Kauneushoitolassa · Kulmat

Testissä kulmien laminointi – Toinen yritys

Kerroin aiemmin kesällä käyneeni kokeilemassa Brow Liftia eli kulmien laminointia. Alkuhämmästyksen jälkeen tykästyin lopputulokseen, mutta kuinkas kävikään, se ei kestänyt paria päivää pidempään! Kulmani laittanut Enni Kauneushoitola Kauniista Kyllikistä oli sanonut mulle ajan, jonka kulmat täytyy pitää kastelematta, mutta hän oli vahingossa sanonut ripsiä koskevan 24 h. Kulmien kohdalla suositellaan 48 h pituista aikaa kastelematta. On muuten pitkä aika..! :D Enni lupasi tehdä kulmani uusiksi veloituksetta ja tästä uudelleen laitosta on nyt nelisen viikkoa. Katsotaanpa, miten kävi!

Tässä olen matkalla laminointiin. Kuten näkyy, kulmien taipuisuus on muisto vain, mutta kestoväriä on vielä jäljellä.

Tässä taas superkarut ennen ja jälkeen -kuvat :D Ero ei toki näin kahden viikon välein tehtynä ole niin dramaattinen kuin edellisellä kerralla oli. Nyt myöskään ihoni ei tuntunut ärtyvän lainkaan, kun Enni vaihtoi kampamallisen työvälineen perinteiseen ripsiharjaan. Kulmia täytyy väkisinkin harjata laminoinnin aikana jonkin verran, että pienetkin haivenet saa käännettyä haluttuun suuntaan.

Tällä kertaa ensimmäistä ”permanenttiainetta” pidettiin kulmissa vain 3 minuuttia ja jälkimmäistä kiinnitysainetta 6 min. Normaalistihan laminointi tehdään uudelleen kuuden viikon kuluttua edellisestä laitosta. Tarkoitus on, että karvat ovat ehtineet uusiutua tänä aikana. (Lisää laminoinnista voit lukea tästä aiemmasta postauksesta)

Viikko laminoinnin jälkeen näytin tältä. Kulmakarvoja kun katsoo, niin se osoittavat sinne minne pitääkin eli yläviistoon. Mutta miksi kulmat siitä huolimatta näyttävät näin valjuilta?!

Taskulamppu ja pitkällinen syynäys osoittivat, että viikossa kulmakarvani olivat jo kasvaneet siten, että hopeanharmaa tyvi oikein HOHTI! Noin 5-10 karvassa per kulma näkyi selvä kasvunraja ja tosiaan oma värini on NIIN vaalea, että vaikutus yleisilmeeseen oli yllättävän iso. Kulmien hännissä karvoja on niin harvassa, että yksikin menetetty tapaus todella näkyy tuollaisena lovena. Eivät nämä kulmani siis laminoinnillakaan kovin kauan näyttävinä pysyneet. Vaikka laminointi pysyykin :D

Toisaalta, yllä olevassa kuvassa olen laittanut kulmiini ainoastaan värillistä kulmageeliä ja sain just sellaiset kulmat kuin halusin. Näen asian niin, että ilman laminointia kulmieni meikkaamiseen menee hermojen lisäksi aikaa ja lopputulos on silti harvoin sellainen kuin haluan. Laminoinnin kanssa pelkkä kulmageelin nopea levitys riittää. Olen ihan yllättynyt, miten olenkaan ihastunut tällaisiin näyttäviin ja kasvoja ryhdittäviin kulmiin, kun se on niin kaukana aiemmasta ”tyylistäni”. Ajattelin, että ehkä tällaiset rouheammat kulmat eivät sovi muille kuin nuorisolaisille, mutta mitä vielä, nämä ovat tosi kivat ^_^

Miltäs laminoidut kulmat näyttävät sinne ruudun toiselle puolelle? Käsi ylös, kuka on kokeillut? :)

Kauneushoitolassa · Kulmat

Kulmien laminointi – mikä meni pieleen

Olette ehkä kuulleet tämän hetken kuumimmasta kulmatrendistä, kulmien laminoinnista eli brow liftistä. Mäkin olin kuullut nimen, mutta en itse asiassa ollut perehtynyt lainkaan siihen, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. En myöskään oikein tiennyt, kenelle käsittely sopii. Kun sitten kävin pari viikkoa sitten sokeroinnissa, kysäisin hoidon tehneeltä kosmetologilta, sattuuko hän tekemään laminointeja ja onko sitä edes järkevää harkita näin hennoille ja harvoille kulmille kuin minulla. Kosmetologi sanoi, että laminointi sopii oikein hyvin myös tällaisille hentoisille kulmakarvoille, ja jos henkilöllä on oikein tuuheat kulmat jo ennestään, laminointi voi tehdä niistä jopa liian hallitsevat. Kaikki riippuu tietenkin halutusta lopputuloksesta, mutta käsittelystä ovat pitäneet myös monet hentokulmaiset tyypit.

Mä olin sopivasti jäämässä lomalle ja ajattelin, että no kokeillaan ihmeessä! :)

Tässä lähtötilanne kosmetologin penkissä. Kulmani ovat siis sekä hennot että vaaleat. Vähän jännitti, että mitä näistä saisi aikaiseksi!

Ja voilà!

Mitä kulmien laminointi siis tarkoittaa?

  • kulmat harjataan haluttuun asentoon eli useimmiten ylöspäin, jolloin saadaan aikaan efekti leveämmistä ja tuuheammista kulmista
  • kulmiin levitetään samaa permanenttiainetta, jota käytetään ripsien kestotaivutuksiin. Aine ikään kuin rikkoo karvan rakenteen, jotta sen voi muotoilla halutulla tavalla
  • kulmiin levitetään kiinnitysaine, joka kiinnittää kulmat tähän haluttuun asentoon
  • kulmat värjätään
  • kulmiin levitetään hoitoseerumi

Yhteensä käsittelyyn menee tunnin verran ja se maksaa noin 50 euroa. Lopputuloksen pitäisi kestää 3-6 viikkoa riippuen siitä, kuinka nopeasti kulmakarvat uusiutuvat. Kulmia ei saisi kastella ensimmäisen 24 tunnin aikana käsittelyn jälkeen (edit. huom! lue postaus loppuun, aika on oikeasti 48 h!). Kuten kuvasta näkyy, oma ihoni ärtyi hieman kulmien harjaamisesta, jota piti tehdä jonkin aikaa, että karvat sai haluttuun suuntaan. Muuten käsittely ei tuntunut miltään ja aika kului oikein joutuisasti.

Tässä vielä kuva ”ennen”.

Ja ”jälkeen”.

Tulos oli omaan silmääni ensi alkuun aika dramaattinen, mutta totuin siihen jo samana päivänä! Osa efektistä oli kuitenkin ihoon jäänyttä kestoväriä ja laminointia seuraavana päivänä kulmani näyttivät tältä:

Melko iso ero edelliseen päivään, vai mitä? Ajattelin kuitenkin, että kiva ja luonnollinen lopputulos. 

Mutta ikäväksi yllätyksekseni pari päivää myöhemmin kulmani olivat jo palanneet tällaisiksi:

Laminoinnista ei ollut jäljellä enää mitään muuta kuin kulmien kestovärjäys!

Laitoin toki laminoinnin tehneelle kosmetologille viestiä ja kuvan, että mikähän on homman nimi. Hän oli yhtä yllättynyt kuin minäkin ja lupasi kysyä kouluttajalta mielipidettä. Sieltäkään ei osattu sanoa, miksi laminointi ei pysynyt, mutta suositeltiin kokeilemaan uudelleen. Toki kokeillaan! Ehdin saada pienen häivähdyksen fiilistä, kun kulmat olivat näyttävät ja kivat, niin ilman muuta tilanne vaatii uuden testin. Olen ensi viikolla menossa uuteen käsittelyyn ja ajattelin sitten kertoa tuloksista täälläkin! Pysykää kuulolla :)

edit. Mysteeri taisi ratketa! ^_^ Minulle laminoinnin tehnyt kosmetologi luki postauksen ja laittoi viestiä, että käsittelyn jälkeen kulmia ei saisi kastella jopa 48 tuntiin! Ripsien kestotaivutuksessa aika on 24 h, niin hän tajusi postaustani lukiessaan, että taisi sanoa minulle vahingossa väärän aikarajan :D Pian nähdään, oliko kyse vain tästä! Mutta täytyy sanoa, että onpa pitkä aika olla kastelematta kasvoja..! 

Oletteko kokeilleet kulmien laminointia? Hitti vai huti? Olisi kiva kuulla kokemuksia :)

Kauneushoitolassa

Ensimmäistä kertaa sokeroinnissa, sattuiko?

Mä heräsin viikkoa ennen lomaa siihen, että bikinirajani ei todellakaan ollut sellaisessa kunnossa, että yhtään mitään bikineitä olisi ollut kiva laittaa jalkaan. Mä en ollut tähän ikään mennessä löytänyt sellaista karvanpoistokeinoa, jonka jäljiltä bikiniraja olisi ollut jotain muuta kuin tulipunainen ja täynnä pientä, kutisevaa ihottumaa. Laitoin hätäpäissäni avunpyynnön tai siis kyselyn parhaasta metodista kauneusbloggaajien Facebook-ryhmään ja viesti oli aika selkeä: paras tapa on sokerointi.

Sokeroinnissa säännöllisesti käyvät kertoivat, että käsitelty alue pysyy kuosissa neljä viikkoa tai ylikin. Tällainen helppous yhdistettynä siihen, että kovaa pistelevää sänkeä ei edes tulisi, kuulosti niin houkuttelevalta, että kun vielä eräs bloggaaja kertoi tekevänsä työkseen (muun ohella) sokerointeja töölöläisessä Blushingtonissa, varasin ajan.

Kun sokerointi tehdään ensimmäistä kertaa, se tuntuu kivuliaammalta kuin ylläpitokäynnit. Olen epiloinut joskus sääriäni ja sokerointi oli paljon kivempi tapa siitä syystä, että se on niin nopeaa! Kosmetologi levitteli kevyesti lämmintä sokerimassaa ihoalueella ensin pari kertaa edestakaisin, jonka jälkeen hän nyppäsi nopealla liikkeellä aina pienen kohdan kerrallaan niin, että karvat jäivät sokeriin kiinni. Kukaan ei varmaan ajatellutkaan, että tämä tuntuisi mukavalta, mutta mun mielestä kipu oli erittäin siedettävää. Sääret menivät hups helposti, ja bikinialuekin yllättävän! Mulla kyllä on korkea kipukynnys, mutta silti uskallan sanoa, että kivun pelon takia ei missään nimessä kannata jättää menemättä! Jännä muuten, että mitä hennompi ja vaaleampi karva (haha check), sitä enemmän karvojen irti lähteminen voi sattua! 

Toinen asia, mitä ihmiset kavahtavat, on olla kelteisillään vieraan ihmisen edessä. Ja kun työskennellään bikinialueella, on pakko olla osan aikaa gynekologiasennoissa. Oliko tämä paha? No ei!! Jos valitsee tekijän oikein, hän on ammattilainen, joka ei kiinnitä huomiota siihen, onko sulla nyt selluliittia pepussa tai vilahtaako sieltä haarojen välistä nyt mitä. Hän keskittyy siihen, lähtivätkö kaikki karvat pois ja siihen, että työnjälki on hyvää. Mua ei häirinnyt jalkojen availu vieraan edessä yhtään. Hommaa ei asentoja lukuun ottamatta voi mitenkään verrata gynellä käymiseen, koska sokeroinnissa suhun ei tungeta muovisia välineitä tai ripsiväriharjoja!

Karvatupet menevät sokeroinnin jälkeen kiinni 24 tunnissa, minä aikana ihoa ei saa rasvata. Vuorokauden kuluttua voi elellä ihan normaalisti, paitsi sileän ihon kanssa :) Mä en ollut loman lähestyessä ehtinyt kasvatella karvojani ja ihan lyhyimmät eivät lähteneet ensimmäisellä kerralla pois. Tämän näkee nyt 1,5 viikon kuluttua sokeroinnista, kun auringonvalossa säärissä näkyy joitain haaleita haituvia (mutta ei sitä sänkeä, ah!). Täytyy varata uusi aika Jennille, niin ylläpitokäsittely poistaa sitten viimeisetkin sitkeät pirulaiset :D Bikinialueen ja säärien käsittely maksoi yhteensä 75 euroa. Ylläpitokäynnit ovat halvempia.

Oletteko te käyneet sokeroinnissa? Jos ette, niin millä sitten poistatte bikinialueen karvat? :)

Akne · Avautumista · Ihonhoito · Kauneushoitolassa · Luonnonkosmetiikka

Paniikkireaktio ja kosmetologin ohjeet

Jatketaanpa vähän iho-ongelmien pohdintaa. Vähän aikaa sitten kerroin, miten ihoni friikkasi jostain syystä yhden yön aikana aivan totaalisesti. Kuin tilauksesta mulla oli jo aikoja sitten varattu kosmetologikäynti varattuna lauantaille, joten toki otin siitä kaiken irti ja kyselin Jolien Suvilta kaiken. Ja mä tosiaan tarkoitan, että kaiken mahdollisen :D

Suvinkaan silmään kaulani ja leukani iho ei näyttänyt varsinaiselta aknelta, eikä myöskään noin nopea ilmestyminen puhu sen puolesta. Mahdollisia reaktion aiheuttajia keksimme yhdessä niin monia, että olin aluksi vain enemmän pyörällä päästäni. Kosmetiikan ainesosien ohella tajusin yhden jutun, josta reaktio voisi hyvinkin johtua. Nimittäin mä kävin hiljattain allergiatesteissä ja vasta-aineet olivat koholla mm. banaanin, inkiväärin ja fenkolin (I know!) kohdalla, joita kaikkia söin ennen päivittäin. Olin viikkoa ennen ihoni flippaamista lopettanut (kokeeksi) näideen itselleni sopimattomien ruoka-aineiden syömisen ja mulle tuli mieleen, voisiko kyseessä olla elimistön puhdistuminen sille haitallisista aineista? Suvi kertoi, että monen iho ”räjähtää” esimerkiksi tupakoinnin lopettamisen jälkeen ja vaikka nyt banaania ei ihan voi tupakkaan verrata, olisi tällainen puhdistumisreaktio mun maalaisjärjellä ihan mahdollinen. Näppylöitä ei myöskään ole tullut enää lisää ja iho on selvästi rauhoittumaan päin. Olen myös miettinyt, että olen aiemmin ja nyt reaktion jälkeenkin käyttänyt sekä titaanidioksidia että kalvonmuodostajia sisältäviä tuotteita ilman ongelmia, että voisiko yksi niitä sisältävä tuote aiheuttaa reaktion? Maalaisjärjellä muodostaa epätodennäköiseltä.

Ruoka-aineisiin liittyvän syyn lisäksi mietimme Suvin kanssa, että iholleni ei välttämättä tee kauhean hyvää testailla koko ajan useita eri ihonhoitotuotteita, mitä näin kosmetiikkabloggaajana olen todellakin tehnyt. Ajattelin tästä lähtien kokeilla lähestymistapaa, jossa tietyn tuotteen/sarjan testijakson jälkeen palaisin aina vähäksi aikaa vanhoihin tuttuihin ja hyväksihavaittuihin tuotteisiin, enkä jatka heti perään läträämällä naamaan lisää uusia ja vieraita tuotteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain myös pienen herätyksen ihon kuorimisen suhteen. Mulle on joskus sanottu, ettei mun kannattaisi kuoria ihoani mekaanisesti ollenkaan, koska poskien iho on niin ohutta. Olen ehkä noudattanut (tämän yhden kosmetologin) neuvoa liian kirjaimellisesti ja unohtanut, miten tärkeää varsinkin sekaiholle on, että ihoa kuorii riittävästi. Kunhan sen siis tekee hellävaraisesti, of course! Ja ovatko hedelmähappokuorinnat loppujen lopuksi sen hellävaraisempia iholle, aika rajuilta ne ainakin itsestäni välillä tuntuvat :) Hoidon aikana Suvi kuori kasvoni jollain niin hellävaraisella raekuorinnalla, että ihan havahduin horteestani ja kysyin, että mikä ihme tämä tuote on. Sehän oli Pain Kukui & Jojoba Bead Skin Brightening Exfoliator, jossa kuorivat rakeet ovatkin jojobahelmiä <3 Tuote sopii kuulemma tosi herkällekin iholle ja mä ehdottomasti halusin ostaa sitä kotiinkin. Vinkkinä myös niille teistä, joista raekuorinnat tuntuvat liian väkivaltaiselta herkällä iholla :).

Suvi suositteli, että käyttäisin nyt mahdollisimman paljon herkälle iholle tarkoitettuja tuotteita ja hellävaraisia tasapainottavia tuotteita. Päivävoide mulla olikin lopussa, joten ostin Patykan Tea Tree -kosteusemulsion, joka tuntui makuuni aluksi jopa liian kevyeltä. Huomasin kuitenkin käytössä, että se kyllä kosteuttaa, mutta ei jätä ihoa yhtään lähmäiseksi. Sain kiitosta Suvilta siitä, että olin kosteuttanut ihoani huolella. Jotain hyvää hahhaa :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun tulin kasvohoidon jälkeen kotiin, mieleeni tuli, että korkkasin käytössäni olevan meikkimunan juuri niihin aikoihin, kun iho-ongelmani alkoivat. Hädissäni sitten pesin sen, leikkelin sen, mutta ei, hometta ei näkynyt. Ulkopintaa kiersi kuitenkin munan sisällä meikkivoidekerros, joka ei näköjään ole lähtenyt pesussa. Ehkä ylivarovaisuutta, mutta onpahan nyt uusi meikkimuna käytössä, eikä iho-ongelmani ainakaan voi johtua likaisesta meikkisienestä :) Vaihdoin myös pannussa olevan MACin peiteaineen uuteen, koska sen aikoinaan korkatessani en tajunnut heti alkaa käyttää spaattelia ja peitevoide olikin jo toooosi vanha. Nyt on sitten uusi ja hygieeninen peitevoidekin. Mitäs mä sitten voisin vielä tehdä? Tyynyliinan ja kasvopyyhkeen vaihdan vähintään viikon välein, enkä nojaa käsiini. Ehkäpä kaulahuivit voisi (taas) vielä pestä.

Näillä eväillä eteenpäin, katsotaan taas jonkin ajan päästä, mikä ihon tilanne on :D

Kauneushoitolassa

Jolie Spassa

Olen kertonut blogissa moneen kertaan rakkaudestani Kauneushoitola Cindy Rieraa kohtaan, kuten myös huudellut täällä apua kuultuani Cindyn lopettavan kosmetologin työt. Lopulta päätin antaa Cindyn vanhoissa tiloissa Helsingin Kalevankadulla aloittaneelle Jolie Spalle mahdollisuuden ja varasin kasvohoitoajan. Täytyy myöntää, että viime lauantaina kauneushoitolan summeria soittaessani jännitti vähän. Olin käynyt Cindyllä hoidossa niin monta vuotta niin säännöllisesti, että tuntui aika vaikealta mennä kenellekään muulle.

Hoitolan sisustus oli riittävän samanlainen, että tunsin oloni heti kotoisaksi, mutta riittävän erilainen, että se oli selkeästi Jolie Spa, eikä Kauneushoitola Cindy Riera.

Ihonhoitotuotteita oli tuttuun tapaan koko seinän kokoinen vitriini.

Patyka ja Environ olivat tuttuja sarjoja Cindyn ajoilta, kun taas Neal`s Yard Remedies oli uutta. Environ on muuten ainoa ei-luonnonkosmetiikan sarja Jolie Spassa.

L´Atelier des Délicesin tuotteet ja Honoré des Présin tuoksut olivat onneksi edelleen valikoimassa ja uutena mukana oli Iroisie.

Uutta oli myös Absolution, joka herätti heti kiinnostukseni upeilla mustavalkoisilla pakkauksillaan.

Onneksi sama lämmitettävä ja säädettävä hoitopöytä oli edelleen tallella :) Olin varannut netistä (ah sitä helppoutta!) itselleni ajan puhdistavaan kasvohoitoon. Sovimme kuitenkin Spassa työskentelevän Jonnan kanssa, että hän räätälöi hoidon ihoni sen hetkisen kunnon mukaan. Tämä on kuulemma aina käytäntönä Jolie Spassa, ei siis tarvitse huolehtia, vaikkei tietäisikään, mitä oma iho milläkin hetkellä kaipaa. Sanoin Jonnalle, että mun ihoni kunto ja tarpeet vaihtelevat tosi paljon. Mulla on saattanut ajanvarausta tehdessä olla puhdistuksen tarvetta, mutta kuukausi sen jälkeen iho saattaakin olla rutikuiva. Pakko rakastaa mun ihoa.

Siinä missä Cindy on yksi valoisimmista koskaan tapaamistani persoonista ja itse aurinko, Jonna huokui jotain sellaista ihan käsittämätöntä rauhaa. En voi vieläkään uskoa, että olin täysin hiljaa koko tunti 45 minuuttia kestäneen hoidon ajan ja vain rentouduin! Olen yleensä aika kova tyttö puhumaan ;) Mietin jossain vaiheessa mielessäni, että mitähän kuorintaa Jonna mahtaa nyt iholleni laittaa, mutta en jaksanut ja halunnut hoidon aikana edes tällaisia olennaisia asioita kysyä. Olin ottanut hoidon kylkeen selän kuorinnan ja hieronnan, joka tehtiin ennen kasvohoitoa. Aivan mielettömän rentouttavaa ja ihana alku kasvohoidolle. Iso plussa Jonnalle tilannetajusta, kuuluu hyvän kosmetologin ammattitaitoon osata lukea asiakasta. Jos asiakas on hiljaa, ei mielestäni kosmetologinkaan kuulu alkaa jutustella päivän säästä.

Hoidon jälkeen haastattelin Jonnaa hoidosta ja ihoni kunnosta, ja hän sanoi tehneensä mekaanista puhdistusta (no sen kyllä huomasin) lukuun ottamatta oikeastaan kosteuttavan hoidon. Tykkäsin kovasti siitä, ettei Jolie Spassa jumituta yhden käytettävän merkin alle, vaan kasvohoidossani käytettiin ainakin Patykan, L´Atelierin ja Absolutionin tuotteita. Jonna muistutti kuorinnan tärkeydestä mutta korosti ennen kaikkea hyvää ja tehokasta ihon kosteutusta. Luulenkin, että osa omien kasvojeni näpyistä on ainakin aiemmin johtunut ennen kaikkea kuivuudesta. Lisäksi kasvoveden käyttöä ei Jonnan mukaan kannata unohtaa, ainakaan jos ”kärsii” laajoista ihohuokosista kuten minä. Hyvä kasvovesi supistaa huokosia ja tekee ne huomaamattomammiksi.

Kasvohoitoni maksoi 135 euroa, mikä en mielestäni tavanomainen hinta Helsingin keskustan hoitoloissa. Sekä Jolie että Jolie Spa ovat ottaneet käyttöön kanta-asiakasetuna ostohyvityksen. Mikäli shoppailee ahkerasti luonnonkosmetiikkaa tai käy säännöllisesti hoidoissa, saa alennusta. Ostoja ”kerrytetään” puolivuosittain ja muistaakseni 300 euron ostoksista saa 10 euroa alennusta ja suuremmista ostoista sitten enemmän. Mä olen sen verran uskollinen kosmetologin ja kampaajan asiakas, että olen monesti toivonut jotain tällaista bonusta, jos käy samassa paikassa usein.

Olin tosi tyytyväinen hoitooni ja menen varmasti uudelleen. Iso peukku Jolie Spalle ja Jonnalle siis täältä! :) Oletteko te käyneet Jolie Spassa?

Ps Jolie Span vieressä on yksi lempparikahviloistani Kuppi & Muffini, jossa nytkin kävin lounaalla ja kahvilla ennen kasvohoitoa. Helsingin parhaat cupcaket saa sieltä, suosittelen :)