Mun piti tänään kirjoittaa teille huulipunasta, mutta tämän hetken mielialani on sellainen, että en pysty saavuttamaan tarpeeksi korkeaa innostuksen tasoa, jotta postauksesta tulisi mitenkään kiinnostava. Tässä melankolisessa tilassa tuntuu sopivalta kirjoittaa meidän kotona viime viikkoina vallinneesta fiiliksestä, joka on vaihdellut alakuloisuuden, itkun ja pelon välillä. Meillä on nimittäin ollut koirille jääkausi.

Tora ja Benihän ovat molemmat leikkaamattomia uroksia ja ikäeroa niillä on vain tasan vuosi. Pikkuruinen ranskanbulldoggi Benkku on vanhempi, 3,5 vuotta ja Tora-amstaffi tosiaan vuoden nuorempi. Tora ja Benkku ovat parhaat kaverit, tai siis niin luulimme. Kunnes kolmisen viikkoa sitten niille tuli tappelu. Tappelu alkoi – yllätys yllätys -ruoasta, mutta sellaisessa muodossa, jota emme osanneet odottaa, nimittäin kauppakassista. Tulin keittiöön purkamaan kassia samalla hetkellä, kun näin koirien olevan aivan jännittyneenä ja silmänräpäyksessä Tora hyökkäsi Benkkuun kiinni. Saimme onneksi Toran nopeasti irti ja Benkku selvisi pintanaarmuilla. Ja mä sain melkein sydänkohtaukset järkytyksestä. Mutta tilanne jäi päälle.

Tora ilmeisesti tajusi tuolla hetkellä, että hetkinen, miksi tuo pikkujätkä on muka pomo, kerran olen kolme kertaa isompi, ja yritti aina tilaisuuden tullen kyykyttää Beniä. Ilmapiiri oli aivan järkyttävän räjähdysherkkä ja näin, miten Benkkua pelotti :( Tässä vaiheessa laitoin avunpyynnön tutulle koirakouluttajalle, joka suositteli kumpaisellekin jääkautta. Perään hän sanoi, että jos eivät välit sillä rauhoitu, niin se on huonompi juttu… (tulkitsin: toisesta täytyy luopua). Jääkausi tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että koiria ei saa huomioida. Niille ei saa puhua, niitä ei saa silittää, eivätkä ne saa nukkua sängyssä. Idea on pudottaa koira jälleen maantasalle siinä, että hän EI OLE pomo, eivätkä koirat selvittele keskenään välejään, koska ihminen on ykkönen jokaisessa tilanteessa.

Ensimmäinen ilta oli kamala. Mä katsoin suljetun oven takana telkkaria ja näin lasioven läpi, miten Benkku istui oven takana ja tuijotti mua, että miksi hän ei saa tulla viekkuun. Itkin koko illan ja musta ihan oikeasti tuntui siltä, että mä en pysty siihen. Onneksi sisko muistutti, että se on koirien parhaaksi ja tottahan se oli, että olin jatkuvasta tappelun pelkäämisestä niin loppu, etten voinut enää edes rentoutua kotona. Ensimmäinen yö oli kamala, kun Benkku koputteli melkein koko yön makuuhuoneen oveen, kun luuli meidän vahingossa unohtaneen hänet ulkopuolelle :(

Jääkausi on tälläkin hetkellä vielä käynnissä hieman lievennettynä, eli saamme jo käskeä ja kieltää koiria ja kummankin kanssa saa viettää lyhyehkön leikki/silityshetken päivittäin. Voimme myös jo käydä koirapuistossa leikkimässä. Vielä jää nähtäväksi, oliko tämä ratkaisu ongelmaan, mutta vaikutus on ollut todella iso jo heti alusta asti. Tora on selvästi alkanut kunnioittaa Benkkua taas enemmän ja mm. tulee sen viereen sohvalle varovasti, eikä suunnilleen kamppaa Benkkua alas niin kuin aikaisemmin. Jätkät myös nukkuvat aiempaa enemmän vierekkäin. Tappeluita tai karvojen nostamisia ei ole ollut.

Pakko olla rehellinen ja sanoa, että jääkausi on ollut ihan per***stä. Ihan kamalaa, kun toiset tulevat häntä heiluen sun luo ja pitää vain katsoa muualle. Toistaiseksi näyttää kuitenkin siltä, että on todellakin kannattanut. Tässä on syy, miksei koirista ole pitkään aikaan tullut edes kuvia mun Instaan, kun enhän mä ole voinut niille antaa sitä huomiota, että menisin kameran kanssa eteen heilumaan. Kaikkeen näiden koirien kanssa joutuu… Saa pitää peukut pystyssä, että talossa myös pysyy rauha maassa!

Onko teidän lemmikeillä ollut tappeluita? Ja onko kukaan muu niin nössö, että itkee tällaisen takia?

Kuvat: Craig Wright

Aina ei mene ihan putkeen ja välillä blogien lukijoilta saattaa unohtua, että bloggaajien elämä on ihan samanlaista kuin kaikkien muidenkin sillä erotuksella, että usein vaan ne kivat kekkerit tai se yksi onnistunut meikkikuva viidestäkymmenestä päätyy blogiin. Miss Piggy’s Pearlsissäkin yleisvire on positiivinen, mutta se ei tarkoita, ettenkö voisi kirjoitella tänne myös negatiivisesta jutuista tai fiiliksistä jos sellaisia mielenpäällä on.  

   
Toissa viikolla kieriskelin hetken itsesäälissä ja halusin avautua asiasta täällä. Häkellyin hieman vastaanotosta, siis kun te kaikki olitte niin mukavia ja kilttejä ja oikeasti välititte siitä mitä ajattelin. Tuli ihan huono omatunto siitä, että en kai nyt tullut aiheuttaneeksi päänvaivaa tai mielipahaa kenellekään :D. (Joo, ihan kaikesta voi ottaa huonoa omaatuntoa.) Ja kieltämättä myös vähän yllätyin, kun keltään ei tullut negatiivista mitä-sä-akka-valitat-kommenttia. Tämä rohkaisee kertomaan jatkossakin, jos ei mene vahvasti, elämäähän se sekin on.

Siispä halusin nyt tulla huikkaamaan, että hei uuteen nousuun! Olen rypenyt ja nyt taas mennään pää pystyssä eteenpäin :) Kiitos kaikille tsempeistä, oli mahtavaa huomata, että sellaista voi saada täältä blogistakin!

Oletteko muuten huomanneet, että lisäsin tänne uuden blogin kuvaukseen, että MPP on ”kauneus- ja lifestyleblogi”? Jos tarkkoja ollaan, niin mielestäni en kirjoita ”lifestylea” vaan avaudun :D Lifestylea kirjoittavat ne kollegat, jotka osaavat kirjoittaa kuluneen päivän työpaikkalounaastaan kiinnostavasti. Mulla on oltava aina joku selkeä aihe, en osaa kirjoitella yleisesti siitä, miten mun päivä on mennyt. Tai siis en ole niin hyvä kirjoittaja, että saisin tuollaisista aiheista aikaan jotain, mitä kukaan jaksaisi lukea. Mutta avautumisblogi ei taida olla mikään oikea sana, joten lifestylella mennään. Pitkään mietin, minkä verran blogissa ”pitää olla” kauneuden ulkopuolisia juttuja, että voi sanoa bloginsa olevan (myös) lifestylea. Kyllästyin miettimään vastausta tähän ja lisäsin vain tuon sanan blogin kuvausteksiin :D

  
Kivaa päivää kaikille ja avaudutaan kun tavataan!

Ps Kuvissa näkyvä valkoinen pentukoira on jätkien hyvä ystävä Urkki <3