Lifestyle

Näitä et tiennyt minusta

20/04/201720/04/2017 Salla16 kommenttia

Mä oon miettinyt viime aikoina sitä, miten paljon oon muuttunut viimeisessä kymmenessä vuodessa. Pohdinta sai itse asiassa alkunsa siitä, kun kaverini ei tiennyt, mitä mieltä mä olen kuolemanrangaistuksesta. Mulla meni pasmat tästä ihan sekaisin ja olin vaan, että MITEN MUKA ET VOI TIETÄÄ :D Pakkohan sun on tietää!! :D Voiko ihminen tuntea mua yhtään, jos ei tiedä tätä!

Yksi selkeä vedenjakaja on nuoruuteni tanssi- ja kilpa-aerobic-harrastus. Se oli yhtä kuin minä yläasteella ja lukiossa, ja ei ollut sellaista iltaa, ettei mulla olisi ollut treenejä. Vielä monta vuotta lukion jälkeenkin mua kuvailtiin helposti sporttiseksi. Tuoreemmat tuttavuuteni ihmettelevät tätä joskus, kun asia tulee puheeksi. Välillä en tiedä, pitäisikö loukkaantua, mutta toisaalta liikunnallisuuteni tarkoittaa nykyisin lenkkeilyä koirien kanssa ja joogaa, joten fair enough.

Tässä olis nyt siis pieni lista faktoja kaikille teille, jotka eivät ole tunteneet mua lapsuudesta saakka:

1. Toivoin lapsena tummaihoista isoveljeä. Mun oli kamalan vaikea käsittää, miksei se ollut (monestakin syystä :’D) mahdollista.

2. Soitin 10 vuotta pianoa.

3. Musta piti tulla ala-asteen opettaja tai lastentarhanopettaja. Olin kai niin tottunut hoitamaan pikkusisaruksia ja jo lapsena tykkäsin hoitaa pienempiä lapsia :). Muutenkin musta tuntuu, että lasten ja eläinten kanssa on usein helpompi olla kuin aikuisten.

4. Olen muuttanut lapsuudessani lukuisia kertoja. Ihan liikaa! Tästä syystä koti on mulle korostetun tärkeä paikka ja vihaan muuttamista yli kaiken.

5. Meillä oli musta labradorinnoutaja nimeltä Donna <3 Hän oli mun ja Rössön VUOSIEN vänkäämisen tulos. Siinä vaiheessa, kun oltiin lainattu kirjastosta kaikki mahdolliset koirakirjat ja mm. luettu ja äänitetty kaikkien kirjassa olevien rotujen rotumääritelmät C-kasetille (kyllä vaan ;), taisi isä miettiä, että no selvä sitten. Haha!

6. Näyttelin monta vuotta lasten- ja nuortenteatterissa. Ihan parasta!

7. Olin peruskoulussa koulusta tykkäävä hikke, joka kumminkin teki kaikkea pientä jäynää käyttäen hyväksi sitä, että näin kiltistä tytöstä ei koskaan uskottu mitään pahaa. Erään kerran yläasteella pulpetin kannesta löytyi toisen luokan tunnilla jotain mun nimeen viittaavaa töherrystä, mutta opettaja sanoi vain: ”siinä kyllä istuu toisessa ryhmässä eräs Salla, mutta ei HÄN tekisi sellaista!” OMG, pahis-Salla! :D

8. Olen ohjannut lasten tanssitunteja. Paras duuni ever! Lemppareitani olivat 7-9-vuotiaat; niin pieniä, mutta kumminkin heidät sai oppimaan vaikka mitä hienoa! Aina seuran näytöksissä puhkuin ylpeyttä mun tytöistä <3 Olin muuten aika hyvä ope, jos saan vähän kehua itseäni :)

Oletteko te muuttuneet paljon? Onko paljon sellaista, mitä viime vuosien aikaiset ystävät eivät osaa arvata?

Ps Niin ja se kuolemanrangaistus. Olen sitä ehdottomasti vastaan.

Voi kun vois avautua

15/04/2017 Salla8 kommenttia

Mulla on ollut henkisesti tosi hengästyttävä kevät. Isoja asioita, epävarmuutta, monia eri teitä, joille voi lähteä. Tai olla lähtemättä. Mulla on sellainen olo, että olisi NIIN siistiä päästä oikein kunnolla raivoavautumaan kaikesta tänne blogiin. Kirjoittaminen helpottaisi.

Tässä on vaan yksi ongelma. Mua ei oikeasti haittaisi avautua blogin lukijoille tai määrittämättömälle lukijajoukolle. Mutta mun blogia lukevat mun työkaverit. Ja joskus mun ÄITI! Ongelma tulisi siitä, että ihmiset, jotka mut tuntevat, lukisivat mun angstit. Tajuaakohan kukaan, mitä tarkoitan? Vähän sama, kun vaikka työympäristössä ei ole vaikeaa puhua vieraampien ihmisten edessä, mutta siskon häissä kun sanoin pari hassua sanaa, niin meinasin pyörtyä :D

Oon leikitellyt viime päivinä ajatuksella, että perustaisin anonyymin blogin, ja siellä saisi tuulettaa ajatuksiaan oikein urakalla. Olisi NIIN siistiä kirjoittaa asioista ilman, että tarvitsee miettiä, että kerronko liikaa tai loukkaantuuko joku. Mutta toisaalta, kiinnostaako ketään nykypäivänä lukea ihmisestä, joka jää niin etäiseksi, jos ei edes kasvojaan voi näyttää. Ja enhän mä voisi edes kertoa siitä blogista kenellekään :’D

Oon myös miettinyt sitä, että mitä mieltä te olette blogeista, joissa on random postauksia aiheesta x tai y, mutta aina kuvina selfieitä? Mä seuraan muutamaa tällaista blogia ja oon miettinyt, että ärsyttääkö porukkaa jos kirjoittaa yleisiä mietteitään ja sitten kuvituksena on selfie, jossa ei varsinaisesti ole mitään yhteyttä tekstiin. Musta se on vähän hassua, mutta toisaalta nämä lukemani blogit ovat tosi suosittuja. Mäpä kokeilen tähän, miltä se näyttää.

Tämmöistä ajatuksenvirtaa tällä kertaa :D

Avautumista · Lifestyle

Lähimmäisentuska

12/04/201712/04/2017 Salla12 kommenttia

Te tiedätte ehkä maailmantuskan: tuntuu, että mediasta näkee ja lukee uutisia pelkästään katastrofeista, pommituksista, terrorismista ja luonnon tuhoutumisesta eli kaikesta käsittämättömän kamalasta, ja tämä kaikki alkaa ahdistaa ihan suunnattoman paljon.

Mä olen ollut maailmantilasta ahdistuva jo pienestä lapsesta asti. Varhaisimpia muistojani tästä on, kun kuusivuotiaana menin komeroon itkemään tajuttuani, että äidin meille päivälliseksi ostama lohi oli ollut äiti ja sillä oli varmaan jäänyt orpoja lapsia meri täyteen. Annoin lohelle nimeksi Liisa ja itkin katkerasti Liisan ja sen läheisten kohtaloa. Nyt kun puhun asiasta, niin itkettää ja naurattaa samaan aikaan. En myöskään kyennyt koskaan katsomaan tehtaiden piippuja, jotka suolsivat saasteita ilmaan. Pelkäsin luonnon tuhoutumista. Ahdistuin Afrikan lapsista, jotka näkivät nälkää. Niin paljon kaikkea niin kamalan epäoikeudenmukaista.

Nyt jos koskaan on syytä ahdistua. Trumpin politiikka, ilmaiskut, haavoittuneet lapset ja ihmisten hätä vaan ovat jotain ihan hirveää. Mä olen kuitenkin vuosien varrella oppinut elämään itseni kanssa aikoina, jolloin en pysty katsomaan edes uutisia. Teen sen minkä pystyn taloudellisen tuen ja vapaaehtoistyön kautta ja yritän nukkua yöni hyvin.

En kuitenkaan ole vielä oppinut, miten selviäisi läheisen ihmisen huonon olon kanssa. Tietenkin autan, kuuntelen, kysyn kuulumisia, teen mitä osaan. Mutta entä sitten kun olet tehnyt kaiken, minkä voit. Et yksinkertaisesti pysty tekemään tilanteelle mitään, repeämään enempään tai takomaan enää yhtään päätä seinään. Mun pää ei lakkaa huolehtimasta, kokemasta pahaa mieltä toisen puolesta tai näkemästä painajaisia läheisen huonosta tilanteesta. Kun niin hirveän kovasti toivoo hyvää läheiselle, mutta on täysin kyvytön ja riittämätön sitä hänelle järjestämään. Tällaisessa tilanteessa kun osaisi sisäistää Nyt on näin -mantran.

Miten sen kanssa oppii olemaan, että kaikkea ei voi korjata, tehdä paremmaksi tai itse asiassa tehdä yhtään mitään muuta kuin kertoa, että hei, olet milloin vain tervetullut käymään ja mulle voi aina soittaa. Tiedän, että sen pitäisi riittää, mutta miten mä sanon mun päälle sen?

Miten se on kumminkin niin helkkarin vaikeaa?

Kuvituksena hyvää mieltä tuottavia juttuja.

Lifestyle

Part Time Unicorn

31/03/201730/03/2017 Salla8 kommenttia

Olin eilen töiden jälkeen pienessä raivotuskassa kaupoilla, kun mun piti löytää sukkahousut Rössön vauvan nimiäisiin. Mä siis inhoan ihonvärisiä sukkahousuja ja välttelen niiden pitämistä viimeiseen asti. Huhtikuun ensimmäisinä kylminä päivinä en mäkään kuitenkaan voi paljain säärin juhlia, joten pakkohan ne sukkikset oli mennä ostamaan. Nuoruuden kilpa-aerobic-harrastuksen överikiiltävistä ja tummista sukkahousuista aiheutuneesta traumastani voisin avautua pitkään ja hartaasti, mutta mennään nyt kuitenkin tähän yksisarvisasiaan! :D

Olin jo kiikuttamassa kovan onnen sukkahousujani H&M:n kassalle kun silmiini osui jotain pinkkiä, lilaa ja glitteriä. Yksisarvismeikkilaukku!! Läpinäkyvä! Ihana :D Meikkilaukkua tarvitsee aina, varsinkin kun tykkään matkoilla jakaa kosmetiikat kategorian mukaan eri pussukoihin ja näin helpottaa oikean tuotteen löytämistä hotelliolosuhteissa kun mikään ei ole oikealla paikallaan. Ostos perusteltu, hyvä.

Tässä vaiheessa olin jo Ääää ihana! -huudahduksellani saanut lähellä olleen myyjän huomion ja hän ystävällisesti näytti, että mitenkäs sitten nämä kännykänkuoret? Taisin huutaa Eiiiii!, joka tietenkin tarkoitti kyllä.

Mä taidan olla aika kovakourainen puhelimen käsittelijä, nimittäin syksyllä ostamani kuoret ovat jo haljenneet monesta kohtaa. Järkisyistä siis tämäkin ostos :D

Ja näin ahdistunut sukkahousushoppailija poistui kaupoilta hymyssä suin ja sarvi otsassa ^_^ Nämä taisivat maksaa 6 € (kuoret) ja 8 € (meikkipussi).

Ps Vitsi, että nauratti jälkikäteen kun tajusin, miltä mä näytin nähdessäni näitä yksisarvisjuttuja kaupan hyllyllä. Tein jostain syystä molemmilla kerroilla toisella kädellä sellaisen huiskauksen kasvojeni edessä niin kuin joissain Jenkki-leffoissa tehdään samalla kun huudetaan korkealta Get out of here!! :’D

Koiraystäviä · Lifestyle

Mittatilausvaatteita koiralle

13/02/201713/02/2017 Salla10 kommenttia

Mä oon ollut aina se, joka on pyöritellyt silmiään pikkukoirien vaatteille. Ai että, puetaan Fifille balettimekko, söpöä sanoo ei kukaan ei koskaan! Kunnes sitten itse hankin PIENEN koiran. Mähän siis en ole myöskään koskaan tykännyt pienistä koirista! Iso sen olla pitää, eikä saa mennä pienestä nututtamisesta rikki. No, siinä mielessä Benkku oli loistava valinta, koska vaikka se on niin pieni, että mun on päivittäin todettava tämä ääneen, useaan kertaan, se on myös skrode ja sitä saa lullutella rauhassa.

No niin, eli mulla siis on nykyisin pieni koira. Ja sillä on vaatteita. Benkun ensimmäisenä talvena mulla oli kriteeri, että takki puetaan kun tarvis on, mutta vasta kun on kymmenen astetta pakkasta tai kylmempi. Siinä sain sitten myydä tämänkin periaatteeni kun huomasin, että Benkulla oikeasti oli kylmä jo nollakeleillä. Samoin sadetakin ostin, kun huomasin, että ei hitto, näin matalan koiran mahahan on ilman takkia aivan musta ravasta ja liasta, jos on vähänkään märkää. Puhumattakaan siitä, miten itkuinen Benkku oli, kun raahasin sen sateella ilman takkia ulos kastumaan. Yhden koirapuistokeikan ja anovan ilmeen jälkeen marssin kauppaan ostamaan keltaisen sille saderotsin.

Jotkut ovat ehkä nähneet mun Instasta, kun Benkku vetää David Hasselhoffina sadetakki ja villapaita rinnuksista auki. Benkku on lyhyt, mutta sillä on tosi leveät hartiat ja rintakehä, mikä ymmärrettävästi ihan huolella vaikeuttaa takkien ostamista. Puhumattakaan siitä, että koska sillä ei ole häntää, takin helma on tuhatjayksikertaa ollut p**kassa, vaikka sitä kuinka yrittää H-hetkellä kääriä.

Tänä talvena, kun Benkun vanhassa tikkitakissa alkoi olla jo kulutuksen takia reikiä, päätin, että nyt on se hetki, kun tilaan sille oikeasti ensimmäisen oikean kokoisen vaatteen! Ranskis”piireissä” suosittu kahden naisen firma, Facebookista löytyvä Ruttu Nuttu, ompelee ranskiksille ja pyydettäessä muillekin roduille takkeja, huppareita ja vaikka mitä. Olen aiemmin tilannut Ruttiksesta Benkulle viilennysliivin (vilahtaa tämän postauksen otsikkokuvassa) ja joulukauluksen, ja nyt päätin tilata herralle maastokuvioisen manttelin. Halusin siihen lämpimän teddyvuoren ja tietty heijastimen Batmanin muotoisena :D

Ruttiksella on olemassa standardi ”ranskiskoko”, mutta ainakin Benkku on siihenkin verrattuna liian harteikas :D Yhdeksän eri mittaa ja hämmentyneen bulldoggin se vaati, mutta sitten mulla oli kasassa tarvittavat mitat ja sain laitettua Ruttu Nutulle tilauksen. Vähän silti pelotti, että onkohan takki oikean kokoinen!

Mutta näin hyvin rotsi istuu <3 Ja pepun leikkaus on täydellinen, rotsi lämmittää kankkuja ja reisiä, mutta ei silti estä herraa toimittamasta asioitaan. Ja mamman ei tartte pyykätä rotsia joka jumalan päivä! Rotsissa on myös kivoja heijastinyksityiskohtia, niin näkyy bulldoggiherra pimeälläkin <3

75 € tämä mantteli maksoi postikuluineen ja aika lailla saman hinnan saa maksaa eläintarvikeliikkeessäkin valmiista takista! Olen siis supertyytyväinen tähän ostokseen ja jatkossa tilaan kyllä kaikki tarvittavat vaatteet Benkulle Ruttiksesta. Ihanaa myös tukea suomalaista käsityötä :)

En muuten tiedä, onko tämä takki niin söp…eikun cool ja tyylikäs muidenkin mielestä, mutta jostain syystä joka toinen vastaantulija katsoo Benkkua suu hymyssä, kun tämä askeltaa Batmanina tyyriinä eteenpäin :D