Yksi hyvä puoli syksyn tulemisessa on blogijuttujen herääminen henkiin! Kesällä (ainakin mun) sähköposti hiljenee, mutta elokuussa alkaa taas tulla kutsuja ja tuotetestauskyselyjä. Ihanaa, tosi kivaa piristystä tässä sateisessa elokuussa. Vaikka vielä on virallisesti kesä, mielestäni tämä viikko on ollut ehdottomasti jo ihan syksyä. Vaatteita on pitänyt lisätä kerros kerroksen päälle, ja olen kastunut pari kertaa oikein kunnolla (onnea on muuten kaveri, jolla on saman kokoinen jalka, ja joka tuo sinulle kuivat sukat ja kengät kastuneiden tilalle <3).
Tämän syksyn ensimmäinen blogijuttu oli Dr. Hauschkan tapahtumassa ihanassa Annalan puutarhassa.
Tapahtuman teemana olivat ruusut, ja mikä olisi ollut parempi paikka kuin Annala. Ihanaa yksityiskohtien miettimistä, tykkään! Ovelta asti ruusun terälehdet johdattelivat meidät sisään ja oikeaan huoneeseen.
Tämä oli jälleen tilaisuus, jossa opin paljon uutta. Isoin oho-juttu oli se, miten monen Hauschkan tuotteen valmistuksessa käytetään ruusua. Kuvassa näkyvissä tuotteissa sitä on nimittäin kaikissa!
![]() |
”Olkaa ihan normaalisti.” ”Ai näin?” :D |
Aurinkoisten blogikollegojen kanssa oli jälleen kerran mukavaa :) Saimme kuulla aluksi Hyötykasviyhdistyksen edustajan kertomana ruusun eri käyttötarkoituksista vuosien varrella sekä eri ruusulajikkeista. Tämän jälkeen Dr. Hausckan edustaja kertoi päivän helmestä eli uudistuneesta Ruusuvoiteesta.
Ruusuvoiteen pakkaus on sama kuin aikaisemminkin, mutta koostumus on muuttunut. Uusi Ruusuvoide sisältää entistä enemmän ruusua, ja sitä on nyt kolmessa eri muodossa. Ruusuvesi on uusi raaka-aine voiteessa ja ruusuöljyä on entistä enemmän. Kolmantena on ruusuvahaa. INCIstä on poistunut lanoliini ja siihen on lisätty carnaubavahaa. Voiteen hinta on 28,80 €.
Olen käyttänyt vanhan koostumuksen voidetta pienen näytekokoisen tuubin, ja tykkäsin sen kosteuttavuudesta. Mulla ei valitettavasti ole tällä hetkellä verrattavana uutta ja vanhaa tuotetta, mutta ainakin uuden voiteen tuoksu on aivan hurmaava! Todella aito ruusun tuoksu. Monesti ruusun tuoksu ei ole oma lempparini, mutta uskon sen johtuvan siitä, että teollinen ruusun tuoksu ei todellakaan ole sama asia kuin luonnonkosmetiikan aito ja oikea ruusu. Uuden Ruusuvoiteen koostumus on hieman täyteläisempi ja väri kellertävän sijaan valkoinen. Voide hoitaa ja suojaa normaalia, kuivaa ja herkkää ihoa. Loppukesä on oman ihoni kannalta ihan väärä aika ruveta käyttämään näin tuhtia päivävoidetta, joten jätän tarkemmat testailut suosiolla loppusyksyyn ja talveen :)
Pieni miinus on annettava siitä, että vanha ja uusi koostumus tosiaan ovat samanlaisissa pakkauksissa. Ne erottaa toisistaan ainoastaan (nyt aluksi) pahvikuoresta ulos tuleva punertava lappu, joka paljastaa koostumuksen muuttuneen. Aloin heti ajatella, että jos en itse tietäisi uudistuksesta, saattaisin hyvinkin ostaa tuotteen huomaamatta, että koostumus on eri. Varmasti suurimmalle osalle uudistus on pelkästään positiivinen asia, mutta jotkut saattavat olla mieltyneitä nimenomaan tiettyyn asiaan, vaikkapa siihen vanhaan tuoksuun tai keltaiseen väriin ;) Pidän hyvänä asiana, jos kuluttaja huomaa selkeästi ja helposti, mitä on ostamassa.
Toinen uudistus onkin sitten tuotteen ulkonäössä, ei koostumuksessa. Hauschkan aurinkopuuteri on pakattu nyt limited edition -pakkaukseen, joka on saksalaisen taitelija Tina Beringin suunnittelema. Olin kuullut paljon kehuja tästä aurinkopuuterista, jonka neutraali sävy mm. sopii hyvin vaaleillekin suomalaisille, ja oli tosi kiva yllätys, että pääsin nyt tätä kokeilemaan. Ja vielä näin kauniissa pakkauksessa <3
Aurinkopuuterin sisäänsä kätkevä pussukka on tosi kätevä, koska mulla on taipumus tiputella juttuja. Ei tarvitse myöskään pelätä, että puuteri avautuu laukussa ja menee rikki tai kerää mukaansa roskia laukun pohjalta. Pakkaukseen kuuluu myös pieni sivellin, jonka tietysti unohdin kuvata. Sivellin vaikutti ihan pätevältä matkakaverilta, eli kotona meikkaan kyllä isommalla siveltimellä, mutta voisin hyvin tehdä päivän mittaan korjailuja pakkauksen siveltimellä.
Kuten kuvasta näkyy, samoin kuin Lumenen uusi aurinkopuuterini, tämäkään ei juuri erotu kämmenselältäni. Kun olen ruskettunut siis. Onneksi olin Lumenen kanssa huomannut, että se oli kasvoille silti ihan passeli, joten en heittänyt kirvestä kaivoon Hauschkankaan kanssa. Hauschkan aurinkopuuterissa (tai siis arskaputskussa, vai mitä Petra ;D) on aivan ihana hento tuoksu ja lopputulos kasvoilla on tosi luonnollinen. Tykkään kovasti!
Aurinkopuuteri tässä keräilypakkauksessa on myynnissä syyskuusta marraskuuhun, joten jos ihastuit kauniisen pakkaukseen ja haluat kokeilla tätä luonnonkosmetiikan bronzeria, niin kannattaa toimia nopeasti :) Hintaa on 32 €.
Kiinnostaako uusi Ruusuvoide? Entä kuinka monelle aurinkopuuterin pakkaus on tärkeä, vai oletteko kiinnostuneet vain sisällöstä? NIIN ja lempparituotteita Herra Hauskalta saa kertoa, olisi kiva kokeilla jotain muutakin uutta :)
Postauksen tuotteet saatu blogin kautta ilmaiseksi.
Sain hyvät naurut tosta ekasta kuvasta, näytän siltä ku oisin kännissä! Tosin, eiks se samanlainen fiilis tuu kun on valvonu? :DMulle on tuo arskapuuterin sävy kans liian vaalee, taitaa olla talvellakin :(
TykkääTykkää
Mun oli pakko avata tuo kuva suureksi, ja nauroin kyllä kans ääneen :DD Voi Heini! Ruusukännissä ehkä? ;) Dr Hauschkan tuotteet on mulle ihan tuttuja töiden kautta, mutta en ole montaa tuotetta käyttänyt mitenkään pitkään. Ruusuvoiteesta en muista oikeastaan mitään, pitääpä kokeilla uudestaan :) Hauschkan tuotteet vaan tuppaa tuoksumaan… Noh, niissä on sellainen oma tuoksunsa :)
TykkääTykkää
Tossa vaiheessa ei viel oltu impattu niitä ruusuja! :D Mutta joo, oli vähän turhan aikainen tilaisuuden alkamisajankohta lomalaiselle.Mä en vielkään tiedä, että tykkäänkö tosta ruusuvoiteen tuoksusta! Tuolla tilaisuudessa aattelin, että hmmmm eihän tää nyt paha ole, mutta en oo vielä omaa putiloani uskaltanut avata. Yhden annoin jo äidille aiemmin. :D
TykkääTykkää
No Kissis ETKÄ NÄYTÄ :D Mun mielestä Ruusuvoiteen tuoksu on ihan pelkkä ruusu, ei sellainen yleinen ”luonnonkosmetiikan ruoho” :D
TykkääTykkää
Mä wain tän herkun onneksi kotiin, mutta joutuu odottamaan testailuja vähän aikaa. Alkuperäinen Ruusuvoidehan on mun monivuotinen lemppari varsinkin talvella.
TykkääTykkää
Joo, talvella varmastikin aivan ihana <3 Mäkin odotan innolla, että pääsen testaamaan!
TykkääTykkää