Lifestyle · Tee · Testiryhmä

Matchaa!

Vitsi musta on hassua ruksia tämäkin postaus edellisen lisäksi lifestyle-kategoriaan. Mä olen aina ajatellut, että lifestyle-juttuja kirjoittavat ne, joiden elämä on jännää ja jotenkin tosi erikoista. Mutta nyt olen tajunnut, että jos vien koirani eläinlääkäriin ja kirjoitan siitä, kirjoitan lifestylea. Jotenkin ihan hullun huvittavaa =D Mutta siis enihuu…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuka tietää, mitä kuvassa on? Ihan varmasti aika moni, sen verran päivänpolttavasta asiasta on kyse ;) Nimittäin gojimarjat ja pakurikäävät on soooo last season ja nykyisin kuuluu hei juoda matchaa! Mut tuntevat tietävät, että mä olen aivan turisti näissä kaikissa ituhippijutuissa, ja kuljenkin siskojeni vanavedessä. Näin kävi nytkin, nimittäin pari viikkoa sitten siskoni olivat luonani kylässä ja kahvipöydässä alettiin puhua jotain matchasta. Mulla meni jonkin aikaa, että tajusin, mistä on kyse, mutta totta kai kiinnostuin. Kaikkea pitää kokeilla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja puhutaan asioista niin, että mäkin sen ymmärrän, eli kyseessä on siis VIHREÄ TEE. Mulla meni nimittäin siskojeni ajatustenvaihtoa kuunnellessa varmaan 10 minuuttia, ennen kuin tajusin sen verran hahaaa. Mutta matchan salaisuus piilee siinä, että se ei ole teelehtiä vaan jauhetta. Matchaa ei hauduteta eikä mitään siivilöidä pois. Näin tulet juoneeksi myös teelehdet ja palkinnoksi saat kaikki niiden sisältämät hyvisaineet ja kofeiinin. Kupillinen matchaa vastaa ravintoaineiltaan 7-10 kupillista tavallista vihreää teetä. Matchaa on käytetty perinteisesti osana japanilaista teeseremoniaa ja buddhalaismunkkien meditaatioharjoituksia. Kuulemma matcha auttoi munkkeja keskittymään ja edistämään mielenrauhaa. Siistiä :D

 
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myös matchajauheen valmistus eroaa tavallisesta vihreästä teestä. Teelehtiä tuottavat pensaat suojataan auringolta muutama viikko ennen poimintaa, jolloin niihin muodostuu suurempi määrä lehtivihreää ja aminohappoja, mikä tekee teestä miedompaa ja makeampaa. Teelehdet kuivatetaan auringolta suojassa ja niistä poistetaan varret ja lehtisuonet, ja jäljelle jäävä osuus jauhetaan hienoksi, minkä jälkeen matchajauhe on valmis.

Matchakupillisen valmistus on tosi helppoa. Ensin kiehautetaan vesi ja kaadetaan sitä desilitran verran isoon kuppiin (valitettavasti muumimukissa ei mahdu kunnolla vispaamaan) ja annetaan jäähtyä n. 80-asteiseksi. Sitten teelusikallinen matchaa perään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mmmmm :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten vain vispilöidään niin kauan, että juoma on tasaista. Toki mikä tahansa tiheä vispilä käy, mutta koska sain siskoltani nämä ystävänpäivälahjaksi, sain vispilänkin :) Ja onhan tää bambuvispilä ihan törkeän söpö <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmis!

No miltä se maistuu? No ihan kuulkaa vihreältä teeltä :D Vähän vahvemmalta ja jotenkin puhtaammalta, mutta ihan hyvältä. Ei ole mitään tsäänssiä, että korvaisin aamukahvin tällä (ajatuskin naurattaa), mutta ajattelin hörppiä matchaa illansuussa. Kofeiinia ei kuitenkaan ihan hirmuisesti ole, ehkä ison kahvikupillisen verran, mutta ainakin mahalle on parempi juoda teetä kuin se sadas kuppi kahvia ;) Siskoni mukaan matcha ”pärisee”, eli hän koki sen herättävän aamulla tosi hyvin. Itse huomaan pienen piristävän vaikutuksen, mutta en mitään mullistavaa. Siskon mies ei kuulemma huomannut mitään :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En osaa sanoa, mistä tämä mun setti on ostettu (koska lahjahevonen), mutta vahva veikkaus on Ruohonjuuri. Myös monet teekaupat toimittavat postitse.

Seuraavaksi mä kokeilen matcha lattea! Siis kuinka friikkiä se varmaan on :D Onko matcha teille jo tuttu juttu? Faneja?

Avautumista · Koiraystäviä · Lifestyle

Kun pelästyin kuoliaaksi

Maanantaina mulla oli kauhea päivä. Tai aamu alkoi tietysti ihanasti Purkkimafia-intoilulla ja postasin tänne ensimmäisen postauksenikin. Ilta menikin sitten vähän toisenlaisissa merkeissä.

20150213_121233

Tora-amstaffillani oli ollut edeltävänä viikonloppuna vatsatauti, mutta ei mitään sen kummempaa. Maanantaiaamun lenkki oli miehen kanssa mennyt ihan normaalisti, mutta kun mä lähdin 12 maissa viemään koiria ulos, Tora ei meinannut suostua nousta sohvalta. Kyseessä on siis yhdeksän kuukauden ikäinen YLI-INNOKAS pentu, jonka energiaa ei meinaa saada millään loppumaan ja joka sekoaa jo, kun näkee mun pukevan toppahousuja jalkaan. Lopulta se nousi vaikean näköisesti ylös, ja käveltiin pieni lenkki korttelin ympäri. Normaalisti Tora sinkoilee, hypähtelee, syö keppejä ja puuhaa vaikka sun mitä, nyt se käveli vaikeasti ja vaisusti koko lenkin mun perässä, pissasi pari kertaa, mutta ei haistellut yhtään.

Tässä vaiheessa ajattelin, että vatsatauti on tainnut olla sille liikaa, ja pitää seurata sen oloa tarkasti ja mahdollisesti varata lääkäriaika. Mies tuli kotiin kahden aikaan, mutta Tora ei mennyt ovelle vastaan. Normaalisti meillä on tuskastuttava kouluttaminen siitä, miten koirien pitää odottaa kauempana, eikä mennä rynnimään oven eteen. Se, että koira ei edes jaksa mennä isäntää vastaan, on todella huolestuttavaa siis. Olin myös aiemmin yrittänyt tarjota sille syötävää ja juotavaa, mutta se ei suostunut ottamaan mitään. Sitten se alkoi läähättää, mikä on levossa ja normaalissa lämpötilassa olevalla koiralla merkki kivusta tai huonosta olosta. Siinä vaiheessa lähti sitten puhelua eläinlääkäriin, ja saatiinkin aika heti puolen tunnin päähän.

IMG_5842

Kamalin yllätys oli se, että kun oltiin lähdössä lääkäriin, Tora ei oikeasti PYSTYNYT nousta sohvalta. Se huusi ja ontui ja tuntui, että koko koira oli ihan kamalissa kivuissa. Tässä vaiheessa mä pelästyin oikeasti, mitä ihmettä tää on?? Mies joutui kantamaan 34-kiloisen Toran autoon ja autosta eläinlääkäriin. Seuraavat viisi tuntia vietettiin siellä, ja Toraa tutkittiin.

Me menetettiin koiramme Riki viime toukokuussa sillä tavalla, että aiemmin täysin terve koira jouduttiin lopettamaan kolmen päivän sairastamisen jälkeen. En koskaan unohda sitä tunnetta, kun odotettiin miehen kanssa Rikin labroja eläinlääkärin huoneessa ja tuntui, että ilma seisoi ja aika pysähtyi. Enkä koskaan muuten ole kokenut samanlaista totaalista lohduttomuuden tunnetta, kuin kävellessämme tuolta eläinlääkärikäynniltä kotiin pelkät Rikin valjaat kädessä. Nyt Toran kanssa mulla alkoi olla pelko samasta. Ulkoisesti olin rauhallinen, mutta pään sisällä oli vuoristorata. Oli hullun pelottavaa, että vielä aamulla terve koira oli iltapäivällä täysin poissa pelistä, huusi siihen koskettaessa ja kuolasi ja läähätti. Siinä vaiheessa kun se ei jaksanut enää pitää päätään pystyssä, mun piti todella tsempata, että pysyin Toran nähden reippaana ja rauhallisena. Ja pysyinkin. Pääni sisällä kuitenkin valmistauduin taas kävelemään kotiin ja roikottamaan niitä samoja tyhjiä valjaita.

IMG_5976

Toran diagnoosi oli moniniveltulehdus. Sillä oli jokaisessa jalassa tulehtuneita niveliä ja hirveät määrät nivelnestettä. Se sai kunnon annoksen kipulääkettä ja aloitettiin antibiootit ja päästiin kuin päästiinkin sen kanssa kotiin. Nyt odotetaan nivelnestenäytteen analysoinnin tuloksia Viikin eläinsairaalasta. On tosi monta kysymysmerkkiä ilmassa, lähinnä, että mistä HELVETISTÄ tällainen voi tulla?! Mutta odotellaan rauhassa ja tärkeintä, että pikku-Torsti voi jo paremmin. Ilmeisesti jotain bakteerin aiheuttamaa siellä oli, koska antibiootti on auttanut niin hyvin! Nyt meidän ongelmana on se, että pitää estää niitä kauheasti riehumasta bulldoggin kanssa :)

IMG_5956

Eläimen pahan olon katsominen on jotain ihan kamalaa. Onneksi sitä pahinta kesti tällä kertaa vain yhden päivän. Jos haluat lukea Rikin tarinan, niin sen voi katsoa täältä. Riki olisi muuten tänään täyttänyt 10 vuotta <3

Kuvituksena postauksessa on koirajätkien random-juttuja :)

Öljyt · Born To Bio · Ihonhoito · Luonnonkosmetiikka

Öljyä päästä varpaisiin

??????????????????????

Mä olen jo useamman vuoden suosinut öljyjä niin hiusten, kynsien kuin ihonkin hoidossa. Pidän tosi paljon öljyn jättämästä ihofiiliksestä ja koen sen kosteuttavuuden olevan monesti sellaista extraa, jota ei kosteusvoiteilla voi saavuttaa. Olen aiemmin tehnyt vertailun luonnonkosmetiikan erimerkkisistä vartaloöljyistä, mutta tänään keskitytään Born To Bio -merkin, luonnonkosmetiikkaa sekin, öljyihin, joita on viime aikoina tullut Suomen markkinoille lisää.

Merkillä on erilaisia öljyjä yhteensä kahdeksan, joista neljään olen päässyt tutustumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monoi-kuivaöljy on sekoitus useaa öljyä, kuten kuivaöljyt yleensäkin. Pakkaus on suihkepullo (merkin muissa seitsemässä öljyssä on pumppupullo), mutta itse päädyin roisketeknisistä syistä suihkuttamaan öljyä kädelle, ja levittämään sen siitä iholle. Öljyä suositellaan käytettäväksi hiusten ja ihon hoidossa, mutta itse läträsin koko purkin jalkoihini. Kosteutti loistavasti, imeytyi nopeasti ja tuoksui taivaalliselle. Monoi on omasta mielestäni ehdottomasti kesäinen tuoksu, ja tämä kuivaöljy olisi täydellinen esimerkiksi auringonottopäivän jälkeen. Oi että, kesä <3

Arganöljy on varmaankin yksi tunnetuimmista ja käytetyimmistä öljyistä kosmetiikassa sisältämiensä antioksidanttien takia. Sitä voi käyttää iloisesti niin hiuksiin, kasvoille kuin vartalollekin. Arganöljy mielletään monesti ehkä ”aikuisten naisten” öljyksi, mutta mielestäni sitä voi käyttää ikään katsomatta, myös kasvoille. Itse olen levittänyt sitä hiuksiini, kasvoilleni ja käsiini. Tuoksu on ainoa miinuspuoli tässä tuotteessa, tai siis kaikissa arganöljyissä. Se on se hienoinen lantainen navetan tuoksu, jos tiedätte ;). Tässä Born To Bion versiossa tuoksu ei onneksi ole yhtään sieltä pahimmasta päästä, eikä ole häirinnyt omaa käyttöäni. Tosin käsiin levittämisen jälkeen on kyllä pakko peittää haju jollain hyväntuoksuisella voiteella, mutta sillähän vain lukitaan öljy iholle, joten no problem ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uusia Born To Bioja ovat mm. nämä kaksi, eli risiiniöljy ja Sacha Inchi -öljy. Risiiniöljy on kohdennettu hoitamaan kynsiä ja ripsiä. Olen kuullut, että jotkut ovat saaneet risiiniöljyä käyttämällä ripsiinsä lisää pituutta ja vahvuutta. Itse en kuitenkaan pidä ajatuksesta, että öljyä olisi niin lähellä silmää (iik kirvely), joten olen pitäytynyt kynsien ja kynsinauhojen kosteuttamisessa. Ja voin kertoa, että kyllä toimii! Öljy on hieman normaalia paksumpaa ja se on helppo ja miellyttävä levittää kynsille ja kynsinauhoille. Olen kokeillut lukuisia kynsienhoitoöljyjä ja -voiteita ja löytänyt luottotuotteikseni CND:n Solar Oilin ja Lushin Lemony Flutterin. Yllätyksekseni risiiniöljy toimi ihan yhtä hyvin kuin nämä kaksi! Tykkään pakkaustavastakin, pumppupullo on tosi kätevä ja käyttö sujuu ilman sotkua.

Sacha Inchi oli itselleni ihan uusi öljytuttavuus. Sitä suositellaan eri syistä herkistyneelle iholle sen sisältämien omega-rasvahappojen, A- ja E-vitamiinien ja antioksidanttien takia. Herkkyys voi ilmetä ihossa kuivuutena, ihottumana tai jopa aknena. Olen iltaisin sekoittanut pienen pumppauksen tuoksutonta Sacha Inchiä seerumiini, ja seos on hulahtanut ihooni tuosta noin vaan. Ihoni on ollut oikeastaan koko alkuvuoden jostain syystä normaaliakin oikuttelevampi, mutta kuivuus ei ole tänä talvena ollut lainkaan ongelma. Oli kiittäminen sitten pelkästään Sacha Inchiä, tuskin, mutta varmasti se on yhtenä palapelin palana mukana pitämässä ihoni hyvää kosteustasapainoa yllä. Tykkään! Ai niin! Tämä on ihana tuote myös kuiville huulille. Öljyä alle ja (taas) joku ihanan tuoksuinen huulivoide päälle, kyllä toimii :)

Yleisesti ottaen pidän Born To Bion öljyjä erittäin laadukkaina ja ne ovat silti tosi edullisia verrattuna moniin muihin luonnonosmetiikan öljyihin. Pulloissa on 50 ml ja näiden neljän öljyn hinnat liikkuvat kahdeksan ja 20 euron välillä. Pakko vielä mainita, että ei kannata turhaan urautua käyttämään vaikkapa jotakin näistä öljyistä vain yhdellä tavalla. Nämä ovat ihania juuri siksi, että yhdellä pullolla kosteutat jo puolet kroppasi osista, tai jopa kaikki :)

Käytättekö te öljyjä? Hiuksissa, kynsissä, kasvoilla, vartalolla, missä? :)

Tuotteet arganöljyä lukuun ottamatta saatu blogin kautta.

Jo Malone · Meikit · Testiryhmä · Tuoksut

Jo Malonen tuoksujen ensipuraisu

Tervetuloa Purkkimafiaan! Täällä sitä vaan kirjoitellaan niin kuin vanhat tekijät konsanaan, hah :D Kylläpä olisi kiva tietää, onko siellä ruudun toisella puolella vanhoja tuttuja Miss Piggy`s Pearlsin lukijoita vai uusia uteliaita purkkimafialaisia! Saa mielellään huikata kommenttiboksiin terkut ja kertoa, miltä tämä uusi blogipohja nyt näyttää ja muutenkin, että MITÄ PIDÄTTE! =)

Bangkokista ostamistani Jo Malonen tuoksuista on toivottu postausta, joten ajattelin, että tämä on hyvä tapa pyöräyttää mafiameiningit käyntiin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Brittiläisen Jo Malonen tuoksut ovat kiinnostaneet jo pidempään, mutta koska en ollut tehnyt niihin aiempaa tuttavuutta, päätin ostaa tällaisen söötin pakkauksen minituoksuja. On muutenkin kiva ostaa tuoksuja, jotka on oikeasti mahdollista käyttää loppuun ;) Tai jos hieman kiireessä ostettu tuoksu ei olekaan se mieleisin ja uhkaa jäädä kaapin pohjalle, niin ei harmita niin paljon laittaa se kiertoon. Viiden tuoksun pakkaus maksoi n. 98 euroa, eli parisenkymppiä per tuoksu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuoksut ovat 9 ml kokoisia minisuihkepulloja ja vahvuudeltaan cologneja. Yhteistä niille on siis mietous ja se, että tuoksu ei säily iholla muutamia tunteja kauempaa. Itse olen aina hieman vieroksunut överihajustamista, siis sellaista, että ihmisen käyttämän hajuveden haistaa puolen kilometrin päähän. Olen kuitenkin aika laiska lisäämään tuoksua päivän mittaan, joten suihkaisen hajuvettä usein hiuksiini tai huiviin paremman pysyvyyden vuoksi :)

Jo Malone kuvaa tuoksujaan yksinkertaisiksi ja hienostuneiksi tuoksuiksi, joissa on mukana aina ripaus jotain odottamatonta. Olen aiemmin seonnut samankaltaisiin Diptyquen tuoksuihin, jotka ovat jotenkin tarpeeksi valtavirrasta poikkeavia ja juuri sopivasti erilaisia makuuni. En muista, että olisin vuosiin ostanut tuoksuani tavaratalosta, vaan Diptyquen lisäksi olen suosinut Lushin ja luonnonkosmetiikkamerkki Honoré des Prèsin tuoksuja. Viimeisin ihastukseni on ollut Sabé Massonin voidemaiset tuoksut <3

Mutta sitten asiaan :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lime Basil & Mandarin on sitruksiseksi luokiteltu unisex-tuoksu, jonka alkutuoksussa tuoksuu voimakkaimmin basilika. Hetken päästä tuoksussa tunnen sen lisäksi myös limen ja mandariinin. Tuoksussa on mukana myös mm. timjamia, syreenia ja vetiveriä, mutta mielestäni tuoksun nimi kuvaa esiin nousevat nuotit osuvasti. Jos haluat kokeilla erilaista sitrustuoksua, tämä voisi olla hyvä valinta. Tuoksu on todella freesi tämän kanssa tuoksuu ikään kuin suihkunraikkaalle. Itse tykkään sitrustuoksuista kovasti, mutta tämä oli jopa liian raikkaan sporttinen makuuni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peony & Blush Suede on kukkainen tuoksu, joka on selvästi näistä viidestä kokeilemastani voimakkain. Se myös kestää iholla selvästi kauemmin kuin muut. Tuoksu ei mielestäni ole niin selkeä pioni (joka muuten on lempikukkani), kuin olisin odottanut, vaan joukossa haistaa lisäksi punaisen omenan ja ruusun. Nahka sopii kukkaispommiin loistavasti ja pehmentää kokonaisuutta. Naisellinen tuoksu, joka ei kuitenkaan missään nimessä ole perustylsä tai tavallinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Blackberry & Bay on mielestäni selvästi porukan helpoin tuoksu. Johtuu ehkä siitä, että se tuo mieleeni mustaviinimarjapensaan lehtien tuoksun, ja olen suuri cassiksen ystävä hajuvesissä. Tuoksu on marjainen ja juuri sopivasti kirpeä. Mieleen tulee alkukesän aikainen, hieman viileä aamu, jonka perusteella kuitenkin voi jo sanoa, että tulossa on kaunis päivä. Jännäähän asiassa on se, että tuoksussa ei ole cassista, vaan karhunvatukkaa. Luulen, että yhdistelmä greipin ja laakerinlehden kanssa saa aikaan tuon mustaviinimarjaan pensas -tuoksun ja mielikuvan. Blackberry & Bay hälvenee mielestäni hieman nopeammin kuin muut Jo Maloneni. Se on silti näistä tuoksuista suosikkini, aivan vastustamattoman ihana sekoitus marjaisuutta ja hedelmäisyyttä, johon laakerinlehti ja setripuu tuovat syvyyttä ja kiinnostavuutta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Amber & Lavenderin alkutuoksu on nenääni hyvinkin maskuliininen. Ylipäätäänkin kuvailisin tuoksua unisex-tuoksuksi.

Ja tähän väliin räkäistä naurua!! Olen siis testannut tuoksut tutustumatta sitä ennen mihinkään tietolähteeseen siitä, miltä tuoksujen pitäisi tuoksua. Tässä kirjoittaessani kirjoitan omat fiilikset ensin, ja täydennän Jo Malonen sivujen ja Fragrantican avulla. Jo Malonen sivuilta huomasin äsken, että Amber & Lavender ON miesten tuoksu! :D Hahahahahaaaa! No eipä hätiä mitiä, ihan onnistuneesti olen sitä useampana päivänä käyttänyt, joten pidätän oikeuden kuvailla tuoksua unisex-versioksi ;) Olisin kuitenkin maininnut tuoksun ainoaksi näistä viidestä, jota en tule käyttämään, ja nyt selvisi sitten syy sillekin. Harmi, kun poikakaverini ei tykkää käyttää hajuvesiä lainkaan.

Itse liitän laventelin voimakkaasti iltatuoksuksi, siis sellaiseksi, jota nuuhkimalla saa iltaisin unenpäästä kiinni. Tässä tuoksussa meripihka piristää kuitenkin uneliaan laventelin aika tehokkaasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Wood Sage & Sea Salt on syy siihen, että postauksen kirjoittaminen venähti hieman aiotusta. Olen suihkinut sitä varmaankin lähemmäs kymmenenä päivänä, ja tuoksutellut ja tuoksutellut, mutta jostain syystä siitä on ollut hankala keksiä adjektiiveja. En edelleenkään keksinyt varsinaisia kuvaavia sanoja, mutta mielikuvasta sain kiinni, nimittän vehreillä puilla reunustettu meren ranta Kreikassa. Tuoksu ei ole yhtään maskuliininen, vaikka nimestä voisi niin päätellä, vaan pikemminkin sellainen, joka sulautuu omalla ihollani osaksi omaa tuoksuani. Siksi varmaan adjektiivien keksiminen olikin niin vaikeaa. Jotenkin Wood Sage & Sea Salt on kuin pehmeä, raikas merituuli. Joo, se se on! Tykkään siitä jokaisella käyttökerralla entistä enemmän. Joukon yllättäjä!

Nyt on kyllä pakko sanoa, että olen saattanut hieman koukottua Jo Maloneen, jota siis tietenkään ei saa Suomesta. Vai miltäpä kuulostaisi Frosted Cherry & Clove tai Wild Fig & Cassis? Ooooooooooooooooh <3 Ja merkillä on tietenkin tuoksukynttilöitä (loves loves!) ja vartalonhoitotuotteita. Diptyque sai kerralla vertaisensa kilpailijan ulkomaan reissujeni eniten etsityn tuoksumerkin kategoriassa :)

Onko teillä Jo Malonen tuoksuja? Suositelkaa jotain ihanaa :)

Yleinen

Miss Piggy`s Pearls MUUTTAA!!

Elämme jänniä aikoja! Suomen ensimmäinen kosmetiikkablogiyhteisö Purkkimafia avaa ovensa ensi maanantaina 16.2.2015 (noin klo 9) ja mä olen mukana! Maanantaista lähtien blogini osoite on:

misspiggyspearls.purkkimafia.fi

Ei hätää jos tulet vanhasta tottumuksesta vanhaan osoitteeseen, kääntö uuteen osoitteeseen pitäisi toimia :)

Seurantakanavat jatkossa:

Facebook: mikään ei muutu

Bloglovin: mikään ei muutu (kunhan päivittävät uuden osoitteen sinne, pieni viive saattaa tulla)

Blogilista: enpä ole aiemmin edes tiennyt, että blogini siellä listassa on, mutta nyt ryhdistäydyn ja otan sen haltuun! Ilmoitan uuden osoitteen myös sinne.

Instagram: perustin blogille ihkaoman tilin eli @misspiggyspearls, sinne vaan seurailemaan!

Blogger (GFC): tänne blogin muutto ei päivity automaattisesti, enkä minä voi sitä tehdä puolestanne. Jos siis tykkäät lukea blogeja Bloggerin kautta, kannattaa päivittää uusi osoitteeni manuaalisesti, näinnikkään:

1. Avaa Bloggerin lukuluettelo, johon siis päivittyvät seuraamiesi blogien uudet postaukset
2. Paina vasemmasta yläkulmasta löytyvää Lisää -painiketta
3. Esiin avautuu ikkuna, johon pääset lisäämään blogin osoitteen (http://misspiggyspearls.purkkimafia.fi)
4. Klikkaa tämän jälkeen Lue
 

PlusMimmin blogissa on loistava kuvallinen ohje tähän, joten linkkaan suoraan sinne! :)

Alan blogata kokonaan uudella alustalla, nimittäin Bloggerin sijaan WordPressillä. Olkaa kärsivällisiä, jos kotiutumiseni kestää vähän aikaa. WP on varmasti loistava, mutta itselleni ihan uusi. Ja jos huomaatte jotain, joka ei pelitä toivotulla tavalla, toivon, että kerrotte asiasta!

Kommentoinnista muuten vielä sen verran, että anonyymikommentit ovat edelleen sallittuja, enkä ota käyttöön kommenttien hyväksyntää, mutta WP:ssä minun täytyy hyväksyä jokaisen kommentoijan ENSIMMÄINEN kommentti. Älkää siis ihmetelkö, jos ensimmäistä kommenttianne ei heti tulekaan näkyviin :)

Tuutteko te seuraamaan mua ja muita ihkuja kosmeblogeja Purkkimafiaan? Tuuttehan?! <3