultuani pelästyin aika paljon, kun näin kohdan, johon olin kaatunut. Paikka oli nimittäin ruokapöydän ja seinän välinen pieni kaistale. Toisella puolella olisi ollut lasinen pöytä, jonka päälle ei olisi ollut kamalan kiva rysähtää ja lähellä oli myöskin patteri. Mä sain vain muutaman ruhjeen toiseen kyynärpäähäni. Muistan, kun sairaalassa hoitaja kysyi, että ”onko tikattavaa”? Sanoin, että luulen, että ei =)
Broidi hei, MITÄ sä teet?? |
Eilen olin yhteensä kolme tuntia hereillä, mutta tänään olen ollut jo saman verran, vaikka kello on vasta kolme. Harmi, kun ei ole verenpainemittaria kotona, olisi mukava tietää, johtuuko tämä heikotus nyt (ja eilen) matalasta verenpaineesta vai jostain muusta. Ja miksi hitossa se tuolla lailla laskee..? Mut iskettiin sairaalasta kotiin aika lailla ilman vastauksia. Mulla on pari kertaa aiemminkin mitattu (hälyttävän) matala verenpaine, mutta molemmilla kerroilla olen ollut sairaalassa ja tosi kipeä. En tiedä, mikä verenpaineeni taso on normaalissa olotilassa.
Mutta alive and kickin`! Mä en yleensä kirjoittele blogissa näin henkilökohtaisista asioista, mutta nyt tuntui, että piti päästä päästämään tämä juttu pois mun systeemistä. Ehkä mun olokin nyt paranee? ;)