Tiistaina makoilin sängyssä katsoen Ensitreffejä alttarilla kun mun puhelin soi. Mun puhelin ei soi IKINÄ, mikä johtuu osittain siitä, että mä en tykkää puhua puhelimessa ja osittain siitä, että mun perhekään ei pidä siitä :D Näin, että isä soittaa ja ensimmäinen ajatus oli se, että hän ei soita yhdeksän jälkeen illalla, ellei ole jotain tärkeää asiaa. Pian selvisi, että olin oikeassa, asia oli tärkeä. Poliisit olivat juuri käyneet tätini ovella ilmoittamassa, että serkkuni oli löytynyt kuolleena.

Serkku oli 25-vuotias. Ihan hirveän nuori ja aivan liian nuori lähtemään tästä maailmasta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että miten ihmeessä tätini voi selvitä siitä, että hänen lapsensa kuoli. Aivan käsittämätön ajatus. Me serkukset vietimme lapsena kaikki kesät yhdessä mummolassa Itä-Suomessa. Tätini ja serkkuni ovat asuneet lähes koko ikäni Ruotsissa, joten emme nähneet usein, mutta aina kun näimme, se oli intensiivistä 247 yhdessäoloa ja yksi rakkaimmista lapsuusmuistoistani ovatkin nämä kesät mummolassa. Menehtynyt serkkuni oli meistä nuorin ja häntä saimme isompina jo hoitaa ja ottaa mukaan ”kylille”. Käytimme häntä myös peitetarinana kun halusimme mennä hengaamaan urheilukentälle, missä aina oli siistejä paikallisia poikia kuluttamassa aikaa :) Ihan hymyilyttää, kun muistelen. Minä ja serkku emme olleet viime vuosina olleet paljon tekemisissä. Olen viime aikoina ollut enemmän yhteydessä hänen isosiskoonsa ja tätiini, ja edelleen meitä erottaa välimatka Ruotsin ja Suomen välillä. Silti on aina nähdessämme tuntunut, että voi jatkaa juuri siitä, mihin viimeksi jäätiin ja näkeminen on aina ollut ihanaa.

Kuolinviestiä seuraavana päivänä näin vanhemman serkkuni laittaneen Facebookiin päivityksen pikkusisaruksestaan ja uskaltauduin sitten itsekin laittamaan omalle sivulleni toivotuksen, että serkku saa levätä rauhassa. Mulla oli heti päivityksen laittamisesta lähtien olo, että tein jotain väärää sen laittaessani. Eihän minulla ole oikeutta olla rikki, kun tädiltäni on juuri kuollut oma lapsi ja serkuiltani pikkusisarus. Facebook-kaverini laittoivat osanottoja ja surunvalitteluja, ja minusta tuntui siltä, että en ole ”ansainnut” niitä, enkä oikein edes pystynyt vastaamaan niihin kaikkiin. Tosi kummallinen tunne. Tuntui, että olen kääntänyt huomion itseeni asiassa, jossa kyse ei ole minusta ja minun tunteistani lainkaan. Toki tiedostan, että saan olla surullinen, mutta tuntuu, etten saa pyytää ihmisiltä myötätuntoa asiasta.

Jotenkin tämä oma reaktioni jäi mietityttämään minua. Ristiriitaista tästä asiasta tekee sen, että minusta tuntui tosi mukavalta kun huomasin koirani Rikin kuollessa, että se oli koskettanut monia muitakin ihmisiä meidän omistajien lisäksi. Se oikeasti lämmitti sydäntä tosi paljon, enkä todellakaan ottanut negatiivisena ihmisten viestejä, kuinka hekin ovat surreet Rikin poismenoa, päinvastoin! Miksi siis en salli itseni olla surullinen ja saavan tukea omilta läheisiltäni sellaisessa tilanteessa, jossa ihmisen kuolema on koskettanut jotakuta toista vielä paljon lähempää kuin minua? Absurdeinta on, että karsastan tosi pahasti sellaista, kun jonkun kertoessa omasta raskaasta kokemuksesta jollain ihmisillä on tarve osoittaa, että heillä menee vielä huonommin. Mistään asiasta ei saa olla pahoillaan tai allapäin, koska jollakulla jossain on asiat vielä huonommin. Näen tällaisesta ajattelusta ihan punaista. Se, että jollain on asiat huonommin, ei tarkoita, ettei sillä toisella olisi oikeus juuri siihen tunteeseen, minkä hänen tilanteensa hänessä aiheuttaa. Miksi siis en salli sitä itselleni?

Pahoittelen tätä ajatuksenvirtaa ja toivon, että ehkä silti ymmärsitte pointtini. Kuulisin mielelläni, mitä ajatuksia teissä heräsi.

No niin! Pääsitte viime viikolla lukemaan mun kertomana jänniä faktoja Rössöstä. Nyt päästetään Rössö vuorostaan ääneen kertomaan, millainen mä sitten olen. Juttu on sanasta sanaan suoraan Rössön näppiksestä, mä en ole modannut tekstiä lainkaan ja nämä jutut tulivat mulle ihan yllärinä, joskin allekirjoitan joka sanan ;)

”Nyt on sitten aika maksaa kalavelat ja kertoa muutama fakta Sallasta.. Tiesittekö nämä jo? :-D

1) Puhetulva
Salla puhuu paljon, siis oikeesti PALJON!! Kuuluisa lentävä lause Sallalta onkin, ”Kun on niin paljon asiaa ja niin vähän aikaa sanoa se kaikki.” :-D Jostain kummallisesta syystä puheen määrä lisääntyy iltaa kohden. Meikäläinen on suhteellisen iltauninen, eikä oo ollut yhtä eikä kahta kertaa, kun mun vastaukset (Siinä vaiheessa ne on muutenkin tasoa: ahaa.. Joo.. mmm… ) on muuttunu pelkäksi tuhinaksi. Sorry sis, oon vaan iltaisin niin väsyny :-D

Muhahaaa! Mä en ole itse ajatellut asiaa, mutta kyllä se varmaan niin on, että saan iltaisin vielä jonkun kummallisen aktiivisuuspiikin :D Rössön kanssa reissussa ollessa hän on jo sängyssä silmät kiinni ja mä huseeraan kaikkea turhaa. Yleensä kuitenkin ollaan saatu aika hyvä kompromissi uniajoista, koska mua houkuttelee hotelliaamiainen niin paljon, että herään ajoissa, jolloin nukkumaanmenoni aikaistuu myös. Win-win :)

2) Uteliaisuus
Salla on ehkä maailman uteliain ihminen ja bongaa välittömästi, jos kertomuksessa on aukkoja tai epäloogisuuksia. Miettikääpä, minkälaista on yrittää yllättää Sallaa? Muutaman onnistuneen kerran muistan, mutta myös aika monta kertaa oon joutunut paljastamaan yllätyksen, kun Salla on tingannut ja tingannut, enkä oo hätäpäissäni keksinyt tarpeeksi vedenpitävää valetta.

Näin on! Olen sitä mieltä, että mulle ei pystyttäisi järkkäämään yllätyspolttareita ikinä. Niin ja MIKSEN hakenut poliisikouluun, musta olisi tullut ässä rikostutkija :D

3) Mielen pimeä puoli
Salla rakastaa lukea. Sen te varmaan jo tiesittekin. Erityisesti Sallaa kiehtoo kirjat, joissa käsitellään ihmismielen pimeää ja joskus aika karmivaakin puolta. Myös traagiset kohtalot kiehtovat. Eipä sillä, tässä suhteessa on kyllä omena ja päärynä tippuneet puusta ihan vierekkäin.. Onhan se nyt kiintoisaa miettiä, miksi joku sarjamurhaaja toimii niin kuin toimii!

Kyllä. Kaikkein parasta on, jos tuollainen kirja on vielä tositarinaan perustuva tai jopa dokumentaarinen. Ihmiset, lukekaa kirja Hullu vapaana, se avartaa tajuntaa! :D

4) Hyväntekeväisyys
Salla harrastaa hyväntekeväisyyttä. Se on tietysti ihailtavaa ja hienoa, mutta Salla on ehkä parasta mahdollista riistaa feissareille ja puhelinvarainkerääjille.. Salla nimittäin on niin hyväsydäminen, ettei pysty sanomaan niille, että lahjoittaa jo koirasairaalan lisäksi nuorille ja vanhuksille ja lapsiperheille ja Amurin tiikereille ja huumeiden vastaiseen työhön ja ja… Ehkä pientä liioittelua, mutta you got the point. Ei Salla, EI :-D

Unohdit mainita mielenterveystyön :D Ja joo. Mun taktiikka nykyisin on nostaa heti kädet korville ja huutaa kovaa ”EI PYSTY” jos näen sellainen järjestön feissarin, jonka toimintaa en vielä tue.

5) House mouse wakes up
Salla diggailee olla kotona ja nukkua hyvin ja pitkään. Enkä kyllä ihmettele, onhan siellä pojat unileluina <3 Ja onhan nukkuminen ihanaa sen kerran, kun saa nukkua kunnolla. Salla on aamuisin herätessään ehkä pöllähtänein ihminen, jonka tiedän. Silmät aivan ristissä ja tukka ehkä eniten pystyssä :-) Ja tätä olotilaa kestää, kunnes Salla on saanut ekan kupin kahvia (tai tokan tai kolmannen..)”

Muhahahaaaa! Kyllä. Word. Kahvi <3

Mitäpä tähän enää lisäämään. Rössö on tuntenut mut yhtä kauan kuin minä itse, joten tyydyn vain tirskahtelemaan ja nyökyttelemään. Olikos joukossa teille yllätyksiä tai sellaisia juttuja, joita ette olisi osanneet kuvitella? :)