Päiväni bulldoggina
Multa on joskus pyydetty päivä kanssani -tyyppistä postausta. Ajatus on muhinut päässä, mutta tartuin tuumasta toimeen vasta nähtyäni Kissiksen postauksen ja huomattuani, miten kiva sitä oli lukea. Kissis ehdotti, että tekisin Benkun päivä -postauksen, ja hei, mähän olin heti messissä! Teen varmaan omastakin päivästä kyllä postauksen, mutta ensiksi ihmetellään vähän maailmanmenoa bulldoggimaiseen tapaan :)
Lauantai klo 10.30
Heräsin kellon soittoon, ja tuttu karvainen naakki ilahdutti mua tyynyllä <3 Beni siis nukkuu useimmiten pää, tai joskus koko koira, mun tyynyllä. Se herää yleensä ensimmäiseen kellon soittoon, ja sitten lempipuuhaamme on viikonloppuisin viettää laatuaikaa eli köllötellä hetki sängyssä ja mä silittelen ja tuoksuttelen pientä bulldoggia. Tora oli yökylässä ja poikakaveri matkoilla, joten meillä oli harvinainen kahdenkeskinen aamu Benkun kanssa :)
Nousimme ylös, mä pesin kasvot ja hampaat, annoin Benille ruoan, ja sitten suuntasimme koirapuistoon. Mä en koskaan syö (ehdi syödä) aamupalaa ennen aamulenkkiä, joten nappasin tänäkin päivänä vain Quest Barin taskuun mukaan ja kahvin termariin.
Klo 11.30
Koiris oli tyhjä, ja Beni kerkesi tutkia rauhassa paikkoja ennen kavereiden tuloa puistoon. Meillä oli treffit Benin siskon kanssa, ja mun sisko toi vähän myöhemmin puistoon myös Tora-veikan.
Pallon pelaaminen on ihan parasta!
Olimme puistossa normaaliin tapaamme noin puolitoista tuntia, ja sitten ihmiset ja koirat olivat niin väsyneitä, että lähdimme kotia kohti.
Klo 13
Kotona mä rupesin heti (aamupala)smoothien tekohommiin, ja keitin itselleni toisen kupin kahvia. Benkku nautti sillä aikaa tädin rapsutuksista :) Se on kyllä varsinainen silityshöppänä, aina jaloissa tai sylissä, jos vain joku jaksaa rapsuttaa. Lenkilläkin se jää vieraiden ihmisten jalkoihin istuksimaan, jos joku alkaa silittää sitä.
Meillä vieraili siskoni lisäksi kaverini, joka on Benkun kummitäti ;) Kyllä oli mukavaa!
Klo 15.30
Sitten tuli väsähtäminen, joka olisi ilman jänniä vieraita tullut jo paljon aikaisemmin. Mäkin painuin siinä puoli viiden aikaan päikkäreille, kun edellisen illan migreeni painoi vähän silmissä.
Klo 18 tuli pyyntö herra Rölliltä, että voisiko Beni tulla hänen luo leikkimään. Rölli on Benkun kaveri ja amstaffi rodultaan :) Rölli haki omistajineen Benin leikkitreffeille, ja sillä aikaa me Toran kanssa vähän blogattiin ja tehtiin lenkki kerrankin kahdestaan.
Klo 20
Haimme Toran kanssa kierroksilla käyvän Benin Röllin luota kotiin. Jätkät halusivat vielä vähän riehua, ennen kuin taas lepäiltiin klo 21-23.
Klo 23 oli vielä iltaruoan ja viimeisen lenkin aika (että saa siis aamulla taas nukkua pitkään ;).
Klo 00
Valtakunnassa rauha ja kaikki hyvin. Tora makoili Angry Birds -viltin alla sängyssä ja Beni oli lempipaikallaan eteisessä. Jossain vaiheessa se siirtyi meidän kanssa sänkyyn, ja sitten nukuttiin koko konkkaronkka taas aamuun 10.30 asti :)
Tällainen oli Benkun lauantaipäivä :) Oliko teillä kiva lauantai ja viikonloppu? Kiinnostaako tällaisia postauksia lukea? :)