Avautumista · Hiukset

5 myyttiä ohuista hiuksista

Olen Salla ja mulla on ohuet hiukset.

Olen koko ikäni viimeistä kymmentä-viittä vuotta lukuun ottamatta jollain tavalla hävennyt hiuksiani ja ajatellut, että niistä ei saa kivan näköisiä, teki mitä tahansa. Ensimmäinen herätys asiassa tapahtui kymmenen vuotta sitten asuessani Ranskassa, kun paikalliset olivat aivan ihastuksissaan näin ”pumpulinpehmeistä” hiuksista :D Olin ihan ihmeissäni, kun yhtäkkiä olikin niin, että mun hiukset oliva hienot, kadehdittavat ja kivat! Jälkimmäinen herätys tapahtui pari vuotta sitten, kun koin ahaa-elämyksen siitä, että mä en oikeasti vaan aiemmin ollut löytänyt hyviä, mun hiuksille sopivia tuotteita. Silloin se oli Goldwell ja merkin naamiot ja suihkeet, jotka avasivat taivaan :D Nyttemmin olen löytänyt monia monia uusia hyviä tuotteita, joista viimeisin heureka-fiilis tuli Osis+-tuotteista.

Mä olen ihan turhaan kärsinyt paljosta pahasta mielestä hiusteni suhteen. Toivottavasti tämä postaus saisi edes jonkun kanssaohuthiuksisen näkemään tukkansa ihanassa vaaleanpunaisessa valossa <3 :) Eli nyt kumotaan muutama myytti, joihin olen itsekin joskus uskonut!!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1) Ohuthiuksiset eivät voi käyttää öljyjä ja kuiville latvoille tarkoitettuja tuotteita, koska hiukset muuttuvat lähmäisiksi.

Väärin. Mutta näin mäkin luulin vielä viitisen vuotta sitten. Fiilistelin kaikkia arganöljybuumin mukana tulleita öljyjä ja latvatuotteita, mutta ajattelin, että enhän mä voi tuollaisia käyttää. Hiukset näyttäisivät vielä ohuemmilta ja eihän lyhyt tukka muutenkaan mitään tuollaisia tuotteita tarvitse. VÄÄRIN! :D Olennaista on annostelu ja se, mihin niitä tuotteita lätkii. En voisi kuvitellakaan, että truuttaisin kämmenen täyteen hiusöljyä ja heittäisin sen koko päähän. Sen sijaan otan öljyä teelusikallisen ja levitän sen pää alaspäin latvoihin ja pituuksiin. Hiusten kuntoon ja ulkonäköön vaikuttaa oman kokemukseni mukaan olennaisesti se, että käyttää kosteuttavia ja latvoja ”meikkaavia” tuotteita.

2) Ohuita hiuksia on turha värjätä tai leikata, eivät ne kumminkaan näytä hyvältä.

Joo, mä oikeasti ajattelin näin. Ihan kamalaa myöntääkin! Ja asia on oikeasti täysin päinvastoin. Olen sitä mieltä, että mitä enemmän hiuksissasi on haasteita, sitä tärkeämpää on, että niiden väri ja leikkaus on (mahdollisuuksien mukaan) aina särmä. Esimerkiksi vaalea tyvikasvu tummassa tukassa (been there) näyttää siltä, että päässäsi olisi kaljuja kohtia, ja tämä nyt ei varsinaisesti ainakaan imartele hentohiuksista. Hyvä leikkaus puolestaan saa päähän efektin, että hiuksia olisi tuplasti todelliseen nähden. Myöskään hiusten värjäyskäsittelyä ei kannata pelätä, nimittäin ainakin oman kokemukseni mukaan värjäämätön hius vasta päänmyötäisesti liimaantuukin! Väri tai raidat tuovat hentoon hiukseen rakennetta ja helpottavat muotoilua :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3) Voin käyttää ainoastaan tuuheuttavia hoito- ja muotoilutuotteita.

EI NÄIN. Kyllä myös hento hius kaipaa kosteutta ja hoitavuutta! Ei kosteuttavia hoitoaineita ja naamioita kannata yhtään pelätä, kunhan valitsee tuotteen huolella, eikä laita sitä tyveen. Itse laitan pyyhekuivaan tukkaan sekä tuuheuttavaa että kosteuttavaa tuotetta. Eri osiin hiuksia vain :) Tyvisuihke tai -geeli on kätevä annostella pelkkään tyveen ja kosteuttavaa ja siloittavaa tuotetta sitten muihin osiin. Itse jos käytän pelkkää tuuheuttavaa tuotetta niin hius on niin karvaisen näköinen, ettei mitään järkeä. Kannattaa panostaa nimenomaan hyviin pohjatukituotteisiin, ja laittaa lopuksi lakkaa vain viimeiseksi silaukseksi. Näin hius ei ole kova koppura, vaan kauniin liikkuva :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
4) Hiukset on pakko föönata pesun jälkeen tai ne liimautuvat pitkin päätä.

Kyllä joo, föönauksen jälkeen hiukset ovat ilmavat ja näyttävät kivalta. Olen kuitenkin löytänyt tuotteita, jotka toimivat ilman föönaustakin. Kuivaa tukkaa voi käsitellä tupeerausharjalla ja on myös olemassa tupeeraussuihkeita (itselläni on Redkenin versio), jotka ovat kuin tupeeraus pullossa. Eli ohuthiuksinenkin saa ihan hyvin olla väsynyt, ei ole pakko föönata :D

IMG_9833.JPG
5) Ohuet hiukset ovat rumat.

Väärin. Hiusten ohuus on ominaisuus ihan samalla tavalla kuin ihmisen pituus, lantion leveys tai sormen paksuus. Ominaisuuteen saisi mielellään olla liittämättä negatiivista tai positiivista vibaa ja ajatella asiasta neutraalisti. Ohuet, karheat, pitkät, paksut, ominaisuuksia kaikki samalla tavalla. Hiusten ohuus tuo mukanaan myös kivoja asioita kuten sen, että hiusten kuivumiseen ei mene puolta päivää, hiukset eivät hiosta samalla tavalla ja kampauksia on paljon helpompi tehdä.

Yritetään kaikki suhtautua kehoomme ja ominaisuuksiimme kannustavan lempeästi ja arvostavasti. Tämän olen oppinut joogasta ;)

Heräsikö ajatuksia?

10 thoughts on “5 myyttiä ohuista hiuksista

  1. Lisäisin tuohon yhden vielä – ohuthiuksisen on paljon nopeampaa kihartaa hiuksia raudoilla. Minulla on tämä vaalentuminen vienyt paksuuden hiuksista, mutta hyvä puoli on se, että pikakiharruksen voi tehdä 10-15, kun vielä pari vuotta sitten pikakiharrus vei 30 minuuttia. Kunnollinen, pienissä osioissa tehty kihartaminen vei ennen tunnin. Nyt sen max 20 minsaa.

    Voitaisiin siis sanoa, että ohuthiuksinen saa itsensa nopeammin valmiiksi, kuin paksuhiuksinen, jos hiukset haluaa muotoilla. ;D

    Tykkää

  2. Mulla on iso ongelma. Nimittäin mun hiukset on harvennus ihan sikana tyylin puolen vuoden aikana. Mulla oli aikasemmin paksut ja pitkät hiukset, ja nyt niitä on suunnilleen vaan ”normaalin” ihmisen hiusten verran. Ei sitä siis oikeestaan huomaa, ellei hiukset oo likaiset. Mutta kun mä ite tiedän sen niin mua häiritsee. Mutta ei sille oikein voi mitään. Pitää vaan opetella elämään sen kanssa.

    Tykkää

    1. Voi vitsi. Mä en ole asiantuntija, mutta olen kuullut, että esimerkiksi kilpirauhasen toimintahäiriö, hormonaaliset jutut ja stressi voivat harventaa hiuksia. Ajattelin vain mainita, jos et ehkä ole ajatellut terveydellisen syyn mahdollisuutta?

      Ymmärrän tosi hyvin, että entisen paksuhiuksisen on varmasti aluksi hirveää olla ohuthiuksisen saappaissa, kun muutos on niin iso :( Mutta ihan varmasti totut asiaan, mikäli siis on niin, että tilanne on pysyvä. Voihan olla, että tilanne vielä palautuu ennalleen :)

      Tykkää

  3. Allekirjoitan ihan kaikki! Neloskohdan kuitenkin pienellä varauksella, sillä oman kokemuksen mukaan riippuu tosi paljon leikkauksesta miten tukka käyttäytyy ilmakuivattuna.

    Mä toivoin todella monta vuotta, että tukka olisi tuuheampi ja isomman tukan toivossa päässä oli kaikenlaista pidennystäkin. Viimeisen parin vuoden aikana olen viimein hyväksynyt tämän tukkani ja ihan oikeasti alkanut tykätä siitä :) Nyt suurin painajainen olisikin jos aamulla herätessä päässä olisi kolme kertaa paksumpi letti!

    Tykkää

    1. Tosiaan, oot oikeassa! Mulla ei olekaan pitkästä mallista nyt kokemusta, ja lyhyt mallikin mulla on koko ajan muodossaan, kun käyn kampaajalla säännöllisesti. Mutta luulen, että ammattitaitoinen kampaaja saa pitkään tukkaankin sellaisen imartelevan pese ja pidä -mallin :) Mun Tiina-kampaaja ainakin kiinnittää ihan sikana huomiota leikkauksessa ja värjäyksessä siihen, että malli ja väri toimisivat arjessa, millaiseksi väri haalistuu, miten toimii tyvikasvun kanssa ym.

      Vitsi, mä en ole ikinä ajatellut, että sulla olisi ohuet hiukset!?! Ne on jotenkin aina niin kivan näköiset, ja tämähän just paljastaa mun ennakkoluulot siitä, että miksi muka ohkainen tukkakin ei voisi olla ihana!!? Hohhoijaa. Onneksi olen pääsemässä eroon tästä ajattelusta :) Ja sitä paitsi toisten hiuksia en koskaan katso arvostelevasti, että onpas ohut ponnari tms. Omiin hiuksiinsa sitä sitten kiinnittääkin tuplasti huomiota ;)

      Tykkää

    2. Mulla on sellainen hyvin tyypillinen suomalainen liinatukka. Ohut, hento ja itsepäinen :D Hius on liukas ja tykkää valua päätä myöden jos sille ei tee yhtään mitään.

      Mun vanhojen tanssipari tokaisi epätöivoisena ”eihän tolle sun tukalle saa tehtyä mitään”. Silloin tukka oli tietenkin pitkä ja loihdin siihen itse kiharapilven, joka näytti ihan pirun tuuhealta ;)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s