Reissut

Mitä pakata pitkälle lennolle – Sallan survival kit

Pakatessani Thaimaan lomaa varten ”ilahdutin” bloggaajakavereita mm. raportilla tuskaisesta bikinien etsimisestä (miten voi olla, että etsintään meni ainakin tunti, vaikka mulla on enää pari hassua laatikkoa purkamatta!) ja kulmien värjäämisestä. Lähtöpäivänä pidin neidit (tahtomattaan :D) ajan tasalla myös lentokone survival kitini pakkaamisesta, jolloin Elisa totesi, että hän lähtisi ainakin lennolle ihan sen kummempia varautumatta. Mä aloin miettiä, että niin muuten mäkin tein ensimmäisellä Thaimaan matkallani. Ja sen jälkeen olenkin aina käyttänyt ajatuksen jos toisenkin sen miettimiseen, mitä koneeseen kannattaa pakata. Ehkäpä lukijoiden joukossa on Elisan lisäksi muitakin, joille vinkit tulevat tarpeeseen, niin näitä ei tarvitse oppia kantapään kautta niin kuin minä tein! ;)

Ensimmäinen vanhoja kunnon Kanarian lentoja (6 h) pidempi lentomatkani oli Thaimaahan vuonna 2012. Tuolloin matka oli kolmen lennon mittainen ja kesti aivan he**etin kauan. Jotain 30 h siitä taisi yhteensä tulla. En ole varmaan koskaan sitä ennen tai sen jälkeenkään näyttänyt yhtä pahalta kuin perillä Koh Samuilla! Ihan säikähdin kun katsoin peiliin :D Takana oli kaksi lähes unetonta yötä, ja ihon järkyttävä kuivuminen ja kalpeus sai mut näyttämään siltä, että loman tarpeessa todella oltiin! Tästä viisastuneena pakkaan nykyisin aina muutaman jutun pitkille lennoille, varsinkin, jos se/ne ajoittuvat yöaikaan, eli pitäisi (muka) nukkua.



1) Ihon kosteutus

Lentokoneen ilma on ihan saakelin kuivaa, joten ihan lyhyilläkin lennoilla voi huomata esim. käsien kuivumisen. Mukaan on ihan must pakata kosteuttava huulirasva, tuju käsivoide ja kosteussuihke kasvoille. Myös silmätippoja on hyvä olla, jos silmäsi kuivuvat herkästi. Itse suihkin kosteussuihketta aina kun vieruskaveri nousee paikaltaan, ellei hän ole tuttu, joka sietää suihkuttelut. Mitään kovin vahvasti tuoksuvaa suihketta en suosittele. Tämä Elisabeth Ardenin Eight Hour Miracle Hydrating Mist on ihana, ja tosi miedon tuoksuinen! Madaran Hemp Hemp ja L’ Occitanen sheakäsivoide ovat luottokamojani.

2) Hygienia

Tiedätte lentokoneen vessat. Vettä tulee hanasta kolme tippaa minuutissa ja saippua saattaa olla loppu. Käsidesi on ihan ehdoton jokaisen vessareissun jälkeen ja ennen syömistä. Lisäksi vartalon peseytymismahdollisuudet ovat minimaaliset, joten jos vain saat käsiisi, niin esim. nämä Sephoran deodoranttipyyhkeet ovat ihan mahtavia! 

Mua myöskin vähän äklöttää ajatus hampaiden pesemisestä lentokoneen vessassa. Lushilla on onneksi aivan sikakäteviä ja hyviä suuvesitabletteja! Nappaat vain sellaisen suuhusi, annat liueta ja menet vesipullon kanssa vessaan purskuttelemaan pois. Nämä Creme de Menthe Mouthwash Tabs -tabletit jättävät suun lähes yhtä raikkaaksi kuin olisit pessyt hampaat. Ihan löytö!

3) Mukavuus

Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että monen tunnin kökkiminen lentokoneessa ei vaan ole mukavaa. Ilmanpaineenvaihtelut saattavat särkeä jalkoja, jalkatilaa ei ole eikä tilaa oikeastaan muutenkaan. Olo kannattaa tehdä muutamalla pienellä jutulla niin mukavaksi, kuin se nyt vaan on mahdollista. 

Olin pukenut tälle ensimmäiselle pitkälle lentomatkalleni stretchfarkut. Voin kertoa, että oli muuten eka ja vika kerta! Mulla turpoaa pohkeet aina lennolla ja niitä alkaa kivistää. Voi luoja miten epämukavaa oli hengata 30 h housuissa, jotka kiristivät!! Tästä lähtien mulla onkin päällä aina ”lentohousut” eli mitkä tahansa rennot ja löysät, useimmiten ikivanhat mustat pappahousut. Iso ero viihtyvyydessä, pienehkö menetys esteettisyydessä :)

Suosittelen lämpimästi tällaista niskaa tukevaa tyynyä, kuvassa näkyvä on mun ikivanha puhallettava versio. Tällaisen kanssa niska ei retkahtele minne sattuu, etkä löydä itseäsi nojaamasta vieruskaverin olkaa vasten. Ellet sitten itse halua :)

Koneessa saattaa vetää joko lattialla ja/tai ikkunasta. Lentoyhtiön tarjoama viltti ei millään riitä sekä jaloille että yläkropalle (tätä yritin epätoivoisesti tällä surullisella ensimmäisellä pitkällä lentomatkallani), joten villasukat mukaan ja lämmin huivi. Huivin saa kaulaan, silmien tai korvien peitteeksi tai lisätyynyksi. Valoblokki on hyvä jos sellaista osaa käyttää, itse mieluummin vedän huivin tai viltin silmien peitteeksi :)

Pitkillä lennoilla voi viihdyttää itseään katsomalla leffoja tai sarjoja. Kyllä, tällä samaisella kovan onnen lentomatkalla jätin omat kuulokkeet kotiin ja katselin tuntitolkulla leffoja lentoyhtiön halvoilla korvan sisään työnnettävillä napeilla. Mulle tulee aika helposti korvat kipeiksi nappikuulokkeista (ja korvatulpista), ja kelle vaan varmaan, jos niitä pitää 11 tuntia! Tästäkin viisastuneena otan aina nykyisin mukaan omat korvan päälle tulevat kuulokkeet. Pidän niitä välillä myös melusuojana, vaikken katsoisi tai kuuntelisi mitään. Törkeän näköistä mutta mukavaa :D

Oma kokemukseni on, että pitkä lento ei ole (ainakaan economy-luokassa, busineksesta en tiedä ;) nautintoa, mutta näillä vinkeillä siitä voi tehdä siedettävää! Saitteko uusia vinkkejä? :)

Ps Terkkuja Krabilta ^_^ Istun juuri kahvilassa siemailemassa jääkahvia ja bloggaan paikan wifillä :)

9 vastausta artikkeliin “Mitä pakata pitkälle lennolle – Sallan survival kit

  1. Kiitos vinkeistä! Tommosta oikeasti pitkää lentoa ei oo näköpiirissä, mutta kuivaihoiselle ja -silmäiselle ne lyhyemmätkin lennot on ihan kamalia. Sitä lentokoneilman kuivuutta ei pysty sanoin kuvailemaan! Tarvin huuli- ja käsirasvaa roimasti jo Oulu-Hki -välillä :D pari 4-5h lentoa oon kärvistellyt ilman rasvoja ja se oli ihan kauheeta. Ei voinu aatella mitään muuta kuin sitä huulten, suun, silmien ja ihon kuivumista…yyh. Hitto mä oisin raskasta matkaseuraa jollai 30 tunnin lennolla :D

    Tykkää

    1. Suosittelen lämpimästi! Olen käyttänyt niitä myös täällä perillä jos on paha maku suussa tai suu tuntuu kuivalta, tykkään kovasti :) Ja tosi kiva kuulla, että sait postauksesta jotain <3

      Tykkää

  2. Hei sä tän perusteella tarviit ehdottomasti lentosukat! Ne on siis sellaiset painesukat, jotka estää jalkoja turpoamasta lennolla ja parantaa verenkiertoa. Olivat todella jees myös USA:an lentäessä, vaikka ensin niitä epäilinkin. Sit lisäisin listaan tarpeeksi kaikkea naposteltavaa, koska lennot on tylsiä ja mulle must on pitkillä lennoilla myös lentokorvatulpat, jotka helpottaa korviin syntyviä paine-eroja. Muuten kyllä hyviä vinkkejä! :)

    Tykkää

    1. Olisin voinut paremmin avata tätä pohjeasiaa, nimittäin tuolla ekalla kamalalla lennolla mulla oli lentosukat niiden farkkujen alla! Olin ihan apteekista ostanut ja ajattelin, että nää on hyvät, niin voi luoja sitä kipua kun pohkeet yrittivät turvota, mutta sukat painoivat vastaan :o Revin ne vähän ajan päästä pois ja muistan, miten helpotti… en tiedä, miten ne ei mulla toimineet, mutta toiste en ole enää kokeillut.

      Ai tuommoisiakin korvatulppia on! Hyvä tietää :)

      Tykkää

      1. Toi tulppavinkki tulee mulle tarpeeseen, pitääpä tutkia mistä noita saa. Mulla aina menolennolla laskeutuessa poksuu toinen korva niin kipeesti että menee se eka päivä kohteessa vähän kipuillessa, aina kun kääntää päätä niin korva kertoo että hei taas vaihtui paine! En tiedä auttasko, mutta vois olla testaamisen arvoinen. Sit paluulennolla pelkään sitä kipua mutta ei se sitten enää mitään tee, kun on yksi päivä jo posahdeltu taas seuraavien kuukausien tarpeeseen.

        Tykkää

  3. Noi korvatulpat (joita myydään ainakin apteekeissa), on ihan ehdottomat lennoilla! Ja ne toimii, ilman ei pysty matkustamaan. Suuvesitabletit on loistava vinkki, kiitos! :)

    Tykkää

  4. Ois toi Elisabeth Ardenin kosteussuihke pitää kyllä käydä katsastamassa, koska just nyt ois tarvetta kunnon kosteussuihkeelle. Hirvittävän usein vaan niissäkin on niitä akrylaatteja, niin hieman on vaikeuksia löytää sopivaa. :)
    Ja ihanaa loppureissua sinne! NAUTI! <3

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s