ARTDECO · MAC · MAC Limited Edition · Päivän look · Päivän meikki · Zuii

Messumeikki

No niin, tässä viimein RiRi-punani Who`s That Chick osana meikkiä. Olen käyttänyt punaa nyt jo monta kertaa, ja tykkään siitä kovasti! Erikoinen sävy on vain plussaa :)

Mulla oli eilen kerrankin aikaa meikata (suhteellisen) rauhassa ennen I love me -messuille lähtöä, joten kaivoin ARTDECOlta saamani paletin esiin, ja levitin hohtavaa ruskeaa koko liikkuvalle luomelle hieman luomivaon yli. Häivyttelin tummemman ruskean vaaleamman ruskealla Zuiin Chestnutilla, ja kokonaisuudesta tulikin aika kiva. Sain muuten Zuiilta Chestnutin lisäksi muitakin tuotteita testiin, postausta niistä on luvassa myöhemmin tällä viikolla :)

Mun oli pakko lätkäistä tänne vielä asukuvakin (ja puolikas bulldoggia ;), koska olen niin hohteessa näistä uusista pöksyistäni :) Ostin ne viime viikolla Gina Tricotista, ja tajusin, että viime vaateostoksestani oli vierähtänyt viisi kuukautta! Huhhuh! Keväällä kun olin joka kuukausi jossain ulkomailla, niin vaateostokset tuli luontevasti hoidettua reissuilla. Nyt kun on ollut pidempi matkustustauko, olen ihan unohtanut, että Helsingissäkin on vaatekauppoja ;) Toisaalta en kyllä ole oikeastaan tarvinnutkaan mitään.

Löysin muuten messuilta aika paljon kaikkea kivaa, näytän saaliini myöhemmin :)

Päivän meikki · Ruoka ja juoma

Kummitäti söi sokeria

Mitä näette ylläolevassa kuvassa? No tuoreen kummitädin tietenkin :) Mä sain tänään kunnian tulla kaverieni lapsen, ylisöötin pikkuneidin kummiksi.

En viitsi toisten vauvoja kuvailla blogiin, joten sen sijaan näette, mitä kaikkia herkkuja juhlissa oli tarjolla. Ja tiedättekö mitä, mäkin söin niitä vähän!

Kana-parmesansalaatti

Pätkis-valkosuklaakakku keksipohjalla. LOVES it!

Yläritsillä on Hopeatoffee-täytteisiä keksejä <3

Amerikkalainen juustokakku

Mokkapaloja, lapsen isän tekemiä :)

Mä olen poikkeustapauksissa eli esimerkiksi siskoni häissä syönyt pienen palan kakkua. Arjessa pidän kuitenkin edelleen tiukkaa linjaa sokerilakkoni suhteen. Myös tänään oli sellainen päivä, että söin pienen palan oikeasti aivan täydellistä Pätkis-valkosuklaakakkua, puolikkaan mokkapalan, yhden keksin ja kaksi Hopeatoffeeta. Ja söin ne hyvällä omallatunnolla :)

Keksiikö joku syyn, ettei kerran viikossa-kahdessa saisi syödä sokeria? Tämä on siis ihan aito kysymys, olen nimittäin miettinyt, etten vain nyt ryssi kolmen kuukauden sokerivieroitustani tällaisilla pienillä sivuraiteelle poikkeamisilla? Itse en tajua, miten tästä voisi olla haittaa, mutta kuulen mielelläni, mikäli joku on eri mieltä!

Meikissä luotin Chanel-kiiltooni ja luomille tein kevyen meikin IsaDoran Highlandsilla. Onnistuin omasta mielestäni saamaan meikkipohjasta tosi kuulaan, kiitos taas kerran Helena Rubinsteinin Color Clone ;)

Nyt nukkumaan, että jaksaa huomenna kierrellä I love me -messuilla :)

Helena Rubinstein · Jurlique · Kosmetiikan ostetut-kulutetut · L`Atelier des Délices · MUS · Naamiot · OPI · Rajauskynät · Sisley

Syyskuun kasa

Näin iso kasa tuotteita tyhjeni syyskuun aikana! Aikamoista vaihtelua mulla kuukausien välillä siis. Mä luulen tietäväni selityksenkin tähän, mutta palataan tähän viiltävään analyysiin kohta, ja listataan tuotteet ensin :)

Jennin hymynaama-asteikko:

:D = super
:) = hyvä
:| = ok
:/ = kökkö
:( = huono

Kasvotuotteet

Jurlique Lavender Hydrating Mist :)

Carmex kirsikkahuulivoide :)

L`Atelier des Délices Clarity Foaming Cleanser :) / :D Tätä olen käyttänyt jo monta purkkia, erinomainen tuote!

L`Atelier des Délices Youth+ silmänympärysvoide :)

Jurlique Skin Balancing Face Oil :) / :D

Clinique Moisture Surge Face Spray :|

Jurlique Moisture Replenishing Mask :| / :/ Tämä oli kyllä outo tapaus. Naamion piti olla ihan megakosteuttava, mutta se kiristeli iholla ollessaan todella paljon. Iho oli kyllä käytön jälkeen pehmeä, mutta ei erityisen kosteutetun tuntuinen.

Meikit

Sisley So Intense maskara :D Postaus löytyy täältä.

Helena Rubinstein Lash Queen Feline Blacks maskara :) / :D Lähes yhtä hyvä kuin Sisley, tätä olen käyttänyt vuosikausia. Ripsistä tulee hieman tuuheammat kuin Sisleyllä, mutta ei ihan yhtä pitkät ja erotellut. Jos olisi pakko ostaa ripsari normaalihinnalla, ostaisin HR:n, koska Sisleyn 49 e on jo niin out there.

MUS Gold Digger rajauskynä :D, ehdottomasti! Ostin heti uuden loppuneen tilalle, tämä on vain vertaansa vailla arkimeikin nopeana ja helppona skarppaajana. Ihana pronssinen sävy ja pehmeä koostumus.

Hiustuote

Klippoteket Styling Dust Spray Dry Shampoo :D Klippis kilpailee Batisten kanssa kaikkien aikojen parhaan kuivashampoon tittelistä. Se tekee tukasta puhtaan näköisen ja tuo siihen todella paljon tuuheutta. Batiste vie ehkä voiton hyvän tuoksuisilla tuotteillaan, jos on pakko valita.

Vartalotuotteet

Adidas antiperspirantti :) Samoin suosikkini vuosien ajalta. Kuivuu nopeasti, ei ärsytä kainaloita ja toimii hyvin. Useita eri tuoksuja vaihtelunhaluiselle :)

RVB Om Dermosense vartalonkuorinta :) Hyvä tuoksu ja tehokas tuote. Tehoa löytyy ehkä jopa vähän liikaakin, hieman miedommalla koostumuksella pelaaminen on mielestäni mukavampaa. Plussaa kosteuttavuudesta, miinusta korkeasta hinnasta.

Kynsituotteet

OPI Start to Finish alus- ja päällyslakka :/ Kökköys tulee siitä, että purkkiin jäi 1/3 sen sisällöstä käyttämättä, koska lakka paksuuntui ennen aikojaan. Ei mielestäni millään lailla hintansa väärti, nyt käytössäni oleva Dependin kolme kertaa halvempi tuote on vähintään yhtä hyvä.

Mavadry pikakuivattajasuihke :D Ehdoton arkeni pelastaja! Mavadryn löytämisen jälkeen kynsilakassani ei ole kertaakaan ollut tyynynkuvaa tai lommoja. Ainoa miinus on se, että tuntuu vähän kamalalta suihkia tällaista myrkkyä ilmaan ja hengittää sitä.

Tässäpä nämä, oliko teidän suosikkeja tai inhokkejanne joukossa?

Ai niin se analyysi. Mä olen tullut siihen tulokseen, että kiristyneen rahatilanteeni takia harkitsen uusien kosmetiikkatuotteiden ostamista paljon tarkemmin. En esimerkiksi osta uutta kasvovettä/jalkavoidetta/ripsiväriä/kuorintavoidetta siinä vaiheessa, kun edellistä on vielä puoli pulloa jäljellä. Hyödynnän myös esimerkiksi kokeilukokoiset tuotteet, kun ennen säästelin niitä vain matkoja varten. Ja kukaan ei voi matkustaa niin paljon, että mun varastot saisi oikeasti matkoilla käytettyä ;). Mukavaa on tietysti se, että rahaa säästyy ja plussana saa kiksejä siitä, että purkkeja tyhjenee. Notta näin.

Herbina · Markettikosmetiikka · Suihkutuotteet · Vartalotuotteet

Halvalla voi saada hyvää eli Herbinan Kaura-suklaat

Ensimmäisenä kauneusaamun tuotesaaliistani kokeiluun ja esittelyyn pääsivät Herbinan Kaura-suklaat. Tilaisuudesta saadussa goodie bagissä oli sarjan kaikki tuotteet eli suihkugeeli, vartalonkuorinta ja vartalovoi.

Nyt on pakko myöntää, että Snow Fairy -huumassani unohdin kokonaan kuvata suihkugeelin, joten jouduin lainaamaan kuvan Herbinan sivuilta. Syksyn uutuustuotteet sisältävät kotimaista kaurauutetta ja kaakaouutetta, ja on sanottava, että tuoksu on todella autenttinen suklaa-kaurakeksi :)

Suihkugeeli on helmenvalkoista (eikä ruskeaa, kuten Herbinan tiimi alunperin suunnitteli) ja se on mielestäni perussuihkugeeli. Ei mitään pahaa sanottavaa, mutta Snow Fairyn jälkeen on vain todella vaikea hehkuttaa mitään muuta suihkugeeliä, pahoittelut ;)

Vartalonkuorinta tuoksuu niin taivaalliselle, että talouteni karvaiset jäsenetkin olisivat halunneet kokeilla! Tykkään myös koostumuksesta tosi paljon. Rakeet ovat juuri sopivan kokoisia ja niitä on sopiva määrä. Kuorinta tuntuu tehokkaalta, muttei kuitenkaan jätä ihoa kirkuvan punaiseksi tai kämmeniä tunnottomiksi, niin kuin jotkut kuorinnat levittämisen jälkeen. Kuorinta myös vaahtoaa kevyesti, mistä plussaa.

Kolmas tuote on vartalovoi, jossa on kaurauutteen lisäksi karitevoita ihon kosteuttajaksi. Tykkään tästäkin ihan hulluna! Koostumus on ihanan paksu (lirut yäk), mutta kuitenkin todella nopeasti imeytyvä. Housut voi vetäistä jalkaan lähes välittömästi levittämisen jälkeen. 

Valkoinen läntti on vartalovoita ja pilkukas kuorintaa

Olin käynyt tuoksuttelemassa tuotteita jo ennen kyseistä tilaisuutta, joten tiesin etukäteen pitäväni tuoksusta kovasti. Koostumukset sen sijaan vähän jännittivät, mutta pakko todeta, että ihan turhaan. Mielestäni hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan. Tuotteet nimittäin maksavat n. 3-7 euroa kappale (suihkugeeli edullisin ja vartalovoi kallein), mutta ne hoitavat hommansa siinä missä kaksi-kolme kertaa kalliimmat kilpailijansa. Hyvä Herbina! :)

Tuotteet saatu ilmaiseksi blogin kautta.

Huulipunat · MAC · MAC Limited Edition

RiRi on tähti!

MAC se ehtii ja osaa. Viimeisin hitti on viime viikolla lanseerattu RiRi Hearts MAC -kokoelma, joka on saanut inspiraationsa Rihannalta. Mä rakastan Rihannaa. Hänellä on mielestäni kiinnostavin tyyli koko julkkismaailmassa. On aivan sama onko hänellä kirkkaanpunainen poikatukka vai hulmuava musta puoleen selkään ulottuva letti, hän näyttää upealta. Hän vain on niin mielettömän kaunis, ja mielestäni omaa harvinaisen hyvän silmän tyylin, meikin ja pukeutumisen suhteen. Tämän esipuheen perusteella voitte arvata, että olin ihan onnessani MACin RiRistä :)

Ehdin paikan päälle kokoelman julkistamista seuraavana päivänä. Olin etukäteen eniten kiinnostunut tummanvioletista Talk That Talk -huulipunasta, joka on varsinainen Rihanna-puna, mutta se oli jo myyty loppuun. Mukaan lähti sitten villi kortti!

Huulipunan nimi on Who`s That Chick ja se on pakattu aivan syötävän ihanaan punakultaiseen hylsyyn. Olen viime aikoina mieltynyt punakultaan aivan erityisesti, joten hylsy miellyttää silmääni varmaan eniten koko huulipunakokoelmastani.

Itse puna on sellainen, jota mulla ei vuorenvarmasti vielä ole. Omistan vain yhden oranssin punan tämän lisäksi, ja se on täysin matta. Who`s That Chickissä sen sijaan on itse punaa hieman vaaleampaa shimmeriä. En uskaltanut ostaa (edes hylsyn takia ;) tätä sokkona, vaan MACin meikkaaja laittoi tätä mulle ennen ostopäätöstä. Yllätyimme molemmat, miten hienolta tämä mulla näytti! Ja ostopäätös oli sinetöity :)

Meikkikuvan puutteessa lätkäisen tähän käsiswatchin, saatte vähän tuntumaa. Tosi erikoinen, ihana sävy, joka sopii syksyyn kuin nenä päähän, ja loistavasti muihinkiin vuodenaikoihin :) Koostumus on Frost.

Katsokaa nyt tätä. Voisin vaan tuijottaa tätä kultaista kaunotarta, ihan mieletön!

Ai niin, piti vielä sanoa, että huokaillen katsoin kokoelman varjostussävy-poskipunaduoa, mutta jätin sen kauppaan. Vähän harmittaa, mutta näin se menee, kaikkea ei voi saada.

Nyt lokakuussa MACillä on muuten myynnissä Rick Baker -kokoelma, kaikki Halloweenia fiilistelevät noidat ja monsterit käykää tsekkaamassa!