Jei juhlia · Lifestyle · MAC · MAC Limited Edition · Meikit · NARS · Reissut · Too Faced

Kummitäti Tanskassa ja semipienet shoppailut

Heippa kaikki! Tässähän ehti jo kulua tovi viime postauksesta. Elämä ja silleen, kyl te tiedätte. En silti halua siirtyä päivän polttaviin aiheisiin ja skipata tätä Tanska-postausta. Jotkut jutut vaan haluavat tulla julkaistuksi.

Olimme siis toukokuun alussa Tanskassa viettämässä mun ja Rössön kummitytön konfirmaatiojuhlaa. Tanskassa konfirmaatio tapahtuu jo 13-vuotiaana (tai osa nuorista on vielä 12) eli kaksi vuotta aiemmin kuin Suomessa. Rippileiriä ei ole, ja konfirmaatioon liittyvät opinnot tehdään koululuokittain. Mutta voi veljet, juhliin sitten panostetaankin oikein kunnolla! Ne kestävät yleensä yöhön saakka ja siellä tarjoillaan yöpala samaan tapaan kuin Suomessa häissä. Lisäksi meissä herätti hieman hämmennystä, että konfirmaatiojuhla Tanskassa on näemmä ns. ilmaisen viinan juhla :D

Juhlapäiväksi sattui aivan maaginen sää! Lämmintä oli reilu parikymmentä ja aurinko paistoi. Upeaa <3 Broidiparka joutui tässä kameran taakse ja meil…mulle ei meinannu kelvata mikään sen ottama kuva. Tiedätte nämä, kun kohde on kuvan reunassa vinossa ja pää on rajautunut pois -tyyppistä settiä. Ahahahahahah!

Tässä ollaan serkusten kesken. Juhlakalu on kuvassa kauniissa valkoisessa mekossa (Tanskassa ei ole kaapuja vaan tytöillä on valkoiset mekot), yksisarvispaidassa (respect) on sitten toinen serkkumme ja kuvan muut tyypit ehkä tunnistattekin :)

Juhlat olivat ihanat, päivänsankari sai paaaaaaljon lahjoja ja tunnelma oli kahdesta kielestä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, leppoisa :D

Meillä oli juhlia seuraava päivä aikaa tehdä mitä halutaan eli shoppailla. Saga 16kk on jo kokenut Sephoran-kävijä, ja äitinsä pyöritteleekin päätään kun kummi altistaa neidin kaikenlaisille hömpänpömppä-jutuille :D

Mulla oli reissun aikaan aivan kriittisen huono rahatilanne, ja näidenkin ostosten takia on syöty pari extrapäivää puuroa. Too Facedin Diamond Highlighterista kirjoittelin täällä ja Narsin sikahyvästä peiteaineesta olen myöskin kertonut aiemmin. Sephorasta ostin lisäksi liikkeen oman merkin minikokoisen kuivashampoon reissuille ja kaupan jännimmästä osasta eli minikokohyllystä nappasin mukaani vielä suihkemuodossa olevan James Read -merkkisen itseruskettavan kasvoille. Iiärrä made easy! :)

Kastrupin lentokentällä riensin MACin Airport Exclusive -hyllylle, koska olin luvannut diilata Petralle jotain todella jännää. Samalla toki vilkaisin muutkin kitit ja kun ensin luulin tätä minipunasettiä samaksi kuin jonka ostin Kroatian reissulta viime kesänä, myyjä valisti minua, että se kitti oli pelkkiä mattapunia, kun taas tässä on eri koostumuksia. JA. Sellaisia sävyjä, joita ei ole vakiovalikoimassa. Ööööö, SOLD.

Tästä kännyräpsystä saa toivottavasti edes vähän osviittaa sävyistä. Ne ovat vasemmalta oikealle Sunblessed (Cremesheen) / Hot and Humid (Cremesheen) / Ablaze (Matte) / Warm Welcome (Lustre) / Blazing Haute (Matte).

Sikasöpöjä, eikö? <3

Raidasin tietenkin myös lempikauppani Sostrene Grenen! Tuo o on oikeasti ö, mutta en löydä mun MACin näppäimistä sitä merkkiä, jossa viiva lävistää o:n :D Pientä ihanaa sisustustavaraa, parhaat lahja- ja paketointitarvikkeet (ennen joulua aivan must!!) ja kaikkea muuta ihanaa löytyy täältä. Tämä on myös varmaan Tanskan ainoa EDULLINEN kauppa ahhaha. Mulle meni näihin ostoksiin noin parikymppiä ja sain meikkitelineen, kaksi maljakkoa, hedelmäkorin ja kaikkea pientä (mutta hyvin tarpeellista) sälää. Olen jopa lähettänyt Sostrene Grenelle viestiä Ig:ssä, että ettekö voi avata liikettä Suomeen :D

Vitsi, oon käynyt Tanskassa varmaan lähemmän 20 kertaa ja silti lähden sinne aina ihan yhtä intona. Ja aina on yhtä kivaa <3 Muita Tanska-faneja?

 

Lifestyle

Mitä mulle oikeasti kuuluu

Mä taidan olla vähän sellainen tyyppi, jonka ulkokuori ei ihan pienestä rakoile. Aiemmin elämässä mulla on ollut todella pahoja ongelmia terveyden kanssa, ja tällöin kuulin toistuvasti, miten sitä ei ikinä uskoisi päällepäin. Mietin mielessäni, että mun olo on jo tarpeeksi surkea, että sen vielä täytyisi näkyä naamastakin.


Olen edelleen taipuvainen pitämään ulkonäköni, eli ns. kulisseja kunnossa, vaikka olis kuin helkkarin rankkaa. Viime syksynä en kuitenkaan enää pystynyt siihen, siis siinä mittakaavassa kuin yleensä. Muistan, kun olin kampaajalla neljä päivää ennen muuttoa ja istahdin penkkiin niin, että mulla oli kasvoilla vain meikkipuuteria. Peilin edessä sudin äkkiä huuliin kirkasta huulipunaa, mikä muuten on vinkvink paras hämäyskikka, että mukamas olisit panostanut meikkiin enemmänkin. Avauduin siinä Tiinalle, miten vetelen aika lailla viimeisiäni, että edes kynsistä en ole pitänyt huolta ja näytin sormiani, joissa repaleisissa kynsissä oli enää pienet laatat lakkaa jäljellä. Tiina sanoi, että oli kiinnittänyt asiaan huomiota. ”Säkin oot siis vaan ihminen”, totesi Tiina :D

Oon monesti miettinyt, että kun mun läheiset kysyvät, että miten mä voin ja jaksan, niin kannattaisi vaan katsoa mun kynsiä. Ne paljastavat, milloin väsymys ja stressitila alkavat käydä liian suuriksi. Mitä näkyvämpi sävy, sitä parempi tilanne. Räiskyvää korallilakkausta tai tummaa violettia ei nähkääs voi laiminlyödä. Väsyneenä laitan vaaleaa ja huomaamatonta lakkaa, jonka kulumisen kanssa pärjää pidempään. Tilanne on todella hc, jos mulla ei ole lakkaa lainkaan. Vaikka kirjoitan tätä pilke silmäkulmassa, mua itse asiassa vähän pelottaa kirjoittaa tämä asia muiden nähtäväksi. Jos vaikka joskus oikeasti paljastun.


Mikä mulla on meininki nyt? Vaihdoin vuodeksi työpaikkaa ja eilen alkoi kolmas viikko uudessa paikassa. Uusi paikka ja ihmiset, vieraat työtehtävät, älyttömän paljon opeteltavaa, muutama takaisku sekä pidempi työmatka ovat vieneet aivan kaikki mehut, mitä vaan irti lähtee. Mä ajan töihin nyt autolla ja varmasti sekin väsyttää, kun hyppää auton rattiin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Ensimmäisen työviikon jälkeen mä olin niin loppu, etten jaksanut edes puhua. Istuin sohvalla, ja vaikka tv oli auki, niin taisin tuijottaa vain seinää.

Viime viikolla yhden työpäivän jälkeen mun pikkusisko ja kaverinsa tulivat käymään. Olin normaaliin tapaan tullut tuhatta ja sataa töistä kotiin ja lähtenyt suorilta edes vaatteita vaihtamatta koirien kanssa lenkille. Kun kuuden maissa tultiin koirien kanssa sisään, tytöt tulivat samalla ovenavauksella. Hoipertelin siinä hetken kahvia keitellen ja kun rojahdin sohvalle sisko kysyi varovasti, että onko ihan normaalia olla noin väsynyt? Vastasin, että en kyllä tiedä. Kello oli soinut 5.30 ja klo 18 jälkeen ehdin ensimmäisen kerran hengittää. Mä olen sellainen, että teen kaiken täysillä. Tsemppaan, keskityn, kirjoitan, kuuntelen, mitä vain, mutta täysillä. Sen takia olen päivän päätteeksi niin väsynyt, kun en osaa löysätä missään vaiheessa keskellä päivää.


Ensimmäisen työviikon jälkeisenä viikonloppuna en ehtinyt palautua yhtään. Thank god, nyt toisen viikonlopun jälkeen tuntuu, että ehdin jo paremmin. Painajaisiakaan kuolleista ihmisistä tai eläimistä en enää näe joka yö, enkä heräile tunnin välein. Aivot on koetuksella ja väsyttää hulluna, mutta pakko on uskoa, että tää tästä helpottaa. Fionallekin tuli ensimmäiset juoksut ja kyllä oon ollut entisenä vain uroskoirien omistajana huuli pyöreänä! Mutta ihan hyvin me lopulta selvittiin, molemmat, vaikka aikamoista siivoamista täällä on viime viikot ollut.


Parin viikon päästä on vuotuiset pippalot eli koirien syntymäpäiväjuhlat! Sitten mä pian pääsenkin Tanskaan kummitytön rippijuhliin. On kyllä erittäin odotettu breikki ja Tanska on aina niin ihana <3

Mikä paljastaa, jos sulla stressitila menee yli? Kertooko kynnet asiasta jollain muullakin? Mistä tietää, milloin väsymys menee överiksi?

Lifestyle · Sisustus ja koti

Suomi-designia uudessa kodissa

En ole blogissa esitellyt mun ja koirien uutta kotia oikeastaan ollenkaan. Mullahan meni monta kuukautta, ennen kuin yksi kerrallaan sain tänne kaikki tarpeelliset kalusteet ja muutenkin tavarat edes jotenkuten paikoilleen. Ei täällä vieläkään ole esim. tauluja seinällä, ja muutama laatikko odottaa edelleen loppusijoituspaikkaansa, mutta täällä tuntuu jo kodilta. Se riittää mulle, enkä ota stressiä viimeistelyistä, ne ehtii. Kesälomalla ehkä :D (Onko kesälomaa? Ehkä. :D)

Avoliitosta yksin omilleen muuttaessa kokee karvaasti, kuinka kalliiksi se tulee. Lusikat kun menee jakoon, niin joutuu hankkimaan paljon uutta. Budjetin tuomien rajoitteiden lisäksi piti ottaa huomioon toinenkin juttu: turha ostaa uusia hienoja huonekaluja koiranpennun tuhottaviksi. Niinpä olen uusia kalusteita hankkiessani ollut lähinnä Ikea-Jysk-linjalla. Ihan niin kuin muuten olisin shoppaillut Artekilla AHAHAHHAA. No mutta ymmärsitte pointin.

Olen kumminkin kovasti mieltynyt pohjoismaiseen, vähäeleiseen designiin. Tein sellaisen kompromissin esteettisyyden, järkevyyden ja budjetin kanssa, että olen hankkinut asuntoon pienempiä sisustusesineitä suomalaisilta merkeiltä. Semmoisiin on varaa (vrt. esim. sohva tai keittiön ruokaryhmä), ja mun mielestä ne tekevät fiilikseen tosi paljon! Jos olisin laittanut postauksen otsikoksi suomalaisen sijaan pohjoismaisen (Mikä siinä on, että Tanskassa osataan suunnitella niin mun silmää miellyttäviä vaatteita kuin sisustustakin!), niin tämä postaus olisi paisunut, joten pitäydytään nyt tällä kertaa vain kotimaisissa esineissä :)

Everyday Designin paperikassitelineestä olen haaveillut jo pidempään, mutta ei vanhassa kodissa ollut tilaa tämmöiselle. Mutta nyt on! Hankin ensin yhden kierrätettäville papereille ja ihastuttuani siihen ostin toisen pahveille. Jotka on kuvassa juuri viety :) Toisen ostin fb-kierrätysryhmästä ja toisen Stockmannilta.

Mä olen viime kuukausina flipannut viherkasveista ihan täysin! Plantagen on mun uusi lempikauppa (oikeasti! <3) ja voi vitsi, miten paljon iloa nämä vihreät kaverit tuovatkaan! Olen siis ihan tosissani hurahtanut, nyt kun mulla on ikkunalaudat, jonne kasveja saa, ja tietty tämä Ikean lehtiteline kukkapöytänä. Tässä on vaan lähtökohtaisesti se ongelma, että mä olen surkea kasvien hoitaja! En muista kastella niitä tai sitten kastelen liikaa. Tai en osaa säädellä niiden saamaa auringonvaloa oikein tai jotain muuta. Kun bongasin tällaiset Muurlan Kasteluvahdit, tiesin, että ne täytyy ehdottomasti saada! Lasinen pallo täytetään vedellä ja sen pitkä varsi tökätään multaan. Pallo annostelee kasviin vettä, joten mun ei tarvitse muuta kuin lisätä vettä siitä vaiheessa kun se alkaa loppua pallosta.

Mun mielestä Kasteluvahti on ihan superkivan näköinen ja se on oikeasti todella kätevä apuväline, jos ei muista/jaksa/tiedä miten usein kasveja pitäisi kastella. On ollut tosi jännä seurata, miten eri määrän vettä eri kasvit tarvitsevat, vaikka olisivat saman kokoisia! Ja samaan ruukkuun voi hyvin iskeä kaksikin kastelupalloa, jos on vaikka pidempi reissu tiedossa, eikä ketään kastelemassa kukkia :) Suosittelen, älyttömän kätevä apuväline. Omiani googlettelin netistä ja halvimmalla sain muistaakseni Halpa-Hallin nettikaupasta :D

Fiona haluaa esitellä, mitä he ostivat Benin kanssa mulle joululahjaksi. Tyypit olivat taas kuunnelleet korvat höröllään mun höpinöitä, koska tiesivät, että mä olin palellut syksyllä tosi paljon ja toivonut siksi tätä Lapuan kankureiden Sagan uni -villavilttiä. Värinkin osasivat valita :D

Sagan uni on NIIN ihana! Pehmeä ja lämmin, ja sen suojassa me monesti koko kolmikko katsotaan illalla Salkkarit :) On muuten jännä, että jostain syystä koiratkin hakeutuvat nimenomaan tämän viltin päälle, vaikka sohvalla on heille tyrkyllä myös Ikean vanha viltti. Ei näköjään yhtään niin kiva ja pehmeä! :D

Finkku kertoi, että Stockalta he tilasivat tämän viltin.

Toinen, joka oli kuunnellut mun juttuja, oli tietty Rössö! Kaverini oli joskus syksyllä ostanut tämän hempeän vaaleanpunaisen Marimekon Flower-maljakon itselleen ja siitä asti olin kuolannut sitä. Itse asiassa olin jopa useamman kerran käynyt tätä Stockan verkosta etsimässä, mutta loppu oli aina. Onneksi, koska joulupukin kontista sain oman Flowerini. Tää on vaan niin ihana! Ja todella kaunis ilman kukkiakin eli esillä se saa olla aina <3

Sitten vielä jotain värikästä ja piristävää! Nimittäin Marimekon Kestit-astioita. Nämähän ovat olleet loppuunmyyty jo piiiitkään, ja olen tyytynyt vain ihastelemaan fb-sisustusryhmässä muiden Kestit-kuvia. Kunnes kävi niin unelmasti, että Stockmannilla olivat löytäneet jostain varaston perukoilta erän sekä keltaista että vaaleanpunaista! Ja joku ihana vielä vinkkasi asiasta samaisessa sisustusryhmässä, jolloin mä tietty kiirehdin pikapikaa ostoksille. Näistä maistuu kyllä kaffe ja pulla ihan extrahyvälle, oon niin iloinen näistä! Viimeksi kun katsoin, niin Stockan verkossa oli vielä vaaleansinisiä astioita, jos se sattuu olemaan just sun lempiväri =)

En meinannut ensin kyetä julkaisemaan tätä kuvaa, kun Iittalan Ateenan aamun sijaan huomioni keskittyi vain kevätauringon paljastamaan likaan ikkunassa…armotonta!! Mutta pitäkää te toinen silmä kiinni ja katsokaa vain sitä, miten kauniita nämä lasikoristeet ovat =)

Vitsit mä tykkään tällaisista pienistä yksityiskohdista <3 Tietäisitte, paljonko olen näitäkin esineitä tuijotellut mairea hymy kasvoillani! :D

Ps Ai niin! Huomasittekin ehkä mun Instagram Storysta, että sain hiljattain (vihdoin!) meikkipöydän eli pääsin käyttämään työhuonetta järkevästi meikkihuoneena! Vielä haaveilen kunnon meikkausvalosta (ah olispa ihana saada sellainen peili, jota reunustaa kunnon valot <3), mutta haluaisittekos jo nähdä kuvia mun meikkipisteestä? :)

Lifestyle · Reissut

Yksin rantalomalla: lähtisinkö uudelleen?

Mä pähkäilin syksyllä täällä blogissakin sitä, että olenko mä sellainen tyyppi, joka lähtee yksin matkalle. Ja vielä rantalomalle, jossa omia ajatuksia ei pääse pakoon nähtävyyksien tai shoppailun ryysikseen. Kiitos myös teidän kannustuksenne, päätin olla se tyyppi, joka mieluummin lähtee, kuin jää kotiin miettimään, että olisi pitänyt.

Nyt mä ajattelin kertoa, millaista oli olla lomalla ihan yksin.

Matkakohteekseni valikoitui Thaimaan Krabi. En ole koskaan aiemmin lähtenyt Thaimaahan näin lyhyelle (8 päivää) lomalle, enkä aluksi meinannut nytkään. Kun kumminkin tajusin, että se on varma tapa päästä oikeasti lämpimään, toisin kuin Euroopassa, päätin, että no hemmetti kokeillaan.

Mulle on aina tullut jetlag tosi vahvasti. Aikaisemmilla Taikku-reissuilla matkaseuralaiseni ovat lähteneet into piukassa tutkimaan mestoja, kun taas mä olen huimauksesta ja oksettavasta olosta kärsien pakko päästä nukkumaan. Lentokoneessa nukkumisesta kun ei koskaan kumminkaan tule mitään. Paitsi että haaveilen, että joskus vielä raaskin matkustaa Priority-luokassa, jossa on oma loossi, ja penkin saa makuuasentoon <3 Olisi jännä nähdä hyvin nukutun lentoyön jälkeen, että minkä verran olossa on oikeasti jetlagia ja minkä verran ihan normaalia unetonta yötä.

Olisi ollut ihana mennä Krabin vieressä olevalle Koh Lantan saarelle, mutta päätin, että näin lyhyellä reissulla en kuluta yhtään enempää aikaa matkakohteeseen pääsemiseen kuin on pakko. Niinpä suora lento Krabille ja lentokentältä alle tunnin ajomatkan päässä oleva hotelli kuulosti tosi hyvältä. Ja olikin loistava valinta!

Mun hotelli oli hieman vilkkaan rantakadun ja keskustan alueen ulkopuolella, mutta kuitenkin helposti käveltävän matkan päässä. Tykkäsin tosi paljon, että en ollut keskustan vilinässä ja liikenteessä, vaan hotellilta lähtevä sivukatu oli paljon rauhallisempi, mutta sieltä löytyi silti kaikki, mitä esimerkiksi iltaisin tarvitsin. Kadun varrella oli vieri vieressä ravintoloita, kahviloita, spa-paikkoja ja ruokakauppoja.

Mulle oli tärkeää, että hotelli olisi siisti, turvallisen oloinen ja siellä olisi hyvä ravintola. Näin onneksi tapahtuikin, koska koskaanhan ei voi olla ihan varma, ennen kuin paikalle pääsee ;) Bonuksena hotlassa oli vielä oma spakin <3

Mä en ollut ikinä aikaisemmin tilannut ruokaa huonepalvelusta. Mutta ensimmäisenä päivänä, päikkäreiltä heränneenä, huonepalvelu oli just se, mitä halusin. Pystyi siinä pöhnässä syödä ihan rauhassa ja sitten uusin voimin lähteä vähän tsekkailemaan Krabin menoa. Tilasin huonepalvelusta pari muutakin kertaa, vitsi mitä luksusta silloin, kun ei jaksa laittaa itseään illalliskuntoon ja mieluummin lukee kirjaa omassa rauhassa :) Luin ennen matkan varaamista paljon arvosteluja nimenomaan hotellin ravintolasta, koska tiesin, että mielelläni syön siellä jonkin verran, jos vaan ruoka on hyvää. Onneksi se oli, ihan mahtavaa jopa!

Ruoka on mulle muutenkin tärkeä juttu ja yksi niistä isoista syistä, jonka takia niin tykkään Thaimaasta. On ihan mieletön fiilis saada joka aterialla upeita makuelämyksiä ja mielettömän hyvää ruokaa.

Ja ne hedelmät…. söin niitä kuin hullu! Kuvassa yhden lomapäivän iltapala, ihan taivas! Kyllä maistui vesimelonit pelkälle vedelle reissun jälkeen Suomessa. Miten ne voikin olla Thaimaassa(/Etelässä?) niin paljon paremman makuisia?!

Otin suurimman osan lomani ajasta tosi iisisti ja laiskotellen. Yhtenä päivänä tein kuitenkin jotain omalla mittapuullani ihan kreisiä, ja en meinaa vieläkään uskoa, että oikeasti vapaaehtoisesti tein sen ja vielä ilman ketään kaveria tukena! Oon aina vähän pelännyt vettä ja nimenomaan sitä, mitä siellä syvyyksissä on. Niinpä sitten loogisesti Krabilla yksin ollessani lähdin snorklaamaan. Ahahahahahaa!

Ja mähän en siis todellakaan tiennyt, mihin mä olin lähtenyt. Luulin, että seilataan vähän jonnekin rauhallisen saaren viereen, snorklaillaan siinä rannassa vähän ja suunnilleen loppupäivä nautiskellaan virvokkeita laivan kannella.

Noh. Homma olikin sitten vähän enemmän extreme! Mukana oli sekä sukeltamaan että snorklaamaan lähdössä olevaa porukkaa ja mä ja eräs toinen suomalainen nainen olimme ainoita, joilla ei ollut aiempaa kokemusta. Tämän naisen mies kuitenkin sukeltaa, ja he olivat käyneet läpi snorkkelin ja räpylöiden käytön etukäteen ja harjoitelleetkin hotellin uima-altaassa :D Mä sen sijaan pidin snorkkelia ekaa kertaa kädessäni, ja mietin, että miten hemmetissä tän kanssa kuuluu olla! Lyhyen briiffin jälkeen ilmoitettiin, että nyt sitten vaan laivan kannelle ja hyppäämään! Merenkäynti oli tosi kovaa, oli niillä rajoilla, että vielä oli juuri ja juuri turvallista järjestää tämä retki. Niinpä alus ei päässyt kovin lähelle poukamaa, jonne meidän oli tarkoitus mennä, ja me jouduimme hyppäämään kuohuvaan mereen ja uimaan kovassa aallokossa jonkin matkaa, ennen kuin edes pääsimme snorklauspaikkaan. Sitten laiva vaan kääntyi ja katosi näköpiiristä, koska tuuli oli liian kova sen odotella paikoillaan. Ei siinä auttanut kuin snorklata niin hemmetisti :D

Oli kyllä aikamoinen kokemus. Ja vielä yksin, ilman kenenkään tukea ja turvaa :D Toisaalta nyt on sitten kerralla otettu luulot pois ja rento rannalta lähtevä snorklaus on tämän jälkeen lastenleikkiä :D

Mun lemppareita olivat nuo siniset isot meritähdet, jotka hengasivat pohjassa! <3

Mutta miltä se yksinolo lomalla tuntui? Mun täytyy vastata, että aivan hemmetin hyvältä. Vaikka olen äärimmäisen joustava ihminen, tai ehkä juuri siksi, tuntui aivan taivaalliselta saada kerrankin välittää vain siitä, mitä minä haluan tehdä. Sain nukkua päikkärit just silloin kuin tuntui, mennä syömään tai sittenkin jäädä vielä ennen sitä jalkahierontaan, ihan koska voin. Olin ennen matkaa niin monta kuukautta tehnyt asioita ulkopuolelta asetettujen aikataulujen mukaan ja huolehtinut asunnon myynnistä ja ostamisesta, muutosta, koirista ja miljoonasta hoidettavasta asiasta, että oli ihan käsittämättömän parhautta saada miettiä vain itseään.

Nukuin paljon, uin paljon, kävin melkein joka päivä hieronnassa ja nautin hyvästä ruoasta. Makoilin altaalla just sen aikaa kuin huvitti ja menin hyvällä omallatunnolla päikkäreille, vaikka ulkona paistoi aurinko. Kävelin 45 minuuttia Starbucksiin juodakseni kupin hyvää kahvia tai sitten en kävellyt koko päivänä mihinkään. Mä nautin ihan älyttömästi.

Mä olen niin onnellinen, että lähdin. Että uskalsin! En todellakaan olisi tiennyt, mistä olisin jäänyt paitsi. Haluan sanoa teille, jotka pähkäilette, että uskaltaako ja voiko yksin lähteä matkalle, että lähtekää! <3 En itse biletyslomalle lähtisi (ainakaan Thaimaahan) jo ihan turvallisuussyistä, mutta tällaiselle rantalomalle voi lähteä tosi hyvin ja nauttia joka hetkestä. Lähtisinkö uudelleen? Ehdottomasti ja varmasti lähdenkin!

Suunnitteleeko joku teistä reissua yksin? Kommenttiboksista saa vertaistukea pähkäilyyn <3

Lifestyle

Mitä mä oon mennyt tekemään

Niputin vuoden 2017 yhteen kertoen jotakuinkin, että sen aikana mun elämässä tapahtui muutoksia enemmän kuin ehkä viiteen vuoteen olisi sopivaa. Kerroin, että erosin, myin kotini, ostin uuden ja muutin. Sain Fionasta uuden koiraystävän, mutta samalla taakse jäi arki Toran ja Kiran kanssa. Sosiaalinen elämänikin keikahti päälaelleen, koska se oli rakentunut arkisin pitkälti yhteisten lenkkien varaan koiranomistajakavereiden kanssa. Ainoa asia, joka ei arjessa muuttunut, oli työ.


Toiveeni vuodelle 2018 oli, että se olisi tasaisempi.

Pääsin joulukuun omasta ja Toran kahdesta leikkauksesta ja kaikesta muusta pienemmästä vastoinkäymisestä jaloilleni. Tammikuussa alkoi tuntua, että olen vihdoin kotiutunut, saanut arjen rullaamaan ihan kivasti ja Fionakin on ”jo” 8 kuukautta eli pentuhölmöily alkaa vähentyä, ehkä, ja se malttaa jopa hetken keskittyäkin jos vain palkkiona on tarpeeksi mieleinen nami. No okei, sille kyllä kelpaa ihan kaikki <3


Juuri kun ajattelin, että jutut on aika lailla balanssissa sain tiedon, että olin saanut uuden duunin. Kyseessä on opiskelu tai työ, riippuu miten asiaa ajattelee. Yhtä kaikki homma on vuoden mittainen pesti, jossa hyppään epämukavuusalueelle, teen helkkaristi töitä ja opin uutta. Työmatka pitenee, juuri kun se oli viime syksyllä lyhentynyt, ja taloudellinen tilanne kiristyy. Arjesta häviävät ainakin aluksi kaikki joustot, joihin olen nykyisessä työssäni tottunut.

Kun sain tiedon paikasta, en pystynyt muutamaan tuntiin edes ajattelemaan asiaa saati kertomaan siitä kellekään. Klikkasin sähköpostin kiinni ja menin päikkäreille :D Päässä pyöri vain käytännön asiat ja enimmäkseen se, miten koirien hoidon osalta pärjään. En osaa vieläkään sanoa, että miten, mutta pakko luottaa siihen, että asiat järjestyy. On tässä vielä puolitoista kuukautta aikaa sumplia :D

Vähän naurattaa, kun mietin tutkimuksia siitä, mitkä ovat suurimmat stressitekijät ihmisen elämässä. Kukaan ei ole kuollut, huh onneksi, vaikka lähellä sekin oli Tora-amstaffilla, mutta muuten oon vetänyt aika jackpotin erolla, muutolla ja työpaikan vaihdoksella. Silti oon omasta mielestäni vetänyt ihan hyvin.


Kyllä mä välillä mietin, että mitä helvettiä oon mennyt tekemään. Juuri kun elämä alkoi olla vähän tasaisempaa. Osaan hommani duunissa, siellä mut tunnetaan ja joustetaan, jos vaikka koirani sairastuu yllättäen. Tiedän suunnilleen, mitä multa odotetaan.

Mutta toisaalta, joskus saa tarjouksen, josta ei vaan voi kieltäytyä.