Bobbi Brown · Huulipunat · MAC · Meikit · MUS · Sivellin keskellä kämmentä · Tutoriaalit · Yves Rocher

Sivellin keskellä kämmentä: Huulten huijaaminen täyteläisemmiksi

Mä innostuin kovasti Sivellin keskellä kämmentä –postaussarjasta, jossa siis kerron teille sellaisia pikkukikkoja meikkaamiseen tai kosmetiikkaan liittyen, jotka ovat varmasti monille hc-harrastajille enemmän kuin selviä, mutta arkimeikkaajille eivät välttämättä todellakaan. Sain siis aiemmin asiaan liittyvää palautetta kavereilta, ja tokihan mä otan palautteen vakavasti ;)

Eräs työkaverini löysi jokin aika sitten blogini sattumalta ja hän on niin ihanan innostunut asiasta ja kosmetiikasta yleensäkin, että annetaanpas kunnia sille, jolla tämä kuuluu! Tämä työkaverini nimittäin tuli kertomaan, miten edellinen pikkuvinkkini huulipunan tarttumisen estämisestä hampaisiin oli oivallinen ja hän nimesi samantien liudan muitakin arjen pikkuongelmia, joista toivoisi postausta. Yhtenä oli tämän päivän aihe, eli miten huijata huulet täyteläisemmän näköisiksi. Kiitos siis vinkistä Maria :)

fuller_lips

Mä olen huomannut, että vaikka ikää on vasta sen 30 ja rapiat, huuleni vaikuttavat paljon ohuemmilta kuin nuorena. Mä luulen, että tämä johtuu osittain siitä, että omat huuleni ovat melko vaaleat ja punaisen pigmentin reunat ovat epätarkat, eli ei näe selvästi, mihin huulet loppuvat ja ympäröivä iho alkaa.

Tässä ennen ja jälkeen -kuvat. Katsotaanpa sitten, mitä välissä tapahtui :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä ovat tarvittavat tuotteet, eli huultenpohjustaja, valokynä, huultenrajauskynä, huulipuna ja vaalea huulikiilto. Saattaa vaikuttaa väsyttävän usealta tuotteelta, mutta lupaan, että operaatio valmistuu parissa minuutissa ja on kyllä pienen vaivan arvoinen :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1. Pohjusta huulet, se saa huulipunan liukumaan huulilla pehmeämmin, kestämään pidempään ja päästää huulipunan sävyn oikeuksiinsa. Itse käytin MAC Prep + Prime Lip -puikkoa, joka on varmaan jo viides samanlainen käytössäni.

2. Käy huulten rajat läpi valokynällä, näin saat korostettua huulten muotoa. Minä käytin Yves Rocherin Radiant Youth Corrector Peniä sävyssä 01.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3. Rajaa huulet. Jos pigmenttisen alueen raja on epätarkka, rajaa huulten ”oikeiden” rajojen mukaan, ei pigmentin mukaan. Rajauskynäni oli Make Up Store Fabulous Rose.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

4. Punaa huulet. Huulipunana on MACin Sunny Seoul.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

5. Lisää vaaleaa huulikiiltoa huulten keskiosaan. Bobbi Brownin Brightening Lip Gloss sävyssä Pink 1 toimi tässä hyvin. Näin luot vaikutelman kolmiulotteisuudesta ja huulet näyttävät täyteläisimmältä.

Valmis! :)

Toki jos huulistaan haluaa oikeasti suuremmat, on mentävä ottamaan piikki poikineen, mutta tarkalla rajaamisella, valokynäreunoilla ja vaalealla kiillolla saa huijattua juuri sen verran, että ero on ainakin omaan silmääni ihan huomattava. Entä teidän mielestänne? Kannattaako tällainen kikkailu, vai näyttävätkö huulet ihan samalta? :)

Ps Marialla riitti ehdotuksia Sivellin keskellä kämmentä -juttusarjan jatko-osiksi, mutta lisää toiveita otetaan mielellään kommenttiboksissa vastaan :)

6 vastausta artikkeliin “Sivellin keskellä kämmentä: Huulten huijaaminen täyteläisemmiksi

  1. Luomivärien häivyttämiseen rautalankavinkit ovat tervetulleita! Videotutoriaaleilla homma näyttää sujuvan kuin elokuvissa, mutta itsellä lopputulos ei aina oikein yllä samaan ;)

    Tykkää

  2. mulla kaatuu tää aina siihen, että puna kuluu nopeasti ja jäljelle jää pelkät rajaukset ja en muista korjailla huulimeikkiä jatkuvasti…ja kun mun pitäis vielä rajata huulia aika reippaasti yli jotta huulet näyttäis joltain, ja sit tulee transuvibat. >:(

    Tykkää

    1. Joo, monesti lukee ohjeita, että huulet olisi hyvä rajata yli suuremman efektin aikaansaamiseksi, mutta mä en jotenkin tykkää siitä tyylistä. Varsinkin läheltä sen kyllä näkee, jos rajan yli on menty :D

      En mäkään korjaa huulimeikkiä juuri ollenkaan, paitsi poikkeuksena TODELLA räväkät punat. Pohjustatko huulipunaa ollenkaan? Mä en ole huomannut, että mulla kuluisi huulipuna pois ennen rajausta, niin mietin, vaikuttaisiko pohjustaja asiaan?

      Tykkää

  3. Kiitos huippuhyvästä ja hyödyllisestä postauksesta! Enpä olisi tuota valokynää hoksannut käyttää ja pohjustajakin yleensä unohtuu..

    Tykkää

    1. Jeeeeee, kiitos! Ovat nämä niksit itsellekin monesti arjessa liian työläitä, mutta jos sen pienen extran jaksaa, niin lopputulos kyllä palkitsee :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s