Akne · Avautumista · Ihonhoito

Mun akne

No niin. Mä olen maininnut hankalasta ihostani tasaisin väliajoin ihonhoitoa käsittelevissä postauksissa. Olen kertonut sen olevan pintakuiva, sään muutoksiin herkästi reagoiva ja epäpuhdas. Olen maininnut, että iho räjähtelee välillä ja ihoista ihohuokosista en taida päästä ikinä eroon. En ole kuitenkaan varsinaisesti kirjoittanut siitä, että olen kärsinyt aknesta 12-vuotiaasta lähtien. Välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta silti. Nyt ihon tilanne on taas mennyt sen verran huonompaan suuntaan, että aionpa avautua aiheesta blogissa oikein kunnolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sanon heti alkuun, että mulla ei ole pahaa tulehdusta tai syviä ontelonäppylöitä. Tilanteeni ei ikinä ole ollut sellainen, mistä ihmiset pahimmillaan kärsineet. Silti ihoni kunto on aiheuttanut monet itkut, pahaa mieltä ja itsetunnon laskua. En koskaan kiinnitä huomiota toisten näppyihin tai arpiin, mutta voi luoja, että niitä omia jää usein tuijottamaan tuskastuneena.

Kasvojen finnien kanssa osaan jollain lailla elää, koska ne saa aika hyvin meikillä piiloon. Ihon meikkaaminen on onneksi edelleen kivaa eikä pakonomaista. Lähden aina koiralenkeille ja kauppaan ilman meikkiä ja se on useimmiten ihan fine. Paitsi silloin, kun kaverin viisivuotias tyttö kysyy, että onko mulla vesirokko vai pisamia. Näin tapahtui viime viikolla. En oikein tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Vaikka kykenenkin olemaan ilman meikkipohjaa, tällaisen pahimmat näpyt ihossani -aiheisen kuvan julkaiseminen tekee tosi pahaa. Tulee vähän huono olo, kun tuota katselee. Päätin kuitenkin julkaista sen silti. Pientä siedätysterapiaa saakeli soikoon!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten sanoin, siedän aknea kasvoillani jotenkuten. Sen sijaan olkapäihin, kaulaan, rintaan ja yläselkään ilmestyvät näppylät saavat aikaan totaalisen inhoreaktion. Tässä pari viikkoa sitten ihan ahdisti ajatus, että kohta on loma ja täytyy esiintyä vähissä vaatteissa. Vartalolla olevia näppylöitä on paljon vaikeampi peitellä, koska ei meikkaa koko ympäröivää ihoa kuten kasvoilla.

Olen elämäni aikana käyttänyt niin suun kautta kuin ulkoisesti käytettäviä reseptillä saatavia aknelääkkeitä. Teho on ollut vaihteleva ja vaikutus loppunut aina lääkkeiden lopettamisen yhteydessä. Ainoa, mitä en ole kokeillut, on Roaccutan. Edelleenkään en ole henkisesti siinä pisteessä, että haluaisin ottaa riskin kuurin mahdollisista, todella veemäisistä sivuvaikutuksista. Olen ollut muutaman kuukauden ajan ruokavaliolla, josta karsittiin sokeri ja maitotuotteet. Sillä ei ollut ihoni kuntoon mitään vaikutusta,

Muistan ikuisesti, kun yläasteella meidän luokalla oli pari kusipää ääliömäisesti käyttäytyvää poikaa, jotka keksivät lähes kaikille luokkalaisillemme ilkeitä haukkumanimiä. Mun haukkumanimi oli Psoriasis. Sitten voi kysyä miksi akne aiheuttaa mulle edelleen henkistä rasitusta.

Olen viime aikoina löytänyt pari aika hyvää ihonhoitotuotetta akneihon hoitoon. Kerron niistä omassa postauksessaan. Nyt olen jotenkin tämän aiheen takia vähän kiihtyneessä mielentilassa, joten tuotearvostelut on paras jättää toiseen kertaan ;)

Mietteitä, fiiliksiä, kommentteja?

36 thoughts on “Mun akne

  1. Tsemppiä ihoharmituksiin! Tiedän miltä tuo tuntuu. Ei ole kiva olla lähes kolmekymppinen finninaama. Äitini on 58 v. ja vieläkin tulee finnejä. Olen siis jo aikaa sitten lopettanut haihattelut, että tämä menee joskus ohi. Äiti on syönyt 2 roaccutan-kuuria. Iho oli ollut ok ensimmäisen kuurin jälkeen lähes 20 vuotta, kunnes mummoni kuoli. Sitten tuli toinen totaalinen räjähdys 40 vuotiaana. Itse en ole syönyt vielä roaccutania, muuta onkin tullut kokeiltua. Tällä hetkellä iho pysyy suht kunnossa e-pillereillä (diane nova määrättynä akneen) ja avitcidilla. Silti tulee harmittavia räjähdyksiä. Vaikka kesäaurinko on ihana, ei se tee iholleni hyvää, päin vastoin pahentaa aknea. Ei mukavaa, kun kesällä juuri haluaisi olla ilman meikkiä :(

    Tykkää

    1. Diane Nova ja Avitcid ovat tuttuja mullekin. Mä tavallaan vielä taistelen tätä vastaan, pitäisi opetella hyväksymään asia, niin ei menisi typerien finnien takia yöunet enää ikinä! Tsemppiä myös sulle ja äipälle! :)

      Tykkää

  2. Mä oon 38-v finninaama isotretinoin kuurilla. Kamppailin pitkään omin voimin kaikkea kokeillen , eikä mikään auttanut kuin hetken. Toi lääke pelotti ihan hurjasti, koska ihostani on tullut äärimmäisen herkkä ja kuiva jo aiemmin, mutta huulten kuivuminen on pahin sivuvaikutus tällä hetkellä. Mä oon niitä syöny tosi pienellä annostuksella (20mg/pv) eikä sitä nosteta juuri tän kuivumisen takia. Käytän tosi kosteuttavia tuotteita, öljyjä ym. Suihkusaippuaki vaihtui öljyyn.
    Naama lähti paraneen heti. Uusia finnejä ei ole tainnut tässä parissa kk:ssa tulla kuin 3!!! Ja on se kivaa kun ei naamaan satu!
    Tsemppiä sulle, toivottavasti saat avun jollain konstilla :)

    Tykkää

    1. Oih, kuulostaa tosi hyvältä. Ja ihanaa, että sulle ei tullut sen pahempia haittoja kuin tuo kuivuminen (vaikka ei tietty sekään kivaa ole!). Kiitos ja tsemppiä myös sinne!

      Tykkää

  3. I feel you sister. Mä olen saanut noiden sun luettelemien ongelmien kaveriksi vielä raskauksien myötä ruusufinnin. -.- Nyt on sitten kaikkien entisten jekkujen lisäksi äärimmäisen helposti ärtyvä iho ja kestopunoitus. Toki mulla on sukurasite, mutta mulla puhkesi tuo kahden- ja kolmenkympin välillä, kun taas mun äidillä eläkkeelle jäämisen aikoihin. Oikeen kiva. >:(

    Mutta tiedätkö, älä poissulje sitä Roaccutania. Sähän voit lopettaa sen ottamisen heti jos sivarit käy liian pahoiksi, ei sellaisesta ole mitään haittaa tietääkseni. Mä en ole koskaan saanut siitä mitään sivuvaikutuksia. Olin todella tyytyväinen ihooni tosi pitkän aikaa sen jälkeen. Sitten me kuitenkin päätettiin vielä haluta se iltatähti (jos nyt just ja just 30-vuotiaista voi noin sanoa :D) ja arvaahan sen kuinka siinä kävi… Aion hakea välittömästi Roa-reseptin kunhan lakkaan imettämästä tätä vimppaa pikkuapinaa.

    Tykkää

    1. Iltatähti alle kolmekymppisenä, hihhihiiiiii sain hyvät naurut! :D T:Nimim. Lapseton 33-vuotias :D

      Auch, ruusufinni on varmaan sekin ihan syvältä :( Toimiiko muuten Roa siihenkin..? Ihanaa joka tapauksessa, että se on auttanut sua. Ehkä mäkin harkitsen vielä asiaa!

      Tykkää

  4. Respect rohkeasta ja avoimesta kirjoituksesta! Hurjan kaunis sä oot aina ollu, niin nyt kuin yläasteellakin. Ja aina omassa silmissä pahalta tuntuu vaikkei muut välittäiskään, niin se vaan menee.
    <3 P

    Tykkää

    1. <3 <3 <3

      Just niin, itseni pahin vihollinen oon kyllä minä itse. Täytyis opetella vaan hyväksymään tää asia, pääsis paljon helpommalla!

      Tykkää

  5. Saman henkiseltä näyttää mun iho, kasvoihin on naamaharja auttanut hurjasti mutta kroppa..huokaus, aina välillä mietin että pitäisikö sitä vaan hakea jonkinsortin ab-kuuri, mutta aina vaan jänistän. Ja sitten kun se iho on enemmänkin kuiva, kuin rasvainen..jotenkin tuntuisi, että sellaista rasvaisempaa näppylä-/akneihoa olisi helpompi hoitaa! Mulla on ongelma selvästi myös hormonaalista, koska iho päätti alkaa kurjaksi hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen, myös kilpparijutuilla on asian kanssa tekemistä. Ja mulla myös vaikuttaa tosi paljon käyttämäni tuotteet, jotkut vaan tukkii ihon!

    Multa kans eräs 5-vuotias kysyi, ”mitä noi sun poskessa on?” kun tilanne oli pahimmillaan ja toisessa poskessa oli kunnon jättifinniarvet ( jotka ovat onneksi haalistuneet!). Silloin kyllä tuli sellainen ”laitan pääni paperipussiin”-fiilis.

    Tykkää

    1. Joo :( Mä olisin halunnut vajota sata metriä maan alle tuon vesirokkokysymyksen jälkeen. Hävetti ihan pirusti. Nyt oon onneksi päässyt tilanteesta jo vähän yli ;)

      Ja tiedätkö sama täällä, mullakin on tosi paljon pintakuivuutta ja varsinkin talvisin todella todella hankala iho, kun se kuivuu, mutta puskee silti näppyä. Mullakin tää on selvästi hormonaalista. Leuka ja kaula ovat kuulemma tyypilliset paikat hormoninäpyille :P

      Tykkää

  6. Kohtalotoveri täällä, päivää vaan! Akne alkoi 14-vuotiaana ja se on aina ollut selvästi hormonaalista, eli juuri ne päivät kuukaudesta ovat olleet pahimpia myös naaman puolesta. E-pillerit ovat auttaneet todella paljon, mutta edelleenkään en ole mikään siloposki.

    Pahinta koko akneilussa on ollut, ettei kenelläkään muulla lähisukulaisella ole ollut samanlaista, joten tsemppaavaksi tarkoitetut kommentit ovat lähinnä olleet kuin puukoniskuja. ”Se loppuu iän myötä.” Joo-o, olen lähes kolmenkymmenen ja edelleen naama kukkii kuin kesäinen niitty. ”No mutta eihän noita finnejä huomaa!” No meikkaan ne piiloon, sillä muuten saisin kyselyitä terveydentilastani. ”Kannattaa syödä terveellisesti ja ulkoilla, niin kyllä ne loppuvat.” Ja kyllä, syön todella terveellisesti ja ulkoilen/urheilen vähintään 3 krt viikossa, ei vaan finnit lopu tästä naamasta. Huoh…

    Ps. Jään innolla odottelemaan tuotevinkkejä. Minullakin on pari hyvää tuotetta joilla saa ainakin erävoiton paiseista! :)

    Tykkää

    1. Hei sama täällä, sisaruksillani on tosi hyvä iho! Mutta he ovat saattaneet saada geeniarpajaisissa jotain muuta feelua sitten ;) Kaikilla meillä on omat painolastimme, toisilla isommat ja toisilla pienemmät.

      Mä en kanssa kestä niitä kommentteja, että ”Hitsi söin palan suklaata ja naama kukkii”. Aknella ei ole mitään tekemistä suklaan syönnin kanssa, hohhoijaa.

      Kerro tuotevinkit heti! :D Tai viimeistään sitten mun tuotepostauksen kommenteissa ;)

      Tykkää

  7. Mulla oli yläasteikäsenä Roaccutan-kuuri. En ees muistanu millasia sivuoireita siitä on listattu ennen kuin äsken luin. Huhhuh. Muistan, että itsellä kuivui kädet aivan kamaliksi korpuiksi, muttei muita sivuvaikutuksia ollut. Sillä kyllä lähti akne nopeasti paranemaan ja kaikkein tyytyväisin olin ku sain juuri selän näppylät pois, eivätkä ne ole palanneet koskaan vaikka naaman kanssa on saanut tapella. Nykyään e-pillerit pitävät finnit edes jotenkin kurissa.

    Tykkää

    1. Mä muistan kanssa kun lukioaikoina pari kaveria söi tuon kuurin, ja heillä oli kädet ja huulet siinä kunnossa, että ihorepaleita vaan irtoili ja Bepanthen-tuubi sai olla kädessä koko ajan. Siitä jäi jotenkin pieni kauhu tuota kuuria kohtaan, vaikka toki sen toimivuus on ihan omaa luokkaansa!

      Tykkää

  8. Sun iho ei ole niin paha kuin luulet. Mullakin on finnejä/arpia rinnassa ja selässä. Välillä enemmän välillä vähemmän. Et sä mitään inhoreaktiota herätä :) mun ”heikko kohta” on silmäpussit. Tuntuu ettei kellään muulla oo näin kamalia.. :(

    Tykkää

    1. Hih, kiitos ihana. Mä luulen, että sunkaan silmäpussit eivät ole muiden mielestä yhtään niin pahat kuin omasta mielestäsi. Niin se vaan menee :P

      Tykkää

  9. En tiedä mitä sivuvaikutuksia eniten pelkäät mutta silti suosittelisin myös ettet sulkisi Roaccutania pois. Tuo akne tuntuu kuitenkin aiheuttavan sulle sen verran mielipahaa ja ärsytystä, että ei senkään kanssa elo aivan iloa ole. :) Kaikille tuo kuuri ei toki tehoa yhtä hyvin mutta mulla kanssa pelkäsyään positiivista. Puhkes 30 korvissa kunnon paiserutto, kun lopetin pillerit. Lääkäri sanoi heti, että turha lähteä testailemaan käsikauppatavaraa ja olin tosi helpottunut kuurin saadessani. Paiseet oli leukapielissä mutta muuten iho melko ok. Pelkäsin ettei olisi tarpeeksi paha vaikka pirun kipeitä olivatkin. Mä söin kuurin talvella ja keväällä ja vaikka atoopikko olenkin, niin mitään katastrofia ei tullut. Huulet ja limakalvot kuivuivat enemmän ja kasvoille hankin tujumman voiteen. Kosmetiikkaintoilijalle ei paha rasti. ;) Iho alkoi heti paranemaan ja on pysynyt hyvänä nyt useamman vuoden. Välillä yläselkään pukkaa joku yksittäinen patti mutta niitä en koe ongelmaksi. Ainoa selkeä vaikutus on se, että raskaana ei saa olla kuurin aikana eikä pariin, kolmeen kuukauteen kuurin jälkeen. Sellainen hyvä ottaa huomioon. :) tsemppiä ihon kanssa taiteiluun!

    Tykkää

    1. Oi, ihana lukea näitä positiivisia Roa-kommentteja! Mun lähipiirissä on pari tyyppiä, joille Roa auttoi juuri sen aikaa kun sitä söi ja sitten kaikki näpyt palasivat. Ei kauhean motivoivaa, kun vielä saivat sivuvaikutuksistakin kärsiä :(

      Tavallaan olis ihan huippua joutua kokeilemaan uusia, tehokkaampia kosteusvoiteita, ihan niin kuin sanoit :D

      Tykkää

  10. Tuli tosi kurja olo puolestasi :/
    Ihoni on hyvin samantyyppinen kuin sinulla (pintakuiva sekaiho) ja kaiken lisäksi vielä superherkkä. Myös finnit ovat tuttu juttu, välillä menee paremmin, välillä huonommin. Minulle ei oikeastaan tule vartalolle finnejä, mutta kasvoihin ja kaulalle vähän turhankin paljon. Hurjan pahaa aknea ei minullakaan ole ollut, mutta ihan riittävästi vaikuttamaan itsetuntoon. Sokerin ja kovien rasvojen vähentäminen ja hyvien rasvojen lisääminen ruokavaliossa on auttanut jonkin verran, mutta nekään eivät pidä ihoa kokonaan aisoissa. E-pillereitä olen harkinnut, roaccutania en edes unissani. E-pillereissäkin on se, että ne pitävät ihon kunnossa todennäköisesti vain niin pitkään kuin pillereitä syö, enkä haluaisi ”riippuvaiseksi” niistä.
    Pitää vaan yrittää keskittyä hyviin puoliin itsessä, toivottavasti ihosi rauhoittuu!

    Tykkää

    1. Kiitos sympatiasta <3 Mun yhdellä sukulaisella kävi niin, että hän lopetti aknea kurissa pitäneet e-pillerit ja se ihoräjähdys oli jotain ihan uskomatonta :( Lopputuloksena tämä henkilö joutui aloittamaan pillerit uudestaan, vasta sitten iho rauhoittui. Se oli kyllä karua, tällä tyypillä on muuten ollut aina ihan superhyvä iho!

      Tykkää

  11. Jos et olisi kirjoittanut aiheesta, en olisi kiinnittänyt ekassa kuvassa huomiota mihinkään muualle kuin siihen, että onpa sulla sirot piirteet ja kaunis leuan kaari! Ei ole täällä blogissa näkynyt noin puhdasta sivuprofiilia juuri aiemmin :)

    Mutta niinhän se on, että omiin vikoihin tai ”vikoihin” kiinnittää sata kerta helpommin huomiota kuin mitä muut tekevät.

    Tykkää

  12. ^No niinpä. Pakko on sanoa, että ei oo kyllä lähimainkaan mitään verrattuna mun ihoon… Olisin todella superonnellinen jos saisin sun ihon.

    Tykkää

  13. Oli vähän samanlaisia fiiliksiä naaman kanssa jossain vaiheessa, tosin mulla oli jäätävän punaisen röhelön lisäksi myös niitä järkyttäviä ihonalaisia helvetin kipeitä patteja. Iho oli siis siloinen kuin mikäkin nuorempana ja 22 vuotiaana mulla oli ollut kunnon finnejä ehkä kahdella kädellä laskettava määrä. Kunnes migreenin takia jouduin vaihtamaan ehkäsyä yhdistelmäpillereistä minipillereihin.

    Ensin räjähti naama, mikä toki oli kamala shokki. Bout vuoden päästä tilanne kasvoilla rauhottui, mutta olisin ottanut ne paiseet takaisin koska tahansa, koska vaiva siirtyi korviin ja nivusiin. Eli kuljin varmaan puoli vuotta kommandona, koska nivusissa oli jatkuvasti isoja ihonalaisia tulehtuneita patteja ja kaiken malliset alushousut ärsytti niitä. Tänä aikana opin arvostamaan muodissa olevia legginssejä ja olin erittäin kiitollinen siitä että ko pillerit oli vienyt myös menkat pois.

    Korvat oli tosiaan toinen ongelma. Työskentelin puhelimitse tapahtuvassa asiakaspalvelussa eli luurit korvilla päivät pitkät. Ihan sama miten paljon niitä luureja (ja korvia) putsaili, niin korvalehdissä sekä korvakäytävän suulla oli jatkuvasti kipeitä paukamia. Tätäkään ongelmaa ei ennen minipillereitä ollut, vaikka olin samassa duunissa ollut jo 4 vuotta.

    Kokonaisuudessaan kroppa tuntui rauhottuvan noin 3 vuotta minipillereiden aloittamisen jälkeen, mutta kasvojen ihotyyppi muuttui rasvoittuvaksi silmäluomia myöten. Mustapäitä ja tukkeumia on jatkuvasti, mutta niiden kanssa olen jo ihan sinut. Kipeitä finnejä on satunnaisesti kierron mukaan, mutta nekään ei yleensä haittaa kun samaan aikaan on 1-2 ja ne on tosiaan enää kasvojen alueella. Muut vaivat on onneksi kadonnut.

    Tykkää

    1. Hui kamala, nuo nivusten ja korvan finnit kuulostavat tosi ikäviltä ja kivuliailta. Onneksi ihosi on nyttemmin rauhoittunut! Mullakin on kokemusta pillerien vaihdon aiheuttamista ihoräjähdyksistä, ei ole kivaa se :(

      Tykkää

  14. Kuulostaa ja näyttää tutulta! Tosin tajusin vasta etten ole osannut omassa sanavarastossani pitää ajoittaisia ”näppyjä” aknena.

    Odottelen myös kiinnostuksella tuotevinkkejä. Itse olen hoksannut parhaaksi meikkivoiteettomuuden (mineraalimeikki) ja suolasaippuan käytön (niin kasvoilla kuin selän ja olkavarsien iholla).

    Tykkää

    1. Jes, suolasaippua on yksi munkin vinkeistä! Ja hei pitääpä kokeilla muutama viikko pelkällä mineraalipohjalla, että auttaisiko se muakin :)

      Tykkää

  15. Mun mielestä on ihan loistavaa, kun kosmetiikkablogien maailmassa ei ees esitetä täydellisiä vaan jutellaan vaikka nyt aknesta. Se tekee blogeista paljon läheisempiä mulle lukijana kuin kiiltokuvankauniista lifestyleblogeista, vaikka just akne ei mun ongelmani oo koskaan ollut. Paitsi selässä nuorella aikuisiällä ja myöhään teininä. Mulla on yhä tosi rumia arpia ja harmittaa, kun haluaisin kuvata selän tatuoinnin mutta ne arvet on siellä kanssa. Häpesin niitä tatuoijallakin – ilman järkevää syytä.

    Tykkää

    1. Kiva kuulla Sonia ja olen kanssasi samaa mieltä! Ihan turhaa esittää mitään täydellistä, kun sellainen ei meistä kukaan ole. Sitä paitsi monista lifestyle-blogeista tulee vaan huonommuuden tunnetta, kun ne on joskus niin siloiteltuja, ja mä en ainakaan halua omille lukijoilleni sellaista fiilistä.

      Tykkää

  16. Kun näin tuon kuvan Purkkimafian virrassa, en olisi kyllä mitenkään älynnyt että se voisi liittyä akneaiheiseen juttuun. Pelkän kuvan perusteella postauksen olisi luullut käsittelevan vaikka jotain yksittäistä meikkituotetta, jonka efektiä iholla yrität demonstroida. Siis sullahan on todella kaunis iho! Muutama pikku näppy ei sitä mihinkään muuta. Kuten joku jo sanoikin, kuvassa kiinnittää huomiota vain sirot piirteesi, kaunis kaulasi ja yleinen bambimainen olemuksesi. Noilla piirteillä, silmillä ja kaulalla voisin muuten kuvitella, että sulle sopisi aivan älyttömän hyvin pixie-tukka!

    Tykkää

  17. Eipä tosiaan ole kiva kolmekymppisenä kärsiä näpyistä ja niiden jättämistä rumista arvista ja kuopista. Oma ihoni on helposti arpeutuva ja tuntuu, että jokaisesta näppylästä jää jälki :( Kerran kaverin lapsi tuumasi, että miks suĺla on tuollaisia näppyjä ja jälkiä naamassa, minä en tykkää niistä yhtään. Vaikka kyseessä olikin lapsen spontaani huomio, niin kyllä kirpaisi. Samoin nämä ikuiset asiasta mitään tietämättömien älä syö suklaata kommentit alkaa nyppiä. Välillä on asian kanssa sinut, mutta välillä tuntuu, että valmis antamaan toisen munuaisen hyvästä ihosta. No näyttääpähän ainakin nuorekkaalta näppylöidensä kanssa.

    Tykkää

    1. I feel you. Oon huomannut saman, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä kauemmin punaiset arvet ihossa kestävät.

      Mäkään en ole vielä päässyt yli tuosta vesirokkokommentista, vaikka tietenkään kyseinen ihana lapsi ei mitään pahaa tarkoittanut, vaan kysyi aidosti. Sitä vaan alkaa miettiä, että noinko kaikki ajattelevat, mutta aikuiset ovat vain hienovaraisuussyistä hiljaa… :P

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s