Ei enää ulos ilman meikkiä
Lauantaina tapahtui jotain kamalaa, omalla mittapuullani. Vietin rentoa kotipäivää niin kuin aina eli ilman meikkiä ja verkkareissa. Kavereiden kanssa Facebookissa käydyn farkkukeskustelun päätteeksi päätin ihan ex tempore lähteä siltä istumalta kaupoille hakemaan niitä uusia the täydellisiä mustia farkkujani. Eikun läppäri kiinni, verkkarit äkkiä farkkuihin ja untsikka päälle ja menoksi. Keräilin myyjän kanssa itselleni sopivia farkkuja liikkeen valikoimasta ja menin sovituskoppiin. Ensimmäiset vaihtoehdot jalassa tulin kopperostani sovitustilan isomman peilin eteen ja katsoin itseäni peilistä. Punaisen kirjava, valju naamani loisti armottomien spottien alla, enkä voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin häpeämään omaa naamaani silmät päästäni.
Olen aiemmin avautunut aknehistoriastani täällä ja myöskin luullut löytäneeni itselleni sopivia ihonhoitotuotteita ihoni kunnon ylläpitämiseksi. Viime viikkoina on kuitenkin käynyt niin, että kierron tiettynä aikana kasvoille tulleet pari tuttua finniä ovat jääneet ja kutsuneet näemmä kaikki kadoksissa olleet kaverinsakin mukaan. Ihoni on huonommassa kunnossa kuin vuosiin. Viimeksi muistan vastaavan tyyppisen räjähdyksen tapahtuneen keväällä 2013 kun Ranskan matkallani ihoni sai kohtauksen, koska en käyttänyt reiluun viikkoon öljyjä, naamiota, kuorintaa tai muuten hoitanut kasvojeni erityisen huolella. Varmaankin raskaalla aurinkosuojavoiteellakin oli osansa sopassa. Sen jälkeen ihoni on ollut pieniä vaihteluita lukuun ottamatta ok-kunnossa. Joitain näppyjä tulee ja menee, mutta sen olen oppinut hyväksymään. EN ole oppinut hyväksymään tätä nykytilannetta, jossa kasvoni ovat yhtä iso näppyä.
Vaateliikkeessä oli niin nöyrää ja epämukavaa olla, että mieleeni tuli ajatus, että tämä sai nyt olla viimeinen kerta, kun lähden kotoa ulos ilman meikkiä. Te saatatte ehkä ajatella, että no mitäs sitten. Mulle se on iso asia. Ulkoilen koirien kanssa niin paljon, että vapaapäivinä tuntuu, että olen ihan yhtä paljon ulkona kuin sisällä :) Aamun ensimmäiselle lenkille lähden melkein suoraan sängystä, eikä mulle tule mieleenkään alkaa meikata, edes sitä pohjaa, ennen lenkkiä. Viikonloppuisin jos mulla ei ole tiedossa mitään ohjelmaa, en tosiaankaan meikkaa, enkä meikkaa edes, jos meille tulee vieraita, ellei kyseessä ole jotain harvemmin näkemiäni ihmisiä tai juhlat.
Tiedostan, että vaateliikkeen valaistus oli armoton ja olemukseni alennustila korostui myyjän viimeisen päälle puunattuja kasvoja katsellessani. En kuitenkaan voi välttyä tiedostamasta sitä tosiasiaa, että ihoni on todella, todella huonossa kunnossa. Olen yrittänyt sen kanssa kaikkea, mitä osaan ja tiedän, mutta näppylöitä vaan tulee lisää juuri kun kun luulen saavani entiset hoidettua pois. Käytän peittävintä omistamaani meikkipohjaa, ja silti näppyjen peittämiseen peitevoiteella menee ylimääräiset viisi minuuttia joka aamu. Peiliin ei ole kiva katsoa. Ensimmäistä kertaa ikinä mua ällötti nähdä oma kuvani täällä blogissa ja mun piti oikeasti taistella, että pystyin painamaan julkaise-nappia tämän postauksen osalta. Olen ollut viime viikkoina erilaisissa lääkärin selvittelyissä vatsaoireista johtuen, ja alan pian ajatella, että ihoni kunnolla on selkeä tekeminen somaattisen terveyteni kanssa. Ei sen asian miettiminen ainakaan paranna fiilistä.
Mä en tarvitse mitään sellaista, että mulle kerrotaan, että no eivät ne finnit nyt niin paljon näy, tai ei niitä kukaan huomaa. Tällä hetkellä ihoni kunto on sellainen, että se ei enää ole sitä tasoa, että huomaan näpyt ainoastaan itse, koska kyllä niitä nyt ei vaan voi olla huomaamatta :(. Enkä oikeastaan edes välttämättä tarvitse vinkkejä ihoni hoitoon, vaikka toki en niistä kieltäydy tai pahastu. Mulla on vaan jotenkin niin kamalan paha mieli tästä asiasta, että halusin purkaa oloani jonnekin. Onneksi on tämä blogi <3
Miss Piggy`s Pearls 