Huulipunat · MAC · MAC Limited Edition

RiRi on tähti!

MAC se ehtii ja osaa. Viimeisin hitti on viime viikolla lanseerattu RiRi Hearts MAC -kokoelma, joka on saanut inspiraationsa Rihannalta. Mä rakastan Rihannaa. Hänellä on mielestäni kiinnostavin tyyli koko julkkismaailmassa. On aivan sama onko hänellä kirkkaanpunainen poikatukka vai hulmuava musta puoleen selkään ulottuva letti, hän näyttää upealta. Hän vain on niin mielettömän kaunis, ja mielestäni omaa harvinaisen hyvän silmän tyylin, meikin ja pukeutumisen suhteen. Tämän esipuheen perusteella voitte arvata, että olin ihan onnessani MACin RiRistä :)

Ehdin paikan päälle kokoelman julkistamista seuraavana päivänä. Olin etukäteen eniten kiinnostunut tummanvioletista Talk That Talk -huulipunasta, joka on varsinainen Rihanna-puna, mutta se oli jo myyty loppuun. Mukaan lähti sitten villi kortti!

Huulipunan nimi on Who`s That Chick ja se on pakattu aivan syötävän ihanaan punakultaiseen hylsyyn. Olen viime aikoina mieltynyt punakultaan aivan erityisesti, joten hylsy miellyttää silmääni varmaan eniten koko huulipunakokoelmastani.

Itse puna on sellainen, jota mulla ei vuorenvarmasti vielä ole. Omistan vain yhden oranssin punan tämän lisäksi, ja se on täysin matta. Who`s That Chickissä sen sijaan on itse punaa hieman vaaleampaa shimmeriä. En uskaltanut ostaa (edes hylsyn takia ;) tätä sokkona, vaan MACin meikkaaja laittoi tätä mulle ennen ostopäätöstä. Yllätyimme molemmat, miten hienolta tämä mulla näytti! Ja ostopäätös oli sinetöity :)

Meikkikuvan puutteessa lätkäisen tähän käsiswatchin, saatte vähän tuntumaa. Tosi erikoinen, ihana sävy, joka sopii syksyyn kuin nenä päähän, ja loistavasti muihinkiin vuodenaikoihin :) Koostumus on Frost.

Katsokaa nyt tätä. Voisin vaan tuijottaa tätä kultaista kaunotarta, ihan mieletön!

Ai niin, piti vielä sanoa, että huokaillen katsoin kokoelman varjostussävy-poskipunaduoa, mutta jätin sen kauppaan. Vähän harmittaa, mutta näin se menee, kaikkea ei voi saada.

Nyt lokakuussa MACillä on muuten myynnissä Rick Baker -kokoelma, kaikki Halloweenia fiilistelevät noidat ja monsterit käykää tsekkaamassa!

6 vastausta artikkeliin “RiRi on tähti!

  1. Ihanan näköinen! Veikkaan, että mulle ei olis sopinut, mutta sulle varmasti! Ärsyttää, että mulle ei sovi lämpimät punat :< Tuo on kyllä ihan sun sävy.

    Tykkää

    1. Kiitos! Hän on niin nätti, että tekisi mieli vain katsella ja ihailla :DMä käytän aika surutta sekä kylmiä että lämpimiä sävyjä, vaikka lämpimät varmaankin sopii paremmin.. ;)

      Tykkää

    1. Kyllä! Puna on ollut jo useana päivänä käytössä, mutta ei ole ollut tilaisuutta kuvata. Olen kaiken huiman valoisan ajan töissä :P Viimeistään viikonloppuna, lupaan! :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s