Koiraystäviä · Lifestyle

Miksi niitä on kaksi?

Mainitsin aiemmassa koiranpentu-uutisia koskevassa postauksessani, että pennun tulon lisäksi mulla on tulossa muitakin muutoksia lähiaikoina. Olen odottanut sopivaa hetkeä, jolloin maagisesti tuntuisi, että asioista on luontevaa kertoa, mutta eihän sellaista ikinä tule.

Onko kukaan kiinnittänyt huomiota, että yhden pennun sijaan ainakin Instagram Storyssa jakamissani videoissa vilahtaa kaksi pentua? Ja ei, se toinen ei ole Benkku :D Kuvissa vilahteleva Benkunvärinen koira painaa kaksi kiloa ja hän on mun pennun sisko.

Mä sain jännittää melkein viimeiseen asti, kuka pennuista tulee mulle, ja lopulta selvisi, että se on brindlen värinen tyttönen, joka oli mun toiveissa alunperinkin. Hän ei sitten mennytkään sijoitukseen vaan tuli mulle <3 No kukas se punertava fawn-tyttöpentu sitten on? No hän on mun ex-miehen pentu.

Meillä meni lusikat ja kipot ja kupit jakoon tässä vähän aikaa sitten. Selvää oli alusta asti, että Benkku jää mulle ja Tora miehelle. Kun sitten varmistui, että Benkun sisko saa pentuja, mä ajattelin, että mun TÄYTYY saada tästä pentu Benkun kaveriksi. Samaa ajatteli mies, että pitäähän yksi bulldoggi taloudessa olla ja niinpä hänkin otti pentueesta tyttöpennun.

Uuden asunnon löytyminen ei ole mitenkään erityisen helppoa, ainakaan mun kriteereillä, joten toistaiseksi asumme saman katon alla minä, mies ja neljä koiraa :D Kertoilen koirakuulumisia paremmin myöhemmin, mutta nyt aluksi esittelen pennut!

Miehen pentu on nimeltään Kira von af Mustard.

Mun pentu on Fiona von af Mustard.

Mustardien sukunimi on myöskin herättänyt hämmennystä, joku luuli, että se on (mun) oikea sukunimi ja joku puolestaan, että pennut on tuotu ulkomaisesta Mustardin kennelistä :D Ahahahahhaaaa!! Oikea selitys on se, että mun oli kamalan vaikea päättää Fionalle nimeä ja kavereiden 3-vuotiaan pojan ehdotus (kummankin koiran) nimeksi oli ”Mustard”. Nauroin sille vedet silmissä, mutta niin vaan kävi, että kummasti tuo Mustard vakiintui yleisnimitykseksi sille, että missäs pahanteossa Mustardit nyt on :D Joten siitä tuli nyt sitten heidän sukunimensä, pienillä aatelislisäyksillä höystettynä tietysti. Ahahahhahahaaa!!

Tämmöistä tänne :D

Koiraystäviä · Lifestyle

Bulldoggiprinsessa

Osa mun blogin ig-seuraajista on ehkä osannut laskea 1+1, kun olen viime aikoina ja jakanut kuvia vauvabulldogeista. Vai oletteko? :D

Nimittäin tämä ”eskaloitui yhtäccii” ja viikon päästä meille tulee tyttöpentu! Pennuthan ovat Benkun siskon muksuja, eli joku heistä pääsee enonsa hellään huomaan ja kasvatukseen :D Pentujen emä Hertta on niin ihana, ja lisäksi niiiiin samanlainen kuin veljensä, että se on melkein kuin naispuolinen Benkku. Tottelevaisempi vaan :D Kyllä mä tiesin näistä pentu-uutisista kuullessani, että olisi mahdotonta olla ottamatta pentua.

Syy, miksi en ole asiasta yhtään aiemmin huudellut on se, että mä en VIELÄKÄÄN TIEDÄ, kuka näistä kolmesta tytöstä meille tulee!!! Kasvattaja sijoittaa tytöistä yhden ja hän ei ole vielä tähänkään päivään mennessä ole osannut päättää, kenet. Pennut ovat nyt 7 viikkoa ja 1 päivän vanhoja ja luovutus on viikon päästä. Mä en missään nimessä halua sijoituskoiraa ja mun on siis pitänyt vain yrittää pitää hermoni kurissa ja odottaa. Ja odottaa. On ollut yllättävän vaikeaa, kun ei saa eikä voi kiintyä pennuista kehenkään, koska sitten jos juuri se sijoitetaan… Enhän mä ole edes nimeä voinut päättää, kun en edes tiedä, kumman värinen pentu mulle tulee :( Sain muutama päivä sitten ihan oikeasti ihan itkuraivarit, kun harmitti niin paljon, etten tiedä kenen naamaa näistä kuvista tuijotella haaveksien ja kenet kuvitella omaan syliin istumaan. Mä oon tämmöinen tunteellinen hölmö, tiedetään, ja välillä se aiheuttaa mulle hankaluuksia.

Mutta nyt kyllä loppuu onneksi kasvattajankin harkinta-aika, koska pennut luovutetaan viikonloppuna :D Joku sieltä nyt kumminkin tulee, ja yritän ajatella niin, että kaikki kolme tyttöä ovat yhtä ihania, kun edes kasvattaja ei osaa päättää sitä ”parasta” :)

Mulla on tässä samassa syssyssä tulossa muitakin isoja muutoksia. Mutta kerron niistä sitten ajallaan myöhemmin.

Jei juhlia · Koiraystäviä · Lifestyle

Koirien syntymäpäivät ja vaikeus kutsua vieraita

Mä olen järjestänyt koirille syntymäpäiväjuhlat jo niin monena vuonna, että en näe siinä mitään ihmeellistä. Toisinaan keskustelukumppanin reaktiosta muistuu mieleen, että ehkä tämä ei olekaan ihan jokaisen koiranomistajan heiniä :D En tämän vuoden bileissä muistanut edes ottaa kunnollisia valokuvia ja ajattelin, että ehkä en tee juhlista postausta. Sain kuitenkin eilen niin kivan pyynnön kirjoittaa jätkien juhlista, ja koska te arvontapostauksen kommenteissa yllätitte mut toivomalla niin paljon koirajuttuja, päätin tehdä tällaisen fiilistelypostauksen aiheesta.


Jätkät heräilivät vappuaattona normaalin väsyneinä. Tältä meillä näyttää joka aamu, eikä omistajaa todellakaan revitä ylös ja ulos vaan ihan toisinpäin! :D

Benkku puki juhliin vaaleanpunaisen krakan ja Tora mustan mirrin. :D <3 Meno oli kuitenkin niin hurjaa, että kuteet riisuttiin pian kiristämästä.


Bulldoggi edusti sylivauvana ja oli mielissään, kun sai rapsutuksia joka puolelta :)

Vielä enemmän hilpeyttä herätti kuitenkin 40-kiloinen herrasväen sylikoira Tora, joka oli maailman eniten innoissaan kun tuli vieraita, jotka eivät hätkähtäneet hänen läheisyydenhakuisuuttaan :D Olisitte nähneet, miten onnellinen se oli <3

Pojat saivat hitsin kivoja lahjoja, luita ja leluja. Benkun lemppari oli pinkki pallo, jossa on GWITTEWIÄ.


Koiranomistajan ei muuten ole aina helppo kutsua kotiinsa vieraita. Se on mulle todella stressaavaa, jos meille tulee ihminen, joka pelkää tai vierastaa Beniä ja Toraa. Tora on huoleton  ja iloinen veikko, joka rakastaa kaikkia, mutta herran iso koko tai innostuneisuus voi olla ihmisille liikaa. Beni sen sijaan on aivan älyttömän tarkka lukemaan ihmisten tunnetiloja. Se aistii HETI, jos tyyppiä pelottaa tai jännittää ja alkaa sellaisessa tilanteessa itsekin miettiä, että ahaa, tässä tilanteessa ON jotain pelättävää. Jos sen sijaan vieras marssii meille ihan pokkana, Benikin on ihan cool. Pahinta on, jos vieraat jäävät jäykkänä eteiseen seisomaan hiljaa, tuijottavat koiraa ja lopulta kurottavat ylhäältä kättä sitä kohti (on muuten tosi yleinen reaktio jos ei ole kokemusta koirista)!

Koirien synttäreille on joka vuosi kutsuttu nimenomaan heistä pitäviä ihmisiä ja sellaisia, joiden pärjäämistä mun ei tarvitse koko ajan seurata ja jännittää. Toki komennan ja paimennan koiria tarvittaessa, mutta ehkä ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Tässä vielä ”viralliset” kuvat pentu vs. nyt:

Tora 3 vuotta.

Beni 4 vuotta.

Sellaiset hulinat meillä tänä vuonna! Saatteko te muuten koskaan päänvaivaa koirien kanssa olemiseen tottumattomien ihmisten vierailuista?

Koiraystäviä · Lifestyle

Mittatilausvaatteita koiralle

thumb_p1312220_1024

Mä oon ollut aina se, joka on pyöritellyt silmiään pikkukoirien vaatteille. Ai että, puetaan Fifille balettimekko, söpöä sanoo ei kukaan ei koskaan! Kunnes sitten itse hankin PIENEN koiran. Mähän siis en ole myöskään koskaan tykännyt pienistä koirista! Iso sen olla pitää, eikä saa mennä pienestä nututtamisesta rikki. No,  siinä mielessä Benkku oli loistava valinta, koska vaikka se on niin pieni, että mun on päivittäin todettava tämä ääneen, useaan kertaan, se on myös skrode ja sitä saa lullutella rauhassa.

No niin, eli mulla siis on nykyisin pieni koira. Ja sillä on vaatteita. Benkun ensimmäisenä talvena mulla oli kriteeri, että takki puetaan kun tarvis on, mutta vasta kun on kymmenen astetta pakkasta tai kylmempi. Siinä sain sitten myydä tämänkin periaatteeni kun huomasin, että Benkulla oikeasti oli kylmä jo nollakeleillä. Samoin sadetakin ostin, kun huomasin, että ei hitto, näin matalan koiran mahahan on ilman takkia aivan musta ravasta ja liasta, jos on vähänkään märkää. Puhumattakaan siitä, miten itkuinen Benkku oli, kun raahasin sen sateella ilman takkia ulos kastumaan. Yhden koirapuistokeikan ja anovan ilmeen jälkeen marssin kauppaan ostamaan keltaisen sille saderotsin.

thumb_p1312224_1024

Jotkut ovat ehkä nähneet mun Instasta, kun Benkku vetää David Hasselhoffina sadetakki ja villapaita rinnuksista auki. Benkku on lyhyt, mutta sillä on tosi leveät hartiat ja rintakehä, mikä ymmärrettävästi ihan huolella vaikeuttaa takkien ostamista. Puhumattakaan siitä, että koska sillä ei ole häntää, takin helma on tuhatjayksikertaa ollut p**kassa, vaikka sitä kuinka yrittää H-hetkellä kääriä.

Tänä talvena, kun Benkun vanhassa tikkitakissa alkoi olla jo kulutuksen takia reikiä, päätin, että nyt on se hetki, kun tilaan sille oikeasti ensimmäisen oikean kokoisen vaatteen! Ranskis”piireissä” suosittu kahden naisen firma, Facebookista löytyvä Ruttu Nuttu, ompelee ranskiksille ja pyydettäessä muillekin roduille takkeja, huppareita ja vaikka mitä. Olen aiemmin tilannut Ruttiksesta Benkulle viilennysliivin (vilahtaa tämän postauksen otsikkokuvassa) ja joulukauluksen, ja nyt päätin tilata herralle maastokuvioisen manttelin. Halusin siihen lämpimän teddyvuoren ja tietty heijastimen Batmanin muotoisena :D

thumb_p1312231_1024

Ruttiksella on olemassa standardi ”ranskiskoko”, mutta ainakin Benkku on siihenkin verrattuna liian harteikas :D Yhdeksän eri mittaa ja hämmentyneen bulldoggin se vaati, mutta sitten mulla oli kasassa tarvittavat mitat ja sain laitettua Ruttu Nutulle tilauksen. Vähän silti pelotti, että onkohan takki oikean kokoinen!

thumb_p1312233_1024

Mutta näin hyvin rotsi istuu <3 Ja pepun leikkaus on täydellinen, rotsi lämmittää kankkuja ja reisiä, mutta ei silti estä herraa toimittamasta asioitaan. Ja mamman ei tartte pyykätä rotsia joka jumalan päivä! Rotsissa on myös kivoja heijastinyksityiskohtia, niin näkyy bulldoggiherra pimeälläkin <3

thumb_p1312257_1024

75 € tämä mantteli maksoi postikuluineen ja aika lailla saman hinnan saa maksaa eläintarvikeliikkeessäkin valmiista takista! Olen siis supertyytyväinen tähän ostokseen ja jatkossa tilaan kyllä kaikki tarvittavat vaatteet Benkulle Ruttiksesta. Ihanaa myös tukea suomalaista käsityötä :)

En muuten tiedä, onko tämä takki niin söp…eikun cool ja tyylikäs muidenkin mielestä, mutta jostain syystä joka toinen vastaantulija katsoo Benkkua suu hymyssä, kun tämä askeltaa Batmanina tyyriinä eteenpäin :D

Avautumista · Koiraystäviä · Lifestyle

Mihin koirat katosivat

Mun piti tänään kirjoittaa teille huulipunasta, mutta tämän hetken mielialani on sellainen, että en pysty saavuttamaan tarpeeksi korkeaa innostuksen tasoa, jotta postauksesta tulisi mitenkään kiinnostava. Tässä melankolisessa tilassa tuntuu sopivalta kirjoittaa meidän kotona viime viikkoina vallinneesta fiiliksestä, joka on vaihdellut alakuloisuuden, itkun ja pelon välillä. Meillä on nimittäin ollut koirille jääkausi.

beni-25

Tora ja Benihän ovat molemmat leikkaamattomia uroksia ja ikäeroa niillä on vain tasan vuosi. Pikkuruinen ranskanbulldoggi Benkku on vanhempi, 3,5 vuotta ja Tora-amstaffi tosiaan vuoden nuorempi. Tora ja Benkku ovat parhaat kaverit, tai siis niin luulimme. Kunnes kolmisen viikkoa sitten niille tuli tappelu. Tappelu alkoi – yllätys yllätys -ruoasta, mutta sellaisessa muodossa, jota emme osanneet odottaa, nimittäin kauppakassista. Tulin keittiöön purkamaan kassia samalla hetkellä, kun näin koirien olevan aivan jännittyneenä ja silmänräpäyksessä Tora hyökkäsi Benkkuun kiinni. Saimme onneksi Toran nopeasti irti ja Benkku selvisi pintanaarmuilla. Ja mä sain melkein sydänkohtaukset järkytyksestä. Mutta tilanne jäi päälle.

Tora ilmeisesti tajusi tuolla hetkellä, että hetkinen, miksi tuo pikkujätkä on muka pomo, kerran olen kolme kertaa isompi, ja yritti aina tilaisuuden tullen kyykyttää Beniä. Ilmapiiri oli aivan järkyttävän räjähdysherkkä ja näin, miten Benkkua pelotti :( Tässä vaiheessa laitoin avunpyynnön tutulle koirakouluttajalle, joka suositteli kumpaisellekin jääkautta. Perään hän sanoi, että jos eivät välit sillä rauhoitu, niin se on huonompi juttu… (tulkitsin: toisesta täytyy luopua). Jääkausi tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että koiria ei saa huomioida. Niille ei saa puhua, niitä ei saa silittää, eivätkä ne saa nukkua sängyssä. Idea on pudottaa koira jälleen maantasalle siinä, että hän EI OLE pomo, eivätkä koirat selvittele keskenään välejään, koska ihminen on ykkönen jokaisessa tilanteessa.

Ensimmäinen ilta oli kamala. Mä katsoin suljetun oven takana telkkaria ja näin lasioven läpi, miten Benkku istui oven takana ja tuijotti mua, että miksi hän ei saa tulla viekkuun. Itkin koko illan ja musta ihan oikeasti tuntui siltä, että mä en pysty siihen. Onneksi sisko muistutti, että se on koirien parhaaksi ja tottahan se oli, että olin jatkuvasta tappelun pelkäämisestä niin loppu, etten voinut enää edes rentoutua kotona. Ensimmäinen yö oli kamala, kun Benkku koputteli melkein koko yön makuuhuoneen oveen, kun luuli meidän vahingossa unohtaneen hänet ulkopuolelle :(

beni-26

Jääkausi on tälläkin hetkellä vielä käynnissä hieman lievennettynä, eli saamme jo käskeä ja kieltää koiria ja kummankin kanssa saa viettää lyhyehkön leikki/silityshetken päivittäin. Voimme myös jo käydä koirapuistossa leikkimässä. Vielä jää nähtäväksi, oliko tämä ratkaisu ongelmaan, mutta vaikutus on ollut todella iso jo heti alusta asti. Tora on selvästi alkanut kunnioittaa Benkkua taas enemmän ja mm. tulee sen viereen sohvalle varovasti, eikä suunnilleen kamppaa Benkkua alas niin kuin aikaisemmin. Jätkät myös nukkuvat aiempaa enemmän vierekkäin. Tappeluita tai karvojen nostamisia ei ole ollut.

Pakko olla rehellinen ja sanoa, että jääkausi on ollut ihan per***stä. Ihan kamalaa, kun toiset tulevat häntä heiluen sun luo ja pitää vain katsoa muualle. Toistaiseksi näyttää kuitenkin siltä, että on todellakin kannattanut. Tässä on syy, miksei koirista ole pitkään aikaan tullut edes kuvia mun Instaan, kun enhän mä ole voinut niille antaa sitä huomiota, että menisin kameran kanssa eteen heilumaan. Kaikkeen näiden koirien kanssa joutuu… Saa pitää peukut pystyssä, että talossa myös pysyy rauha maassa!

Onko teidän lemmikeillä ollut tappeluita? Ja onko kukaan muu niin nössö, että itkee tällaisen takia?

Kuvat: Craig Wright