Ensin ajattelin, että onko tätä postausta turha tehdäkään, koska mä haluan lahjaksi vaan TARROJA, miljoonia TARROJA :D Oon vähän höyrähtänyt bujottamiseen, eli oman kalenteri-muistikirja-listavihon tekemiseen ja tarrat on vaan jotain ihan parhautta. Mutta kyllähän mä sitten äkkiä muitakin joululahjaideoita keksin, ei edes ollut vaikeaa :D
Tein tällaisen fiilistelypostauksen viime vuonnakin, ja yhtäkään niistä jutuista en muuten saanut, joten tämä ei niinkään ole vinkki läheisille vaan unelmoimista, joka on ihan parasta. (Eikun sainpas! Fjällräven-repun! :) Ajattelin myös ja kuitenkin, että ihan varmana joku teistäkin voi saada ideoita pukinkonttiin joko toisille tai sitten ihan itselleen. Mullehan koirat ostavat aina synttäri- ja joululahjat (tosin nykyisellään aika reilusti edullisempia juttuja kuin ennen haha) ja olen muutenkin sitä mieltä, että pitää muistaa hemmotella myös itseään. Monesti se unohtuu kun keskitymme vain siihen, miten voisimme ilahduttaa muita.

Tuomas Kyro: Mielensäpahoittajan hiihtokirja
Rakastan Mielensäpahoittajaa!! <3 Ei ole vieläkään tullut vastaan mitään muuta kirjaa tuon ensimmäisen osan jälkeen, jonka parissa olisin kirjaimellisesti huutonauranut julkisissa kulkuneuvoissa yhtä paljon. Yhtä aikaa niin sairaan hauskaa ja mielettömän sympaattista. Elokuvan Ilosia aikoja olen tietty nähnyt, ja naurun lisäksi tirautin myös pari kyyneltä. Viime viikonloppuna kävin katsomassa Kansallisteatterissa samasta kirjasta tehdyn näytelmän. Vesa Vierikko pääroolissa oli ihan huikea ja tykkäsin muutenkin kovasti. Ja sai nauraa. Mulla on kaikki Mielensäpahoittaja-kirjat, tai niin luulin, mutta nyt mulle selvisi, että multa puuttuu tämän hiihtokirjan lisäksi myös Miehen työt, tosin en tiedä, onko se romaani vai ihan oikeasti joku opas villasukkien parsimiseen ja halkojen hakkaamiseen :D.
Olen markkinoinut Mielensäpahoittajaa kaikille kavereilleni, enkä tiedä vielä ketään, joka olisi kirjan luettuaan sanonut sen olevan huono tai tylsä! Suosittelen!
Mörkö-lakanat
Nyt niin kuin oikeasti loppuvat sanat kesken!! Rakastan Muumeja, ja lempparein hahmoista on tietty symppis Mörkö. Se on hieman väärinymmärretty ja aivan ihku. Mörkö-muki oli ensimmäinen Muumi-mukini, jonka hankin ja onhan mulla tietty myös Mörkö-pehmo. Poliisimestari on toinen special suosikkini, mutta kyllä Mörkö on paras. Mulla on jo useammat Muumi-lakanat, mutta kyllä nämä Möröt olisivat ihan pakko saada. Oli ihan superliikuttavaa, kun Finlaysonin sivuilla kerrottiin, että ”tuotteen väri: harmaa”. No TIETENKIN se on harmaa, awwwwwwws! :´D
Joulun 2016 kausi-Muumi
Mä keräilen sillä lailla valikoidusti Muumi-mukeja. Hankin ne, jotka ovat joko ihanan värisiä tai sitten hahmot söpöjä tai puhuttelevat mua jollain lailla. Tämän vuoden kausimukia mulla ei vielä ole, mutta kyllähän nyt Surku-koira on sellainen, joka mun kokoelmaan pitää saada :)
Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma
Pidin Riikka Pulkkista Raja- ja Totta-kirjojen jälkeen käsittämättömän hyvänä kirjailijana ja oikeasti ihan lempparinani. Ja hyvähän hän onkin, mutta valitettavasti näiden kirjojen jälkeen en ole pitänyt hänen kirjoistaan. Haluan kuitenkin ehdottomasti silti tämän uusimman, koska tiedän hänen kirjoitustavassaan olevan sellaista potentiaalia, että kirja voi parhaassa tapauksessa olla TIMANTTI. Tästä muuten voisi oikeasti välittää isälle tiedon (obs. Pike :D), koska saan isältä joka joulu kirjan ja tänä vuonna toivoisin tätä mieluiten <3 :)

Efva Attling Peace-korvakorut
Mä olen aikoinani ollut oikein kunnon korvakorutyttö. Korvissa oli lävistyksiä toistakymmentä ja mulla oli suunnilleen joka päivä eri korvikset. Tässäkin olen näemmä ääripäiden ihminen, koska nyt en muista käyttäneeni korvakoruja arjessa varmaan pariin vuoteen! Juhliin heitän yleensä yhdet ja samat punakultaiset isot renkaat. Mä luulen, että kasvoin ohi sellaisesta näyttävien korvisten kaudesta ja nyt en vain omista mitään kivoja vähäeleisiä korviksia. Nämä Attlingin ihanat Peace-napit voisin nähdä itselläni helposti :)
R/H Magic Sweater & Mickey Leggings
No niin. Mä olen aivan auttamattoman hurahtanut R/H:n vaatteisiin. Siis ihan täysin. Ja erityisesti tietty näihin Mickey-vaatteisiin. Mullahan on jonkinlainen kiero viha-rakkaussuhde Mikki Hiireen :D Omistan vasta yhden Mickey-mekon ja olen viime kuukaudet kuolannut tällaista collegea. Siis aivan törkeän hieno <3 Samoin näissä Mikki-leggareissa on jotain, joka viehättää kovasti. Hinta kylläkään ei, mutta nämä ovat kumminkin suomalaista eettisesti tuotettua designia ja maksan kyllä siitä mielelläni vähän extraa.
Emma Israelsson kultainen timanttisormus
Tähän voisi taas todeta, että kyllä nuo ruotsalaiset osaavat. Huomasin serkun Instasta, että hän oli ostanut itselleen korun tältä itselleni tuntemattomalta merkiltä. Menin tietenkin heti katsomaan kuvia, ja voi veljet miten hienoja koruja!! <3 Tällaiset timantin muotoiset korut iskivät muhun eniten ja tietenkin niistä vielä eniten tämä kultainen sormus, joka maksaa kyllä niin paljon, että tätä on turha mistään toivoa :D Mutta. Hieno. Sopisi niin hyvin oikean käden keskisormeen äidin rippisormuksen viereen.

Pixi Glow Tonic
No tottahan mulla nyt muutama kosmetiikkatoivekin on :) Tätä Pixin glykolihappoa sisältävää kasvovettä hehkutetaan nyt joka paikassa ja tietty mäkin haluaisin kokeilla, tekeekö se munkin ihosta kuulaan ja hehkuvan! Kasvovesi kuorii ihoa kevyesti ja sitä suositellaan erityisesti kuivalle tai ikääntyvälle iholle. Tätä saa eleven-verkkokaupasta.
Rituals Almond Oil & Indian Rose kynttilä
Ostin Ritualsia taannoin Ruotsista ja ah että mä olen tykästynyt tähän tuoksuun!! Suihkutan saman sarjan Bed Mistiä joka ilta ja roikkuupa tuo ostamani ”tasselikin” tässä ikkunalla, missä haistan vienon tuoksun kun istun koneella. Mulla on nyt poltossa ensimmäinen Ritualsin kynttiläni, ja tosi laadukkaalta ja pitkäkestoiselta vaikuttaa! Reilun parinkympin hinta tästä kynttilästä on mielestäni tosi kohtuullinen. Ritualsia saa myöskin eleveniltä :)
Esse Probiotic Serum
Probioottista ihonhoitoa ja vielä luonnonkosmetiikkaa! Jännää, kiinnostavaa ja kovasti kehuttua! Mulla on käytössä yksi Essen tuote, Defence Moisturiser -kosteusvoide, ja se on ainakin ihan sairaan hyvä. Arvokkaita nämä tuotteet ovat, mutta vaikuttavat kyllä just niin hyviltä, kuin mitä hinnasta voi päätellä. Yleensä ihonhoidossa tykkään kokeilla seerumeita, koska niiden kohdalla jotenkin tulokset näkyvät selkeämmin kuin voiteiden kanssa. Siksi jos Esseltä pitäisi valita yksi, ottaisin tämän probioottisen seerumin :)
Jolie Box
Mä tilasin yhden 3 kk:n jakson luonnonkosmetiikan Jolie Boxia, mutta jätin tilauksen siihen akuutin rahavajeen vuoksi. Varsinkin nyt loppuvuodesta on tullut ostettua tosi paljon kosmetiikkaa Tanskan ja Ruotsin reissujen takia ja tuntui, että en pysty nyt panostamaan edes tuota 24 euroa (hinta boksille 3 kk:n tilauksella, 6 kk:n tilauksella hinnaksi tulee 20 euroa) kuussa lisää. Mutta juuri siksi en keksi paljon kivempaa lahjaa kuin tämä! Jos kyseessä ei ole kosmetiikkafriikki, tuotteet ovat varmasti käyttiksiä ja ihania, ja friikille puolestaan jotain sellaista, mihin ei itse välttämättä raaskisi panostaa, mutta erittäin mielellään ottaisi, kuten mun kohdalla :D Boksipostauksiani pääsee katsomaan täältä.
Iih, tällaisia vinkkejä ja ideoita mä antaisin joululahjaostoksille <3 Löytyikös joukosta jotain, mitä itsekin mielellänne ottaisitte?
Postaus sisältää affiliate-linkkejä.