Koiraystäviä · Lifestyle

Miten sujuu kaksiossa neljän koiran kanssa?

Kun selvisi, että mulla ei tule olemaan uutta asuntoa vielä heinäkuussa kaverini tokaisi, että ”haha kohta ootte siellä neljän koiran kanssa, joista kaksi on pentuja”. Mun nielaisu kuului varmaan viereiseen asuntoon saakka. Niin. Neljä koiraa. Kaksi pentua. Kaksio. Tämä kauhuskenaario toteutui ja vielä niin, että mulla ei ollut uutta asuntoa eli tietoa muutoksesta edes tiedossa. Kunnes vihdoin heinäkuun lopulla selvisi, että saan kuin saankin uuden asunnon ja pääsen muuttamaan noin syyskuun puolivälissä.


Mulla loppui loma silloin ja mietin ahdistuneena, että 7 viikkoa tätä sirkusta edessä. Kaikki sanoo, että lyhyt aika menee vaikka päällä seisten. No sitä mä olen nyt yrittänyt. Kolme viikkoa takana ja neljä edessä. Että miten on kuulkaa nyt mennyt. Antakaahan kun mää kerron :D


Ulkoilu.

Isoin haasteista, ehdottomasti. Mä pystyn viemään kolme koiraa kerrallaan, mies jotenkuten kaikki neljä. Tällä tarkoitan sitä, että koirat pääsevät tekemään tarpeensa ja pennut riehuvat ja syövät keppejä ja käpyjä lähimetsässä. Mitään varsinaista lenkkiä ei pysty tekemään millään. Hermot menee ehkä 8/10 lenkeistä. Hihnat on solmussa ja kakkapusseja kädet täynnä ja tietenkään me ei voida mennä minnekään ilman, että vähintään viisi ihmistä haluaa silittää pentuja. Raskainta on se, että molempien pitää käytännössä viedä kaikki päivän lenkit mutta kuitenkaan yhdessä kaikkien neljän kanssa käveleminen ei ole mikään ilo. Pienten kanssa meno on jatkuvaa pysähtelyä ja kepin syömistä ja isot haluaisivat tietty kävellä reippaasti.


Riehuminen.

Jäätävää! Siis jäätävää :D Pennut riehuvat koko sen ajan kun eivät nuku. Eli käytännössä sen koko 1h45min kun olen aamulla kotona hereillä ja taas sen ajan kun olen illalla töistä kotona, lukuun ottamatta tietenkin ulkoilun. Tai no, riehumista se on sielläkin. Sohvat siirtyy ja vesikipot loiskuu kun hiljattain myös herra iso-bulldoggi on löytänyt pentujen kanssa riehumisen ilon. Benkun lempileikki on ladata täysiä makkariin ja sängyn alle niin että rappaukset rapisee ja haukkua siellä käheällä äänellään toivoen jännittyneenä, että joku tulee härkkimään sitä. Raukka kähisee siellä, eikä tajua, että nojatuoli estää taktisesti pentujen tulon makuuhuoneeseen :D Mä sitten yleensä lopulta hellyn ja yritän leikisti tavoitella Benkkua sängyn alta ja hän väistelee ja on onnessaan. No tää on kyllä oikeasti niin ylisöpöä, että ei voi edes ärsyyntyä :D  


Ruokailut.

Aiheuttaa jatkuvasti päänvaivaa kun isoille koirille pitäisi arvojärjestyssyistä antaa ruoka ensin, mutta pennut syövät paljon hitaammin ja niille annetaan sitä paitsi ruoka kolmesti päivässä kun aikuisille kahdesti. On myös vaatinut mielikuvitusta keksiä kaikille rauhalliset ruokailupaikat, koska Benin ja Toran välinen rauha edellyttää sitä, että ne eivät ikinä syö yhdessä. Benkku syökin nykyään makkarissa, vaikka sanotaan, että siellä ei saisi syödä vaan pelkästään nukkua ^_^

Meillä on kotona aivan järkyttävä kaaos koko ajan. Lattia on vuorattu pissa-alustoilla, leluja lojuu ympäriinsä varmaan 20 kappaletta ja koko ajan kaikki on ihan huiskin haiskin kun pennut, ja monesti tosiaan myös Benkku, riehuvat ympäri kämppää. Kuten juuri nyt kun kirjoitan tätä!  Ja en ole muuten koskaan tiennyt, että ranskispennut voivat olla näin äänekkäitä leikkiessään!! Täällä kuuluu kuulkaa sellainen murina ja haukunta, että mä vaan aamulla meikatessa väännän radiota kovemmalle :D ”Rauhallinen” aamun kahvihetki keskeytyy enkä keskimäärin seitsemän kertaa.


Tämän postauksen kirjoittamisen aikana olen ruokkinut koirat kerran, siivonnut yhdet kakat, vienyt pennut ulos, komentanut ehkä noin sata kertaa ja nauranut pari. Nyt makaan sängyllä selälläni ja mietin, että pitäis mennä nukkumaan.

Kolme viikkoa takana ja neljä edessä. Päälläseisomisen Suomen ennätys hei?! 

Vita Liberata

Pronssijumalattaren sääret hetkessä – Body Blur

Kirjoittelin hiljattain vinkkejä itseruskettavien käyttöön ja huomasin suositelleeni kommenttiboksissa parillekin lukijalle Vita Liberatan Body Bluria* ilman, että olin edes kokeillut sitä! :D Toki siis kerroin, että en ollut kokeillut tuotetta, vaan olin bongannut Erikan Body Blurilla loihtimat jumalaiset sääret ja lopultahan mä näpyttelin itsekin testauspyyntöä pr-toimistolle. Kyllä kai nyt munkin piti tätä tuotetta kokeilla! Mä olen aiemminkin kertonut, että VIHAAN sukkahousuja, joten tämän tyyppinen vartalotuote on käytössä joka kerta, kun pukeudun hameeseen (paitsi tietty tänä kesänä, kun on joutunut pukemaan villalegginssit hameen alle murrr).

Ensimmäisellä käyttökerralla struuttasin ruskeaa voidetta suurpiirteisen reippaasti ja päädyin käyttämään siitä noin kolmanneksen :D Hyvin nopeasti huomasin, että tämä tuotepa ei todella ole kiireisen töihin palanneen naisen aamutuote, nimittäin tätä ei voi sutaista ja sivellä vähän sinne päin, niin kuin yleensä käytän tämän tyyppisiä vartalon kaunistustuotteita. Body Bluria riittää hyvin pieni määrä, ja se pitää levittää huolella ja olla myös tarkkana, että laittaa molempiin sääriin yhtä paljon voidetta. Tätä voi nimittäin kerrostaa, mutta kääntöpuolena vahingossa saada toisesta jalasta toista tummemman (onneksi huomasin ennen lähtöä hehee).

Mutta. Jos sinulla on aikaa ja saat pääsääntöisesti itseruskettavat levittymään tasaisesti, tämä on ihan must have. Jos näkee tasaisen levittämisen vaivan, tuloksena on TÄYDELLISEN väriset sääret, joissa on älyttömän kaunis pinta. Voiko näin sanoa? :D Laitoin Body Bluria muun muassa synttäripäivänäni kun mentiin perheen ja Tanskan sukulaisten kanssa syömään ja muut luulivat, että olin löytänyt hyvän itseruskettavan kun sääreni olivat niin päivettyneet paperinvalkoisen äitini rinnalla (sori mutsi!). Ehei, meikkiä se vaan oli ^_^

Kun otin näitä kuvia, oli niin (se kesän toinen) aurinkoinen päivä, joten jalkojen sävyero ei näy ollenkaan yhtä huomattavana kuin se todellisuudessa oli. Kuitenkaan ette tarvitse varmaan vihjeitä, kumpaan jalkaan Body Bluria on levitetty. Sävyn lisäksi tuote tasoittaa ihoa loistavasti, mulla oli kuvaushetkellä jalat täynnä mustelmia :D Laitoin tuotetta aika maltillisesti muutenkin, mutta tosiaan kerrostamalla saa oikein kunnon pronssijumalattaren sääret <3

Työpäivinä sudin sääriini edelleen tyytyväisenä kevyempää ja huolettomampaa Lumene Shimmering BB Body Lotionia*(postaus täällä). Ero on aika sama kuin meikkipuuterilla ja viimeisen päälle peittävällä ja pitkäkestoisella meikkivoiteella. Kumpaakin tarvitaan. Ei arkena aina voi nysvätä sen meikkivoiteen kanssa puolta tuntia, vaan silloin laitetaan meikkipuuteria isolla vipalla ja se on siinä! Toisaalta, miksi tyytyä siihen lopputulokseen juhlissa. Jos siis haluaa huolitellumman lopputuloksen. Jos ei, niin sekin on tosi ok! Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan :D Siksi onkin niin parasta, että vaihtoehtoja on.

Ilmaista Body Blur ei todella ole, esimerkiksi elevenillä* se maksaa 46,50 €. Toisaalta tämä on tosi tosi riittoisaa, enkä ainakaan itse ole löytänyt toista tuotetta, jolla saisi yhtä nätin lopputuloksen :)

Käytättekö te säärimeikkiä? :)

*Postaus sisältää mainoslinkkejä. Tuote saatu.

Lifestyle · Sisustus ja koti

Uuden työhuoneen simppeleitä sisustusunelmia

Uuden asunnon ja muuton varmistumisen jälkeen olen viettänyt tunnin jos toisenkin sisustusliikkeiden nettisivuilla, sisustusaiheisissa Facebook-ryhmissä ja blogien sisustuspostauksia lukiessa. Mä en ole mikään himosisustaja, mutta uusi, isompi asunto ja kalusteiden puute on vähän varkain saanut mut unelmoimaan viimeisen päälle kalustetusta ja sisustetusta kodista. Oikeastaan mua on tainnut vähän purra joku sisustuskärpänenkin, jos ihan totta puhutaan :D Samanlainen kausi mulla oli vanhan kodin ostamisen aikoihin, olisin voinut ostaa sisustusliikkeet tyhjiksi, jos olisi ollut rahaa. Päällimmäisenä mielessä on olohuoneen ohella työhuone, jonka saan nyt ensimmäistä kertaa!

Mun ja koirien uusi koti on siis kolmio, joten makuu- ja olohuoneen lisäksi siellä tulee olemaan yhdistetty työ-, meikki- ja koirahuone :D Käytännön syistä aion sulloa nämä kaikki paljon tavaroita sisältävät toiminnot yhteen huoneeseen, jolloin yleiset tilat ja makuuhuone jäisivät sellaisiksi kuin unelmoin eli vaaleaksi, selkeäksi ja skandinaavisen minimalistiseksi. Toki työhuoneestakin yritän tehdä niin nätin kuin mahdollista, mutta koirien valtava peti ja hankintalistalla oleva nojatuoli tai pieni sohva (vuodesohva?) puhumattakaan kosmetiikastani (ja yleisestä huithapelista luonteestani järjestyksen suhteen) asettavat omat rajoitteensa. Lisäksi teen jatkuvaa juupas eipäs -keskustelua pääni sisällä siitä, kannattaako mun edes hankkia mitään halpista arvokkaampaa, kun taloudessa on koiranpentu, jolla on hampaiden vaihtuminen vasta tulossa. Toisaalta en halua ostaa kertakäyttökamaa vaan laatua, joka kestää pitkään. Myös se raha on luonnollisesti juttu, joka on vaan pakko ottaa huomioon.

Työpöydäksi haaveilen jotain sellaista kuin tuo ylemmässä kuvassa näkyvä BoConceptin Cupertino. Ihan täydellinen olisi <3 Niin kaunis ja selkeä, mutta ei kuitenkaan sellainen kovan minimalistinen, millaisia monet yksinkertaiset ja kevyen ilmavat kalusteet ovat. Jos kukaan ymmärsi, mitä tarkoitan :D Vetolaatikot on ihan must, että saan edes pienen osan meikeistä lähelle mutta piiloon.

Myös Jyskiltä löytyy tosi nätti pöytä, mutta harmi vaan, että tässä ABBETVED-pöydässä kaksi hyllyistä on avonaisia. Mulla on tosiaan niin paljon romua ja rompetta, että olisi kyllä hyvä saada ne laatikoiden tai ovien taakse piiloon :D

Lipasto pitää myös olla, että saan kosmetiikkaani näkymättömiin. Laatikoiden pitää avautua kokonaan (toisin kuin muuten niin kätevässä Ikean Alexissa kuulemma!). Näistä Jyskin hyllyistä tuo kapea ja korkea OPPLEV olisi just ihana! Ja voisihan sen kaverina olla tuollainen senkkikin.

Myös kauniita hajuvesipulloja ja Guerlainin Meteorites-purkkeja saisi olla esillä <3 Tällainen hylly olisi upea kauniin kosmetiikan säilyttämiseen työpöydän yhteydessä. Voisipa siihen laittaa muutaman lempi My little ponynkin! Ylempi hylly on BoConceptin Bordeaux ja alempi Elloksen Berg.

Pääsen ensi viikolla uuteen asuntoon mittailemaan, ihan parasta!! <3 Millaisia työ- tai meikkipisteitä teillä on? Onko jollain jompi kumpi näistä työpöydistä?

Kuvat täältä: 1 / 2 / 3 / 4

Yleinen

Ostin asunnon

Kyllähän mä jo aiemmin kerroin, että olen löytänyt asunnon mulle ja koirille. Kyseessä on asuntoesitteen mukaan ”kolmio hyvien kulkuyhteyksien varressa” ja sitähän se on. Aivan ihana asunto, josta tulette kyllä näkemään kuvia kyllästymiseen asti :D 


Mutta voi veljet, että voi olla erilainen olo, kun kaupat on virallisesti tehty! Mä olen vähän sellainen uskon kun näen -tyyppi, eli vasta nimmarit paperissa ja rahojen maaginen liikkuminen pankkien välillä todisti mun aivoille asian.

Asunnon myyjät olivat IHANIA!! Joidenkin ihmisten kanssa vaan tulee ensimmäisestä sekunnista lähtien toimeen ja he olivat just sellaisia. Lämpimiä ja puheliaita. Olisivat vaan jääneet vaikka mun naapureiksi :D Kysyin varovasti lupaa pyytää muutamaa strategista mittaa asunnosta, niin sain samantien kutsun tulla itse katsomaan ja fiilistelemään. Aivan mahtavaa <3 Nyt pystyn ihan eri tavalla miettimään ja hankkimaan huonekaluja, kun saan tarkat mitat. Mulla on unelmissa, että saisin asunnon mahdollisimman pian oman näköiseksi ja kalusteiden ostaminen ja tilaaminen ennakkoon auttaa tässä. Kertakaikkiaan hienoa!


Toinen myyjistä kysyi välittäjän palautettua heille avaimen, että haluanko mä sen! En oikein tiennyt mitä sanoa, mutta heti kun sain avaimen käteeni, tunsin voimakasta hyvää mieltä. Mun avain! Uusi koti!  Mulla on vahva tunne, että tää on niin hyvä juttu. Enää ei tartte odottaa kauaa <3

Hiukset · Hiusten värjäys · Schwarzkopf

Pinkit hiukset päiväksi: mieletön mansikkasuihke

Nyt olen bongannut jotain niin käsittämättömän siistiä, että on ihan pakko päästä heti kertomaan! Mitäs sanotte tuotteesta, jolla saa ”suoravärjätyt” hiukset hetkessä ilman hiusten pesua ja vaikutusajan kulumisen odottamista?! Eli pinkit hiukset vaikka päiväksi ellei niitä halua sen pidempään katsella.

Jotkut ehkä huomasivatkin viimeisimmässä lomalempparit-postauksessani kun kerroin mansikkasuihkeesta! Kyseessä on Schwarzkopf Professionalin Blondme-linjan tuote, Instant Blush Strawberry. Olin nähnyt putelin itse asiassa jo keväällä Hullujen päivien kuvastossa, mutta koska se olisi ollut ainoa tilaukseni tuolle päivälle, suihke jäi tilaamatta. Me ollaan vietetty tätä kesää aika lailla koirien kaverin Urkki-staffin (joo, juuri se valkoinen, joka hymyilee aina :D <3) pihalla. Monta kertaa viikossa käydään ja yhtenä päivänä huomasin heti Urkin mammalla olevan upean tukan! Hänellä on tummat hiukset, joiden latvat ovat blondit, mutta tuolla kertaa ne olivatkin pinkit! Näytti aivan upealta ja kun kysyin Heidiltä, mitä suoravärinaamiota hän on käyttänyt, kävi ilmi, ettei mitään!

Heidi oli ostanut mansikkasuihketta ja saanut sillä itselleen upeat hattaraiset pinkit latvat. Seuraavalla vierailullamme Heidin latvat olivat jälleen blondit ^_^ Mä tietty melkein sekosin ajatuksesta, että voisi saada hetkellisesti pinkit hiukset ilman tuskastuttavaa suoravärillä läträämistä ja ikuisuudelta tuntuvaa vaikutusaikaa. Olen aiemmin nähnyt suihkemuodossa vain kuivashampoopohjaisia tuotteita (mm. Biozellilla), jotka jättävät hiukset mattaisiksi ja sen näköisiksi, että niihin tosiaan on suihkutettu jotain. Mansikkasuihke ei jättänyt hiukseen mitään, paitsi sen ihanan sävyn.


Ostin tietenkin itsekin tuotteen ja mulle selvisi, miksi sellainen ei ole kaikkien väripiristystä haluavien kylppärin vakiokalustoa. Yritin nimittäin etsiä suihketta Sokoksen ja parista muusta nettikaupasta ilman tulosta. Kävin parissa kampaamossakin, mutta ei. Ilmeisesti tämä Blondme-linja ei ole niin laajalti valikoimissa, vaikka Schwarzkopf Professionalia muuten myydään joka paikassa? Vanha kunnon Stockmann onneksi kuitenkin pelasti, sieltä löytyy! Mä olen käyttänyt suihketta piristämään liiaksi oranssiin vivahtavaa persikkasävyäni ja toimii todella hyvin. Mutta oikeasti, katsokaapa Heidin tukkaa. Ihan käsittämättömän upea ilman mitään vaikutusaikoja ja läträämisiä:


Tässä hiusten sävy ennen suihketta.


Ja tässä jälkeen!! Mä oon niin innoissani tästä, ettei meinaa sanat riittää, ihan jäätävän upeaa <3

Pakotin Heidi-raukan suihkimisoperaatioon äsken töiden jälkeen, että saisin nämä kuvat. Kiitos Heidi :D Tässä siis suihketta on laitettu ilman hiusten pesua. Heidi kostutti hiuksiaan hieman ja sitten suihki halutun alueen niin, että harjasi koko ajan samalla. Näin suihke tarttui tasaisesti, vaikka kuulemma vielä tasaisemman lopputuloksen saa pesun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin. Heidi suihkutti mansikkasuihketta tosi läheltä, mistä olen vielä enemmän ihmeissäni, ettei hiuksiin tullut vain epämääräisiä pinkkejä länttejä! :D Ilmeisesti se juttu, että Heidi föönasi hiukset lopuksi sai värin levittymään optimaalisen ihanasti.

Mulla suihke ei ole jättänyt vaatteisiin tai tyynyliinaan mitään jälkiä, eikä Heidikään ole moisesta maininnut. Suihkuttaessa kannattaa sen sijaan olla varovainen, ettei vahingossa suihki ihan minne sattuu, nimittäin tämä kyllä värjää :)

Mä olen tästä asiasta vieläkin ihan suu auki! Ja kysyn, että kyllä kai tekin olette?! :D Suihke kustantaa 22,90 €.

Ps Suihketta on saatavana myös vaaleanviolettina, vaaleanturkoosina ja teräksensinisenä!! <3