Ruoka ja juoma · Urpo leipoo

Urpo leipoo: Äipän siemennäkkäri

Mun äiti on vähän hassu. Se on sellainen luomu- ja ituhippi-ihminen ja sillä on välillä aika outojakin uusia ”keksintöjä”, joita se sitten yrittää markkinoida meille silmiämme pyöritteleville lapsille saatesanoilla mutkun tää on hei hirveen terveellistä. Monet hyvä naurut ollaan saatu, kun jotain vehnänoraspakurikääpäjuomia ollaan naukkailtu :D Mutta on äipällä tosi hyviäkin juttuja. Uusin juttu on gluteeniton siemennäkkäri. Äiti kysyi, haluanko hänen tuomiensa marjojen lisäksi siemennäkkäriä ja toki halusin maistaa. Ja hitsi miten hyvää! Söin varmaan neljä palaa putkeen ja äidin tuoma pussillinen hupeni kahdessa päivässä. Niinpä pyysin reseptin ja tein sitä viime viikonloppuna itse. Ajattelin, että ehkäpä tekin haluatte tämän hyvän ja terveellisen herkun ohjeen :) Menee muuten loistavasti sipsin korvikkeena ja pienenä suolaisena iltapalana! Ainakin kun lisäsin tähän omaan ohjeeseeni suolan ja öljyn määrää ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähdin liikkeelle hieman pienemmällä arsenaalilla kuin äiti, koska en viitsinyt ostaa kymmentä eri siemenlajia, jos en olisikaan osannut tehdä yhtä hyvää näkkäriä kuin äiti. Näillä pääsi kuitenkin tosi hyvin alkuun. Eilen kaupasssa käydessäni täydensin valikoimaa lisää Näkkäriin tarvitset:

1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
2 dl tattarijauhoa (osan voit korvata maissijauholla jos haluat)
2 tl ruususuolaa
1 rkl hunajaa
(½ dl mantelijauhoa tai pähkinärouhetta)
n. 2,5 dl kiehuvaa vettä
0,75 dl oliiviöljyä

Sekoita siemenet, jauho ja suola. Lisää hunaja ja mahdollinen mantelijauho tai pähkinärouhe (itse en käyttänyt, koska ei ollut). Lisää juuri kiehautettu vesi ja sekoita. Lisää öljy ja sekoita. Anna seistä kulhossa hetken kun lämmität uunin 130-150 asteeseen. Jos taikina tuntuu liian tönköltä, lisää vähän vettä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Levitä ohueksi levyksi pellille leivinpaperin päälle ja levitä hyppysellinen suolaa vielä levyn päälle. Paista uunissa 50-60 minuuttia. Kun näkkäri on ollut uunissa 15 minuuttia, tee siihen viillot, jotta saat sen helposti palasiksi kypsänä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmis! :) Ostin kaupasta eilen lisäksi pellavansiemeniä ja aion lisätä niitä seuraavaan satsiin.

Ainoa haaste tämän näkkärin kanssa oli sen rapeana pysyminen. Säilytin sitä tyhmänä muovirasiassa ja eihän se ollut enää seuraavana päivänä rapeaa nähnytkään. Olisikohan lasipurkki parempi, osaatteko sanoa?

Aiotteko kokeilla? :)

Ruususuola saatu blogin kautta.

NARS · Primerit · Sensai · Testiryhmä · Too Faced

Suuri luomivärinpohjustajavertailu 2/2: Sensai, Too Faced ja Nars

Kirjoittelin hetki sitten testaamistani Urban Decayn luomivärinpohjustajista. Kokeilin merkin viittä eri pohjustajaa ja lyhyesti voin todeta, että kaikki paitsi hohtava Minor Sin toimivat loistavasti. Omistan Minor Sinin lisäksi Originalin, mutta myös nude-mattainen Eden olisi tosi hyvä valinta esimerkiksi niille, joiden luomilla on paljon verisuonia tai niiden väri on muuten epätasainen. Tai mattameikkiin loistovalinta ylipäätään. Halusin vielä vähän jatkaa testailua ja nyt esittelen teille kolmen muun merkin luomivärinpohjustajat. Mikä voitti koko testin ja millä voisi heittää vesilintuja, ellei olisi luonnonystävä? Katsotaanpa.

eyeshadow_primers

Too Faced Glitter Gluen ostin Bangkokista viime vuonna, koska se vaikutti niin kiinnostavalta. Nimensä mukaisesti se on erityisesti glitterluomivärien kiinnittämiseen tarkoitettu pohjustaja, joka kyllä saa muuten helposti varisevat luomivärit tarttumaan itseensä tosi hyvin. Myös luomivärin sävy toistuu tämän kanssa paljon intensiivisempänä.

Sensai Eyelid Base on purkissa oleva primer, joka lupaa pitää luomivärin siistinä koko päivän samalla kun se kosteuttaa ihoa.

Nars Smudge Proof Eyeshadow Base on lukuisien bloggaajien suosikki. Pohjustaja levitetään aplikaattorin avulla ja sen kanssa moni on saanut luomivärinsä kestämään moitteettomana pitkän päivän ajan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vasemmalla näkyvä Sensai on helmenhohtoista voidetta, joka valaisee luomea kivasti ja jättää iholle tunteen, että siihen on levittänyt kosteusvoidetta. Keskellä näkyvä Too Faced todella jättää nimensä mukaisesti hieman tahmean liimapinnan, johon luomivärin saa taputeltua kiinni just eikä melkein. Narsin jättämä pinta on taas silikonisen sileä. Ja sitten katsotaan, miten nämä pohjustajat toimivat käytännössä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sensai 6-7 tunnin jälkeen. Surkea esitys, pakko sanoa. Luomiväri on kasautunut luomivakoon oikein urakalla ja tuntuu kuin luomiväri olisi hävinnyt koko luomen alueelta jonnekin. Voisin kuvitella, että Sensai sopisi TODELLA kuivaluomisille henkilöille, joilla on ehkä vielä aikuisempi iho kuin itselläni. Itse en tee tällaisella kyllä mitään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pahoittelut hieman sumeasta kuvasta, mutta tässä Too Faced koko komeudessaan 11 tunnin jälkeen, Luomivaon kasat eivät ole niin pahat kuin Sensain kanssa, mutta luomivärit ovat tämänkin pohjustajan kanssa hävinneet mystisesti päivän aikana. Mielestäni tämä Glitter Glue sopii näyttävän silmämeikin pohjaksi päivään, jolloin tarvitsee näyttää hyvältä vain 5-6 tuntia, eli ehkäpä joihinkin juhliin? Koko päivän primeriksi tämä ei riitä ainakaan minulla mitenkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta hei, katsokaas tätä! Nars edustaa 8-9 tunnin jälkeen lähes moitteettomana! Ihan eri planeetalta oleva lopputulos kuin Sensain ja Too Facedin kanssa! Harmi vaan, että Narsia ei saa Suomesta ollenkaan. Itse olen diilannut parille kaverille sellaiset Bangkokista ja nyt täytyy harkita, ostanko tällaisen marraskuun Kööpenhaminan reissulta. Tämä mulla nyt käytössä ollut puteli on kaverin jämä, joka on ollut jo ikuisuuksia auki ja sen on aika mennä nyt tämän testin jälkeen roskiin ;).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä vielä vertailukuva Urban Decayn Originalista, ja kyllä, julistan Narsin myös sen voittajaksi. Täpärästi, mutta kuitenkin! Tosin UD:n saatavuus Suomesta on monelle iso plussa, ja itsekin käytän tätä Originalia hyvillä mielin ainakin siihen saakka, että saan käsiini Narsin.

Mutta hei, allekirjoitatteko te nämä mun kokemukset? Vai onko joku saanut esim. tuon Sensain toimimaan hyvin? Vai onko vielä joku hc-hyvä silmämeikinpohjustaja, jota mä en ole vielä testannut? :)

Niin ja osallistukaa muuten ihmeessä Vichy Normaderm -arvontaan täällä! :)

 

Avautumista · Lifestyle

Neiti epäsosiaalinen

Onko sulle käynyt niin, että aikuisena kun luulet tuntevasi itsesi, tuleekin hetki, jolloin tajuat olevasi jotain ihan muuta, kuin mitä olet aina ennen ajatellut? Sellainen shokin kaltainen fiilis, että miten sitä onkin voinut olla niin sokea. Mulle kävi niin viime kesänä.

hiljaisuus

Ajelimme siskon kanssa kotiin eräistä sukujuhlista, jolloin mä totesin ääneen, että tiedätkö Reetta mitä mä tajusin, mä olen epäsosiaalinen ihminen. Moni saattaa ajatella, että mitä sitten, mutta mä olin todella aidosti järkyttynyt tuosta havainnosta. Tunsin itseni ihan epäonnistuneeksi. Olen aina tutustunut helposti uusiin ihmisiin, enkä ole koskaan ollut ilman kavereita tai muita sosiaalisia ympyröitä. Tuon pitkän (ainakin varmaan siskon mielestä AHAHAHAA) automatkan aikana siskoni joutui spekuloimaan tätä asiaa kanssani, koska musta jotenkin tuntui, että miten mä voin olla mä, jos olen epäsosiaalinen. Sisko sanoi yhden jutun, joka jäi mieleen. Hän sanoi, että pitää muistaa erottaa sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Ihminen voi olla hyvinkin paljon (isossakin) seurassa viihtyvä, mutta silti saattaa olla niissä tilanteissa hiljaa tai laukoa hieman epäsopivia kommentteja, koska hänellä ei ole hyviä sosiaalisia taitoja. Samoin epäsosiaalisella ihmisellä saattaa olla melko hyvätkin sosiaaliset taidot.

Olen aika puhelias ja hyvin kovaääninen, mitä ominaisuuksia pidetään sosiaalisen ihmisen juttuina. Sellainen antaa herkästi vaikutelman, että on kuin kala vedessä, vaikka oikeasti on kaikkea muuta. Mä olen valitettavasti myös hyvin sisäänpäinlämpenevä ihminen. Viihdyn kyllä isommassakin porukassa, jos porukan ihmiset ovat mun tyyppejä tai muuten saan ihmisistä hyvät vibat. Mä aistin tosi herkästi, jos musta ei pidetä ja silloin muutun tosi varautuneeksi. Monet tykkäävät isoista juhlista, koska on kiva tutustua uusiin ihmisiin ja jutella small talkia. Mulle sellainen on monesti epämiellyttävä ja ehkä pelottavakin tilanne. Tiedän ihmisiä, jotka lähtevät ulkomaanreissuille yksin, koska kyllähän siellä tutustuu tyyppeihin. Toki tutustuu, mutta entä jos ei halua? Sosiaalisena eläimenä oleminen on ihan mielettömän työlästä ja juhlat tai muut häppeningit vievät musta mehut monesti vielä juhlia seuraavaksi päiväksikin. Jännitän myös tällaisia tapahtumia aika paljon. Tätäkään en ollut aiemmin pitänyt minään, ajattelin, että kaikkia jännittää. Mutta ilmeisesti ei :D Esimerkiksi viime viikonloppuna pidetyt I love me -messut ovat monelle parasta ikinä, mutta mua mietitytti jo valmiiksi se ihmismäärä. Tungos ja häly eivät todellakaan ole mun juttuja. Vähänkö nauratti messujen jälkeen, kun mä olin yhtä puhki kuin koko päivän karateskaboissa kisannut sisko :´D Bloggaajanakin on välillä huvittavaa, kun toiset saavat energiaa ja loistavat isoissa tapahtumissa ja mä vaan hikoilen siinä vieressä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuosi sitten olin järkyttynyt tästä introverttiminästä, joka valkeni yhtäkkiä, mutta nyt olen pikkuhiljaa alkanut hyväksyä asian. Mä tarvitsen paljon omaa aikaa ja sellaisia päiviä, jolloin kalenterissa on tilaa. Viihdyn parhaiten pienessä porukassa kavereiden kanssa tai muuten sellaisten ihmisten, joista saan lämpimät vibat. Mieluummin kunnon keskustelu yhden kanssa kuin pintapuolista jutustelua kymmenen kanssa. Ja se on ihan ok. Sellainen mä oon, halusin tai en. Helpompaa on hyväksyä itsensä omine, ehkä epäviehättävinekin piirteineen kuin taistella jatkuvasti vastaan.

Muita aikuisena itsensä ”löytäneitä”? Oletteko te hyväksyneet itsessänne piirteitä, jotka olisitte toivoneet olevan toisin?

Meikit · Sivellin keskellä kämmentä

Sivellin keskellä kämmentä: Huulipunaa hampaissa

Mulla on siitä jännä kaveripiiri (tietysti bloggaavia kavereita lukuun ottamatta!), että siellä ei paljon kauneusblogeja lueta. Kaverini lukevat mun postaukset lähinnä pakotet…supporttina tai jos siellä on ”koirien kuvia” tai ”reissujuttuja”. Kosmetiikkajutut eivät niinkään kiinnosta heitä :D Mä olenkin lähiaikoina miettinyt, että olen tainnut viime aikoina vetää hieman yläilmoissa juttujen kanssa, siis niin, että en ole muistanut, että kaikille termit ja vaikkapa erilaiset tuotteet eivät ole niin tuttuja. Sain kavereilta palautetta, että eivät he tiedä mikä on seerumi ja siinä vaiheessa jos puhutaan meikkimunasta, niin menee jo ihan yli hilseen. Päätinkin aloittaa uuden juttusarjan PERUSPIRKOLLE, joka ei omista kolmekymmentä sivellintä tai viittä eri huulipunan pohjustajaa. On paljon sellaisia niksejä, jotka tuntuvat minusta itsestäänselvyyksille, mutta eivät todellakaan oikeasti ole sitä. En itsekään niitä tiennyt vielä muutama vuosi sitten. Mietin pitkään sopivaa otsikkoa, joka kuvaisi juttusarjaa ja lopulta kysyin neuvoa kavereiltani ja yksi heistä lohkaisi tämän. Mun mielestä tää oli niin hauska, koska meillä kaikilla todella on joskus sivellin keskellä kämmentä (Kiitos Pee tästä!), että päätin ottaa sen sarjan otsikoksi ihan koska se sai mut nauramaan. Samainen kaveri on lohkaissut myös unohtumattoman Rumat meikkaa. Ai että kun toikin jaksaa naurattaa mua aina :D

Katsotaan, mitä pidätte näistä jutuista, mutta nyt aloitetaan yhdellä mun inhokkiongelmista: kun huulipuna tarttuu hampaisiin (yyäääääk)!!

huulipunaa_hampaissa

Kukkuu! Käsi ylös ne, jotka ovat joskus vedelleet töissä, koulussa tai vaikkapa joissain juhlissa tämän näköisenä. Luulet meikin olevan kuosissa, mutta hampaissasi onkin huulipunaa ja lopputulos on kaikkea muuta kuin huoliteltu. Ja muuten, jos vielä tämän jälkeen näin pääsisi tapahtumaan, niin please kanssaihmiset, sanokaa sille raukkaparalle ystävällisesti asiasta! ;) Mulla oli tämä ongelma tosi pahana, johtuen ehkä jotenkin hampaideni tai huulieni muodosta. Hampaisiin huulipuna päätyy siksi, että olet levittänyt punaa sille alueelle, joka koskettaa hampaitasi suusi ollessa kiinni. Miten tämä sitten vältetään?

Yritin for realsies ottaa tästä operaatiosta kuvaa, mutta näytin kaikissa siltä, että yritin huonolla menestyksellä tehdä Ö-luokan aikuisviihdettä, joten saatte tyytyä sanalliseen selitykseen :D Eli. Tarvitset vain puhtaat kädet ja huulille levitetyn huulipunan. Sitten vain etusormi suuhun, paina huulet kevyesti sormea vasten ja vedä sormi ulos suusta. Tadaa, ylimääräinen huulipuna on tarttunut sormeesi eikä tule pilaamaan kaunista hymyäsi :) Käytän tätä kikkaa aina kun olen laittanut huulipunaa, toimii!

Olen pelkkänä korvana, tykkäättekö tällaisista vinkeistä? Ja oliko tämä vinkki teille tuttua kauraa vai uusi niksi? :)

Aptekkikosmetiikka · Ihonhoito · Kilpailu · Kosteusvoiteet · Vichy

Ihon epäpuhtauspäivitys ja Normaderm-arvonta

Kirjoittelin hetki sitten Vichyn uudistuneista Normaderm-tuotteista ja kerroin, että ihoni on ollut Normadermin päivä- ja yövoiteita käytettyäni loistokunnossa. Pienenä skeptikkona lupasin seurata tilannetta vielä hetkisen ennen viimeisen sanan sanomista ja nyt viikkoa myöhemmin (neljä viikkoa käyttöä takana) iho voi edelleen loistavasti! Superjee! :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Postauksen kommenttikentässä moni kertoi innostuneensa Normadermista ja koska tykästyin Beautifying Anti-Blemish Care ja Night Detox -voiteisiin tosi paljon, kysäisin Vichyltä, voisinko saada samanlaisen setin arvottavaksi teidän lukijoiden kesken. Vichyllä nyökyteltiin hyväksyvästi, joten tässä nyt sitten vaan arvontaa kehiin! :) Yksi onnekas voittaa nämä voiteet ja osallistua voi näin:

– Kerro kommenttikentässä paras vinkkisi epäpuhtaan ihon hoitoon tai akuutin näppyläkriisin selättämiseen. Nämä neuvot tulevat ihan mun omaksi hyödyksi, olisi ihana vähän laajentaa omaa vinkkilistaa! :)

– Jätä kommenttilomakkeeseen sähköpostisi sille varatulle riville, se näkyy vain minulle.

– Osallistumisaikaa on reilu viikko eli osallistumisaika päättyy ma 26.10. klo 18.00!

– Palkinto postitetaan Suomeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onnea arvontaan ja hyviä ihopäiviä kaikille! ^_^

Arvontapalkinnon tarjoaa Vichy.