Butter London · Diego Dalla Palma · Kynnet · MUS · OPI

Kesäkynnet x 8

Mä olen niin kaavoihini kangistunut, että hoidan sunnuntaina kaikki kauneudenhoitoon liittyvät jutut kasvojen kuorinnasta kynsien lakkaamiseen. Meillä oli alkukesästä kaverin kanssa kynsistudio, lue: hän halusi tulla mun kynsilakkapullojen äärelle ;), mikä oli niin mukavaa, että päätimme lomalla pitää studion kerran viikossa. Sunnuntai on valikoitunut lakkauspäiväkseni siksi, että kynsieni on pakko olla siististi lakatut edes suurimman osan työviikosta, muuten ajatuksissani hermostuksissani saatan alkaa repiä niitä, jos kynsiin tulee pieniäkin lohkeamia tai liuskoittumia. Lomalla sen sijaan päädyimme perjantailakkailuun, koska oli kiva saada kynnet kondikseen viikonlopuksi.

Ensimmäisessä studiossa mä halusin testata oranssikorallia OPI Bond Girls Jinx -lakkaa with a twist, eli nimettömiin laitoin OPI Pussy Galorea. Jinxissä on muuten ihan mieletön hohto varsinkin auringonvalossa. Tosi kaunis sävy, vaikka kaverin mielestä lakka olikin jouluinen ;). Kaveri pysyi mukavuusalueellaan ja laittoi kahta eri violettia, nimettömässä DDP:n kausisävy ja muilla kynsillä Butter London Scoundrel.

Toisen studion tuotokset näyttävät tältä :) Kaveri laittoi ihanan pinkkiä Butter Londonin Disco Bisquitia alle, ja OPIn Pink Yet Lavender -hilelakkaa päälle. Mä halusin testata viimeistä kokeilematta olevaa OPI Bond Girls Vesper -lakkaani ja laittaa kahteen kynteen vaaleampaa violettia. Valitettavasti Vesper oli mielestäni aivan kauheaa, siinä ei ollut minkäänlaista hohdetta tai hilettä, vaan se oli ihan mattainen. Pinta oli röpelöinen, kuten hiekkalakassa tietysti on, mutta tulos näytti ihan siltä, että olisin mennyt märillä kynsilakoilla nukkumaan ja kynsiin olisi jääneet tyynyn kuvat. Laitoin sitten hätäpäissäni kaikkiin kynsiin samaa OPIn hilelakkaa kuin kaverinikin, ja lopputulos pelastui joten kuten :)

Kuvia otettaessa sai yleensä nauraa aika makeasti. Tässä on hapsiaiskuva :)

Seuraavaksi mä halusin tehdä lakkauksen teippitekniikalla. En kuitenkaan ottanut huomioon sitä, että jos alle jäävässä lakassa on hileitä, lopputulos ei ole sileä. Lisäksi alla oleva Butter London No More Waity, Katie on pysyvyydessään aivan luokattoman huono (en muistanut asiaa, vaikka olen postannutkin siitä), vaikka yleensä Butterin lakat kestävät aika kivasti. Tämä lakkaus meni siis ihan metsään. Kaveri sen sijaan laittoi alle OPI Pink-A-Doodlea ja kynsien kärkiin OPI Pink Yet Lavenderia. Lopputulos oli tosi tosi kiva :)

Viimeisimpänä halusimme molemmat kokeilla uutta MUSin Asunia. Laitoimme kumpikin alle OPIn vaaleanpunaisen Pink-A-Doodlen, ja kaveri päälle MUSin lakan lisäksi vielä OPI Pink Yet Lavenderia. Mä halusin kokeilla kevyttä liukuvärjäystä, joten levitin Asunia ensin koko kynnelle ja sitten vielä toisen kerroksen kynsien kärkiin. Mä olin ja olen lopputulokseen niin tyytyväinen, että en muista saaneeni pitkään aikaan näin mieleistä lopputulosta kynsille :)

Kynsistudio kiittää ja kuittaa, on taas aika palata töihin, kuluvan viikon jälkeen siirryn jälleen sunnuntailakkailuun ;).

Vielä hetken hiljaisuus mun kynsille ;)

Ihon hoito · Kauneushoitolassa

Happea, kyllä kiitos!

Vihjaisin viime viikolla, että minulle tarjoutui mahdollisuus päästä Miira C Beauty Cliniciin kokeilemaan happikasvohoitoa. H-hetki oli viime keskiviikkona :) Virallisesti kyseessä oli RVB Ozone Oxygen Therapy, jossa hoito perustuu hapen ja otsonin yhteisvaikutukseen.

Hoitoon sisältyy alkupuhdistus, kuorinta, happilaite ja hoitovoide.  Hoidon kesto on 45 min ja sen hinta on 75€. Happihoidon voi myös yhdistää mihin tahansa hoitoon, ja tällöin se lisää hoidon kestoa n. 15 min lisää ja kustantaa 20€ lisää. Minä pääsin hoitoon blogin kautta ilmaiseksi.

Laitteen muodostama puhdas happi lisää ihon pinnallisten tasojen hapenottokykyä, mikä elvyttää solun toimintoja sekä edistää uudistavaa prosessia. Happi auttaa samalla tuotteiden aktiiviaineita imeytymään syvälle ihoon, jolloin aktiiviaineiden vaikutus tehostuu.

Otsonin vaikutus tulee laitteen kanssa käytettävistä seerumeista, jotka sisältävät otsonidejä, eli otsonin korkealle stabiloitua muotoa. Otsonidit vapauttavat solujen sisään puhdasta otsonia, joka mm. stimuloi solujen reagointia antioksidantteihin, edistää kollageenin, elastiinin ja hyaluronihapon tuotantoa, tasapainottaa hydrolipidikalvoa (eli vaikuttaa ihon kosteuteen/kuivuuteen), säätelee talineritystä ja estää bakteerien kasvua iholla.

Hoidon voi tehdä neljällä eri seerumilla:
Ultra lifting – Sisältää hyaluronihappoa ja Syn-ake-yhdistettä, jotka saavat aikaan välittömän lifting-vaikutuksen.
Anti-age – Sisältää hyaluronihappoa, kollageenia, elastiinia ja E-vitamiinia, jotka tuovat iholle elinvoimaa, ehkäisevät juonteita sekä suojaavat ihon uusiutumisesta vastaavia kantasoluja.
Puhdistava – Sisältää salisyylihappoa, Ac.net-yhdistettä sekä ruiskaunokkia, jotka tasapainottavat talineritystä, estävät bakteerien kasvua iholla, kuorivat hellävaraisesti ja rauhoittavat.
Kirkastava – Sisältää runsaasti C-vitamiinia, hyaluronihappoa, SOD-entsyymiä, E-vitamiinia ja B5-vitamiinia, jotka säätelevät melanosyyttien toimintaa ehkäisten epätasaista pigmentoitumista (maksaläiskiä), kosteuttavat ja kirkastavat ihoa.

Happihoidolla voidaan saada apua useisiin erilaisiin ongelmiin, esimerkiksi:
– huonosti toimivalle, elottomalle ja harmahtavalle iholle
– pigmenttimuutoksiin
– raskausarpiin (sarjahoito)
– epäpuhtaalle iholle
– karvanpoiston jälkeen rauhoittamaan ihoa
– auringolle altistumisen jälkeen (rauhoittava, uudistava tai kosteuttava hoito)
– silmien ja huultenympäryshoito silmien ympärysten tummuuteen ja turvotukseen sekä juonteisiin huulten- ja silmienympärysiholla
– ikääntymismuutoksiin

Minulle valittiin puhdistava hoito. Tässä kuva, joka on otettu juuri hoidon jälkeen. Ihoni oli niin tasainen ja kauniin värinen, että olisin voinut lähteä Miira C:stä eteenpäin vaikka meikittä! Itse hoito oli miellyttävä, seerumi tuntui hieman viileältä iholla, ja tunsin kevyen puhalluksen hoidettavalla alueella. Happihoito sopii kuitenkin loistavasti rentouttavaksi hemmotteluhoidoksi, ainakin sellainen se oli itselleni.

Annoin nyt kuitenkin ”pitkin hampain” Suvin tehdä mulle kevyen ehostuksen ;). Ja kyllä oli hyvä mieli lähteä jatkamaan iltaa kahvittelun merkeissä :)

Olen huomannut pientä puhdistumista ihossa jälkeenpäin, nimittäin muutaman uuden näppylän muodossa. Iho on kauttaaltaan sileämpi, ja tuntuu hyvältä, että ruokavalion muutoksen mukanaan tuoma ihon puhdistuminen sujuu nyt ehkä nopeammin.

Lämmin kiitos Miira C:lle ja ihanalle Suville hoidosta, tulen varmasti toistekin! :)

Ps Perustin tänään Miss Piggy`s Pearlsille oman Facebook-sivun, käykää ihmeessä tykkäämässä täällä! :)

Öljyt · Ihon hoito · Kasvovedet · Kiehl`s · Kosteusvoiteet · Testiryhmä

Kiehl`s Ultra Facial -sarja ja vähän muutakin

Ostin Kiehl`sin Ultra Facial Tonerin jo muutama kuukausi sitten Viilankantolupa-blogin kehujen innoittamana. Mun on pitänyt kirjoittaa siitä jo pariin otteeseen, mutta olen soutanut ja huovannut mielipiteeni kanssa niin, että halusin vakiinnuttaa sen ennen postauksen tekemistä. Ultra Facial -sarjasta olen nyt testannut myös Cleanseria ja Moisturizeria, joten kirjoitan niistä kaikista samalla.

Tonerin kanssa mulle kävi Petran kirjoituksen jälkeen klassisesti, odotukseni olivat epärealistiset ja petyin. Tuote tuntui alusta asti hyvältä, mutta ihostani ei tullut vauvanpeppumaisen pehmeää tai näppylätöntä. Tietenkään :) Mulle on käynyt monesti ennenkin samalla tavalla; kun odotukset ovat liian katossa, ei oikein voi kuin pettyä. Paitsi jos muuttaa odotuksensa samalle tasolle realiteettien kanssa. Tein niin, ja jatkoin UFT:n käyttöä. Olen nyt käyttänyt purkin jo yli puolilleen, ja voisin hyvin ostaa uuden tämän loputtua. UFT poistaa meikin ja lian jäämät ja kosteuttaa tehokkaasti.

Normaalisti kaadan kasvovettä vanuun, ja käyn kasvot sitten läpi, mutta UFT:tä olen kaatanut kämmenelle, hieronut kämmeniä yhteen ja kasvoveden sitten kasvoille. Lopuksi olen poistanut ylimääräiset vanulla. Tämä tapa on toiminut itselläni parhaiten ja kasvot jäävät tosi kosteutetun tuntuisiksi.

Moisturizerin ostin parisen viikkoa sitten. Tarkoitus oli vain katsella (yllätys yllätys), mutta kun kerran olin tykästynyt Toneriin, Moisturizer tuntui luontevalta seuraajalta, ja matkakoon ostaessani ajattelin, että homma ei voi mennä pahasti vikaan. Eikä muuten mennyt! Ihastuin UFM:iin heti ensikäytöllä. Se on iholleni juuri sopivan ohutta, mutta kuitenkin kosteuttavaa. Paksumpi Cream olisi varmasti ollut ainakin näin kesällä liian tuhtia. Imeytyy nopeasti, tuntuu miellyttävältä. Jos miinuksia pitää keksimällä keksiä, niin tuoksua voisi olla aavistus. Nyt sitä ei ole käytännössä lainkaan.

Cleanser vasemmalla ja Moisturizer oikealla

Cleanseristä sain näytteen viime Kiehl`s-visiitillä, kun olin kaverin seurana (kuka uskoo?). Korkkasin pussin innoissani, mutta tästä en kyllä valitettavasti keksi mitää hyvää sanottavaa. Eräs kaverini kertoi hiljattain ystävänsä käyttävän käsisaippuaa kasvojensa pesuun. Tämä tuntuu samalta, uskoisin. Ihan kuin nestesaippuaa hieroisi kasvoihinsa, eikä tällä mielestäni edes tullut puhdasta. Ainakin kasvovesipumpuliin jäi paljon enemmän tavaraa kuin L´Atelier des Délicesin putsarilla pestessä.

Samaisella makutuomarointikeikalla sain näytteen Line-Reducing Eye-Brightening Concentratesta. Kuten muidenkin silmänympärysvoiteiden kohdalla, en osaa sanoa tämänkään vaikutuksista yhtään mitään. Koostumus oli kuitenkin todella jännä ja miellyttävä. Tämä silmänympärysvoide ei todellakaan jätä ihoa tahmaiseksi ja sopii loistavasti meikin alle. Voide nimittäin on lähes primerimaista, eli jättää iholle kevyen, sileän mattapinnan. Oikein kiva tuote, voisin ostaa tämän normaalikokoisena.

Viimeisimpänä testissä oli Midnight Recovery Concentrate, joka on yöksi iholle laitettava öljy ja yksi Kiehl`sin myydyimpiä tuotteita. Pari-kolme tippaa öljyä taputellaan kevyesti kasvoille illalla. Imeytyminen on öljyksi todella nopeaa, oikein näki ja tunsi, miten iho imaisi tiivisteen itseensä. Nämä ovat aina hyviä muistutuksia, että myös meidän epäpuhdasihoisten täytyy muistaa ihon riittävä kosteutus! Muuten saa helposti lisää vahinkoa aikaan, kun iho alkaa vain tuottaa enemmän ja enemmän talia kosteusvajetta tasapainottaakseen. Olen käyttänyt tätä isoa näytepulloa jo usean viikon, ja pullo on vasta puolessavälissä. Riittoisaa kamaa siis toisinsanoen. Tykkään oikein paljon!

Mitenkäs siellä, ovatko nämä tuotteet tuttuja? Mitkä ovat suosikkituotteenne Kiehl`siltä?

Ps Kokeilen ekan kerran ajastettua postaamista. Joten kun Kiehl`s-postaus pärähtää blogiin, meikä makaa levynä biitsillä :)

Luomivärit · MAC · MUS · Päivän meikki · Pigmentit

Pieni neonoranssi yllätys MACiltä

Ja lisää naamaspämmiä kiireessä tehdyistä meikeistä =) Rakastuin nimittäin päätä pahkaa Jennin postauksessa esiintyneeseen MACin Neo-Orange-pigmenttiin. Siskoni oli keskiviikkona hääkoemeikissä MACillä, ja mä käväisin paikan päällä makutuomaroimassa. Kävin hypistelemässä Neo-Orangea, mutta rahatilanteeni on niin jäätävän huono, että pysyin kovana ja jätin pigmentin hyllyyn. Kiirehdin sitten itse jo edeltä toisen siskon kanssa kahvittelemaan.

Koemeikkisisko tuli kahvilaan hetkistä myöhemmin, ja toi mulle tällaisen tuliaisen MACiltä. Oi ilon päivää, kiitos Jannika <3

Ja kyllä tämä vaan on ihana! Painelin pigmentin MAC Paint Potin (Painterly) päälle, ja siinä oli ja pysyi. Olen pigmenteissä pelännyt aina karisemista, mutta näköjään se on ollut ihan harhaluulo. Helppokäyttöinenhän tämä on ja ihana :)

Huulille laitoin reilun kerroksen huulirasvaa ja töpöttelin päällä vähän MUSin First Kiss -punaa. Aika matchy-matchy, mutta välillä näinkin :)

Kovasti kiinnostaa kokeilla pigmenttiä kynsille! En vain taida tuosta pikkupurkista raaskia käyttää niin isoa määrää, jos lopputulos ei onnistukaan. Ehkä sitten, kun ostan täysikokoisen purkin… :)

ARTDECO · Huulipunat · Päivän look · Päivän meikki

Dita Von Teese in baggy jeans

Olin kokeillut ARTDECOlta saamaani Dita Von Teese -kokoelman huulipunaa jo aiemmin, mutta lopputulos jäi tallentumatta kameralle. Korjasin tämän puutteen eilen :) Huulipuna on sävyä 645 ja virallisesti Art Couture Lipstick.

Huulipuna on tosi pysyvä, mutta kääntöpuolena minunlaiselleni kiireheikille asiassa on se, että tämä kannattaa todellakin levittää siveltimellä ;) Tai sitten suoraan hylsystä, ja kynnellä ylimääräiset huulten ympäriltä. Hyi mua. Punan alla mulla oli MUFEn Aqua Liner 16C, joka osaltaan avitti huulipunaa pysymään.

Kuvasin  pitkästä aikaa jopa päivän asunkin. Tykkään legginsien ja pillifarkkujen vastapainona käyttää aika useinkin löysiä housuja. Nämä baggy jeansit ovat ikivanhat, mutta ihan lempparit. Kesällä voi kääriä lahkeet ja syksyllä pitää ne pitkinä. Talveen nämä eivät mielestäni sovi, koska ne näyttävät pitkän takin ja talvikenkien kanssa ihan pöljiltä. Laitoin vähän kukkaa ja röyhelöä tasapainottamaan kokonaisuutta, ja kappas farkuista tuli ihan salonkikelpoiset. Jos niihin taas yhdistää t-paidan tai hupparin, fiilis on tosi rento ja sporttinen. Monikäyttöiset vaatteet ovat jees :)

Onko teillä mitään tuotteita ARTDECOn Dita Von Teese -kokoelmasta?

Huulipuna saatu ilmaiseksi blogin kautta.