Koiraystäviä · Lifestyle

Mittatilausvaatteita koiralle

thumb_p1312220_1024

Mä oon ollut aina se, joka on pyöritellyt silmiään pikkukoirien vaatteille. Ai että, puetaan Fifille balettimekko, söpöä sanoo ei kukaan ei koskaan! Kunnes sitten itse hankin PIENEN koiran. Mähän siis en ole myöskään koskaan tykännyt pienistä koirista! Iso sen olla pitää, eikä saa mennä pienestä nututtamisesta rikki. No,  siinä mielessä Benkku oli loistava valinta, koska vaikka se on niin pieni, että mun on päivittäin todettava tämä ääneen, useaan kertaan, se on myös skrode ja sitä saa lullutella rauhassa.

No niin, eli mulla siis on nykyisin pieni koira. Ja sillä on vaatteita. Benkun ensimmäisenä talvena mulla oli kriteeri, että takki puetaan kun tarvis on, mutta vasta kun on kymmenen astetta pakkasta tai kylmempi. Siinä sain sitten myydä tämänkin periaatteeni kun huomasin, että Benkulla oikeasti oli kylmä jo nollakeleillä. Samoin sadetakin ostin, kun huomasin, että ei hitto, näin matalan koiran mahahan on ilman takkia aivan musta ravasta ja liasta, jos on vähänkään märkää. Puhumattakaan siitä, miten itkuinen Benkku oli, kun raahasin sen sateella ilman takkia ulos kastumaan. Yhden koirapuistokeikan ja anovan ilmeen jälkeen marssin kauppaan ostamaan keltaisen sille saderotsin.

thumb_p1312224_1024

Jotkut ovat ehkä nähneet mun Instasta, kun Benkku vetää David Hasselhoffina sadetakki ja villapaita rinnuksista auki. Benkku on lyhyt, mutta sillä on tosi leveät hartiat ja rintakehä, mikä ymmärrettävästi ihan huolella vaikeuttaa takkien ostamista. Puhumattakaan siitä, että koska sillä ei ole häntää, takin helma on tuhatjayksikertaa ollut p**kassa, vaikka sitä kuinka yrittää H-hetkellä kääriä.

Tänä talvena, kun Benkun vanhassa tikkitakissa alkoi olla jo kulutuksen takia reikiä, päätin, että nyt on se hetki, kun tilaan sille oikeasti ensimmäisen oikean kokoisen vaatteen! Ranskis”piireissä” suosittu kahden naisen firma, Facebookista löytyvä Ruttu Nuttu, ompelee ranskiksille ja pyydettäessä muillekin roduille takkeja, huppareita ja vaikka mitä. Olen aiemmin tilannut Ruttiksesta Benkulle viilennysliivin (vilahtaa tämän postauksen otsikkokuvassa) ja joulukauluksen, ja nyt päätin tilata herralle maastokuvioisen manttelin. Halusin siihen lämpimän teddyvuoren ja tietty heijastimen Batmanin muotoisena :D

thumb_p1312231_1024

Ruttiksella on olemassa standardi ”ranskiskoko”, mutta ainakin Benkku on siihenkin verrattuna liian harteikas :D Yhdeksän eri mittaa ja hämmentyneen bulldoggin se vaati, mutta sitten mulla oli kasassa tarvittavat mitat ja sain laitettua Ruttu Nutulle tilauksen. Vähän silti pelotti, että onkohan takki oikean kokoinen!

thumb_p1312233_1024

Mutta näin hyvin rotsi istuu <3 Ja pepun leikkaus on täydellinen, rotsi lämmittää kankkuja ja reisiä, mutta ei silti estä herraa toimittamasta asioitaan. Ja mamman ei tartte pyykätä rotsia joka jumalan päivä! Rotsissa on myös kivoja heijastinyksityiskohtia, niin näkyy bulldoggiherra pimeälläkin <3

thumb_p1312257_1024

75 € tämä mantteli maksoi postikuluineen ja aika lailla saman hinnan saa maksaa eläintarvikeliikkeessäkin valmiista takista! Olen siis supertyytyväinen tähän ostokseen ja jatkossa tilaan kyllä kaikki tarvittavat vaatteet Benkulle Ruttiksesta. Ihanaa myös tukea suomalaista käsityötä :)

En muuten tiedä, onko tämä takki niin söp…eikun cool ja tyylikäs muidenkin mielestä, mutta jostain syystä joka toinen vastaantulija katsoo Benkkua suu hymyssä, kun tämä askeltaa Batmanina tyyriinä eteenpäin :D

10 thoughts on “Mittatilausvaatteita koiralle

  1. No EN KESTÄ. Mulla on kokemusta matalajalkakoirista, joiden mahanalus on jalkojen lisäksi täynnä kuraa AINA, mutta myös ovat olleet äärimmäisen nolostuneita aina kuravaatteissa ulos joutuessaan, joten mamma pyykkää sitten mahanalusta. Kyllä sitä miettii aina kun lähtee jonkun mäyräkoiran tai bassetin kanssa ulos että eikö niille tule laitteisiin kylmä kun tappi viistää maata! (Ei siis sillä että sitä voisi peittääkään, mutta tulipa vaan mieleen, taas.) Näille pitkäselkäisille on kanssa vaikea löytää oikeanmittaista vaatetta (jos ne nyt suostuisi mitään pitämään päällään), kun kroppa on isomman koiran kuin säärenmitta… Laitan korvan taakse tämän vinkin mahdollista tulevaa tarvetta varten.

    Tykkää

    1. Tappi, AWWWWWWWWW!!! :´D

      Benkku ei ole ollut ikinä moksiskaan vaatteista, onneksi, koska jonkin verran niitä olisi pakko joka tapauksessa pitää. Päinvastoin se alkaa hyppiä ja riehua kun otan rotsin eteisestä, koska tietää pääsevänsä ulos aina kun sen laittaa päälle :)

      Voin kuvitella, että pitkäselkäisten koirien kanssa on kanssa ongelma löytää sopivaa vaatetta!

      Tykkää

  2. Hyvältä näyttää :)
    Mä tilasin just toiselle kissalleni mittatilausvaljaat. Poika on bengali ja todella todella mato, eli kiemurtelee helposti irti valmisvaljaista. No, mittatilausvaljaat kotimaista käsityötä poronnahasta maksoi 19e. Siihen hintaan saa ehkä kaupasta jotkut naruvaljaat! Niin ja samalla saatoin tilata itselleni parit korvikset. Jos Vänttisen valjaat / Arja’s art ei ole tuttu, niin älä mee kattomaan. Silkkaa rahanmenoa. Mutta kun ne korvikset sopii täydellisesti mun uusien kenkien kaveriksi :D ostin motivaatiokengiksi Minna Parikan alesta kultaiset glitter-pupu loaferit. Kyllä kelpaa odotella jalan paranemista :)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s