Jei juhlia · Koirat bloggaa · Koiraystäviä

Possunkorvapäivä on hyvä päivä!

Mulla oli viime viikolla synttärit. Mamma sanoi, että täytin 9 vuotta. Mamma sanoi, että mulle järjestetään synttäritkin. En tiedä mitä se tarkoittaa, muuta kuin että meille tuli vieraita, ja sain kaikkea hyvää. Outoa muuten, että Benikin sai, vaikka hänen synttärinsä on kuulemma vasta huhtikuussa.

Aina kun haluaa herkkuja, kannattaa istua ja näyttää söpöltä. Oon huomannut, että se toimii aika hyvin.

Kun Benin kummitäti ja mamman isä tulivat, mamma laittoi meille jotkut ihmeelliset kaulakorutkin.

Ei ne kauaa kestäneet, me Benin kanssa tuhottiin ne. Hah-hah-haa.

En kyllä tosiaan ymmärtänyt sitäkään, että kun mamma kysyi, mitä haluaisin tarjota juhlissa, ja kun vastasin, että mokkapaloja, niin me ei kuitenkaan Benin kanssa saatu niitä ollenkaan. Tosin mammalta onneksi tippui vähän muruja kun se leipoi, ja me oltiin tietty Benin kanssa kytiksellä. Tai ”apukokkeina”, niin kuin mamma sanoo.

Sain myös tosi kivan vetolelun. En ymmärrä, miksi ihmetellään, että kaikki leikkikuvat on tärähtäneitä, ei kai nyt paikallaan voi leikkiä!

Kaiken leikkimisen jälkeen mulle riitti seurustelu ja kävin lepäämään. Beni kävi vuorotellen kerjäämässä rapsutuksia kaikilta. Noloa.

Se myös hymyili ihan koko ajan. NO-LO-A.

Mulla oli kivat synttärit ja kahden kuukauden päästä kuulemma Benillä on omat juhlat. Mamma kuulemma aikoo järjestää sillekin, vaikka oon huomannut, että jotkut vähän hymähtelevät asialle. Minäkin haluan sitten herkkuja, koska Benikin sai mun juhlissa.

T: Riki 

Ps Muistakaa osallistua arvontaan täällä! :)

10 thoughts on “Possunkorvapäivä on hyvä päivä!

  1. Mä voin niin hyvin Rikin ajatuksiin Benistä. Ranskiksien on pakko olla koko ajan keskipisteenä, ne vouhottaa aivan koko ajan, paitsi nukkuessa. :D Miehen siskon koira onkin saanut lempinimen: Mr. Manhattan, kuvaa aika olennaisesti koiran käytöstä. :D

    Tykkää

    1. Kiva kun tykkäsit, arvelinkin, että olisi mieleisesi postaus :) Beni postaa sitten viimeistään omien juhliensa jälkeen kuulumisia taas ;)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s