Liian hyvä itseruskettava ollakseen totta?
Tuotteet saatu.
Tein alkukesästä vertailua eri itseruskettajien välillä ja kerroin, että olen ollut tosi tyytyväinen Laveran (vartalolle) ja Cliniquen (kasvoille) tuotteisiin. Vaikka olin lukenut *Vita Liberatasta eriiiiiittäin kiinnostavia arvioita blogeista, en ehkä olisi merkin tuotteita ostanut, ainakaan vielä tänä kesänä, niin tyytyväinen olen ollut nykyisiin purkkeihini. Kävi kuitenkin niin, että pääsin Kissiksen aveciksi LivBoxin ihanaan tilaisuuteen, josta saimme mukaamme Vita Liberatan tuotteita. Ja tottahan nyt ihan tieteen nimessä halusin heti testata niitä :)
Untinted Self-Tan Gel Light on nimensä mukaisesti väritöntä geelimäistä itseruskettajaa, joka on tarkoitettu kasvoille. Vita Liberatan edustaja kertoi, että kyseessä on asteittain päivettävä tuote, ja merkin ideologia on muutenkin pyrkiä mahdollisimman luonnolliseen lopputulokseen. Allekirjoitan luonnollisuuden, mutta en lähtökohtaisesti pidä asteittain päivettävistä tuotteista. En vain jaksa nysvätä itseruskettajan kanssa joka jumalan päivä. Valitettavasti tämäkään tuote ei ollut poikkeus. Kasvoille näkyi hienoinen päivetys vasta kolmen-neljän käyttökerran jälkeen, eli tätä pitäisi käyttää ainakin viitenä päivänä peräkkäin haluamani lopputuloksen saavuttamiseksi. Ei kiitos! =)
Kevyestä lopputuloksesta pitäville voin kuitenkin suositella tuotetta koostumuksen ja tuoksun perusteella. Geeli imeytyi kasvoille hyvin, ja tuote ei tuoksunut lainkaan itseruskettavamaiselle. Täysin tuoksuton se ei ollut, mutta selkeä ”palaneen” haju puuttui.
Edit. yritin äsken etsiä tuotetta netistä, enkä löytänyt eli se on ilmeisesti lopetettu.
*Tinted Self Tan Mousse Medium (pakkaus myöhemmin vaihtunut valkoiseen) oli sitävastoin uskomattoman positiivinen yllätys! Olin ajatellut, että Laveraan luonnollisempaa lopputulosta tuskin saan millään tuotteella, mutta tätä käytettyäni MISTÄÄN ei olisi voinut huomata, että olen ruskettanut itseni ilman aurinkoa. Saan itseruskettavat yleensä levitettyä (lähes) ilman rantuja, mutta Laverastakin jää yleensä vähän jotain pientä liikatummuutta ranteen ja kämmenen rajaan tai nilkan luiden ympärille. Tästä ei jäänyt mitään! Etsin ja etsin, enkä löytänyt yhtään pientäkään kohtaa, joka olisi paljastanut ihoni kauniin sävyn tulleen purkista.
Ja paras tulee tässä: tuote ei haissut MILLEKÄÄN!! Laverassa on omaan nenääni todella vahva ja melko epämiellyttävä tuoksu. Olen kuitenkin sietänyt sen kauniin lopputuloksen takia. Tämä Mousse ei oikeasti tuoksunut missään vaiheessa miltään. Ihan käsittämätöntä! Vita Liberatan edustaja kertoi etukäteen, että mahdollinen tuoksu riippuu tietysti myös jokaisen ihon pH-arvosta, joten asia selviää oikeasti vain kokeilemalla.
Moussemaisen itseruskettavan kanssa *levityskinnas on ihan ehdoton. Mousse tarttuu niin tiukasti kiinni ihoon ja kuivuu salamannopeasti, että ilman kinnasta sitä ei kyllä kannata edes yrittää käyttää. Mä en ollut aiemmin käyttänyt kinnasta, ja jotenkin ajattelin homman olevan sen kanssa hankalaa. Mutta kyllä ei ollut :)
![]() |
Alhaalla Lavera ja ylhäällä Vita Liberata |
![]() |
Ylhäällä Lavera ja alhaalla Vita Liberata |
Halusin tehdä pienen vertailun Laveran ja Vita Liberatan välillä. Kuten kuvista huomaa, tummuusaste on aika lailla sama, mutta sävy selkeästi ihan erilainen. Kummatkin ovat mielestäni ok, mutta kyllä Vita Liberatan sävy on omasta mielestäni ainakin omalla ihollani selvästi luonnollisempi. Tuomioni on siis se (ja uskoin, etten tule tätä ihan heti sanomaan), että Lavera kohtasi voittajansa!
Ja kyllä se nyt niin on, että haluan ehdottomasti kokeilla Vita Liberatan tummempaa kamaa kasvoillekin! :)
Onko teillä kokemusta Vita Liberatasta? Tykkäättekö minun laillani kunnon näkyvästä lopputuloksesta vai liputatteko luonnollista ja hentoa sävyä? =)