Kahvi · Kahvilat · Ruoka ja juoma · Testiryhmä

Uusi ihana kahvila Café Kuppi & Muffini

Haluan ehdottomasti vinkata teille viime lauantaina bongaamastani upouudesta kahvilasta! Kosmetologini Cindy oli jo aiemmin kertonut, että hänen naapuriinsa Helsingin Kalevankadulle avataan uusi kahvila. Mietin jo tuolloin, että ihana saada Cindyn hoitolan viereen ”ajantappopaikka”, koska olen lähes aina etuajassa, mutta Cindyn luo ei voi mennä ennen ajanvarauksen alkamista (hän palvelee vain yhtä asiakasta kerrallaan). Tai ehkäpä voisi mennä, mutta haluan kunnioittaa Cindyn tapaa palvella asiakkaitaan ja samalla luoda muille asiakkaille ihanan rauhallisen hetken. Ei tunnu mukavalta, jos itse makaat hoitopöydällä laput silmillä alakerrassa, kun yläkerrassa koputtelee 20 minuuttia etuajassa oleva asiakas.

Kun viime lauantaina kävin Cindyllä hän kertoi, että Café Kuppi & Muffini oli avattu kahta päivää aiemmin. Joimme kahvit jo hoitolassa, ja olin menossa siskoni luo syömään, mutta Cindy kehotti silti käymään katsomassa kahvilan. Marssin kahvilaan sisään, ja katsoin silmät pyöreinä isoa vitriiniä täynnä toinen toistaan ihanamman näköisiä leivonnaisia ja juuri tehtyjä mehuja.

Mitään tarvetta sen enempää ruoalle kuin juomallekaan ei ollut, mutta halusin kuitenkin ehdottomasti maistaa jotakin. Intohimoisena kookoksen ystävänä otin kookossmoothien ja mukaan peanut butter -cupcaken.

Smoothie meni parempiin suihin hetkessä, aivan taivaallisen hyvää! Voin myös kertoa, että maapähkinävoimuffinssi oli rehellisesti sanottuna yksi elämäni parhaista. Mutustin sitä hymy korvissa tuossa sohvalla :)

Mielestäni kahvilan hinnat ovat varsin kohtuulliset. Tuotteet tehdään alusta alkaen kahvilassa paikan päällä, sijainti on mahtava ja mummolamainen sisustus ihana. Näin kahvifriikkinä en voi tehdä ihan lopullista tuomiota Kuppi & Muffinin kahvia maistamatta, mutta olen kyllä ihan varma senkin olevan hyvää :)

Jos en vielä hehkuttanut tarpeeksi, niin sanonpa vielä, että myös palvelu oli erittäin ystävällistä. Olen ihan varma, että tulen vierailemaan Kuppi & Muffinissa myös muulloin kuin kasvohoitojen yhteydessä! :)

Kicks · Meikkisiveltimet · Testiryhmä

Vastarannan kiiskenä: Kicks BB Cream Brush

Niinhän se meni meikäläinenkin virran mukana, ylläri.. ;) Marssin viime viikolla Kicksiin ja ostin muun ohessa Kicksin oman malliston BB-voidesiveltimen. Sivellintä on hehkutettu nyt joka toisessa kauneusblogissa, ja olen oppinut, että siveltimen esikuva on Shiseidon samanmallinen kulttisuti, joka maksaa monta kertaa enemmän. Tämän samankaltaisuuden vuoksi moni meikkifriikki vastaanotti tulokkaan suurella innostuksella. Olen lukenut siveltimestä pelkästään positiivista palautetta. 

Hintaa tällä synteettisellä siveltimellä oli 13,90, todella edullinen sivellin siis.

Sivellin on erittäin lyhyt, selvästi lyhyempi kuin meikkivoidesiveltimet yleensä. No, tämähän on teknisesti BB-voidesivellin, mutta en näe mitään syytä, miksei tällä ei voisi levittää muutakin kuin BB-voiteita. Harjakset ovat todella tiiviisti ja siveltimen pää on leikattu viistoon.

Levitin tällä ensimmäisenä päivänä meikkivoiteen (HR:n Color Clone). Työstin meikkivoidetta siveltimen pakkauksen ohjeen mukaan pyörivin liikkein hieman painaen, samaan tapaan kuin levitän meikkivoiteen yleensäkin skunkkisiveltimelläni. Sivellin tuntuu iholla aika kovalta (ainakin skunkkiin tottuneen mielestä), ja tuntui oudolta, kun harjakset seurasivat käden liikettä melko tönkösti. Meikkivoidetta piti pumpata pullosta viisi kertaa, kun normaalisti pärjään kolmella tai neljällä pumppauksella. Jälki ei ollut millään lailla sen parempaa kuin mihin olin tottunut, levittäminen vain vei enemmän aikaa, meikkivoidetta kului enemmän ja levittämiskokemus oli kehnompi. Olin hämmentynyt ja vähän pettynyt, tästäkö kaikki puhuvat?

Meinasin jo avata täällä blogissa sanaisen arkkuni, mutta päätin sitten tieteen nimissä ;) testata levittää siveltimellä kaikkia erityylisiä meikkipohjiani. Seuraavana päivänä levitin tällä meikkipuuterin (Diego Dalla Palma). Meikkipuuteri levittyi kasvoille oikein kivasti. Tosin tuntui, että sitäkin kului normaalia enemmän.

Tässä välissä luin Karkkipäivä-blogista Sannin kokemukset kyseisestä siveltimestä. Sanni levitti meikkivoiteen pienillä maalaavilla liikkeillä ja päätin kokeilla tätä tekniikkaa seuraavaksi. Ja kappas, näin tehden levittäminen sujui mielestäni oikein luontevasti ja jäljestä tuli nätti. Tässä vaiheessa ajattelin, että sivellin on oikein hyvä, mutta en saa siitä mitään lisäarvoa perinteiseen meikkivoidesiveltimeen ja skunkkisiveltimeen verrattuna.

Neljäntenä päivänä, tänään, muistin, että MACin kompaktia BB-voidetta ei saanut millään levitettyä nätisti ”tavallisella” meikkivoidesiveltimellä ja parhaan tuloksen saa aikaan sormin, joita taas en tykkää aina käyttää hygienia-aspektin vuoksi. Kokeilin levittää BB-voidetta Kicksin BB-siveltimellä ja voilà, tulokseksi sain upeasti levittyneen meikkipohjan! Hymy huulilla ajattelin, että jes, saamani lisäarvo on tässä :)

Yhteenvetona todettakoon, että kyseessä tosiaan on erittäin kelpo sivellin, jonka hinta-laatu-suhde on todella kohdallaan. Itse kuitenkin loin siveltimeen blogeissa kulovalkean tavalla leviävästä hypetyksestä niin suuret odotukset, että niiden täyttymättä jääminen oli aluksi karvas pettymys. Varsinkin, kun olen ollut todella tyytyväinen olemassaoleviin meikkivoidesiveltimiini, enkä tarvinnut uutta.

Kiinnostaisi tietää, onko kellään teistä neutraaleja tai negatiivisia kokemuksia tästä siveltimestä? Vai olenko ainoa vastarannan kiiski, jota edes tämä sivellin ei pystynyt täysin miellyttämään? ;)

Edit. Jennin kommenttikenttään linkkaama video muutti elämäni, tai siis videon ohjeiden mukaan kun käyttää sivellintä, niin lopputulos on mahtava! Pieni määrä meikkivoidetta laitetaan valmiiksi kummallekin poskelle, otsaan ja leukaan, ja sitten eikun töpöttelemään, kunnes meikkivoide on häivyttynyt. Todella pieni määrä meikkivoidetta riittää, ja näin lopputuloksesta tule ohut, mutta peittävä. Tämä sivellin on ehdoton suosikkini nyt, eli vastarannan kiiski poistuu takavasempaan ;)

Diego Dalla Palma · MAC · Meikkijuttuja · Meikkipohjat · Päivän meikki · Testiryhmä

Täydellisen meikkivoiteen metsästystä

Mä olen viime viikkoina jostain syystä miettinyt tavallistakin enemmän ihon ulkonäköön liittyviä asioita. Halusin testata kahta suosittua uutuusmeikkivoidetta nähdäkseni, löytäisinkö täydellisen meikkivoiteen. Kokeilin myös kahta hieman vanhempaa tuttavuutta. Kerrottakoon aluksi, että mulla on kuiva sekaiho, joka kiiltelee melko helposti, mutta tarvitsee myös reippaasti kosteutta. Olen tottunut käyttämään ohuita ja huomaamattomia meikkivoiteita, ja peittämään ihon virheet erillisellä peitevoiteella kokonaisuuden pysyessä kevyenä ja raikkaana. Tässäpä vertailua :)

Lancome Teint Visionnaire

Teint Visionnairesta olen ollut todella kiinnostunut. Ihoa hoitavaa huipputeknologiaa yhdistettynä kauniiseen meikkitulokseen kuulostaa lähes liian hyvältä.

The perfecting foundation flawlessly evens out the complexion and visibly improves the appearance of pores and wrinkles every day. The foundation is enriched with LR 2412, the active ingredient integrated in Visionnaire skincare.

Täytyy ensinnäkin sanoa, että valitettavasti mulla ei ole meikkikuvaa itsestäni tämän meikkivoiteen kanssa. Kuvan ottaminen ei käynyt vielä tässä vaiheessa testiä (ensimmäinen ”uhri”) mielessä, johtuen ehkä siitä, että en pitänyt meikkivoiteesta kovinkaan paljon. Minun ihohuokosteni ulkonäköä TV ei parantanut, vaan itse asiassa pahensi ja korosti. Lisäksi kopputulos oli makuuni liian paksu ja ihosta näki selvästi, että siinä on meikkivoidetta. Voidetta piti häivyttää ja imeyttää ihoon ikuisuudelta tuntuvan ajan.

Purkin kannessa oleva erillinen peitevoide sen sijaan oli mielestäni ihan loistava! Harmi, ettei sitä myydä erikseen.

MAC Mineralize Moisture SPF15 Foundation

MACin tuote, tarvitseeko kokeiluhalua perustella lisää? ;)

An innovative, gorgeous new formula, full of extraordinary benefits. Its lightweight lush texture feeds skin instantly with mineral-rich nourishing hydration, all day long. The uniquely creamy fluid, ideal for dry skin, blends beautifully, providing light-to-medium buildable coverage. Features our 77-Mineral Complex including Shea Butter, emollients and conditioning extracts to keep the face soft and supple.

Meikkivoide oli todella ihana ja miellyttävä käyttää. Erittäin ohuella koostumuksella sai todella aikaan kauniin glown kasvoille. Iho ei näyttänyt meikatulta ja tuntui kosteutetulta. Hieman T-alue alkoi päivän mittaan kiiltää, mutta tähän olen tottunut lähes kaikkien meikkivoiteiden kanssa. Sekaihon kirous, phuuh. Aivan loisto tuote normaali- ja kuivaihoisille ja itsekin voisin aivan hyvin ostaa tämän, ja kokeilla T-alueelle vaikka mattaprimeria :)

Tykkään! :)

Diego Dalla Palma Compact Powder Foundation

Kyseessä on meikkipuuteri, mutta halusin kuitenkin sisällyttää tämän osaksi testiä, koska kaunista meikkiähän tässä tavoitellaan, tehtiin se sitten voide- tai puuterimaisella tuotteella.

A foundation with a silky and velvety consistency; the special micronization process of the raw materials creates a light and almost creamy powder with incredible adherence and absolute comfort. Ideal to touch up easily and quickly. It gives the face a natural, fresh and even appearance.
Recommended for : normal, combination and oily skins.  

Tällä meikkipuuterilla pohjaa ei tarvitse korjailla päivän aikana kertaakaan. Seitsemältä aamulla laitettu meikki näyttää hyvältä vielä iltayhdeksältäkin. Iho ei kuitenkaan missään nimessä näytä kalkitulta tai pakkeloidulta. Erittäin siisti lopputulos super nopeasti. Talvella vielä tuntui, että Diegon meikkipuuteri kuivatti ihoani hieman, mutta näin vähän keväämmällä tätä ongelmaa ei enää ole. Jos inhoat ihon kiiltoa, tässä oiva tuote :)

Helena Rubinstein Color Clone

Olen rakastanut Color Clonea siitä asti, kun ystäväni teki minulle sillä meikin n. 10 vuotta sitten :) Olen yrittänyt etsiä sille haastajaa/korvaajaa viimeisen muutaman vuoden, mutta aina palannut Color Clonen tyytyväiseksi käyttäjäksi.

COLOR CLONE is a new feel ‘barely there’ foundation which imitates the touch and feel of skin. Better than a second skin, your complexion is in fact reinvented and enhanced. Skin texture is smooth, feels supple and comfortable with a delicately velvety finish.
Helena Rubinstein exclusive ”Color Clone” pigments clone the skin’s color structure thanks to their double layer of silica for transparency and mineral salts for even tone.

Meikkivoide levittyy iholle pehmeästi ja helposti. Lopputulos on todella, todella luonnollinen mutta silti ihan yllättävän peittävä! Peiteainetta kului vähemmän kuin esimerkiksi TV:n kanssa, vaikka Color Clone on paljon ohuempaa ja kevyempää. Muistin taas, miksi tykkään tästä niin paljon.

Lopputuloksena tajusin aiempaa selkeämmin, että ihoni tarvitsee eri vuodenaikoina eri tuotteen ja useamman meikkivoiteen omistaminen on ihan oikeasti perusteltua ;). Uskon, että Diegon meikkipuuteri on pettämätön hikisenä kesäpäivänä, kun taas kosteuttava MACin mineraalimeikkivoide toimii aivan mahtavasti silloin, kun iho tarvitsee extrakosteutta väsynyt nassu freesausta. Color Clone toimii aina ;)

Mitkäs ovat lukijoiden suosikkimeikkivoiteet? Onko näiden kuvien perusteella mielipiteitä siitä, minkä meikkivoiteen kanssa ihoni näyttää parhaalta?

EDIT. Oops, unohdin kuvien lähteet: maccosmetics.com, lancome.co.uk, helenarubinstein.com ja diagodallapalma.com

Öljyt · Luonnonkosmetiikka · Meikkijuttuja · PATYKA · Testiryhmä

Testissä PATYKA Huile Absolue Face&Body Serum

Yhden naisen testiryhmä täällä moi! Mä sanon vaan, että oodi kosmetiikkanäytteille! Sain kosmetologiltani testiin PATYKAN kohuttua ihoöljyä, joka kuuleman mukaan on huippumallien ihon hehkun salaisuus :) Öljy on ollut viime aikoina loppu maahantuojaltakin, niin suuren suosion se on suomalaisten naistenkin keskuudessa saanut.

Mielestäni on hassua, että tuote on alkuperäiskielellään ranskaksi öljy (huile), mutta englanniksi seerumi (serum). Minäkin luulin tuotteesta kuultuani sen olevan seerumia, mutta jo tuotteen ulkonäkö paljastaa sen olevan öljyä, minkä käyttökokemus vahvistaa.

PATYKA on ekosertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Öljy on sekoitus kahdestatoista eteerisestä ja kasviöljystä ja se sopii kaikille ihotyypeille. Tuote lupaa auttaa ihoa viidellä tavalla:

1) lisätä ihon hehkua, 
2) ravita ihoa, 
3) tuoda antioksidantteja ihoon,
4) kiinteyttää ihoa ja
5) uudistaa ihoa.

Mä olen käyttänyt öljyä nyt viisi päivää ja olen ihan in love! Siis oikeasti. On ihan varma juttu, että tästä tuotteesta tulee osa ihonhoitorutiinejani. Öljy taputetaan kevyesti iholle, kaksi tippaa riittää koko kasvoille. Se imeytyy nopeasti, ja iho toden totta näyttää jotenkin paremman väriseltä ja terveeltä ja on ihan selvästi napakamman tuntuinen. Viiden päivän perusteella ei tämän syvällisempää analyysia voi antaa, tai kertoa pitkäaikaisvaikutuksista. Mutta sen verran tiedän, että en muista milloin olisin huomannut näin välittömiä positiivisia vaikutuksia minkään ihonhoitotuotteen käytön aloittamisen jälkeen! Kokeilin hieroa pari tippaa myös hiusten latvoihin, ja öljy pehmensi ne heti, mutta ei tehnyt yhtään tahmaista tai liistakkeista tuntua.

Mä olen siis rakastunut, mitäs te sanotte, voisitteko kokeilla? :)

MAC · Meikkijuttuja · Meikkipohjat · Testiryhmä

Testissä MAC Prep + Prime BB compact

Kuva maccosmetics.com

Lempparimerkilläni MACillä on ilmestynyt uusi, tosi kiinnostava meikkipohjatuote, nimittäin BB-voide kompaktissa muodossa. Mulla on L`orealin BB-voide entuudestaan odottamassa kesäkautta, joten normaalit BB-voiteet eivät oikeastaan enää kiinnosta, vaikka niitä lanseerataan edelleen merkille kuin merkille. Tämä meikkipuuterimuodossa oleva BB-voide sen sijaan kaappasi mielenkiintoni välittömästi :) Pyysin kotiin pientä näytettä ja nyt kahden kokeilukerran jälkeen olen muodostanut mielipiteeni.

BB-voide lupaa mm. suojata, tasoittaa ja valaista ihon ja siinä on suojakerroin 30. Kuulostaa hyvältä!

Ensimmäisen kerran levitin tuotetta suoraan kosteusvoiteen päälle (ilman primeria) siveltimellä. Tuote on vahamaista, ja sitä joutui työstämään aika lailla siistin lopputuloksen aikaan saamiseksi. Siisti ja kaunis lopputulos kuitenkin saavutettiin. Luulin, että levittämisen vaikeus johtui pohjustustuotteen puutteesta, ja kokeilin toisen kerran tuotetta primerin kanssa. Prosessi oli ihan samanlainen, siveltimen vedot jäivät selvästi näkyviin ja vaativat työstämistä. Kokemukseni mukaan tämä tuote ei siis ainakaan siveltimellä levitettynä nopeuta aamuja yhtään. Lopputulos on kuitenkin mielestäni vaivan arvoinen, ihosta tuli tasainen, mutta ei liian meikatun vaan tosi luonnollisen näköinen. Eikä tuo valaistumislupauskaan (haha) ollut turha! Mielestäni iho myös pysyi siistinä pitkään, eikä esimerkiksi alkanut kiillellä.

Vasta, kun olin kuluttanut lähes koko näytteen siveltimen kanssa leikkimiseen tajusin, että lopputuloksesta tulisi varmaan sormilla levitettynä tosi hyvä. Sormien lämpö pehmittää tuotetta, ja näin ollen se levittyy paremmin ja sulautuu ihoon nopeammin. Näytettä oli enää niin vähän jäljellä, että sain sen riittämään vain nenääni, mutta tosiaan, sormin levitettynä BB-voide levittyi nopeasti ja siististi. Uskoisin siis, että sormin levitettynä tuotteesta saa irti myös aamun nopeuttaja -elementin :)

Summa summarum: luultavasti MACin kompakti BB-voide tulee olemaan seuraava pohjatuotteeni, kunhan edellinen loppuu. Tällä hetkellä käyttämässäni diego dalla palman meikkipuuterissa ei todellakaan ole mitään vikaa, päinvastoin, mutta minkäs ihminen itselleen mahtaa, kaikkea uutta on kiva kokeilla, ja etsiä sitä täydellistä tuotetta.