Avene · Benefit · DESIGN.ME · Dior · Frantsila · Herbina · Kosmetiikan ostetut-kulutetut · L`Oreal · MAC · Mun lempparit · NARS · Real Techniques · Sisley · Smashbox · The Body Shop · Urban Decay

Loppuneiden kosmetiikkatuotteiden eliitti

Ihan ensin iso virtuaalinen pusu teidän jokaisen poskelle! Mä olin niin mielissäni, miten hurjasti kivoja kommentteja edelliseen, tauon jälkeen julkaisemaani postaukseen jaksoitte lähettää. Yllätyin ja ilahduin jokaikisestä ihan älyttömästi ja ihan tippakin tuli linssiin. Kiitos tosi paljon. Ootte parhaita <3

Tauolla on pitkän aikaa ollut myös mun loppuun käyttämien kosmetiikkatuotteiden ruotiminen. Mutta arvatkaas mitä, olen silti hillonnut loppuneita purkkeja! Muuton aikaan puolitoista vuotta sitten ajattelin, että otan kuukausittaisen loppuneet-postaukset vielä kiinni. Jossain vaiheessa tajusin, että not gonna happen, jolloin ajattelin, että hitsi mä teen tämmöisen koosteen. Tässä siis noin puolentoistavuoden ajalta loppuun käytettyjen kosmetuotteiden terävin kärki! Tuotteet, joita tuli ikävä ja jotka voisin ostaa uudelleen. Osa niistä on kestosuosikkeja vuodesta toiseen, osa uusia tuttavuuksia. Ruvetaanpa tsekkaamaan! :)

Hiustuotteet loppuvat tosi hitaasti, varsinkin muotoilutuotteet. Kumminkin kaksi sellaista pääsi eliittilistalle! DESIGN.ME:n PUFF ME -puuterin mainitsin ohimennen tässä uutuuspostauksessa ja voi veljet, että se on ollut hyvä löytö! Kyse on siis (söpössä vaaleanpunaisessa!) pumppupullossa olevasta hiuspuuterista. No mikä siinä nyt sitten on niin ihmeellistä? No se, että hiuspuuteria saa annosteltua juuri niin paljon tai oikeammin vähän kuin on tarvis! En koskaan paina pumppua pohjaan vaan painan sitä ihan kevyesti, jolloin pumpusta irtoaa vain henkäys puuteria, jota voi kätevästi kerrostaa. Ei ole pelkoa yliannostelusta tai tahmeasta tukasta, joka on varmaan jokaiselle ripoteltavan hiuspuuterin käyttäjälle tuttu. Mä olen tämän loppuneen Puff Me:n jälkeen käyttänyt loppuun jo toisenkin pullon. Tää on ihan must tuote!

Osis+ Glamination on kevyen pidon lakka ja oikeasti toimiva kiiltosuihke samassa. Tämän kanssa voi aidosti skipata kiiltosuihkeen, mikä jää vain toiveeksi monen vastaavan tuotteen kohdalla. Tätäkin on käytetty useampi pullo ja nyt kun taas muistit Glaminationin olemassaolon, niin taidankin hankkia sitä taas seuraavaksi :) Nämä loppuneet-postaukset on oikeasti hyviä muistutuksia loistotuotteista myös bloggaajalle itselleen :D

Meikkituotteiden loppuneiden osalta kattaus on hyvin pohja- ja ripsipainottainen. Näitä voidemaisia tietty kuluukin eniten. beautyblenderille erittäin kovan vastuksen antoi tämä Real Techniquesin Miracle Diamond Sponge eli timanttisieni. Tykkäsin siitä, että sienessä oli paljon erilaisia muotoja ja pintoja, ja joka kasvojen kohdalle taatusti löytyi sopiva pinta. Terävällä kärjellä sai varsinkin nenän pielusten ihohuokoset tukittua piiloon :) Laakea pohja taasen toimi kiireisimpinä aamuina salamannopeana levittimenä otsan ja poskien alueelle. Kaiken kaikkiaan ihan 5/5 sieni, peukku!

Toki listalla on vähän MACiä. Strobe Cream on klassikko, jota kannattaa kokeilla jo ihan vaan siksi. Kyseessä on siis voidemainen highlighteri, jota itse käytän niin, että sekoitan nokareen sitä peittävään meikkivoiteeseen (kuten tähän Pro Longwear Nourishing Waterproof Foundationiin) tuomaan hieman hehkua ja keveyttä. Toimii tässä tarkoituksessa loistavasti ja nykyisin Strobeahan saa tämän alkuperäisen pinkinsävyisen voiteen lisäksi kullan-, hopean tai persikanhohtoisenakin. PLNWP-meikkivoiteesta ja siitä, miten hyvin se peittää akneihon ei-toivotut kohdat, voit lukea lisää tästä meikkipostauksesta.

Kulmiani olen meikannut jo vuosia MACin ohuenohuella automaattikynällä, mutta random kokeilu bloggaajakollegalta saadulla  L´ Oréal Brow Artist Xpertillä osoittautui todella miellyttäväksi! MACin miinus on todella nopea kuluminen, mitä ongelmaa tämän Lorkun kanssa ei ollut.

Peitevoiteet! Ah, niitä pitää olla monta eri tarkoituksiin :D Olen kirjoittanut Benefit Erase Pastesta (nykyisin Boi-ing Brightening Concealer), Nars Radiant Creamy Concealerista ja Benefit Fake Upista (nykyisin Boi-ing Hydrating Concealer) parhaita peitevoiteita esittelevässä postauksessani. Lukaiskaapa sieltä lissee! :)

Valkoista Diorin Lash Plumping Serum -ripsivärin pohjustajaa käytän varmaan hamaan tappiin saakka, se on vaan mun lemppareista lempparein (vertailua mm. Sensaihin täällä! Ja joo, Sisleyn So Intenseä käyttäisin varmaan myös, jos pystyisin käyttämään yli 50 euroa kolmen kuukauden välein ripsiväriin. Ei vaan kykene. Mutta kyllä voisin taas joku kerta herkutella ja ostaa tämän tax freestä tai jollain kivalla kupongilla ;) Ja tykkäsin muuten tosi paljon tästä Urban Decayn Perversion -ripsaristakin! Nykyisin en ajan säästämiseksi ”ehdi” laittaa joka päivä ripsivärin pohjustajaa, joten olen tykännyt niinä päivinä käyttää ripsaria, joilla saa tuuheat ripset ilmankin. Perversion oli just sellainen.

Yksi ehdottomasti ihanimmista nestemäisistä huulipunista löytyy Smasboxilta! Always On Liquid Lipstickin huulituntuma on enemmän samettinen kuin kuiva ja se pysyy silti kuin tauti! Ihan itketti kun tämä mun upea lila puna oli ehtinyt kuivahtaa kun olisin sitä halunnut laittaa.

Sitten yleistuotteita! :D Saatoin vähän flipata, kun kuulin, että yksi The Body Shopin joulun kausituoksuista on Peppermint Candy Cane. Siis kaikki minttutuoksut ovat ihan mun lemppareita ja niin oli tämäkin! Onneksi ehdin ostaa toisen pullon tätä suihkugeeliä varastoon. Jos tämä tulee taas ensi vuonna, napatkaa omanne heti!

Olen kertonut ennenkin, että rakastan kaikenlaisia tyyny- ja huonetuoksuja. Suihkutettava versio oli tämä This Works Pillow Spray, mutta silloin kun koirat ovat jo kömpineet sänkyyn ennen mua, en viitsi suihkuttaa mitään. Silloin tämä Frantsilan Iltaöljy on ihana vaihtoehto. Ihanan tuoksuelämyksen ennen nukkumaanmenoa saa myös Nailfixin nallekarkin tuoksuisesta Yummy Gummy -kynsiöljystä <3

Mä tykkään kokeilla ja käyttää erilaisia käsivoiteita fiiliksen mukaan. Kuitenkin, joka ikinen talvi, marssin apteekkiin ostamaan Avene Cold Cream -käsivoiteen. Tutustuin tähän tehokosteuttajaan jo opiskeluaikoina ja tää toimii aina vaan! Tuoksu vie takaisin lukusaliin ;)

Toimivan antiperspirantin löytäminen on vaikeaa. Varsinkin, kun musta tuntuu, että jos käytän yhtä ja samaa liian kauan, sen teho heikkenee! Oletteko te huomanneet tällaista? Käytin Batsia varmaan vuoden putkeen, mutta nyt olen huomannut, että täytyy käyttää jotain muuta välissä, koska hemmetin kainaloni ovat tainneet jo tottua Batsiin. Lähikaupasta saatava Herbina on ässähyvä vaihtoehto! :)

Tiedättekö mitä! Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jätän kasvotuote-eliitin toiseen postaukseen. Ihonhoidosta tulee aina niin paljon juttua, että sen kanssa postauksesta tulisi liian pitkä ja raskas ^_^

Mutta hei, löytyikö tuotteiden joukosta joku sinunkin lempparisi? Tai tuliko ostoslistaan kenties lisäyksiä? :)

The Body Shopin suihkugeeli saatu blogin kautta, muut ostettu itse.

GlamGlow · Kasvosuihkeet · L`Oreal · MAC · Meikinkiinnityssuihkeet · Meikit · Mun lempparit · Urban Decay

Parhaat kasvosuihkeet meikin päälle

Kuten aika usein, tämäkin postausidea lähti liikkeelle sattumalta kaverin Whatsapp-viestistä eräänä aamuna: ”Sokoksella on -20 %, mikä on paras meikinkiinnityssuihke?”

Sen sijaan, että olisin vastannut kaverille merkillä ja tuotteella, lähetin hänelle täydennyspyynnön, joka sisälsi niin monta eri huomioon otettavaa asiaa, että totesin lopulta kyseessä olevan postauksen arvoinen juttu :D. Enhän toki voi sanoa parasta, ellen tiedä tasan tarkkaan, mitä tuotteelta halutaan, mihin ongelmaan siitä toivotaan olevan apua ja millaisessa kunnossa kaverin iho on just nyt. Mä itse asiassa luulen, että kaveri taisi katua mitään kysyneensäkään, kun suurieleisesti laitoin etusormen leualle ankaran pohtimisen merkiksi, huokaisin syvään ja aloitin luennoinnin :’D

Mä käytän kasvosuihkeita päivittäin ja tietenkin omistan eri suihkeen eri tilanteisiin. Tässä mun lempparit!

Kun meikkipohjan pitää pysyä aamusta iltaan 

Kun tarpeena on nimenomaan lisätä meikkipohjan kestoa, tartun ehdottomasti Urban Decayn All Nighter* -suihkeeseen. Jos tiedossa on iltapäivästä pikkutunneille kestävät häät, hikinen biletysilta tai vaikka tärkeä meno työpäivän jälkeen, All Nighter auttaa pitämään pohjan saman näköisenä, kuin millaisena lähdit aamulla ulos ovesta. Tämä on itse asiassa ensimmäinen ostamani meikkipohjan päälle tarkoitettu suihke ja ihan vertaansa vailla, kun hakee lisää kestoa meikille. Omasta mielestäni ero todella on huomattava, joten suosittelen lämpimästi varsinkin kaikille bilehileille ja after work -tyypeille!

Kun haluat meikkipohjalle heleyttä

Mä painelen lähes aina töistä suoraan takaisin kotiin ja koiralenkille eli mua ei juuri haittaa se, minkä näköinen olen työpäivän päätteeksi. Niinpä tavalliseksi työpäiväksi laitan sellaista suihketta, joka tekee meikkipohjasta kauniimman, ei niinkään pitkäkestoisemman joskin sellainenkin efekti pitäisi olla Glamglown Glowsetterissä*. Aluksi en löytänyt tämän tuotteen ihanuutta, ja pidin sitä vähän mitäänsanomattomana, mutta nykyisin huomaan tarttuvani tähän lähes joka päivä! Pidän mahdollisimman kuulaasta meikkipohjasta ja koska talvella iho tuntuu kaipaavan peittävämpää meikkivoidetta, Glowsetter tuo pohjaan sen kauniin heleyden, jonka muuten saa heleyttävästä meikkivoiteesta. Todella ihana tuote <3

Kun meikkipohja on liian puuterinen 

Käykö sulle joskus niin, että irtopuuteria tupsahti nassuun liikaa tai teit koko pohjan meikkipuuterilla ja tuloksesta tuli liian puuteroidun näköinen? Silloin kannattaa tarttua MACin Fix+ -suihkeeseen. Vaikka tätä markkinoidaan meikin kiinnitykseen, varsinaista kestoa tämä ei mielestäni tuo. Mutta liian puuterisuuden päälle suihkittuna Fix+ on ihanteellinen. Samoin jos tykkää harrastaa bakingia, niin Fix+ on paras suihke sen jälkeen käytettäväksi. Tuotteesta on perusversion* lisäksi olemassa eri tuoksuja, kuten tämä mulla oleva kausituotteena ostettu Yuzu sekä Coconut*.

Fix+ on muuten loistotuote myös silloin, kun haluaa tehdä rajauksia luomivärillä! Sivellin kostutetaan suihkeella ja luomiväristä saa heti intensiivisemmän :)

Kun iho on kuiva

Jane Iredalen Pommist on saanut blogissani ennenkin mainintoja, eikä syyttä! Kyseessä on PARAS kosteuttava kasvosuihke evörs ja myös meikin päälle tämä sopii loistavasti. Jos iho kiristelee tai tuntuu tai näyttää kuivalta, tämä on paras apu. Plussaa vielä ihanan hienojakoisesta suihkeesta, raikkaasta tuoksusta ja Ecocert-sertifioinnista <3

Kun iho kiiltelee

Olen tehnyt oman postauksensa myös L´ Oréalin Infallible Fixing Mististä* ja olen edelleen sitä mieltä, että tämä on aivan huipputuote kiiltelyyn taipuvaiselle iholle! Suihkeessa on mukana puuteria, joka todella tehokkaasti estää kiillon päivän mittaan. Itse en tarvitse tällaista tuotetta kuin kesällä, mutta tiedän monia, jotka tuskailevat kiiltelevää ihoaan vuodenajasta riippumatta. Kannattaa tsekata, maksaakin vain reilun kympin :)

Viisi tarvetta, viisi suihketta :) Onko jollain tarve, jonka unohdin tässä käsitellä? Mitkä suihkeet ovat teidän suosikkeja?

Ps Viestin laittaneelle kaverille suosittelin Glamglowta :)

 

Sisältä affiliate-linkkejä (merkitty*). Glamglow saatu blogin kautta.

Hiukset · Hiusten värjäys · Joico · KC · Keune · L`Oreal

Vertailussa persikat suoravärit

Osa tuotteista saatuja ilmaisnäytteitä. 
Sisältää mainoslinkkejä (merkitty tähdellä).

Nyt on kuulkaa ollut työsarkaa! Olen nyt painanut menemään persikkapäänä/blorangena/korallisena sen verran, että olen saanut testattu neljän eri merkin persikkaiselle hiusvärille tarkoitetut suoravärit. Aiemmin mun persikka-aikoina ongelmana oli valmiiden persikkasävyjen huono saatavuus ja jouduin sekoittamaan omia mixejä. Onneksi nyt on tilanne toinen!

Kampaamotuotteista mulla oli testissä Joicon Color Intensity Semi-Permanent Peach, Keunen Peach Mist ja *Schwarzkopf Professionalin Igora Expert Mousse Peach.

Markettipuolelta kokeilin tietenkin hypetettyä L´ Oréal Paris Colorista Washoutia sävyssä Peachhair. En tietenkään tässä vaiheessa vielä ollut keksinyt tehdä vertailua näistä tuotteista, joten siksi Coloristaa ei yhteiskuvissa valitettavasti näy.

*Schwarzkopf Professional Igora Expert Mousse Peach (kuvassa vasemmalla)

– testin selkeästi vähiten pinkkiin taittava ja vähiten intensiivinen sävy, lopputulos on hyvin hento ja luonnollinen oranssiin taittava persikka
– moussemainen koostumus oli testin helpoin levittää ja tuote tuntui tosi riittoisalta
– ei juuri hoitanut hiuksia, ainoastaan värjäsi

Keune Peach Mist (kuvassa keskellä)

– oranssista sävystä huolimatta teki selkeän ”leimuavan” sävyn ja muuttuikin vaikutusajan kuluessa hiuksissa lähes pinkiksi
– ei ollut kovin hoitava, hiukset jäivät takkuun ilman erillistä (suihkutettavaa) hoitoainetta
– kului ensimmäisessä pesussa vahvasti pois

Joico Color Intensity Semi-Permanent Peach (kuvassa oikealla)

– testin pitkäkestoisin sävy
– jätti hiukset pehmeiksi ja sileiksi
– riittoisa

L´ Oréal Paris Colorista Peachhair

– pakkaus kului tyhjäksi testin nopeiten
– jätti hiukset ihanan pehmeiksi
– pigmenttinen lopputulos, joka kuitenkin lähti täysin pois kahdessa pesussa
– selkeästi testin paras saatavuus

___________________________

KC Professionalin Color Mask Paint Pinkadelic on muuten loistava lisä sekoitettavaksi persikkaisten suoravärien kanssa jos haluaa muuttaa vivahdetta pinkimpään! Mun piti aluksi saada testiin Joicon ihana savuinen roosa Rose Mist, mutta se oli maahantuojalta loppu. Color Maskin Paintit on toki jo aiemminkin hyviksi todettu :)

No mistä näistä neljästä persikkasuoraväristä mä sitten pidin eniten?!

Jos ostaisin jatkossa vain yhden, ostaisin Joicon. Pehmeiksi jäävät hiukset (eli ei erillistä hoitoainetta eli ajansäästö ;) ja ennen kaikkea sävyn loistava pysyvyys painavat vaakakupissani paljon. Suoravärillä läträäminen joka toisessa pesussa on nimittäin aika työlästä, ja Joicon kanssa väli voi olla jopa (haha) joka kolmas pesu. Jos haet maltillista vaaleaa persikkaa, osta ilman muuta Schwarzkopf Professionalin mousse. Jos taas haluat vaihtelua, eikä sävyn tarvitsekaan kestää pitkään, edullinen ja helposti saatavilla oleva Colorista voisi olla sinulle sopiva. Luulen, että näillä spekseillä myös Keune on tosi hyvä vaihtoehto, koska vaikka se on kalliimpi, se on myös riittoisampi :)

Kampaamosuoravärien saatavuus on aina ollut mulle vähän mysteeri. Jos sulla on vakkarikampaaja, suosittelen, että kysyt häneltä asiasta. Mä olen nimittäin saanut oman kampaajani ja kampaamoni kautta tosi joustavasti milloin mitäkin olen tarvinnut. Esimerkiksi tämä Keunen tuote on ostettu juuri tätä kautta.

Joko olette kokeilleet persikkaa hiusväriä? Millä pidätte sävyä yllä? :)

Keune ja L´ Oréal Paris ostettu itse. Joico, KC Professional ja Schwarzkopf Professional saatu blogin kautta.

L`Oreal · Meikinkiinnityssuihkeet · Meikit · Meikkipohjat

Ratkaisu ihon kiiltelyyn

thumb_p2232748_1024

Luin uutuuksien erikoisnaisen, Virven blogista L´ Oréalin uudesta Infallible Fixing Mististä. Meikinkiinnityssuihke on sinänsä vanha juttu, eikä välttämättä olisi muuten herättänyt kiinnostustani, mutta tässä suihkeessapa on yksi jännyysmomentti.

Suihkeen pohjalla on ”puuteria”, joka pulloa ravistettaessa sekoittuu nesteeseen. Pitäisikö tämä sitten ihon kiillottomana koko päivän? Pakkohan tätä oli kokeilla!

Kirjoittelin juuri talven kuivattamasta ihostani ja tehokosteuttavista tuotteista, joten nyt ei ole paras aika kokeilla, mihin Fixing Mist pystyy. Mutta vaikka ihoni kuivuu, kyllä se silti päivän mittaan kiiltelee otsan ja nenän kohdalta. Nämä ovat näitä sekaihon ”iloja”, jotka tekevät ihonhoidosta ja meikkaamisesta välillä aika haasteellista.

thumb_p2232738_1024

Kokeilin muutamina peräkkäisinä päivinä täysin samaa meikkipohjaa suihkeella ja ilman. Ja niin, että kaikki päivät vietin samoissa olosuhteissa eli suomeksi sanottuna töissä :D Ja kyllä, ero oli selkeä. Suihkeella kyllästetty meikki ei kiillellyt, eikä meikkipohja tarvinnut mitään korjailua päivän aikana!

Pelkäsin etukäteen, että näinköhän ihon mattapintaisena pitävä suihke korostaisi ihoni pintakuivuutta. En kuitenkaan huomannut mitään kuivattavaa vaikutusta tämän kanssa, ihan mahtavaa!

thumb_p2232752_1024

Odotan innolla kesäsäitä (siis myös tämän suihkeen takia haha), että pääsen kokeilemaan suihkeen tehoa kunnon meikkivoidetta sulattavalla helteellä! Sitä odotellessa.

Iso peukku ja suositus siis Infallible Fixing Mistille! Loistava tuote, mikäli iho kiiltelee häiritsevästi päivän mittaan ja meikkivoide lähtee liikkumaan. Hintaa suihkeella näyttäisi olevan 10,90 €, joten loistava hinta-laatusuhdekin tuotteella on.

Kuka aikoo kokeilla? Vai joko olette way ahead of me? :D

Tuote saatu kaverilta :)

Huulipunat · Lancome · Lumene · L`Oreal · Maybelline · Meikit · Meikkipohjat · Päivän meikki · Poskipunat · Ripset ja ripsarit

Kostea kevätmeikki uutuustuotteilla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänä keväänä kosmetiikkamarkkinoille on tullut tosi paljon kaikkea jännää! Lancome ja IsaDora saivat kilpailijakseen L´Orealin tyynymeikkivoiteen, Baby Lips toi markkinoille söpöt monitoimipuikot poskille ja huulille, Lumene lanseerasi ripsivärin, jota on kehuttu merkin parhaaksi ja drinkkishakerista ehdinkin kirjoittaa jo aiemmin :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin moni kollega kehui tätä Lorkun Cushion-meikkivoidetta, että innoissani kokeilin minäkin. Käytin ensin pakkauksen omaa vippaa, mutta ei, ei toiminut sitten yhtään. Arvaatteko, mitä välinettä kokeilin sitten ja jolla homma pelitti loistavasti? No Beautyblenderiä tietenkin. Lopputulos on kevyt, kuulas ja (varsinkin hyväkuntoisella iholla) todella kaunis. Plussaa söpöstä pakkauksesta ja suojakertoimesta 29!

Baby Lipsin söpöt Balm & Blush -palloset toivat hymyn huulille jo ensimmäisellä kerralla, kun ne bongasin Sokoksella. Itselleni pigmenttiä on tuotteessa liian vähän, mutta voin kuvitella tämän olevan täydellinen tuote voidemaisia poskipunia arasteleville. Övereitä ei saa aikaan vaikka yrittäisi ja lopputulos on kiiltävän kuulas. Kuvassa minulla on käytössä sävy 05 Booming Ruby.

Lumenen True Mystic Volume -ripsiväristä (saatu blogin kautta) tulee todella reippaasti massaa ja sillä saa nopeasti huolettoman näyttävät ripset. Itse tykkään hieman huolitellumman näköisestä lopputuloksesta, mutta uskon tällä ripsarilla olevan paljon ystäviä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun kirjoitin Lancomen Juicy Shakerista kommenttiboksissa kysyttiin, voiko sitä kerrostaa. No, tässä näette. Yritin kerrostaa tuotetta niin paljon kuin mahdollista, mutta enempää sävyä en saanut huulille kerrostamallakaan. Enemmän vain sellaista kiillon tuntua. Itselläni on niin sinertävän viileät huulet, että se varmastikin vaikeuttaa kevyen aprikoosisen sävyn oikeuksiinsa pääsyä.

Jokos nämä tuotteet ovat teille tuttuja? Tykkäättekö tällaisesta kevyen kuulaasta lookista?