Avautumista · Lifestyle

Koska olen sinkku

Tämän postauksen alkusysäys tapahtui työpaikan kahvihuoneessa tässä hiljattaisena perjantaina. Sinänsä huvittavaa, että olin ja olen vuosia yrittänyt pitää blogini piilossa työpaikalla. En tiedä mitä tapahtui, mutta lopputulos on nyt se, että työpaikalla todellakin tiedetään asiasta :D Jostain syystä blogini tuli tosiaan puheeksi, kun eräs kollega suureen ääneen kertoi toiselle, että heiiii sä et ehkä vielä tiedäkään, että Sallalla on blogi!! (aina se kohta, kun alan kiusaantuneena tuijotella varpaitani ja suu jäätyy irvistykseen :D)

Aloin toppuutella, että kyllä on blogi, mutta se ei ole viime aikoina päivittynyt kovin usein. Samalla hetkellä tajusin jotain. Nimittäin sen, miksi en ehdi päivittää blogia. Tämän keskustelun jälkeen asiaa moneen kertaan mietittyäni olen entistäkin varmempi asiasta. Kyllä, tiedän nyt syyn, miksi blogi ei päivity. Koska olen sinkku.

Kyllä vaan. Tai oikeastaan poikaystävä ei vielä helpottaisi tilannetta, mutta avopuoliso on se, josta tämä homma tällä hetkellä on kiinni.

Tuon kahvihuonekeskustelun jälkeen tunsin piston sydämessäni. Olin kuvaillut työkavereille minun ja ex-miehen välistä työnjakoa arjessa eli koirien hoitamisessa, kotihommissa, kaupassa käymisessä ynnä muussa. Olin jotenkin tainnut pitää itsestäänselvyytenä, että hommat hoituvat 50/60 ja arki rullasi tosi hyvin niin, että molemmat kantoivat kortensa kekoon. Siinä missä ennen minun vastuullani oli vain 1-2 koirien ulkoilutusta päivässä, vain puolet siivoamisesta, vain puolet kaupassakäynneistä, 0 % kaikesta, mihin tarvitaan työkaluja ja 0 % autoon liittyvistä asioista, niin 2,5 vuotta sitten yksin muuttamiseni jälkeen nämä ovat tietenkin olleet kaikki minun hommiani. Ennen oli niin helppoa sopia asioista molempia hyödyttävästi, että hei jos mä vien koirat, niin teetkö sä ruoan sillä aikaa. Nykyisin mä vien koirat ja ruoan tekee Saarioisen äidit. Välillä syödään puuroa, koska sinne kauppaan ei vaan yksinkertaisesti enää jaksanut illalla lähteä. Joku on myös saattanut nähdä ig storyissa, millaista imuroiminen meillä on. Saattaisi olla vähän helpompaa, jos sen voisi hoitaa niin, että toinen veisi sillä aikaa koirat ulos. Tai jos toinen koirista täytyy viedä eläinlääkäriin, niin toinen aikuinen olisi sillä aikaa ulkoiluttanut toisen koirista.

Tietenkin isoin juttu on koirat. En ollut koskaan ennen ollut yksin vastuussa koirista ja sen raskaus on kieltämättä yllättänyt. Mulla on usein töissä ollessani olo, että pitäisi olla kotona, ja kotiin ajoissa lähtiessäni tuntuu, että pitäisi kuitenkin jäädä töihin. Jos mulle tulee saldoon miinusta kampaajan, hammaslääkärin, fysioterapian tai yleisten asioiden hoitamisen takia, en saa koskaan niitä tehtyä takaisin. Onneksi mulla on kaksi luottokoiranulkoiluttajaa, ja ehkä keskimäärin yhtenä päivänä viikossa ei ole kiire töistä kotiin. Mutta en mä silloinkaan töihin yleensä voi jäädä, vaan olen menossa johonkin edellä mainittuun juttuun. Kavereiden näkemisestä töiden jälkeen en edes haaveile.

Vielä koirien lenkitystäkin isompi asia on niille seurana oleminen. Avoliitossa ollessani kun tulin töistä, niin koirat olivat jo käyneet päivälenkillä ja niillä oli ollut seuraa jo useampi tunti. Totta kai ne innostuivat kun mä tulin, mutta rauhoittuivat nopeasti ja mä pääsin itsekin rauhoittumaan työpäivän jälkeen. Nykyisin se sekoamisen määrä on ihan jäätävä, kun tulen kotiin :D Musta hyppelee ja räksyttää ja jopa Benkku hyppii! Viikonloppuisinkin teen mieluiten asioita, joihin koirat voi ottaa mukaan. Ne ovat arkisin niin paljon yksin, että ei mun omatunto anna periksi, että olisivat keskenään viikonloputkin.

Että jos joku luulin, että sinkkuna olo hiljentää blogia jatkuvien kissanristiäisten ja bilejuttujen takia, niin ahhah VÄÄRÄSSÄ OLITTE. Ihan vaan tää arjen pyörittäminen vie mun kaiken ajan tällä hetkellä, valitettavasti.

Pliis kai siellä on joku muukin, joka on huomannut saman?! Että avoliitossa asuessa vuorokaudessa oli enemmän tunteja!