Seerumit · V 10 Plus

Kriittiset kolme tippaa

Juhuu, I`m back! :) Ihan tässä naurattaa, millaiset vieroitusoireet voi olla bloggaamisesta! Tai reissussa meni sen suhteen ok, mutta siitä hetkestä asti, kun jalkani kodin lattialle iskin, olen tuntenut pakottavaa tarvetta päästä bloggaamaan. Laukut ovat edelleen purkamatta, ja vievät suurimman osan lattian pinta-alasta tällä hetkellä. Pyykkiäkään en ole päässyt pesemään, koska ystävällismielisesti luovutin ekan vuoron poikakaverille.

Kuvatkin ovat edelleen kamerassa (ei hitto! Muistin juuri, että näin viime yönä unta, että mun kamera varastettiin, ja jahtasin varasta ympäri Helsinkiä), joten Taikku-postausta saatte odotella vielä vähän aikaa. Kirjoitan nyt sen sijaan yhdestä tuotteesta, josta mun piti kirjoittaa jo ennen reissua, mutta aikataulu tuli tielle.

Kirjoittelin aiemmin V 10 Plusihmekuorinnasta, jonka ostin I love me -messuilta. Olin kuullut merkin seerumeista jo aiemmin, ja oikeastaan menimme ständille katsomaan niitä. Jätin kuitenkin seerumin tuolloin akuutin reissukassan kartuttamisprojektin takia ostamatta, vaikka se olikin vaikea päätös ;) Kyselin sitten kuorinnasta lisätietoa maahatuojalta, ja sieltä tarjottiin ystävällisesti minulle seerumia testiin. Kyllä oli päivä pelastettu :)

Iholleni olisi sopinut hyvin niin kosteuttava Hyaluronihappo-, epäpuhtauksia poistava C-vitamiini- kuin Aminohapposeerumikin. Valitsin lopulta Aminohappo-seerumin, jonka luvataan heleyttävän ja kosteuttavan ihoa sekä suojaavan sitä ulkoisilta ärsykkeiltä.

V 10 Plus -seerumeita käytetään kolme tippaa aamuin illoin kosteusvoiteen alle. Ihaninta niissä on mielestäni se, että eri seerumeita voi sekoittaa keskenään, ja laittaa jopa kolmea eri seerumia tarpeen mukaan tipan kutakin. Oma ihoni reagoi niin vahvasti ilman lämpötilan vaihteluihin, että tällainen muunneltavuus on iso plussa. Isoa seerumipulloa kun ei välttämättä ehti käyttää kokonaan tiettynä vuodenaikana, jolloin sitä ei tarvitsekaan jättää kaappiin odottamaan, vaan muuttaa vain tippojen suhdetta hiukan toiseksi.

Aminohapposeerumi on läpinäkyvää ja melko ohutta, ja se imeytyy ihoon todella nopeasti. Iholle jää lähes mattainen pinta, mutta se tuntuu silti hyvin kosteutetulta. Joissakin V 10 Plus -seerumeissa tuloksia on nähtävissä jopa kolmen päivän käytön jälkeen, mutta kyseisessä seerumissa kannattaa odottaa rauhassa kymmenisen päivää. Itse ehdin käyttää sitä reilut kymmenen päivää ennen lomaani. En uskaltanut ottaa hentoa lasipulloa mukaan, en halunnut ottaa riskiä, että menetän suurimman osan pullon sisällöstä :) Ehdin kuitenkin huomata, että iho oli toden totta mielettömän heleä! Otsan röhelönäppyihin sillä ei ollut vaikutusta, mikä ei ole ihme, koska Aminohapposeerumia ei ole kohdennettu epäpuhtauksia vastaan. Poskien ja leuan iho sen sijaan oli käytön jälkeen sileä ja kimmoisa.

Palasin reissusta eilen illalla ja taputtelin lähes samantien seerumia nassuun :) Sain kosmetologilta ennen lähtöä neuvon, että ihoa pitää Suomeen tulon jälkeen kosteuttaa todella nopeasti, ettei se ehdi reagoida vahvasti lämpötilaeroon. Niinpä iskin kasvoille kosteuttavan naamion, jonka jälkeen seerumin ja tuhdin voiteen. Toivotaan, ettei ihoni keksi nyt saada mitään kohtausta. Mä NIIN en jaksaisi ;)

Käytättekö te seerumia talvella tai ympäri vuoden? Onko jollain kokemusta V 10 Plus C-vitamiiniseerumista, auttoiko epäpuhtauksiin?

Tuote saatu blogin kautta. Itsestään selvää toivottavasti on, että mielipiteet ovat omiani.

Joik · Reissut

Perheaikaa Tallinnassa

Terkkuja Tallinnasta :) Isäni laittoi muutama viikko sitten tekstarin, että haluanko lähteä viikonlopuksi Tallinnaan. Eipä tarvinnut kovin kauaa miettiä ;) Meitä lähti reissuun tehokolmikko eli isä, pikkusisko ja minä.

Isä hoiti kaikki järjestelyt, mikä oli niin luksusta, kun itse olen yleensä ”matkanjärjestäjä” kun lähden reissuun. Hotellimme oli Hotel Telegraaf, joka oli aivan super hieno huh!

Elemiksen tuotteet saattoivat lähteä tämän bloggaajan mukaan ;)

Huom. sydämen muotoiset mansikat <3

Rakastan hotelliaamupaloja, ja täällä valinnanvaraa todella riitti. Tukka pystyssä ja ilman meikkiä, mutta ah niin onnellinen ilme nassulla :)

Hotel Telegraaf sijaitsee Vene-kadulla, joka on täynnä ihania ravintoloita ja kahviloita. Veneltä löytyy muun muassa Tallinnan lemppariravintolani Ribe ja ihana suklaakahvila Pierre.

Yritin karsia shoppilun minimiin, mutta ihana pipo ja karvahuppari olivat ihan must have. Molemmat löytyivät Pull&Bearista.

Bermudan kolmion (Pull&Bear, Stradivarius ja Bershka) lisäksi kävin vain Kaubamajan kosmetiikkapuolella, ja sielläkin suunnistin suoraan virolaisen luonnonkosmetiikkamerkki Joikin osastolle. Olen jo pitkään halunnut kokeilla merkin tuotteita, ja Virosta niitä sai huomattavasti halvemmalla kuin Stockmannilta. Mukaan lähti meikinpoistoöljy, kynsiöljy ja mansikka-raparperilta tuoksuva kynttilä. Meikinpoistoöljyn mukana oli kasvosienikin.

Olin varmistanut etukäteen, että hotellihuoneessa on varmasti kylpyamme. Otin mukaan Lushin Mmmelting Marshmallow -kylpypommin (tuoksuu Snow Fairylle!) ja saimme siskon kanssa molemmat tuoksuvat vaaleanpunaiset kylvyt. Ihanaa! :) Vaahto tosi hälveni makuuni turhan nopeasti, mutta toisaalta olin heittänytkin kylpyveteen vain puolikkaan pommin.

Viikonloppu oli ihana ja meni nopeasti. Ja nyt olenkin jo lähdössä seuraavaan reissuun, nimittäin Thaimaahan! Huomenna! Pakkaamista en ole vielä edes aloittanut, joten se voisi olla seuraava juttu ;) Näyttää uhkaavasti siltä, etten hyvästä pyrkimyksestäni huolimatta ehdi ajastaa teille postauksia lomani ajaksi, joten sanon varmuuden vuoksi jo, että palataan kahden viikon päästä! :)

Luonnonkosmetiikka · Meikkipohjat · Päivän meikki · Zuii

Zuii Flora Foundation

Huutelin tuossa aiemmin, että luonnonkosmetiikkamerkki Zuiin meikkivoidetta kokeiltuani haluaisin testata myös Flora Foundationia* eli meikkipuuteria. Mirazilla rekisteröitiin toiveeni valppaasti, ja pian postiluukusta kolahti tämä ihana kaveri :)

Sävy Ivory on käsittääkseni toiseksi vaalein, ja aavistuksen vaalea iholleni tällä hetkellä. Puuterisiveltimellä levittäessä se ei haittaa, koska puuteri levittyy niin kevyesti. Huomasin, että Kicksin BB-voidesiveltimellä levittäessä saa olla tarkkana, ettei puuteria levitä liikaa. Tarkoitus on sanoa, että Flora Foundation on tosi kätevä siitä, että sillä saa levitysvälinettä vaihtamalla joko kauniin luonnollisen tai peittävän lopputuloksen. Itse tykkään ehkä eniten puuterisiveltimen kevyen luonnollisesta lopputuloksesta, joka kaiken lisäksi syntyy käden käänteessä. Toinen superhyvä yhdistelmä on Lumenen CC-voide ja Zuiin meikkipuuteri!

Kuvissa meikkipuuteri levitettynä käden oikealle puoliskolle ja kasvoille BB-voidesiveltimellä. Kuten näkyy, tällä saa aikaan tosi hyvän peittävyyden jos sellaista haluaa. Puuteri ei pidä kasvojeni t-aluetta kiillottomana paria tuntia pidempään, mutta sitäpä ei kovin moni muukaan meikkipohja valitettavasti tee. Toisaalta ihoni kuivat kohdat eivät korostuneet meikkipuuterin kanssa, mikä on joskus haasteena puuterimaisten pohjien kanssa. Uskoisin siis, että Flora Foundation sopii hyvin myös kuivaihoisille.

Meikkipuuteri saa nyt jäädä Thaimaan lomani lähestyessä odottamaan ihon vaaleampia aikoja. Eiköhän sellainen vielä koita lopputalvesta ;) Käytättekö te meikkipuutereita? Zuiin vai jonkin muun merkin?

* Tuote saatu blogin kautta ilmaiseksi.