Bobbi Brown · Huulipunat · MAC · Meikit · MUS · Sivellin keskellä kämmentä · Tutoriaalit · Yves Rocher

Sivellin keskellä kämmentä: Huulten huijaaminen täyteläisemmiksi

Mä innostuin kovasti Sivellin keskellä kämmentä –postaussarjasta, jossa siis kerron teille sellaisia pikkukikkoja meikkaamiseen tai kosmetiikkaan liittyen, jotka ovat varmasti monille hc-harrastajille enemmän kuin selviä, mutta arkimeikkaajille eivät välttämättä todellakaan. Sain siis aiemmin asiaan liittyvää palautetta kavereilta, ja tokihan mä otan palautteen vakavasti ;)

Eräs työkaverini löysi jokin aika sitten blogini sattumalta ja hän on niin ihanan innostunut asiasta ja kosmetiikasta yleensäkin, että annetaanpas kunnia sille, jolla tämä kuuluu! Tämä työkaverini nimittäin tuli kertomaan, miten edellinen pikkuvinkkini huulipunan tarttumisen estämisestä hampaisiin oli oivallinen ja hän nimesi samantien liudan muitakin arjen pikkuongelmia, joista toivoisi postausta. Yhtenä oli tämän päivän aihe, eli miten huijata huulet täyteläisemmän näköisiksi. Kiitos siis vinkistä Maria :)

fuller_lips

Mä olen huomannut, että vaikka ikää on vasta sen 30 ja rapiat, huuleni vaikuttavat paljon ohuemmilta kuin nuorena. Mä luulen, että tämä johtuu osittain siitä, että omat huuleni ovat melko vaaleat ja punaisen pigmentin reunat ovat epätarkat, eli ei näe selvästi, mihin huulet loppuvat ja ympäröivä iho alkaa.

Tässä ennen ja jälkeen -kuvat. Katsotaanpa sitten, mitä välissä tapahtui :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä ovat tarvittavat tuotteet, eli huultenpohjustaja, valokynä, huultenrajauskynä, huulipuna ja vaalea huulikiilto. Saattaa vaikuttaa väsyttävän usealta tuotteelta, mutta lupaan, että operaatio valmistuu parissa minuutissa ja on kyllä pienen vaivan arvoinen :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1. Pohjusta huulet, se saa huulipunan liukumaan huulilla pehmeämmin, kestämään pidempään ja päästää huulipunan sävyn oikeuksiinsa. Itse käytin MAC Prep + Prime Lip -puikkoa, joka on varmaan jo viides samanlainen käytössäni.

2. Käy huulten rajat läpi valokynällä, näin saat korostettua huulten muotoa. Minä käytin Yves Rocherin Radiant Youth Corrector Peniä sävyssä 01.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3. Rajaa huulet. Jos pigmenttisen alueen raja on epätarkka, rajaa huulten ”oikeiden” rajojen mukaan, ei pigmentin mukaan. Rajauskynäni oli Make Up Store Fabulous Rose.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

4. Punaa huulet. Huulipunana on MACin Sunny Seoul.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

5. Lisää vaaleaa huulikiiltoa huulten keskiosaan. Bobbi Brownin Brightening Lip Gloss sävyssä Pink 1 toimi tässä hyvin. Näin luot vaikutelman kolmiulotteisuudesta ja huulet näyttävät täyteläisimmältä.

Valmis! :)

Toki jos huulistaan haluaa oikeasti suuremmat, on mentävä ottamaan piikki poikineen, mutta tarkalla rajaamisella, valokynäreunoilla ja vaalealla kiillolla saa huijattua juuri sen verran, että ero on ainakin omaan silmääni ihan huomattava. Entä teidän mielestänne? Kannattaako tällainen kikkailu, vai näyttävätkö huulet ihan samalta? :)

Ps Marialla riitti ehdotuksia Sivellin keskellä kämmentä -juttusarjan jatko-osiksi, mutta lisää toiveita otetaan mielellään kommenttiboksissa vastaan :)

Benefit · Clinique · Garnier · Goldwell · Hiusten hoito · Hiusten muotoilu · Kosmetiikan ostetut-kulutetut · Lancome · L`ANZA · Markettikosmetiikka · Meikit · MUS · NARS · No7 · Schwarzkopf · Terre d`Oc · The Body Shop · Vita Liberata

Syyskuun tyhjentyneet purkit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syyskuun kasa näytti tältä. Loppuneiden joukossa oli jälleen muutama helmi ja myös pari hutia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lancome Bi-Facil Non Oily Instant Cleanser Sensitive Eyes
Paras kokeilemani silmämeikinpuhdistusaine. Puhdistaa hienosti kaiken silmämeikin, mutta tekee sen äärimmäisen hellävaraisesti. Täpärästi kakkosena on Vichyn vastaava tuote, ostan varmaankin sitä seuraavaksi halvemman hinnan takia.

Neutrogena Visibly Clear Oil-Free Moisturizer
Edullinen, ihanan kirpsakan greipin tuoksuinen kosteusvoide, jonka kosteustehot riittivät hyvin kesällä ja alkusyksystä. Yksi harvoista päivittäiskosmetiikan ihonhoitotuotteista, jota voisin ostaa lisää! Suosittelen tarkan markan ihmisille, joilla ei ole kuiva iho.

Clinique Turnaround Overnight Radiance Moisturizer*
Uudistava ja ihon sävyä parantava yövoide, joka sopii kuivasta ihosta sekaiholle. Oikein hyvä yövoide, jota käytin mielelläni, mutta en saanut sellaista fiilistä, että ostaisin välttämättä toiste.

No7 Vitality Eye Roll-On*
Tykkäsin tämän silmänympärysvoiteen metallipäästä, jolla kosteuttava geeli oli ihana levittää luomille. Syksyä kohti mentäessä tämän kosteustehot eivät enää riittäneet minulle edes aamuisin, joten tosi kevyestä tuotteesta on kyse. Käsittääkseni No7-merkkiä ei saa enää Suomesta.

Garnier Micellar Cleansing Wipes
Ehkä hieman ylihypetetty tuote tai sitten mulla oli epärealistiset odotukset :D Eivät nämä miselliliinat mielestäni poistaneet meikkiä sen paremmin kuin tavalliset meikinpoistoliinatkaan. Ihan kiva tuttavuus silti, nimittäin nämä eivät kuivattaneet ihoani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Terre d`Oc Oriental Fig Radiant Face Serum
Tuote unohtui kasvotuotteiden yhteiskuvasta, mutta tämä ansaitsee kyllä hyvin oman kuvansa. Nimittäin tämä oli jo toinen loppuun käyttämäni Kaktusviikunaseerumi ja kyllä, voisin ostaa lisää. Tämä on ihanaa! Tarkempi arvio täällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vita Liberata Tinted Self Tan Mousse Medium*
Postaus. Paras itseruskettava vartalolle. Lähellä tätä on päässyt Guerlainin tuote, mutta kyllä Vita Liberata on vieläkin mieluisampi. Onneksi uusi purkki on jo odottamassa :)

The Body Shop Shea Body Butter
Viime vuoden joulukalenterista saatu paksu ja täyteläinen vartalovoi, jonka käytin mielelläni. Loistava yöksi, kun on enemmän aikaa antaa tuhdin voiteen imeytyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Schwarzkopf BC Bonacure Liquid Oil Conditioner*
Postaus. Suihkeen muodossa oleva öljyinen tuote oli hiusteni pelastus kesän vaalennuksen jälkeen. Olen itse asiassa ihmetellyt, miksi hiukseni menevät yhtäkkiä takkuun, ja nyt tajusin, että voisiko se johtua tämän suihkeen loppumisesta?! Äääää, tartten siis lisää.

Lanza Dry Texture Spray*
Erittäin voimakkaantuoksuinen tekstuurisuihke, jonka kanssa hiukseni eivät tulleet kavereiksi. Käytin tätä sekä kosteaan että kuivaan hiukseen, mutta en vain saanut tästä oikein mitään irti.

Goldwell Sun Reflects After-Sun 60sec Treatment
Postaus. Minuutin vaikutusajalla toimiva naamio auringon ja meri-/klooriveden kuivattamille hiuksille. Ihana mangon tuoksu. Tykkäsin, kuten Goldwellin naamioista yleensäkin :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lumene Volume Black Crystal Mascara*
Ripsiväri, joka toi ripsiin mustan värin lisäksi vähän kimallusta. Tykkäsin ideasta muuten, mutta ripsiväri ei tehnyt ripselleni kauheasti mitään, joten käyttämättä jäi.

Make Up Store huulikiilto
Enpäs muistakaan tämän sävyä, mutta iiiiiihan liian kauan auki ollut huulikiilto oli kyseessä ;) MUSin kiillot ovat aika tahmeita, joten tämä jäi aika vähälle käytölle kun tahmea tuntuma ei ole mun juttu.

Benefit Fake Up
Puikkomuodossa oleva peitevoide, josta en ikinä kirjoittanut, mikä vääryys! Tajusin Fake Upin hienouden oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun se loppui ja jouduin siirtymään käyttämään muita peitevoiteita. Fake Up on älyttömän kosteuttava ja siinä omien kokemusteni mukaan ihan ylivoimainen! On myös siitä syystä aivan loisto, että mulla ollut vaalein sävy sopi niin silmänalusille kuin näpyillekin. Ei pysy omalla sy-ihollani niin kauan virheettömän kuin vaikka MACin Pro Longwear Concealer, mutta on kosteuttavampi ja ah niin sairaan nopea käyttää, kun voi vedellä suoraan puikosta kohteeseen ja häivyttää nopeasti joko sormella tai siveltimellä. Äääh, tätä mun täytyy saada lisää asap.

Nars Orgasm Illuminator
Ihanan sävyn tuova hohdetuote, jota kuitenkin kului kertakäytöllä niin vähän, että iso osa purkin sisällöstä ehti mennä pahaksi ennen kuin ehdin käyttää. Jos tätä myytäisiin puolet pienemmässä tuubissa niin voisin ostaa lisää.

Sellaisia syyskuussa :) Saa nähdä, tuleeko tästä lähtien pienempiä kasoja, nimittäin mä yritän nyt ottaa uudenlaisen lähestymistavan blogin kautta saatuihin tuotteisiin. Mulla nimittäin on loppunut asunnosta säilytystila jo aikoja sitten ja siirrettyäni yhden jemman LATTIALLE päätin, että tarttis tehdä jotain. Aion tästä lähtien laittaa testatut tuotteet kiertoon heti testauksen päätyttyä, ellei niissä ole jotain niin spesiaalia, että haluan käyttää ne loppuun. Tavallaan vähän tylsää, mutta tämä on pakkojuttu, ellen halua, että kohta asun tavaravuoren peittämässä asunnossa, jossa purkit menevät yksi kerrallaan pilalle. First world problems :P

*Saatu blogin kautta.

Balmi · BB-voiteet · CC-voide · Huulipunat · Luomivärit · MAC · Meikit · MUS · Pannuprojekti · Poskipunat · Primerit

Eikö ne lopu ikinä eli pannuprojekti osa 1

Pannuprojekteja eli kosmetiikan loppuunkäyttämisprojekteja on näkynyt useassa blogissa, mutta Marin juuri julkaisema seurantaraportti tehokäytössä olleista tuotteista sai mut jollain kierolla tavalla inspiroitumaan. Mäkin haluan ottaa parhaat päivänsä nähneitä purkkeja ja purnukoita tehokäyttöön ja katsoa, saanko niitä nopeammin loppuun, jos kerron asiasta blogin puolella :D Monesti otan yhden, viimeisiään vetelevän tuotteen tehokäyttöön, mutta useampi tuote on mahdottomuus ilman järjestelmällisyyttä. Lisäksi oli jotenkin kutkuttavaa nähdä Marin postauksessa selkeästi, millaista kulumista parissa kuukaudessa voi tulla. Kävin siis kosmekärryni sisältöä läpi ja ensimmäiseen projektiin valikoitui tällaisia tuotteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Primeri (joka unohtui yhteiskuvasta), poskipuna, huulirasva, huulipuna, huultenrajauskynä ja kaksi meikkipohjaa. Aika säälittävää, että mulla ei ollut yhtäkään luomivärinappia, jonka olisin voinut ottaa projektiin mukaan. Hyvä jos yhdessä-kahdessa napissa näkyy edes pieni kuoppa. Tässä poskipunassakin on vielä vaikka kuinka paljon jäljellä, mutta ajattelin, että on ihan liian nöyrää, jos en saa mukaan edes yhtä puuterimaista tuotetta :D Tämä kertoo vain siitä, että mulla on puuterimaisia tuotteita sen verran paljon, että yksittäinen tuote ei kulu kovin nopeasti. Lisäksi tykkään vaihtelusta ja käytän harvoin yhtä ja samaa tuotetta enemmän kuin pari päivää putkeen. Toisaalta puuterimaiset säilyvät tosi pitkään hyvinä, joten niiden käyttöön ei ole samanlaista painetta kuin voidemaisten tuotteiden kohdalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meikkipohjista mukaan pääsivät MAC Prep + Prime Beauty Balm Compact SPF30 ja Lumene CC. MACin kiinteä meikkivoide on korkattu jo sen verran kauan sitten ja en tietenkään alusta asti käyttänyt spaattelia, joten tämän käyttöikä vetelee viimeisiään. Mietin jo, päästäisinkö sen autuaammille metsästysmaille samantien, mutta kokeiltuani sitä huvikseni yllätyin, että ai tämä olikin näin kiva :D Niinpä tämä saa vielä jäädä käyttöön. Lumenen CC mulla on kaikissa kolmessa sävyssä ja tämä Medium alkaa olla sen verran lopussa, että käytän sen mielelläni pois. Jatkossa voin sekoittaa sopivan sävyn Lightista ja Deepistä. Pakko vielä sanoa, että Lumenen CC on ihan ässä. Jos mietit, että minkähän edullisen meikkivoiteen ostaisit seuraavaksi, osta tämä. Tästä tykkäävät suunnilleen kaikki. Yhden bloggaajan tiedän, joka ei tästä välitä, mutta poikkeushan vahvistaa säännön ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Make Up Storen Lust-poskipuna on paras poskipunani. Jos pitäisi valita yksi, jota saisi käyttää loppuelämän, se olisi tämä. Helppo, hieman hohtava koostumus ja sävy sopii oikeastaan kaiken kanssa. Mainittu myös toisen kierroksen meikeissäni. Yksi tällainen on jo käytetty ja nyt katson, miten paljon saan tämän kulumaan hieman aktiivisemmalla käytöllä :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten huulituotteita. Tähän kategoriaan mun olisi ehdottomasti pitänyt valita enemmäkin kamaa, koska huulipunat eivät oikeasti säily ikuisuuksia ja silti ostan niitä paljon, koska ne vaan on mun juttu. No mutta aloitetaan näistä! Make Up Storen huultenrajauskynä Fabulous Rose oli yhdessä vaiheessa lähes päivittäisessä käytössä, mutta nyt olen laiskistunut huulien rajaamisessa niin paljon, että myös tämä on unohtunut meikkipussin pohjalle. Nykyisin huulimeikkini syntyy tarkan rajaamisen ja siveltimellä puunaamisen sijaan parilla sipaisulla suoraan puikosta. Tuntuu hassulta, että ennen jaksoin nysvätä huulten parissa pitkäänkin kun nyt se on levitä ja lähde -meiningillä toteutettava juttu :D

Balmin vadelmahuulirasvan otin mukaan projektiin siksi, että mulla on samanaikaisesti niin monta huulirasvaa käytössä, että niiden loppuminen kestää ikuisuuden. Ehkä nyt muistan käyttää tätä vähän useammin ja saan sen loppuun ennen homehtumista ;)

MAC Creme Cup on paras puna ikinä. Tämä on samaa kategoriaa MUSin Lust-poskipunan kanssa: jos saisin loppuikäni käyttää vain yhtä huulipunaa, se olisi tämä. Olisi ihan mahtavaa saada pitkästä aikaa huulipuna käytettyä loppuun, joten siksi Creme Cup on tässä mukana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeisenä projektissa on mukana Clarins Instant Smooth Perfecting Touch eli meikkivoiteen pohjustaja. Tällä saa tasoitettua ihoa tosi kivasti ja ihon pinnasta tulee tosiaan silkkisen sileä. Mielestäni tämä primeri ei kuitenkaan lisää meikin kestoa tai ainakaan estä T-aluettani kiiltelemästä, joten tämä on päässyt itselläni vain ihan kiva -kategoriaan. Parhaiten tämä sopii itselleni syksyllä ja talvella kun iho kaipaa enemmän kosteutta, eikä kiiltele niin helposti. Tavoitteena on saada tämä tänä talvena käytettyä pois :)

Tällainen porukka on nyt sitten tehokäytössäni. Tuotteet pääsivät omaan pieneen rasiaansa pöydälle, jotta muistaisin aina kun mahdollista poimia jonkun näistä käyttöön. Päivitän tilannetta muutaman kuukauden päästä, toivotaan, että siihen mennessä näistä olisi lopussa jo useampi!

Oletteko te tehneet pannuprojekteja? Vai saatteko meikit loppumaan ilman erillistä projektiakin? :)

Bernard Cassiere · Clarins · Clinique · Dior · Diptyque · Dr. Hauschka · Goldwell · IdHAIR · Ihonhoito · Kosmetiikan ostetut-kulutetut · Luonnonkosmetiikka · Madara · Max Factor · Meikit · MUS · Nivea · philosophy · Sephora · The Body Shop · Tuoksut · Vita Liberata

Heinäkuun tyhjentyneet purkit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taas luvassa esteettisen kauniita kuvia roskista eli aika ruotia heinäkuussa loppuneet kosmetiikkatuotteet! Ihonhoitoa loppui tässä kuussa tosi paljon, samoin kerrankin sain loppuun useamman meikkituotteen :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Madara Peel
Tästä happokuorinnasta olen kirjoittanut täällä. Harvoin ihossa näkee tuotteen kertakäytön jälkeen niin huiman eron kuin tämän kanssa! Aion ehdottomasti ostaa lisää asap.

Bernard Cassiere Mint-Lemon Fluid
Kevyt mattaisen pinnan jättävä päivävoide, johon ihoni rakastui! Pienen tuubin loppuminen harmitti ja voisin todellakin hankkia tätä lisää! Cassieren tuotteissa on kyllä sitä jotakin, ihoni on tykännyt kaikista kokeilemistani merkin tuotteista ihan älyttömästi. Täytyy nyt ehdottomasti ottaa sarja tarkemman tutustumisen alle :)

Philosophy Hope In A Jar
Päivävoide ihanalla vaahtomaisella koostumuksella. Tykkäsin tästä meikittöminä päivinä tosi paljon, mutta iso miinus tuotteelle tulee siitä, että se alkoi rullautua meikin alla joka kerta kun kokeilin. Itse asiassa Hope In A Jarin koostumusta onkin hiljattain muutettu ja mulla odottaa uusi versio korkkausta. Toivottavasti se sopisi meikin alle paremmin.

Clinique Superdefense SPF25*
Tätä suojakertoimellista päivävoidetta olen käyttänyt useamman purkin ennenkin. Tosi toimiva päivävoide joko meikin alle tai aurinkovoiteena, mutta hajusteiden puuttuessa tuoksuu nenääni tosi kemikaaliselta.

Neal`s Yard Remedies Beauty Sleep Concentrate
Paksuhko yöseerumi, jossa on voimakas yrttinen tuoksu. Jäi itselläni kategoriaan ihan kiva.

Dr. Hauschka Clarifying Toner
Postaus. Todelliseksi luottotuotteekseni noussut suihkutettava kasvovesi. Ihan paras sekaiholle, joka pukkaa näppyä. Uusi pullo on jo kovassa käytössä :)

Nivea Refining Clear-Up Strips
Näitä käytin jo teininä, ja löysin hiljattain uudelleen! Pienet laput asetetaan kohtiin, joissa on eniten mustapäitä ja suuria ihohuokosia eli otsalle, leualle ja nenään. Lappujen vaikutettua kymmenisen minuuttia ne repäistään kevyesti pois ja vuorossa on paras hetki: näet konkreettisesti, miten paljon moskaa ihohuokosista on lähtenyt! Saan jotain kieroa tyydytystä nähdessäni mustapääarmeijan lapussa :D Loistotuote, uusi paketti on jo kaapissa!

Sensai puhdistusliina
Postaus. Liina jäi hetkeksi paitsioon Clarisonicin oston jälkeen, mutta nyt olen käyttänyt sitä normaaliin tapaan Clarisonic-hurruuttelun jälkeen. Liina joutaa siivousrätiksi siinä vaiheessa, kun se ei meinaa pehmentyä lämpimän veden alla kunnolla. Tällainenkin uusi on jo odottamassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vita Liberata levityskinnas*
Postaus. Eiks oo nätti :D Yhden kintaan käyttöikä ei ole hurjan pitkä jatkuvassa käytössä. Viimeinen niitti oli kintaaseen tullut reikä, jolloin oli viimeistään aika heittää se pois. Moussemaisten itseruskettavien käytössä tällainen kinnas on ihan must!

Sephora suihkuvoiteet kookos ja lemon verbena
Näistä olen kirjoitellut niin monta kertaa, että totean vaan tykkääväni kovasti! Pieni pakkaus on kiva mahdollisuus testata tuoksua ja koostumusta ennen ison tuubin ostamista. Molemmat näistä tuoksuista olivat tosi ihania :)

The Body Shop Hand Cleanse Gel
Mandariinin tuoksuinen käsidesi, jota ostan aina vaan lisää. Tuoksuja on toki paljon muitakin, mutta mun mielestä raikas sitrus sopii tällaiseen tuotteeseen parhaiten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
IdHAIR POW`R Lavender*
Vaaleanvioletti suoravärinaamio, josta riitti kolmeen käyttökertaan. Mulla on tulossa postaus violeteista suoraväreistä ja muista ylläpitotuotteista, mutta sen verran sanon, että aivan ihana lila sävy tässä Lavenderissa on <3 Onneksi sain kaverilta toisen purkin tätä :)

Goldwell Naturally Full*
Tuuheuttava suihke, joka näin rumasti sanottuna oli itselleni se tusinan kolmastoista. Hyvä perustuote siis, mutta näitä on olemassa niin paljon, ettei tämä yksilö sykähdyttänyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Make Up Store Wonder Powder Sahara
Tämä irtokorostuspuuteri oli luottotuotteeni vuosia ja edelleen olen sitä mieltä, että se antaa upean hohteen kasvoille. Tämä purkki kesti VUOSIKAUDET, ja olen sinä aikana haalinut sen verran monta MACin Mineralize Skinfinishiä ja muita korostuspuutereita, että saa nähdä ostanko enää uutta Wonder Powderia. Jos ostan, niin ostan yhtä sävyä tummemman Kalaharin, se on vielä ihanampi :)

Make Up Store Microshadow Muffin
Kauniisti hohtava vaalea jokapaikansävy. Käy niin luomille, korostustuotteena kuin kulmaluullakin, jos haluaa vähän hohtavampaa lopputulosta. Olen viime aikoina tykästynyt enemmän mattaluomiväreihin, joten en ainakaan heti osta tällaista uutta.

Clarins Instant Light Radiance Boosting Complexion Base
Eli suomeksi hohtoa tuova pohjustaja kasvoille. Petyin tähän tuotteeseen vähän, mielestäni Lumenen Illuminating Primer on paljon parempi, vaikka on paljon edullisempi. En osta lisää, ostin taas Lumenen :)

Dior Lash Plumping Serum
Postaus. Tästä tuotteesta olen jauhanut enemmän kuin juuri mistään muusta. Tämä on ihan parasta, käytän joka päivä, enkä halua kokeilla muiden merkkien vastaavia tuotteita. Se on aika hyvin kosmetiikkatuotteelta :)

Max Factor Masterpiece Transform*
Käytin nuorempana tosi paljon Max Factorin ripsivärejä ja olisin kovasti halunnut tykätä tästä, kun pitkän tauon jälkeen merkin ripsaria kokeilin. Tämä ei vaan oikein tehnyt ripsilleni mitään ja jätti kylmäksi. Ei jatkoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Diptyque Solid Perfume L´Ombre dans l´Eau
Jos mulla olisi signature scent, niin se olisi tämä täydellinen raikas mustaherukka. Jos pitäisi loppuelämä käyttää vain yhtä tuoksua, se olisi tämä. Tuoksun itseltäni, kun käytän tätä <3 Tämä on jo toinen loppunut voidemainen parfyymini tätä tuoksua, seuraavaksi ostan varmaan normaalin suihkutettavan tuotteen, että se kestäisi vähän pidempään :)

No niin, taas yhden kuukauden loppuneet käyty läpi. Löytyikö yllättäjiä tai uusia tuttavuuksia? :)

* Tuote saatu blogin kautta.

Dior · Lumene · MAC · Meikit · Meikkipohjat · MUS · Peitevoiteet · Poskipunat · Primerit · Rajauskynät · Ripset ja ripsarit · Urban Decay

Toisella kierroksella

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kosmetiikkavalmistajat pukkaavat ulos uusia koostumuksia, sävyjä ja innovaatioita niin tiuhaan tahtiin, että välillä ei edes tiedä, minkä kaikista uutuustuotteista valitsisi ostoskoriinsa, kun niitä on niin paljon. Olen aina ollut kiinnostunut kosmetiikkamaailman uutuuksista ja bloggaamisen myötä kokeilen vielä entistäkin enemmän meikkiuutuuksia. Onkin aika harvinaista, että ihastun johonkin tuotteeseen niin paljon, että sen loppuessa en edes halua kokeilla, löytyisikö joltain muulta merkiltä parempi tuote, vaan ostan saman tuotteen vielä toistamiseen. Aloin yhtenä päivänä miettiä, omistanko lainkaan toisen kierroksen tuotteita, ja eipä niitä kauheasti ollut. Kokonaista kahdeksan kappaletta :) Nämä kaverit ovat siis käyneet kovan seulan läpi ja niitä voisi kutsua luottotuotteikseni, jos ei inhoaisi tuota sanontaa.

Toisen ostokerran harvinaisuus koskee minun kohdallani vain meikkituotteita, ihonhoidossa luotan useammin tuttuun ja hyväksi havaittuun, vaikka toki uutuuksia vilisee silläkin puolella kosmetiikkavarastojani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aika jännää, että kahdeksasta tuotteesta kolme on pohjustustuotteita! MACin Prep + Prime huulille, Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion luomille ja Diorin Lash Plumping Serum ripsille. Nämä kaikki pohjustustuotteet saavat itse meikkituotteen käyttäytymään ideaalilla tavalla. Mattainenkin huulipuna levittyy kauniisti, luomivärin sävy syvenee ja kesto triplaantuu ja ripsistä tulee sähäkät ja näyttävät. Ehdottomia helmiä jokainen näistä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Make Up Storen Lust on eniten käyttämäni poskipuna. Se tuo värin lisäksi kasvoille kaunista hehkua ja antaa mahdollisuuden skipata korostustuotteen. Lust on myös tosi helppo valinta poskipunaskeptikollekin, koska sillä ei ihan helposti saa övereitä aikaan ja pehmeä koostumus antaa anteeksi laiskemmankin levittäjän siveltimenvedot. Aika lailla täydellinen poskipuna mun mielestä. MUSin Gold Diggeristäkin olen kirjoittanut aiemminkin, se on vaan niin hyvä! Kynä liukuu luomilla kuin unelma ja sävy on tosi kaunis. Laitan tätä aina, kun pää lyö tyhjää, mutta haluan jotain pientä extraa silmämeikkiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MACin Cream Colour Base sävyssä Shell on voidemainen highlighteri, jonka jättävä kuulto on ihan uskomattoman kaunis. Taputtelen Shelliä sormin kasvoille viimeiseksi, kun muu kasvomeikki on valmis. Yllä olevassa kuvassa Shelliä on paksulti, mutta kun tuotteen taputtelee kasvoille ohuesti, lopputulos on mielestäni luonnollisempi kuin puuterimaisilla korostustuotteilla. Helppo myös ottaa mukaan ja lisätä vähän hehkua on the road :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MACin Pro Longwear Concealerille olen omistanut oman postauksensa täällä ja Lumenen ässähyvälle CC-voiteelle täällä. Molemmat pysyvät suosikkeinani aina vaan :)

Ostatteko te aina uutuuksia vai löytyykö meikkipussista paljon toisen kierroksen porukkaa?