Lifestyle

Suosituimmat postaukseni 2016

Vielä on joulukuuta pari päivää jäljellä, mutta uskaltanen jo tehdä vuoden 2016 koosteen suosituimmista blogipostauksista :) Harmittaa vaan aika paljon, että Purkkiksen lopettaessa elokuussa en tajunnut Google Analytics -tietoja talteen ottaessani ottaa print screenejä postausten suosituimmuusjärjestyksestä :( Tosin yleensä kaikkein klikatuimmat postaukset keikkuvat ”listoilla” koko vuoden tai useammankin, joten ehkä tämä lista nyt on alkuvuoden osaltakin edes suuntaa-antava. Itse en ainakaan yllättynyt listan kärkisijoja pitävistä postauksista, mitenkäs te?

Viime vuoden suosituimmat löydät täältä. Lähdetään liikkeelle kymmenenneksi suosituimmasta ykköseen päin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

10. Mihin koirat katosivat
Kirjoittelin lokakuussa koirien ei-niin-mukavia kuulumisia, kun meillä oli kahden uroksen välinen valtataistelu täällä kotona. Melkoisen stressaavaa aikaa oli tämä ja olen NIIN ILOINEN voidessani sanoa, että tilanne on palautunut ennalleen ja pojat ovat taas bestiksiä. Huhhuh!

9. Jolie Box syyskuu 2016
Okei, Suomen ensimmäinen luonnonkosmetiikan yllätysboksi kiinnosti tietty! Mutta miksi tämä syyskuun boksi eikä ensimmäinen boksi elokuulta? :D

8. Liian hyvä itseruskettava ollakseen totta
Jep, kestosuosikkinne :D Tämä iiär-postaus on keikkunut tasaisen tappavasti listojen kärjessä julkaisustaan lähtien eli yli kaksi vuotta! Mutta kyllä, edelleen vannon saman tuotteen nimeen :)

thumb_pb050997_1024

7. Mun joulukalenterit 2016 ja viime hetken ehdotus
Joulukalenterit kiinnostaa, tietty. Tässä postauksessa esittelin tämänvuotiset kosmetiikkakalenterini :)

6. Haluaisitko Maanantaijoulukalenterin?
Arvontapostaus, jonka voittaja sai hänelle kootun Maanantaijoulukalenterin. Arvonta taisi olla blogihistoriani suosituin ja päätinkin, että teen Maanantaijoulukalenteriarvonnasta vuosittaisen perinteen :)

5. Ensimmäinen ja täky
Ensimmäinen postaukseni omillani Purkkimafian sulkeutumisen jälkeen. Pelkäsin, ettei uuteen osoitteeseen löydä kukaan, joten kettuna järkkäsin L´ Occitane-arvonnan heti kärkeen ;D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

4. Vertailussa violetit suoravärinaamiot
Myöskin arkistojen aarre kesältä 2015, violettipäänä ollessani tekemäni postaus violetin pään ylläpitotuotteista.

3. Maailman paras peitevoide tummille silmänalusille
Huh, yli kaksi vuotta vanha postaus tämäkin, mutta edelleen ajankohtainen. Sanotaan nyt näin, että olen tämän aarteen jälkeen löytänyt yhtä hyviä, mutta erilaisia peitevoiteita, mutta en edelleenkään parempaa.

2. Ihanimmat kosmetiikkajoulukalenterit 2015
Vuoden 2015 suosituin postaukseni oli nyt sijalla kaksi. Kyllä teitä vaan nämä joulukalenterit kiinnostavat, siitä ei ole epäilystäkään :)

1. Ihanimmat kosmetiikkajoulukalenterit 2016
Ykkösenä keikkuu tietenkin tämän vuoden kalenterikooste. Mun blogiuran suosituin postaus, ihan hullua =D

Mä tässä mietin, että melkein voisin vetäytyä talviunille ja palata hetkeksi itseruskettavien aikana keväällä, kirjoittaa syksyllä ehkä jonkun peiteainepostauksen ja sitten vaan joulukalentereista. No eiiiiii kaiiiiiii, mutta siis onhan se vähän hassua, kun nämä suosikit ovat näin selkeästi valikoituneita!

Puuttuiko listasta joku postaus/aihe, joka on tosi kiinnostava ja mistä pitää ainakin kirjoittaa lisää? Kertokaa! :)

2 vastausta artikkeliin “Suosituimmat postaukseni 2016

  1. Oliko muuten sen lukijan maanantaijoulukalenterin sisältö esitelty jossain? Jos on niin mennyt ihan ohi..

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s