Jei juhlia · Koirat bloggaa · Koiraystäviä

Possunkorvapäivä on hyvä päivä!

Mulla oli viime viikolla synttärit. Mamma sanoi, että täytin 9 vuotta. Mamma sanoi, että mulle järjestetään synttäritkin. En tiedä mitä se tarkoittaa, muuta kuin että meille tuli vieraita, ja sain kaikkea hyvää. Outoa muuten, että Benikin sai, vaikka hänen synttärinsä on kuulemma vasta huhtikuussa.

Aina kun haluaa herkkuja, kannattaa istua ja näyttää söpöltä. Oon huomannut, että se toimii aika hyvin.

Kun Benin kummitäti ja mamman isä tulivat, mamma laittoi meille jotkut ihmeelliset kaulakorutkin.

Ei ne kauaa kestäneet, me Benin kanssa tuhottiin ne. Hah-hah-haa.

En kyllä tosiaan ymmärtänyt sitäkään, että kun mamma kysyi, mitä haluaisin tarjota juhlissa, ja kun vastasin, että mokkapaloja, niin me ei kuitenkaan Benin kanssa saatu niitä ollenkaan. Tosin mammalta onneksi tippui vähän muruja kun se leipoi, ja me oltiin tietty Benin kanssa kytiksellä. Tai ”apukokkeina”, niin kuin mamma sanoo.

Sain myös tosi kivan vetolelun. En ymmärrä, miksi ihmetellään, että kaikki leikkikuvat on tärähtäneitä, ei kai nyt paikallaan voi leikkiä!

Kaiken leikkimisen jälkeen mulle riitti seurustelu ja kävin lepäämään. Beni kävi vuorotellen kerjäämässä rapsutuksia kaikilta. Noloa.

Se myös hymyili ihan koko ajan. NO-LO-A.

Mulla oli kivat synttärit ja kahden kuukauden päästä kuulemma Benillä on omat juhlat. Mamma kuulemma aikoo järjestää sillekin, vaikka oon huomannut, että jotkut vähän hymähtelevät asialle. Minäkin haluan sitten herkkuja, koska Benikin sai mun juhlissa.

T: Riki 

Ps Muistakaa osallistua arvontaan täällä! :)

Aubrey · Clarins · Ihon hoito · Luonnonkosmetiikka · Naamiot · Sampar · Testiryhmä

3 x kosteuttava kasvonaamio

Jatketaan vielä vähän ihonhoitojutuilla. Olen käyttänyt kosteuttavia naamioita jo usean vuoden ajan, mutta vasta tänä talvena olen konkreettisesti huomannut, että ihoni oikeasti tarvitsee niitä. Ihoni järkyttyi niin paljon tammikuun kovista pakkasista, että kehitteli pintaansa kuivia kohtia ja jopa hilsettä. Rupesin käyttämään kosteuttavaa naamiota kolmesti viikossa kerran sijaan, ja eron todella huomaa! Tai oikeastaan voisin sanoa käänteisesti, ihoni on ”normaali” silloin kun käytän naamiota, ja käyttämättömyyden todella huomaa.

Mulla oli entuudestaan käytössä Aubreyn Revitalising Therapy Gel Mask ja sain Mari-Sensaistin miitistä Clarinsin Hydra Quench Cream-Maskin* ja Samparin So Much To Dew Midnight Maskin*. Kaikki kolme naamiota ovat kosteuttavia, joten ajattelin, että tällainen pieni vertailu voisi olla kiva ja hyödyllinen :)

Mitä naamiot lupaavat?

Clarins: Intensiivinen kosteusbuusti janoisimmalle iholle (vitsit, kun kuulostaa suomennettuna tyhmältä ;), auttaa palauttamaan ihon kosteustasapainon. Tuloksena raikkaampi, hehkuvampi iho. Naamion vaikutusaika on 5-10 minuuttia.
75 ml, Sokoksen nettikaupassa hinta on 39,50 €

Sampar: Naamio, joka kosteuttaa ja palauttaa ihon kosteustasapainon. Tuloksena hyvinvoiva, elinvoimainen ja nuorekkaampi iho. Naamion annetaan vaikuttaa yön yli.
50 ml, merkin omilla sivuilla hinta on 39 €.

Aubrey: Elvyttää ihoa ja parantaa sen rakennetta. Kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa. Vaikutusaika on 5 minuuttia.
89 ml, merkin Suomen nettikaupassa hinta on 18 €.

Vasemmalta oikealle Clarins, Sampar ja Aubrey

Clarinsin naamio on koostumukseltaan ”perus” voidemainen naamio. Se on ohuehkoa ja levittyy kasvoille miellyttävästi. Sampar on läpinäkyvää geeliä kun taas Aubreyn geelinaamio ei todellakaan ole geeliä, vaan paksua balmimaista voidetta.

Miltä naamiot tuntuivat?

Clarins: Naamion vaikutusaikana tuntui pientä kutinaa ja ihan hentoa polttavaa tunnetta. Tuntuma ei siis ollut ihan paras mahdollinen. Ihanan raikas tuoksu, tosin melko voimakas.

Sampar: Naamio levitettiin kasvoille pakkauksessa kiinni olevalla sudilla. Tosi kätevää ja toi kivasti pientä luksusta ihonhoitohetkeen :) Plussaa siitä, että naamio vaikutti yön ajan, eikä tarvinnut kellon kanssa odotella. Naamio ei myöskään jäänyt mähmäiseksi ihon pintaan, ja tyynyliina pysyi puhtaana. Hyvä, hentoinen tuoksu.

Aubrey: Suloinen mantelintuoksu ja mukava koostumus, paksu voide hulahti ihoon hyvin.

Kaikki naamiot imeytyivät ihooni hyvin ja yhdenkään kanssa ihoon ei tullut kuivia kohtia. Näin ollen kosteuttavuuden lupaus piti jokaisen kohdalla. Clarinsin raakkaisin testin kolmanneksi, koska en pitänyt kutittavasta tunteesta iholla.

Sampar saa ison plussan levitysmekanismista ja yöksi laitettavuudestaan. Lisäksi merkkinä se on itselleni kiinnostavin, koska en ole aiemmin kokeillut merkin tuotteita. Sampar on tulossa Suomeen myyntiin, mutta vielä sitä ei käsittääkseni saa.

Aubreyn kanssa toisaalta huomasin ihon pehmentyneen ehkä selkeimmin. Aubrey on luonnonkosmetiikkaa, ja siitä voisin antaa myös bonuspisteitä. Aubrey on lisäksi selkeästi edullisin tuotteista.

Mielestäni kaikki kolme naamiota olivat oikein hyviä, ja käytän jokaisen mielelläni loppuun :) Jos saisin käyttää näistä vain yhtä, valitsisin Aubreyn. Siinä on kaikki kohdallaan.

Oliko joukossa teille tuttuja tuotteita? Kuinka usein käytätte kosteuttavaa naamiota?

* Tuotteet saatu blogimiitistä ilmaiseksi.

Koiraystäviä · Kosteusvoiteet · Luonnonkosmetiikka · Sophie La Girafe Baby

Kirahvivoidetta pakkasen runtelemille kasvoille

Kirjoittelin jo aiemmin sympaattisen Sophie La Girafe Baby -luonnonkosmetiikkasarjan vartaloöljystä (tai oikeastaan vauvaöljystä ;). Toinen testiin saamani tuote oli Face Cream*, joka sekin siis on kehitetty nimenomaan vauvoille ja lapsille, mutta kyllähän me hieman varttuneemmatkin voimme lasten tuotteita käyttää :)

Voide on paksuhkoa, mutta levittyy iholle helposti. Tuoksu on miedon mantelinen, ei lainkaan luonnonkosmetiikalle monesti ominaisella tavalla ”yrttinen”. Monia ei tuo ominaistuoksu haittaa, mutta minulla se kyllä laskee käyttömukavuutta tosi paljon. Olen käyttänyt SLGB-voidetta yövoiteena öljy-seerumisekoituksen päällä ja täytyy sanoa, että olen tykännyt kovasti. Iho jää kosteutetuksi ja pehmeäksi ilman lähmäistä tunnetta. Päiväksikin voidetta voi hyvin laittaa, varsinkin jos pitää meikkivapaan päivän, kuten itse teen usein sunnuntaisin. Meikkiä en ole kokeillut levittää tämän päälle.

Face Cream on mielestäni samaa katergoriaa kuin Madaran DD-voide, eli pintakuivalle tai kuivalle iholle sopiva voide. Olen käyttänyt nyt molempia, enkä osaa nimetä suosikkiani näistä kahdesta. Tai ehkäpä Madarassa on vielä vähän ihanampi tuoksu :) Hintaluokkakin on sama, SLGB-voide maksaa esimerkiksi Hyvinvoinnin verkkokaupassa 15,50 €. Mielestäni varsin kohtuullinen hinta näin laadukkaasta luonnonkosmetiikan kosteusvoiteesta!

Inci-lista on hieman hämmentävä, nimittäin kolmantena listalla on alkoholi! Tämä yllätti minut, ja koska en todella ole mikään inci-tietäjä, jouduin googlettamaan asiaa. Ilmeisesti käsitykset vaihtelevat siitä, sopiiko alkoholi kuivan ihon kosteusvoiteeseen kuivattavuutensa takia. Jos joku on vihkiytynyt asiaan, kerro toki kommenttikentässä näkemyksesi! Omassa käytössäni en ole havainnut minkäänlaista kuivattavaa efektiä, päinvastoin.

Muita kirahvifaneja? :)

Karvainen silmäteräni Riki täytti muuten tällä viikolla 9 vuotta! Tämä kuva on mielestäni tosi hauska ja siitä kuvastuu hyvin Rikin rauhallinen energia ja viisas katse, kun taas bulldoggisisarukset härväävät minkä kerkeävät <3 Hieno kuva on siskoni ottama, kiitos Mie!

Huomenna sitten vietetään Isosedän syntymäpäiväjuhlia, tykkään kun saan hyvän tekosyyn juhlia ja kutsua perhettä kylään :)

* Tuote saatu blogin kautta ilmaiseksi.

Clarins · Kilpailu · Lush · Zuii

Supersynttäriarvonta!

Se on kuulkaas nyt sellainen juttu, että Miss Piggy`s Pearls täyttää pian kolme vuotta! En ole aiempina vuosipäivinä tajunnut ollenkaan juhlistaa asiaa, enkä itse asiassa ole edes huomannut koko juttua ;) Joten ajattelin korvata asian nyt ihan superihanalla arvonnalla! Vaikka itse sanonkin :)

Lähestyin asiaa siltä kannalta, mitä minä haluaisin voittaa arvonnassa. Tiesin heti, että haluan arpoa nimenomaan omia suosikkituotteitani tai suosikkimerkkieni tuotteita. Otin yhteyttä kahden lempimerkkini edustajiin, ja ilokseni molemmissa lähdettiin innolla mukaan arvontaan. Ihanaa :)

Mutta pitemmittä puheitta:

Palkinto numero 1 sisältää Zuiin Diamond Sparkle Blushin eli jauhemaisen, ihanan hohtavan poskipunan persikkaisessa sävyssä Peach sekä Clarinsin Instant Light -huulikiillon hennon vaaleanpunaisessa sävyssä 1.

Sain valita Zuiilta teille arvottavan tuotteen ja otin tämän ihanan poskipunan siksi, että olen itse palanut halusta päästä kokeilemaan sitä. Voisin kuvitella, että tämä on ihan must juttu kevääseen :) Clarinsin huulikiiltoa/-rasvaa puolestaan olen hehkuttanut jo tarpeeksi (se pääsi mm. vuoden 2013 lempikosmetiikkatuotteideni joukkoon), joten se oli aika itsestäänselvä valinta :)

Palkinto numero 2 on Lushin ystävänpäiväksi ilmestynyt Neon Love -paketti, joka sisältää From Dusk ´til Dawn -hierontapalan, punaisen muotoiltavan Fun -saippuan, Turkish Delight Shower Smoothien ja Neon Love -saippuan.

Blogiani pidempään seuranneille ei myöskään varmaan ole jäänyt epäselväksi ihastukseni kaikkeen hyvältä tuoksuvaan, mistä Lush on mielestäni yksi parhaista esimerkeistä. Käytän merkin tuotteita päivittäin, ja pidän huumaavan ihania saippuoita ja hierontapaloja myös esillä ympäri asuntoa ja nuuhkaisen niitä ohi kävellessäni :) Lush tuo minulle niin paljon hyvää mieltä, että harva merkki pystyy siihen.

Mitäs pidätte? :)

Sitten vielä ohjeet osallistumiselle:

– Jätä kommenttikenttään kysymys minulle (kiitos loistavasta ideasta Nonnu :). Voit kysyä mitä vain, tosin pidätän oikeuden olla vastaamatta, jos nyt oikein henkilökohtaisiksi heittäydytte ;) Jos haluat, voit lisäksi tietysti jättää muita terveisiä tai postaustoiveita.
– Olethan Miss Piggy`s Pearlsin virallinen lukija joko Bloggerin, Facebookin tai Bloglovinin kautta. Kerrothan, mitä kautta seuraat blogia. Mä en osaa itse edes käyttää Bloglovinia, mutta ehkä olisi aika opetella ;)
– Jätä kommenttisi yhteyteen sähköpostiosoitteesi.
Voittajia arvotaan siis kaksi, toiselle palkinto numero 1 ja toiselle numero 2. Mikäli toinen palkinnoista olisi mieleisempi, voit mainita asiasta. Arvon ensin palkinnon numero yksi, mutta mikäli ensimmäinen onnenmyyrä on toivonut mieluummin palkintoa numero 2, hänen toivettaan kunnioitettakoon :) Tai toisaalta, mikäli ensimmäinen onnenmyyrä ei ole esittänyt toivetta, mutta toinen arpaonni-ihminen on toivonut palkintoa numero 1, tätä toivetta kunnioitettakoon :)
Palkinnot postitetaan vain Suomen sisällä.
– Aikaa osallistua on 5.3.2014 klo 17 saakka, julkistan voittajat blogin syntymäpäivänä 6.3.

Onnea arvontaan, toivottavasti nämä palkinnot ovat teistä yhtä ihania kuin minusta! <3

Zuiin poskipunan lahjoitti arvontaan Miraz ja Lush-paketin Lush. Clarinsin huulikiillon olen ostanut itse.

(Zuiilta lähetettiin ihan yllärinä myös minulle sama poskipuna (whiiiiii), ja olen tietysti käyttänyt kuvaa ottaessani omaa kappalettani. Palkinto numero 2 lähetetään voittajalle suoraan Lushilta ja kuvan olen ottanut Lushin sivuilta.)

Blogitapahtumat · Clarins · Clinique · Koiraystäviä · Sampar · Sensai

Sele-Sensaistilla

Kyllä meitä kosmetiikkabloggaajia nyt hemmotellaan! Vastahan oli Pandan syntymäpäiväjuhlat, ja nyt viime lauantaina Sensaisti-blogin Mari, tuo selektiivisen kosmetiikan sanansaattaja, kutsui kotinsa täyteen bloggaajia miitin merkeissä.

Pöytä oli pullollaan herkkuja.

Ja Marin kolme ihanaa chihuneitiä (olihan ne kaikki tyttöjä? :) säteilivät joukon keskipisteinä siirtyen sylistä syliin siliteltäviksi. Tosin lähes aina joku heistä oli Elisan syykyssä ;)

Mari laittoi pari päivää ennen miittiä tapahtuman Facebook-ryhmään teaser-kuvia, joista varmistui, että myös tässä miitissä olisi goodie bagit vieraita odottamassa. Syömisen ja yleisen härväyksen jälkeen Mari kiikutti jokaiselle vieraalle tällaisen kauniin kassin. Mun täytyy myöntää, että kurkattuani kassin sisään, huusin ääneen. Ja aika kovaa. Ja aika painokelvotonta materiaalia ;) ”Siis MITÄ **TTUA?! Siis MITÄ **LVETTIÄ?!” :D Olen vieläkin ihan äimänä, katsokaa nyt!

Kyseessä ei turhaan ole ”Sele-Sensaisti”, nimittäin katsokaapa huviksenne kassista paljastuneiden tuotteiden merkkejä! Cliniquea, Clarinsia, Sensaita, Sisleyä… Mukana oli myös Samparia, jota ei edes vielä myydä Suomessa, eli meillä oli todellinen etuoikeus päästä tutustumaan merkkiin ihan ensimmäisten joukossa!

Olen testannut koko viikon näitä eri tuotteita, mutta pitää yrittää pitää pää kylmänä, ja käyttää aina esimerkiksi yhtä kosteusvoidetta jonkin aikaa. Jos joka päivä laittaa eri tuotetta, on aika vaikea muodostaa perusteltua mielipidettä sen toimivuudesta. Musta tuntuu välillä, että saatan ottaa blogitestailut vähän liiankin vakavasti, joskus tuntuu, että teen vähintään jotain tieteellistä tutkimusta täällä!

Jos nyt kokeilen tätä uutta seerumia, on päälle laitettavan kosteusvoiteen oltava vanha tuttu, enhän muuten voi tietää, mikä johtuu seerumista ja mikä kosteusvoiteesta. Voisin laittaa tätä uutta primeria meikin alle. Eikun enpäs voikaan, mitä jos meikki ei pysykään, niin en tiedä, johtuiko se uudesta seerumista vai primerista. Enkä taida tätä harvoin käyttämääni highlighteriakaan laittaa meikkivoiteen päälle. Koska jos iho hehkuu, en tiedä, johtuuko se seerumista vai highlighterista. Voi ei, iho näyttää kuivalta. Eikö seerumi ole tarpeeksi kosteuttava, vai onko vika kenties siinä, että kosteuttava naamioni ei ole ollut tarpeeksi kosteuttava? Milloinhan muuten kuorin ihoni viimeksi?

Huoh! :) Onko muillakin sama ongelma, vai is it just me?

Olen ollut niin onnellinen näistä uusista tuotteista, että olen saattanut pitää goodie bagin sängyn vieressä ihan siksi, että voin käydä aina hymyssä suin nukkumaan :)

Googie bagien sisällön esittelemisen jälkeen Mari järjesti arvonnan, jossa oli toinen toisiaan ihanampia voittoja. Joillain oli tyhjä arpa (haha), mutta mun arpani voitti Clarinsin Cleansing Milkin! En ole vuosiin käyttänyt puhdistusmaitoja, koska tykkään vaahtoavista puhdistustuotteista tai sitten öljyistä. Annan kuitenkin Clarinsin maidolle mahdollisuuden ja olen avoimin mielin. Sitä paitsi en epäile yhtään, etteikö sille löytyisi rakastava koti helposti, jos käy niin, etten itse siitä välitä :)

Mistä goodie bagin tuotteista haluaisitte kuulla lisää?

Ai niin. Marillakin järjestettiin kosmetiikkavaihtarit (Pandan luona tehdyistä vaihtareista voi lukea täältä) :) Emäntä itse raijasi vieraiden riemuksi ihan järkyttävän kasan kosmetiikkaa vapaaseen jakoon, ja toki me muutkin olimme pistäneet parastamme. Mun täytyy kyllä nyt tunnustaa, etten kehtaa laittaa todistusaineistokuvaa saaliistani tänne, en oikeasti voi! Taisin nimittäin kotiuttaa aika paljon kaikkea… :) Oops.