Alima Pure · Couleur Caramel · Dr. Hauschka · Iroisie · Luonnonkosmetiikka · Meikit · Weleda · Zuii

Jolie Box syyskuu 2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään nähtiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Olin nimittäin jo perjantaina kauneusbloggaajien ryhmässä raikuneista Jolie Box tuli! -huudoista asti odottanut omaa boksiani kuin kuuta nousevaa. Olin hillinnyt uteliaisuuteni koko viikonlopun ja pysynyt poissa toisten boksipostauksista ja vielä pitänyt hermoni kasassa koko maanantaisen työpäivän, kun aamulla noutoviesti tuli sen jälkeen, kun olin jo kiitänyt noutopisteen ohi. Voitteko kuvitella, minkä sydänkohtauksen melkein sain, kun kotimatkalle lähtiessäni tajusin, että junani on asemalla klo 18.57 ja noutopiste sulkeutuisi tasan klo 19?! Virittelin itseni juoksuvalmiuteen junassa mm. poistamalla avokassukkani jaloista, että ballerinat varmasti pysyvät spurtin aikana jalassa. Ja niin vain sain sekä boksin että myyjätytöltä suosituksen hyvästä kynsienlaittopaikasta. Oli nimittäin niin söpöt kynnet hänellä, että oli pakko kysyä ^_^

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässäpä boksin kolme täysikokoista tuotetta! Ensimmäisenä nappasin käteeni Couleur Caramelin Lotion Toniquen ja tempaisin korkin auki. En nimittäin tykkää nerolin tuoksusta kosmetiikassa yhtään, se on nenääni jotenkin tosi pistävä, mutta thank god tässä sitä ei edes kunnolla erottanut! Pääsen siis käyttämään tämän glyseriiniä sekä omena-, viini- ja glykolihappoa sisältävän kasvoveden ja katsomaan raikastaako se ihoani. Eli omaan käyttööni jää! Hämmennystä tosin herätti saatteen teksti, että ”mikäli löydät tästä uuden suosikin, voit jatkossa hankkia L´atélier des Délicesin Vitamin Rich Tonerin, joka on täysin vastaava tuote.” Hetkinen? Jolien verkkokaupasta tätä CC:n tuotetta ei tosiaan löytynyt, mutta onko kyseessä kokonaan merkiltä poistuva tuote vai pelkästään sellainen tuote, jota ei Joliella ole?

Boksin mieluisin tuote oli Iroisien Gentle Facial And Eye Cleanser Gel. Kyseessä on kasvojen (myös silmien) puhdistukseen tarkoitettu miselligeeli, jonka kanssa ei välttämättä tarvitse vettä eli tuotteen voi hieroa iholle ja poistaa vaikkapa vanulapun tai kasvoliinan kanssa. Tuoksuu ihanan raikkaalle sisältämänsä sitruunan takia. Kokeiluun heti tänään! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alima Puren Natural Definition Brow Pencil sävyssä Medium on tämän hetken hiussävyyni hieman liian tumma match kulmille, mutta kokeilin tätä silmien rajauksessa ja keskiruskea sävy toimii tosi kivasti :) Ihanaa, ettei tullut mustaa kajalia, niitä en tule juuri koskaan käyttäneeksi. Hassua itse asiassa, että mähän rajasin silmäni päivittäin vielä vuosi-kaksi sitten, mutta nykyisin teen sen kerran kuussa jos sitäkään. Voisin kokeilla tsempata tässä asiassa, kyllähän silmät näyttävät paljon intensiivisemmiltä rajauksen kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Isot näytteet olivat tällä kertaa Dr.Hauschkan Yöseerumi ja Weledan Almond Sensitive Body Wash. Tätä Yöseerumia olen käyttänytkin täysikokoisen tuubin ja se oli minulle sellainen toimiva perustuote. En siis koe tätä kohtaan mitään tunteiden paloa, mutta käytän tämän kyllä, ellei kaappiin satu ennen korkkausta saapumaan kiinnostavampaa seerumia ;) Viime boksissa tulleesta Weledan Skin Foodista tykkäsin niin paljon, että ilman muuta kokeilen myös tätä suihkuvoidetta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pussinäytteidenkin kohdalla olin ihan, että jes, varsinkin tämä Zuiin Flora Foundation Primer on tuote, jota olen halunnut kokeilla jo pidempään! Toki myöskin Neal`s Yard Remedies Deliciously Ella putsari ja voide pääsevät kokeiluun.

Ei tarvinnut siis tälläkään kertaa pettyä ja kannatti myös juosta tämän takia ;) Boksiahan voi tilata 3 kk (72 €) tai 6 kk (120 €) kerrallaan Jolien verkkokaupasta.

Tuliko teille tämä syyskuun boksi? Miltäs näyttää? :)

Postaus sisältää affiliate- eli mainoslinkkejä.

Balmi · Cutrin · Diego Dalla Palma · Goldwell · Herbina · Hiukset · Huulipunat · Ihonhoito · Jane Iredale · Kosmetiikan ostetut-kulutetut · Kuorinnat · Luonnonkosmetiikka · Madara · Meikit · Rituals · Sante · Schwarzkopf · The Body Shop · Zuii

Toukokuun 2016 tyhjentyneet purkit

Arvatkaa mitä!? Mä pääsin vierailemaan Mafia-naapurini, ihanan Pirren ystäväkirjassa <3 Käykää kurkkaamassa, mitä kysymyksiä Pirkko mulle esitti, ja millaiselta mä näytän piirrettynä! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No niin! Taasen loppuneiden tuotteiden äärellä. Miten musta tuntuu, että taas loppui melkein pelkkiä hyviä tuotteita, joita jään kaipamaan :D Katsotaanpa tarkemmin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Herbina Moisture Balance Kasvonaamio*
Postaus. Hyvä ja halpa, kuten sanottua :) Ei ollut ainoana kosteuttavana naamiona ihan tarpeeksi kosteuttava mulle, joten suosittelen tätä iholle, joka ei ole ihan rutikuiva kuitenkaan. Eri hyvä budjettituote!

Madara Nokkonen Daily Defence*
Postaus. Ihana rauhoittava luonnonkosmetiikan voide, jota käytin kasvojeni iholleni yöksi. Tykkäsin kovasti.

Exuviance Rejuvenating Bionic Scrub*
Kiva ”perus”kuorintavoide kasvoille. Nykyisin tykkään enemmän hellemmistä kuorinnoista, joten tätä ei jää ikävä.

Madara Detox Purifying Mud Mask
Erittäin hyvä luonnonkosmetiikan puhdistava savinaamio. Täytyy silti sanoa, että kyllähän tämä ihoani kuivatti, vaikka käytinkin vain kasvojen T-alueelle. Ostinkin tämän seuraajaksi Absolutionin vastaavan savinaamion, joka on paljon kosteuttavampi, tai siis vähemmän kuivattava ja kuitenkin yhtä tehokas :)

Jane Iredale Pommist Hydration Spray
Paras kosteuttava kasvosuihke. Aivan sairaan hyvä ja myös ihanan tuoksuinen, ja pullossa on hyvä, tasaisen sumun tuova pumppu. Tätä tarvitsen lisää! <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Goldwell Satin Guard*
Kosteussuojasuihke hiuksille, jota käytin aina iltaisin hiustenpesun jälkeen tukan kuivuttua. Sen avulla hiukset eivät aamulla sojottaneet ihan mihin sattuu. Loistava tuote, ja mulla on jo uusi pullo käytössä. Todella riittoisa myös, yksi pullo kesti varmaan puolitoista vuotta :)

Schwarzkopf Professional Fibreplex*
Kotihoitotuote kampaajalla tehdyn Fibreplex-käsittelyn jälkeen käytettäväksi. Teki hiuksista aivan ihanan pehmeät ja sileät. Tykkäsin tästä paljon enemmän kuin Olaplex-kotihoidosta, jota piti hölmösti käyttää ennen shampoopesua. Ihan liian hankalaa ;)

Cutrin Sensitive Dry Scalp Care
Kuivan hiuspohjan hoitoon tarkoitettu geeli, jossa on kätevä annostelunokka. Hyvää peruskamaa kuivuudestaan kutiavalle hiuspohjalleni, tosin vaikutus kesti vain maksimissaan päivän, ja siksi tämä loppuikin nopeasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

The Body Shop Virgin Mojito vartalonkuorinta
Äääääh, miksi tämä loppui! :( Yksi maailman ihanimmista vartalotuotetuoksuista ja tykkäsin paljon myös geelimäisestä koostumuksesta. Kuorintatehokin oli just eikä melkein sopiva. Tätä tulee ikävä, harmi, että tämä oli kausituote.

Sante Shower Hydration*
Ihana luonnonkosmetiikan suihkussa käytettävä vartalovoide. Tuoksu olisi saanut olla omaan makuuni voimakkaampi, mutta hommansa tämä hoiti loistavasti. Todella hyvä budjettituote, jos lemppari-in-showerini tuntuu liian kalliilta.

Rituals Calming Bed and Body Mist
Yösuihke, jota suihkutin aina ennen nukkumaanmenoa makuuhuoneeseen ja joskus myös itseeni :) Tätä olen käyttänyt varmaan ainakin kolme pulloa, ja nyt pitäisi saada äkkiä lisää… Näitä on muuten Ritualsilla muitakin kivoja tuoksuja, ehkäpä kokeilen vaihteeksi jotain muuta :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Zuii Volume Mascara*
Luonnonkosmetiikan ripsiväri, josta en saanut ikinä aikaiseksi tehtyä postausta, vaikka tarkoitus oli. Tämä on paras kokeilemani luonnonkosmetiikan ripsiväri, mutta silti ylsi vain kategoriaan ”ihan kiva”. Silti voin suositella luonnonkosmetiikan ripsivärejä käyttävälle, siinä seurassa tämä on todella hyvä :)

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
Loistava silmämeikin pohjustaja (vertailua eri pohjustajista täällä ja täällä). Huomaan tuubin olevan lähdön tarpeessa, kun se ei enää pidä luomiväriä kauniina koko päivää.

Balmi Cherry
Eikö olekin aivan superihana huulirasvapakkaus! Tuotekin oli kiva, ja siinä oli ihana kirsikan tuoksu. Enemmän kuitenkin tykkään EOSin huulimunista.

Diego Dalla Palma Lipstick 56
Yksi eniten käyttämistäni huulipunista, todella kirkas ja sähäkkä pinkki. Tätä ei voinut käyttää ilman, että joku kehuu sävyä. Tuoksu oli muuttunut sen verran, että viiskutonen oli aika heittää pois. Onneksi ehdin kyllä käyttää sitä todella paljon :)

Lumene True Mystic Volume Mascara*
Todellinen yllättäjä Lumenelta, hitsin hyvä tuuheuttava ripsiväri. Näkyy in action täällä. Tykkäsin!

Semmoisia tällä kertaa! Näkyikö mitään jännää :)

*Saatu blogin kautta.

Bioderma · Hiukset · Hiusten hoito · Ihonhoito · KEVIN.MURPHY · L`Occitane · Meikit · Misellivedet · Mun lempparit · Poskipunat · Putsarit · Suihkutuotteet · The Body Shop · Tuoksut · Vichy · Zuii

Aurinkoiset lempparit

Kävin taas mielessäni läpi käyttämäni kosmetiikan ja valitsin suosikkipostaukseen ne tuotteet, joihin olen viime aikoina tarttunut muita useammin. Aika helppo itse asiassa tämä raakkaus on aina tehdä, tosin mulla kyllä sitten toisaalta suosikitkit vaihtuvat aika tiuhaan ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen aiemminkin kertonut, että välillä hiusten pesu (puhumattakaan vartalon kuorinnasta tai hiusnaamioista) tuntuu tosi työläältä, enkä millään jaksaisi olla suihkussa niin kauan :D Olin siis tietty kiinnostunut, kun sain Kevin Murphyn tilaisuudesta testiin mm. tämän RE.STOREn*, joka on puhdistava hoitoaine. Jeppistä! Ja on muuten ensimmäinen kosketus Kevinin kanssa, mutta ei taatusti jää viimeiseksi. Lyhyesti tiivistettynä tämä toimii! Hiukseni tulevat puhtaaksi ja tosi pehmeiksi. RE.STORE kuuluu levittää märkiin hiuksiin (kuten käsittääkseni Murphyn tuotteet yleensäkin), ei siis pyyhekuivata ensin. Hieroskelin tuotetta hetken ja annoin sen myös hetken vaikuttaa. Sitten vain huuhtelu ja voilà, suihkusta pääsee pois ;) Yksi mutta tuotteessa kyllä on, ja se on aika tosi miehekäs tuoksu. Tuoksu on mun mielestä hyvä, mutta muistuttaa mua eräästä exästäni, joten aluksi mietin, että en voi tätä edes käyttää :D Onneksi ekan käyttökerran jälkeen tuoksu ei ole enää tuntunut niin voimakkaalta, eikä ole aiheuttanut kyseenalaisia mielleyhtymiä.

Joku ehkä muistaa, miten rakastuin The Body Shopin viime kesän Mojito-vartalotuotesarjaan. Limeä ja minttua, parasta!! Kovin paljon tuoksussa ei häviä tämän kesän Piñita Colada -sarja, jossa on kookosta ja ananasta. Suihkugeeli* on tosi paksua ja ihoa hemmottelevan tuntuista ja tuoksu on tosi nam. Suosittelen kookosfaneille ja hedelmätuoksuista tykkäävälle :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kevät ja kesä ovat itselläni ehdottomasti sitrustuoksujen aikaa. Tai no, mulla on ehkä sitrustuoksukausi aina :D Joka tapauksessa tämä L´Occitanen Verveine Agrumes -tuoksu* on ollut viime viikkoina tehokäytössä. Ihan hullun piristävä ja ilahduttava tuoksu. Sitrustuoksut yleensä tuntuvat haihtuvan iholta aika nopsaan, mutta kyllä tämä minusta työpäivän verran kestää :) Hajuaistia olen hemmotellut myös toisella lempparituoksullani, nimittäin mantelilla L´Occitanen Velvet Hands -käsivoiteen* muodossa. Voide on todella täyteläistä ja jättää kädet samettisen pehmeiksi. Siinä on myöskin SPF15, mikä on muuten oikeasti aika jännä, koska en ole varmaankaan ennen omistanut suojakertoimellista käsivoidetta?

Meikeistä mukaan pääsi tällä kertaa vain yksi tuote (koska toisesta tehokäyttämästäni tuotteesta eli MACin meikkivoiteesta olen kirjoitellut jo täällä), nimittäin Zuiin Diamond Sparkle Blush sävyssä Peach*, joka on ruusuista dimangipölyä poskille :) Tästä tulee yllättävän kivasti pigmenttiä, mutta voin skipata korostustuotteen kun tämä heleyttää niin ihanasti.

Kasvoille olen käyttänyt päivittänyt vihdoinkin kokeilemaani Bioderma Sensibio -misellivettä. Ja kyllä, se on juuri niin hyvää kuin KAIKKI ovat sanoneet. Poistaa meikinjäämät tehokkaasti, mutta ei kuivata ihoani. Pullon tosin joutuu tilaamaan ulkomailta, mutta ainakin silloin tällöin tilaan varmasti uuden Sensibion. Vichyn Eau Thermale -lähdevesisuihketta* olen suihkinut kasvoille ja dekolteelle kahdesti päivässä ja pullosta tuleva hienojakoinen sumu on yksi parhaista kokeilemistani. Mielettömän virkistävä tuote, tykkään! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Millaisia kesäisen loppukevään lemppareita teillä on?

*Saatu blogin kautta.

Joe Blasco · Meikit · Peitevoiteet · Primerit · Zuii

Punaisuuden peittoa

En varmaan ole ainoa, jonka kasvoilta löytyy peitettävää. Ja nimenomaan punaista peiteltävää. Jollain on couperosaa, jollain ihottumaa ja toisilla näppylöitä tai niistä jääneitä arpia. Tai kahden viimeksi mainitun lisäksi vielä syntymämerkki, niin kuin mulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syntymämerkkini sijaitsee otsassa kahtena pysty”viivana”. Lapsena merkki oli paljon paljon tummempi ja muuttui tulipunaiseksi kun itkin :) Nykyisin se on vaaleahko, mutta kyllä se siellä vaan edelleen on. Mulla tosin on hiukan epätasainen iho all over the place, joten luulen, että kun mulla on vielä yleensä otsatukkakin, niin moni ei ole edes tajunut mulla olevan syntymämerkkiä. En mä sen peittämiseen arkena kiinnitä mitään huomiota, mutta joskus vaikkapa kampauksen kanssa juhlissa olisi nastaa, että iho olisi täysin tasavärinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ostin I love me -messuilta Zuiin Colour Corrective Primerin sävyssä Mint. Vihertävä sävy on tarkoitettu taittamaan nimenomaan punaista pois. Olin kuullut Zuiin ”perusprimerista” paljon hyvää, joten uskalsin messutarjouksen siivittämänä ostaa tämän punaisuuden poistajan. Nyt kun vielä hiljattain sain eräästä pr-tapahtumasta punaisuutta taittavan Joe Blascon Special Red Neutralizer -peitevärin päätin, että on aika dokumentoida, pääseekö punaisuudesta oikeasti eroon. Blascon neutraloijista olen kuullut paljon hyvää, niillä saa aikaan todella kunnon peittävyyden jos sellaisen haluaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Zuiin primer on mintunvihreää voidetta, jossa on ilmava, hieman moussemainen koostumus. Tuote tuntuu tosi kosteuttavalta ja tuoksuu ihanasti ruusulle niin kuin monet tämän kukkaismeikkisarjan tuotteet. Blascon neutraloija on kiinteää, hieman vahamaista peiteainetta, jota riittää todella maltillinen annostelu.

Katsotaanpa, mitä näillä sain aikaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Levitin Zuiin Primeria kasvojen oikealle puoliskolle eli kuvassa vasemmalla näkyvälle puolelle. Primerilta on turha odottaa peitevoiteen tasoista peittoa, enemmänkin kyse on juuri ei-halutun värin taittamisesta pois. Kasvoilta, varsinkin otsan alueelta, näkee selvästi, että punaisuus on vähentynyt.

Isoin epäilykseni tuotteen toimivuudesta liittyi siihen, että näkyykö sen tuoma ero enää meikkivoiteen alta mitenkään. Katsotaanpa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvan vasemmalla puoliskolla siis edelleen primerilla käsitelty kasvojen puoli, kun koko kasvoille on lisätty Lumenen CC-voide. Ero on toki hienovaraisempi kuin ilman meikkivoidetta, mutta silti selvästi havaittavissa! Sellaisena hentoisena kuulautena ja tasaisuutena omasta mielestäni. Lumenen CC-voide on itse asiassa vähintään keskipeittävä, joten varmaankin esimerkiksi mineraalipohjan tai ohuen peiton meikkivoiteiden kanssa Zuiin Mintistä olisi vielä enemmän hyötyä. Täytyy sanoa, että ihan yllätyin lopputuloksesta, että kyllä, eron tosiaan huomaa :)

Entäs jos kasvojen toiselle puoliskolle levittää meikkivoiteen päälle Blascon neutraloijan? Tuleeko lopputuloksesta peitetympi kuin primerilla ja meikkivoiteella?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toki tulee :) Nyt hienoinen puoliero on oikean puolen hyväksi. (kuvassa oikella ohimolla on joku outo ruskea varjo, jota ei näkynyt muissa kuvissa, ignooratkaa se :D)

Jos kasvojesi väri on kauttaaltaan (punaisen) epätasainen ja haluat saada siitä nopeasti tasavärisemmän, Zuiin Mint voisi olla sinun juttusi. Jos taas kasvoillasi on selkeämmin tiettyjä kohtia, joihin haluat saada peittoa, toimii peiteaine paremmin. Toki hc-neutraloija laittaa ensin primerin ja vielä meikkivoiteen päälle punaista taittavaa peitevoidetta. Zuiin tuote on niin kosteuttava ja hoitava, että sitä voisi helposti käyttää ihan sellaisenaankin jos ei aio (muuten) meikata. Taidanpa itse asiassa ottaa tämän käyttöön meikittömiin koiralenkkipäiviini Laveran valoa tuovan silmänympärysvoiteen kanssa! :)

Kiinnitättekö te huomiota kasvojen pienten virheiden peittämiseen? Vai jaksaako sellaista miettiä? :D

Joe Blascon tuote saatu.

Benefit · Guerlain · Luonnonkosmetiikka · Meikit · Meikkipohjat · Mun lempparit · Poskipunat · Primerit · Tuoksut · Yves Rocher · Zuii

Alkutalven lempparit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä olen meikkien suhteen tosi vaihtelunhaluinen. Laitan yleensä viimeiseksi illalla esille meikit, joita aion käyttää seuraavana aamuna. Olen huomannut, että mulla ei aamutokkurassa riitä virtaa miettiä sopivia väriyhdistelmiä tai mitään muutakaan, joten pieni pohdintatuokio illalla on iso apu aamulla. Mulle käy yleensä niin, että jumahdan viikoksi-kahdeksi joihinkin tiettyihin tuotteisiin, joita käytän, jonka jälkeen arsenaali menee vaihtoon. Tokikaan en koko meikkiä tee samoilla tuotteilla, vähintään huulipunaa ja poskipunaa vaihtelen ;) Ajattelin vilauttaa teille, mihin tuotteisiin olen nyt alkutalvelsta tarttunut eniten. Mukana on kyllä myös tämän hetken suosikkituoksuni ja vähän ihonhoitoakin :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

L´Occitanen seerumi- ja voidekaksikkoon olen mieltynyt kovasti. Peony Perfecting Essence* ja Peony Perfecting Cream* ovat mieletön kaksikko nimenomaan aamukäyttöön, koska ne tuovat ihoon hurjasti sileyttä, heleyttä ja kimmoisuutta. Tuoksu on raikkaan miellyttävä ja tuotteet sopivat pintakuivalle iholleni ainakin mittarin ollessa plussan puolella. Nyt pakkasella ja viime päivien julmassa viimassa ihoni on vähän shokeeraantunut ja vaihdan varmaan pikkuhiljaa tuhdimpaan kasvovoiteeseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Guerlainin Happiseerumista* olenkin jo kirjoitellut täällä. Käytän sitä pelkästään primerina eli levitän sillä valoa iholle kosteusvoiteen jälkeen. Olen käyttänyt pullosta jo reippaasti yli puolet, joten kyllä, tämä on hyvä. Valaisee, kosteuttaa ja siloittaa. Bonusta tietysti ihanasta meteoriittituoksusta :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähes jokapäiväisessä käytössä ovat olleet Zuiin Flora Foundation sävyssä Cashew. Talvella iho tuntuu jotenkin tarvitsevan hieman extrapeittoa, joten olen tykästynyt käyttämään tätä meikkipuuteria suurella sudilla varsinkin, jos käytän yhtään kevyempää meikkivoidetta. Pinnasta tulee nätin himmeä, ei yhtään tukkoonpuuteroidun näköinen. Toinen pohjavalaistumiseni liittyy Yves Rocherin Radiant Youth Corrector Peniin*. Mulla on ollut jo vuosia viha-rakkaussuhde valokynään. Olen käyttänyt tuubitolkulla YSL:n valokynää ja aina välillä olen huomaavinani sen kanssa selkeän eron ja välillä tuntui, että sudin sitä ihan turhaan. Olen saanut tämän YR:n tuotteen jostain tapahtumasta ja otin sen nyt YSL:n loputtua käyttöön. En tiedä olenko nyt niin väsyneen näköinen, että kaikki on kotiinpäin vai onko esimerkiksi tämän tuotteen pinkihtävä sävy (sävy 01) omiaan mun bägeihin, mutta joo, tämä toimii. Eikä varmasti maksa kuin ehkä kolmasosan YSL:n tuotteeseen verrattuna. Peukku siis Yvesille!

Pieni Benefitin Benetint on nestemäinen huulille ja poskille tarkoitettu stain, jota olen nyt käyttänyt poskilla sen kauniin luonnollisen punerruksen takia. Sellainen hento pakkasenpurema look, joka ei näytä yhtään punatulta vaan siltä, että iho tosiaan vaan on sen värinen :) Välillä olen lisännyt Benetintin päälle vielä häivähdyksen jotain toista poskipunaa, jos jälki on jäänyt puuteroinnin jälkeen hieman valjuksi omaan mielentilaani nähden. Kiva tuote, varsinkin tällaisessa minikoossa, että tulee varmasti käytettyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihon kosteutuksen ja meikkaamisen jälkeen on vielä yksi vaikea osuus, nimittäin päivän tuoksun valinta. Olen viime aikoina tarttunut poikkeuksetta tähän L´Occitanen juhlakauden kausituoksuun, joka on aivan mielettömän herkullinen sekoitus kirpeää greippiä ja makeanraikasta raparperiä. Jotenkin saan tätä käyttäessä mielleyhtymän lapsuuden kesiin mummolassa maalla, ja niitä on tietenkin ihana fiilistellä <3 Näinkin kesäiseltä kuulostava tuoksu ei ole yhtään vääräntuntuinen talveksikaan, jotenkin kirpeys on sellaisa pehmeää, jota on vähän pakkasilmassakin, ei sellaista kesäisen kuuman ilman mojitoa ollenkaan. Käykää tuoksuttamassa Pamplemousse-Rhubarbea* jos näette, uskon, etten ole tämän ihastuksen kanssa yksin. Mulla on muuten tämän sarjan käsivoidekin, jonka olen käyttänyt jo melkein loppuun :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä oli mun tämän hetken suosikkituotteita. Lisää koontipostauksia seuraa lähiaikoina, sillä kirjoituslistalla on sekä marraskuun loppuneet että koko vuoden 2015 Dream Team :) Palataan asiaan!

Ps Yritin lopettaa postauksen kerrankin ilman mitään kysymystä teille. Ei onnistu, joten miten menee? :D

*Saatu blogin kautta.