Akne · Environ · Ihonhoito

Millä sain aknen kuriin?

Nyt on vihdoin aika paljastaa, millä pääsin finneistä eroon! Olen tietty vastuullisena bloggaajana ensin kertonut, mitä muuta teen ihoni hyväksi päivittäin :D Joten luepa tuo postaus ensin, jos tappelet sitkeän näppylävaivan kanssa.

Fakta (joka välillä turhautti maailman eniten) kuitenkin on, että ihoni säntilliselläkään hoitamisella en vuosien aikana saanut sellaista ihon kuin mulla nyt on.

TITTIDII!! Salainen aseeni on Environin A-vitamiinivoide! <3

Sain joskus puolisentoista vuotta sitten eräästä tilaisuudesta testiin Environia, mutta sinnehän se hautautui mun testattavien purkkimereen. Kunnes myöhemmin kauneusbloggaajien keskuudessa kehuttiin Paula´ s Choice -merkkisiä A-vitamiinituotteita, ja olin jo menossa tilaamaan niitä netistä. Silloin muistin, että ei hitsi, mullahan on A-vitamiinia ihan omassa vaatehuoneessa odottamassa käyttöä. Korkkasin Environ AVST1-voiteen samantien.

Tämä kuvassa näkyvä AVST2-voide on kakkosvaiheen voide. Ihon hoito aloitetaan AVST1-voiteella, jossa on alempi pitoisuus A-vitamiinia. Iho tottuu siihen pikkuhiljaa, ja kun ykköspurkki on tyhjä, voi siirtyä tähän AVST2-voiteeseen. Voiteita on vitoseen saakka.

Environ on eteläafrikkalaisen plastiikkakirurgin kehittämä A-vitamiinihoitosarja, joka on alunperin kehitetty auringon aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen. Muistan kun joskus aikoja sitten kosmetologi Cindy Rieralla käydessäni hän kertoi, että samat tehoaineet toimivat todella hyvin akneen. A-vitamiinin hyödyt on toki tiedostettu myös lääketieteessä, olen itsekin käyttänyt A-vitamiinia sisältävää reseptivoidetta ja muistan ihotautilääkärin vinkanneen, että se muuten on samalla loistava antiaging-tuote.

Environ on tarkka siitä, että merkin tuotteita ei saa myydä verkossa. Helppouteen ja hyvään saatavuuteen tottuneelle kuluttajalle, kuten minulle, tämä oli aluksi harmitus, mutta tutustuttuani Environiin ja sen eri sarjoihin paremmin tajusin, että on todella hyvä, että tuotteen voi ostaa ainoastaan ihmiseltä, joka osaa todella ohjeistaa sen käytössä. Esimerkiksi Environin Retinol-geelejä voi käyttää vasta, kun iho on tottunut AVST4-5-tasoiseen vitamiinipitoisuuteen. Joku saattaisi nettikaupasta klikkailla itselleen tällaisen miettimättä asiaa, ja apua, miten iho saattaisi reagoida! Nyt mullakin on sitten edessä AVST3-tuotteen hankinta ja se on aina pieni projekti, jos tuotetta ei saa netistä tai Stockalta ^_^ Environin jälleenmyyjät löytyvät täältä.

Käyttämiäni AVST1-2-voiteita on tarkoitus käyttää aamuin illoin, ja purkki suositellaan käytettäväksi kolmen kuukauden kuluessa sen avaamisesta maksimaalisen hyödyn saamiseksi. Mun täytyy myöntää, että en ole käyttänyt tuotteita ohjeen mukaan. Olen käyttänyt tuotetta ainoastaan iltaisin ja olen myös ylittänyt tuon kolmen kuukauden käyttöiän. Tiedän, että Environin idea on sitoutuminen ja säännöllinen käyttö, mutta kosmetiikkabloggaajana en kyennyt sitoutumaan käyttämään yhtä ja samaa tuotetta aamuin illoin. En tietenkään suosittele moista kikkailua, mutta minulla tämä oma tapani on toiminut silti loistavasti. Alun jälkeen en myöskään ole käyttänyt tuotetta edes joka ilta. Rutiinikseni on vakiintunut Environin käyttö kolmena iltana viikossa ja neljänä muuna iltana käytän sitten muita tuotteita, yleensä jotain kosteuttavaa naamiota tai muuten vain hoitavia tuotteita.

A-vitamiinituotteiden kanssa on muistettava tehokas aurinkosuoja, niin kuin tietysti muutenkin. Mä en ole itse vielä Environia käyttänyt kesäaikaan, joten en osaa siitä neuvoa sen kummemmin. Suojaan joka tapauksessa aina kasvoni huolella, joten en usko, että ongelmia tulee kesälläkään. Tosin sitä pitää miettiä, kannattaako mun käyttää AVST3-voidetta lainkaan tulevan Kroatian loman aikana, kun aurinkoa tulee joka tuutista ja paljon. Tätä täytyykin kysäistä maahantuojalta :)

Edit. Sain ilahduttavan vastauksen maahantuojalta:

”Voiteiden sisältämä A-vitamiini on retinyylipalmitaattia, joka on ihossa luonnostaan esiintyvä A-vitamiinin varastomuoto eli esteri. Saamme ravinnosta A-vitamiinia ja pieni osa siitä kulkeutuu iholle suojaamaan yhdessä antioksidanttien, C- ja E-vitamiinin sekä beetakaroteenin kanssa. Ihoa suojaava muoto on nimenomaan retinyylipalmitaatti, joka tutkimusten mukaan antaa n. 20 suojakertoimen. Näin ollen Environ-voiteita käytetään myös päiväsaikaan ja auringossa. Sen päälle käytetään RAD-aurinkovoidetta, jossa on 15 suojakerroin, mutta suuret pitoisuudet C- ja E-vitamiina sekä beetakaroteenia. Environ käyttää vähemmän iholle aurinkosuoja-ainekemikaaleja (koska ne saattavat palaa ihoon ja muuttua haitallisiksi), mutta enemmän vitamiineja, jotka suojaavat ihoa.”

Näillä kuvilla on eroa noin 10 kuukautta. Ero on aikamoinen. Näppylöiden vähentymisen lisäksi ihoni on nykyisin paljon kirkkaampi myös niistä kohdista, joissa ei näppyongelmaa ollut. Ero on kyllä ihan huikea omaan silmääni.  En sitten tiedä, miten hyvin olin aiemmin saanut meikillä iho-ongelmani piiloon, että miten asia välittyy sinne ruudun taakse?

A-vitamiinituotteiden tuottaman hyödyn näkeminen edellyttää kärsivällisyyttä. Tuloksia ei näe viikossa tai kahdessa. Mutta pitkäjänteinen käyttö on ainakin mulla todellakin palkittu.

Kuka arvasi, että ihoni ”salaisuus” on A-vitamiini? :) Onko teillä kokemusta Environista tai muista A-vitamiinituotteista?
Edit. Tuotteen suositushinta on 59,50 €.

Tuote saatu blogin kautta.

Akne · Avautumista · Ihonhoito

Mitä kuuluu aknelle?

Jotkut teistä ehkä muistavat, että olen kertonut kärsineeni aknesta lähes koko elämäni. Tilanne on ollut välillä hyvä, välillä huono ja joskus surkea. Aknehistoriani voi lukea täältä.

thumb_p2282810_1024

En ole uskaltanut tehdä tätä päivitystä aiemmin, vaikka on pitänyt jo monta kuukautta. Mulla on kestänyt kuukausia sisäistää, että mun iho on hyvässä kunnossa. Koko ajan on ollut pelko, että ei tätä iloa voi kauaa kestää, enkä ole uskaltanut edes sanoa asiaa ääneen.

thumb_p2282821_1024

Eilen keräsin rohkeuteni ja otin nämä kuvat, kun kerrankin olin kotona valoisaan aikaan. Kuvissa ei siis ole meikkiä ja kuvat ovat suoraan kamerasta ilman muokkaamista. Kuvien rajaaminen on ainoa, mitä tein.

Tilanne on nyt hyvä. On todennäköistä, että iho räjähtää vielä monen monta kertaa tulevaisuudessa, mutta yritän osata nauttia hyvästä tilanteesta nyt. Ei muuten ole mitenkään helppoa, kun on iho-ongelmaisen itsetunto…

IMG_0532

Aika tarkkaan vuosi sitten kirjoitin postauksen otsikolla Ei enää ulos ilman meikkiä. Tässä näkyy ihoni silloin.

thumb_p2282828_1024

Kiinnostaako teitä tietää, miten ihmeessä ihoni kunto on parantunut näin paljon? Postaan siitä erikseen ^_^

Akne · Avautumista · Ihonhoito · Kauneushoitolassa · Luonnonkosmetiikka

Paniikkireaktio ja kosmetologin ohjeet

Jatketaanpa vähän iho-ongelmien pohdintaa. Vähän aikaa sitten kerroin, miten ihoni friikkasi jostain syystä yhden yön aikana aivan totaalisesti. Kuin tilauksesta mulla oli jo aikoja sitten varattu kosmetologikäynti varattuna lauantaille, joten toki otin siitä kaiken irti ja kyselin Jolien Suvilta kaiken. Ja mä tosiaan tarkoitan, että kaiken mahdollisen :D

Suvinkaan silmään kaulani ja leukani iho ei näyttänyt varsinaiselta aknelta, eikä myöskään noin nopea ilmestyminen puhu sen puolesta. Mahdollisia reaktion aiheuttajia keksimme yhdessä niin monia, että olin aluksi vain enemmän pyörällä päästäni. Kosmetiikan ainesosien ohella tajusin yhden jutun, josta reaktio voisi hyvinkin johtua. Nimittäin mä kävin hiljattain allergiatesteissä ja vasta-aineet olivat koholla mm. banaanin, inkiväärin ja fenkolin (I know!) kohdalla, joita kaikkia söin ennen päivittäin. Olin viikkoa ennen ihoni flippaamista lopettanut (kokeeksi) näideen itselleni sopimattomien ruoka-aineiden syömisen ja mulle tuli mieleen, voisiko kyseessä olla elimistön puhdistuminen sille haitallisista aineista? Suvi kertoi, että monen iho ”räjähtää” esimerkiksi tupakoinnin lopettamisen jälkeen ja vaikka nyt banaania ei ihan voi tupakkaan verrata, olisi tällainen puhdistumisreaktio mun maalaisjärjellä ihan mahdollinen. Näppylöitä ei myöskään ole tullut enää lisää ja iho on selvästi rauhoittumaan päin. Olen myös miettinyt, että olen aiemmin ja nyt reaktion jälkeenkin käyttänyt sekä titaanidioksidia että kalvonmuodostajia sisältäviä tuotteita ilman ongelmia, että voisiko yksi niitä sisältävä tuote aiheuttaa reaktion? Maalaisjärjellä muodostaa epätodennäköiseltä.

Ruoka-aineisiin liittyvän syyn lisäksi mietimme Suvin kanssa, että iholleni ei välttämättä tee kauhean hyvää testailla koko ajan useita eri ihonhoitotuotteita, mitä näin kosmetiikkabloggaajana olen todellakin tehnyt. Ajattelin tästä lähtien kokeilla lähestymistapaa, jossa tietyn tuotteen/sarjan testijakson jälkeen palaisin aina vähäksi aikaa vanhoihin tuttuihin ja hyväksihavaittuihin tuotteisiin, enkä jatka heti perään läträämällä naamaan lisää uusia ja vieraita tuotteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain myös pienen herätyksen ihon kuorimisen suhteen. Mulle on joskus sanottu, ettei mun kannattaisi kuoria ihoani mekaanisesti ollenkaan, koska poskien iho on niin ohutta. Olen ehkä noudattanut (tämän yhden kosmetologin) neuvoa liian kirjaimellisesti ja unohtanut, miten tärkeää varsinkin sekaiholle on, että ihoa kuorii riittävästi. Kunhan sen siis tekee hellävaraisesti, of course! Ja ovatko hedelmähappokuorinnat loppujen lopuksi sen hellävaraisempia iholle, aika rajuilta ne ainakin itsestäni välillä tuntuvat :) Hoidon aikana Suvi kuori kasvoni jollain niin hellävaraisella raekuorinnalla, että ihan havahduin horteestani ja kysyin, että mikä ihme tämä tuote on. Sehän oli Pain Kukui & Jojoba Bead Skin Brightening Exfoliator, jossa kuorivat rakeet ovatkin jojobahelmiä <3 Tuote sopii kuulemma tosi herkällekin iholle ja mä ehdottomasti halusin ostaa sitä kotiinkin. Vinkkinä myös niille teistä, joista raekuorinnat tuntuvat liian väkivaltaiselta herkällä iholla :).

Suvi suositteli, että käyttäisin nyt mahdollisimman paljon herkälle iholle tarkoitettuja tuotteita ja hellävaraisia tasapainottavia tuotteita. Päivävoide mulla olikin lopussa, joten ostin Patykan Tea Tree -kosteusemulsion, joka tuntui makuuni aluksi jopa liian kevyeltä. Huomasin kuitenkin käytössä, että se kyllä kosteuttaa, mutta ei jätä ihoa yhtään lähmäiseksi. Sain kiitosta Suvilta siitä, että olin kosteuttanut ihoani huolella. Jotain hyvää hahhaa :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun tulin kasvohoidon jälkeen kotiin, mieleeni tuli, että korkkasin käytössäni olevan meikkimunan juuri niihin aikoihin, kun iho-ongelmani alkoivat. Hädissäni sitten pesin sen, leikkelin sen, mutta ei, hometta ei näkynyt. Ulkopintaa kiersi kuitenkin munan sisällä meikkivoidekerros, joka ei näköjään ole lähtenyt pesussa. Ehkä ylivarovaisuutta, mutta onpahan nyt uusi meikkimuna käytössä, eikä iho-ongelmani ainakaan voi johtua likaisesta meikkisienestä :) Vaihdoin myös pannussa olevan MACin peiteaineen uuteen, koska sen aikoinaan korkatessani en tajunnut heti alkaa käyttää spaattelia ja peitevoide olikin jo toooosi vanha. Nyt on sitten uusi ja hygieeninen peitevoidekin. Mitäs mä sitten voisin vielä tehdä? Tyynyliinan ja kasvopyyhkeen vaihdan vähintään viikon välein, enkä nojaa käsiini. Ehkäpä kaulahuivit voisi (taas) vielä pestä.

Näillä eväillä eteenpäin, katsotaan taas jonkin ajan päästä, mikä ihon tilanne on :D

Akne · Avautumista

Ei sittenkään aknea?

Koska olen kärsinyt aknesta koko ikäni, olen laittanut kaikki ihon reagoinnit sen piikkiin. Jos otsassani on ollut pientä röhelöä, olen kironnut aknea, vaikka kyse on ollut riittämättömästä kosteutuksesta ja ihon reagoimisesta siihen.

Kirjoitin vähän aikaa sitten, että ihoni kunto oli parantunut pikkuisen tehokosteutuksen ansiosta. Arvatkaa vaan, meinasiko päästä itku kun tiistaiaamuna heräsin ja katsoin tämän näköistä leukaa ja kaulaa.


Tässä vaiheessa mulla välähti. Voiko näin paljon finnejä tulla yhdessä yössä? Vai voisiko olla, että olenkin allerginen jollekin kosmetiikan ainesosalle? Voiko ihoni äkillinen räjähtäminen yleensä kesän alussa johtua kosmetiikasta? Nämä ovat aitoja kysymyksiä, en oikeasti osaa vastata. Sen kuitenkin tiedän, että maanantaina korkkasin kokeiluun uuden meikkivoiteen ja tiistaina heräsin tämän näköisenä.

Lindan kanssa päädyimme ensimmäisenä osoittamaan sormella titaanidioksidia, jota käytetään niin aurinkosuoja-aineena kuin monien meikkien pohjana. Keskustelin eilen eräässä tilaisuudessa kosmetiikan parissa työskentelevän kemistin kanssa ja hän totesi kyseisen tuotteen INCI-listan nähtyään, että enemmän hän epäilisi listan kalvonmuodostajia, jotka ovat tukkineet ihoni niin, että se ei ole päässyt hengittämään. Mene ja tiedä.

Menen huomenna kosmetologille ja kysyn hänen mielipidettään. Alan myös vähitellen kallistua sille kannalle, että ihotautilääkärillä käynti voisi olla paikallaan. Jos siellä ruudun toisella puolella on asiaan perehtyneitä tyyppejä tai omakohtaisia kokemuksia tällaisesta, niin arvostaisin kovasti kommenttejanne.

Akne · Dr. Hauschka · Ihonhoito · Kasvosuihkeet · Kasvovedet · Kiehl`s · Kosteusvoiteet · Kuorinnat · Luonnonkosmetiikka · Lush · Madara · Palajutut · Seerumit

Killing them with kindness

Avauduin järkystä ihotilanteestani aiemmin. Siinä vaiheessa kun olin tuloksetta kokeillut kaikki mahdolliset finnintappaja-aineet, kuorinnat, salisyylihappolaput ja puhdistavat seerumit päätin, että nyt lähestymistapaa pitää vaihtaa. Laitoin iholle kosteuttavan naamion ja kun huomasin, miten ihoni imaisi sisäänsä kaiken, oli aika selkeää, että olin laiminlyönyt tarvittavan kosteutuksen keskittyessäni vain epäpuhtauksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaivoin käyttöön kaikkein kosteuttavimmat omistamani ihonhoitotuotteet ja alotin tehokosteutuksen iholleni. Olen jo monta vuotta sitten tajunnut, että kunnon kosteutus on kaiken perusta myös epäpuhtauksien vastaisessa taistelussa, koska pintakuivuuden pahentuessa myös iho aktivoituu tuottamaan lisää talia ja epäpuhtauksia. Jotenkin näppyläistä naamaani tuijotellessa tämä oli ehtinyt unohtua, vaikka olen luullut, että homma on mulla tältä osin hanskassa.

Kosteuttavampaan ihonhoitorutiiniini valikoituivat Madaran Nokkonen-voide, Kiehlsin kosteuttava Ultra Facial Toner -kasvovesi, Jane Iredalen Pommist-kasvosuihke, Dr. Hauschkan Puhdistusvoide ja Lushin Full Of Grace -seerumipala. Kaikki olivat mulle tuttuja ja hyväksihavaittuja jo entuudestaan ja blogitilaakin ne ovat kaikki saaneet ainakin jonkin verran.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uusien näppylöiden tulo ei ole loppunut kokonaan, mutta pientä parannusta on onneksi havaittavissa. Kaiken kaikkiaan ihoni on nyt paremminvoiva, jolloin ne näppylätkään eivät näytä ihan niin pahalta siinä kokonaisuudessa :) Hauskan kuorintaa olen käyttänyt joka toinen ilta, näitä muita joka ilta ja Pommistia myös aamuisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä ovat hyviä tuotteita kaikki, mutta jos pitäisi jotain vertailua tehdä, niin Iredalen Pommist-kasvosuihke on jotain ihan äärimmäistä parhautta! Se on toiminut ihoni tasapainottajana ja pelastajana niin pitkillä lennoilla kuin ilmaston vaihdoksissakin ja toki ihan koti-Suomessakin. Voin suositella sitä ihan kaikille, koska ei meitä sellaisia ole olemassakaan, jotka eivät ihoonsa kosteutta tarvitsisi.

Jos muuten näppylöiden peittäminen aiheuttaa päänvaivaa, niin kannattaa tsekata tämä postaukseni aiheesta :)

Mitkä ovat teidän lempparikosteuttavat ihonhoitotuotteenne? Vinkit jakoon :)

Lushin ja Madaran tuotteet saatu blogin kautta.