Kosmetiikkahaaveita · Luonnonkosmetiikka · Meikkijuttuja · MUFE · PATYKA · Reissut · Toivepostaus

Toivepostaus: Kosmetiikkaostoslistani Pariisiin

Olen maininnut jo muutaman kerran, että lähden kahden viikon päästä Ranskaan. Matkan pääasiallinen kohde on Etelä-Ranskassa sijaitseva vanha kotikaupunkini Montpellier, jonka lisäksi vietämme Pariisissa pari päivää. Osaa alla olevista merkeistä myydään myös Montpellierissa, joten Pariisiin ei tarvitse jättää näitä kaikkia ;)

Aloitamme ihon hoidosta:

PATYKA

Normaalin ja sekaihon puhdistusvaahto

Huile Absolue

Radiant exfoliating mask

Ei varmaan ollut vaikea arvata, että Huile Absolue -öljyyn näin paljon tykästyttyäni en malta odottaa, että saan pullon itselleni. Saamani näytteet loppuivat viime viikolla, ja olo on jotenkin ihan ankea ilman tätä ihanuutta ;) Mintuntuoksuinen kasvojen puhdistusaine houkuttaa ihanalla tuoksullaan (mulla on saman tuoksuinen suihkugeeli), ja olisi myös mukava testata Patykan kasvojen puhdistusainetta. Kuorivan naamion luvataan siloittavan ja pienentävän ihohuokosia. Tämä olisi todellista luksusta <3

DIPTYQUE

Satin Oil For Body and Hair

Solid Parfum
Shower Gel

Diptyquen voidemaiset parfyymit ovat vieneet sydämeni totaalisesti! Suunnittelen ostavani seuraavaksi Philosykos-tuoksun, joka tuoksuu viikunalle ja kookokselle. Suihkussa puolestaan olisi ilo peseytyä L`Ombre dans l`eau -suihkugeelillä (tämän voidemaisen parfyymin ostin Tukholmasta kuun alussa, ja on ollut siitä asti käytössä joka päivä). Diptyquen tuoksut ovat niin uskomattoman ihania, että hius- ja vartaloöljy saattaa lähteä mukaani, mikäli tuoksu on mieleinen. Hiusöljy mulla jo on Moroccanoililta ja kasvoille omat tuotteensa, mutta vartaloöljylle on ihan selvä tilaus ;)

…ja jatkamme värikosmetiikalla:

MUFE 

HD Foundation

Lip Line Perfector

Smoky Lash

HD-meikkivoiteen ohutta, mutta peittävää koostumusta on kehuttu niin paljon, että mikäli hinta on kohdillaan (mielestäni MUFEn tuotteet ovat Suomessa melkoisen kalliita!), niin ostan varmaankin tämän. Lip Line Perfectorista odotan haastajaa suosikkihuultenpohjustajalleni, MACin Prep + Primelle. Smoky Lash -ripsiväriä olen kuullut kehuttavan niin paljon, että katselen hintalappuja silmä tarkkana ja kotiutan, mikäli hintaero on tarpeeksi iso. Suomessa tästä ripsarista saa pulittaa yli 30 euroa! Jos joku ostos on varma, niin Aqua Shadow -luomivärikynän/kyniä ostan varmasti! Tuotteesta löytyy postaus täältä.

NARS

Blush Orgasm

Soft Touch Shadow Pencil

Orgasm-poskipuna nauttii jo sellaista kulttimainetta, että tätä on melkein pakko päästä kokeilemaan! Narsilla on myös oma versionsa luomivärikynästä, joka on ilmeisesti edullisempi kuin MUFElla (MUFEn tuote Suomessa 30 €, Narsin tuote oman merkin verkkokaupassa n. 20 €). Tosin tämäkin hintaero riippuu MUFEn hinnoista Ranskassa… Mutta varmasti pätevä haastaja joka tapauksessa!

Näiden lisäksi olen vieraillut mm. Benefitin sivuilla, mutta mitään varmaa en sieltä löytänyt. Tosin heidän ripsivärinsä tuntuu olevan niin isossa suosiossa, että voi olla, että ostan MUFEn ripsarin sijasta Benefitin They`re Real -ripsivärin :)

Unohdin varmaan jotain, ja toisaalta osa tuotteista tippui jo kirjoitusvaiheessa listasta mä en oikeasti tarvitse tätä… Mutta varmaankin tätä listaa seurailen aika pitkälle. Mitäs sanotte? Oletteko kokeillut jotain listassa olevia tuotteita? Ottaisin käyttökokemuksia vastaan enemmän kuin mielelläni!

Kiitos Jennille postaustoiveesta! :)

Kaikki kuvat ovat merkkien omilta sivuilta: narscosmetics.eu, laboutique.patyka.com, diptyqueparis.fr, makeupforever.com

Edit. Unohdin listasta pari tuotetta, tietenkin. Joten lisätään siihen:
– Dior Diorshow Maximizer Lash Plumping Serum (ripsivärin pohjustaja)
– MUFE Mist & Fix meikin kiinnityssuihke

Poistetaan samalla listasta Patykan tuotteet, koska huomasin eilen, että saan ne Suomesta kosmetologiltani samalla hinnalla. Todella kummallista, etteivät tuotteet ole kotimaassaan yhtään edullisempia..!

MAC · Meikkijuttuja · Meikkisiveltimet · Poskipunat

MAC Sheertone Blush Pink Swoon

Ooh, mä rupesin Jennin toiveesta tekemään virtuaalista kosmetiikkaostoslistaa reilun kahden viikon päästä koittavaa Ranskan matkaani varten. Toista tuntia koneella istuttuani kävi ilmi, että lista ei ole ihan lyhyt ;) Niin kuin myös tulevan kuittipinon paksuus hahaa. Tosin liikkeitä ei ole montaa, mulla vain on suhteellisen monta tuotetta ostoslistalla joka liikkeestä. Onneksi matkakaverina oleva sisko tykkä samoista merkeistä, niin ei tarvitse huolehtia, että kosmetiikan katselu ja ostelu olisi jotenkin epämieluisaa puuhaa. Ostoslistaa pukkaa varmaan huomenna, mutta tänään vielä sitä ennen vähän toisenlaista asiaa.

Heräsin nimittäin viime viikolla yhtenä aamuna kylmässä hiessa ajatukseen, että mä en omista yhtäkään pinkkiä poskipunaa! Ehkä kylmä hiki oli aavistuksen liioiteltua, mutta ihan oikeasti sain asiasta ihan yhtäkkiä ahaa-elämyksen :) Miten tällainen nolo puute sitten korjataan? No menemällä MACille.

Mielikuvaani vastaavaa sävyä ei ollut vaikea löytää, katse kiinnittyi heti Pink Swoon -punaan, joka on juuri sellainen pinkki, jota etsin. Ei hailakka vaaleanpunainen, vaan kunnon pinkki. Muttei kuitenkaan fuksia. Mua MACillä palvellut Jonssi totesi, että miten sä olet pärjännyt tähän asti ilman tätä?? Vastasin, että kuule hyvä kysymys :) Sheertone Blushin koostumus on niin IHANA, että melkein hihkuin onnesta, kun kokeilin punaa kämmenselkään kotona. Näin silkkistä ja pehmeää tuntua saa oikeasti hakea!

Pigmenttiäkin on tosi kivasti, mutta ei niin paljon, että häivyttäminen vaatisi sen kummempaa ponnistelua. Varsinkin, kun ostin samalla uuden poskipunasiveltimen vuosia palvelleen Duroy-eläkeläiseni tilalle.

Uuden MACin siveltimen nro 168 harjasosa on paljon kapeampi, kuin vanhassa Duroyssani. Viisto muoto on myös hieman vähemmän terävä. Pienemmän koon vuoksi MACillä saa paljon tarkempaa jälkeä aikaiseksi, mutta toisaalta pitää varoa alun opetteluvaihessa länttejä, koska väri tulee kasvoille paljon pienemmälle alueelle kuin ennen.

Kenellä muulla on Pink Swoon meikkipussissa? :)

Ps Tässä saattoi muuten käydä niin, että korjasin eilen erään toisenkin sävypuutteen poskipunavalikoimassani. Palaan asiaan :)

IsaDora · Markettikosmetiikka · My little pony · Päivän look · Päivän meikki · Toivepostaus

Toivepostaus: My Little Pony -meikki

Taas on toivepostauksen aika! Tällä kertaa aiheena on My Little Pony -inspiroitunut meikki.

Tässä on nyt oikeastaan sellainen versio, jolla kehtaa poistua kotoa ;). Mulla oli alunperin tarkoituksena tehdä vain pohja ennen sukulointiin lähtöä, ja tehdä MLP-meikki sitten illalla. En kuitenkaan kärsimättömänä ihmisenä malttanut millään odottaa, vaan aloin kuitenkin väsätä koko meikkiä, vaikka olisi pitänyt jo mennä. Poikaystävä huutaa, että mennään jo…oota, mä laitan vielä vähän hohdepuuteria ;) Alun perin mielessä oli enemmän oikea fantasiameikki, mutta katsotaan jos teen sen joskus toiste.

Tärkeintä meikissä oli hempeä pastellisuus, eli sama värimaailma kuin poneissakin on. Ostin tätä meikkiä varten Isadoran luomiväripaletin, mulla ei ollut pastellisia sävyjä tarpeeksi omasta takaa. Aika monilla poneilla on symbolissa myös glitteriä, jota lisäsin silmän ylärajaukseen. Harmi, ettei se jostain syystä näy kuvassa kunnolla. Myös huulet ovat vaalean hempeät.

Kuvassa näkyy taka-alalla muutama esikuva <3 Ihan hyvin kehtasin tällä meikillä lähteä ulos! Jopa huulet ovat oikeastaan aika kivat :)

Tässä meikissä käytetyt tuotteet. MACin pinkkiä poskipunaa käytin myös luomilla.

Tässä päivän lookki. Voidaanko jo oikeesti mennä? Eikun vielä pari valokuvaa… ;)

Pinkkejä poniunia kaikille ihanille lukijoilleni! :)

Ps Kurkatkaapa sivun yläreunassa olevaa MPP Vaihtokauppa -välilehteä; turha kosmetiikka kiertoon!

Meikkijuttuja · MUFE · Päivän meikki

Demohäämeikki MUFE Academyssa

Noniin. Sain MUFE Academyn vastava opettaja Julius Sepposelta hänen ottamansa kuvat minulle lauantaina tehdystä hää- ja juhlameikkikurssin demomeikistä. Meikki on myös Juliuksen käsialaa.

Ajattelin jakaa tässä ne niksit, jotka itse opin meikkimallina ollessani. Karkkipäivä-blogin Sanni, jonka kautta myös pääsin malliksi, on tehnyt varsin kattavan postauksen omassa blogissaan. Suosittelen vilkaisemaan. Siellä vilahdan minä myös ilman meikkiä. Ihan säikähdin kun näin Sannin postauksen ensi kertaa. Omaksi puolustuksekseni on pakko sanoa, että meikkituolin sivulla ja yläpuolella olevat valot olivat todella kovat, en omasta mielestäni näytä ihan noin pahalta oikeasti ;).

Hää- ja juhlameikkikurssin opit:
– Häämeikin pitää kestää, kestää ja kestää. Siksipä hyvällä pohjustuksella, primereiden käytöllä, on iso merkitys.
– Myös korviin pitää laittaa meikkivoidetta. Korvissa on paljon hiusverisuonia, ja ne voivat alkaa punottaa kasvojen pysyessä meikkipohjan ansiosta normaalin värisenä.
– Poskipunaa kannattaa käyttää varoen, morsiamet tuppaavat punastelemaan muutenkin, varsinkin muutaman viinilasin jälkeen ;).
– Ripsiin (ja mahdollisuuksien mukaan koko muuhunkin silmämeikkiin) vain vedenkestäviä tuotteita.
– Nenän pielet pitää pohjustaa ja meikata huolella. Näin muutama ilonkyynelten jälkeinen niistäminen ei vie kaikkea pohjaa nenän vieriltä pois.
– Jos haluaa tehdä sisärajauksen, mutta musta koko sisäluomella tuntuu raskaalta, voi silmän sisänurkan rajata valkoisella ja ulkonurkan mustalla (näin minunkin meikissäni tehtiin).

Minun mielestäni meikissä onnistui erittäin hyvin yläluomen meikkaus. Sävyt sopivat tosi nätisti toisiinsa ja häivytys tehtiin todella taidokkaasti. Myös pohja oli mielestäni hyvä, kiilto kuvissa johtuu mielestäni kuvauspaikan valoista.

Osat, joissa mielestäni meikki ei ole täydellisen onnistunut ovat kulmakarvat ja alaluomi. Luulen, että esimerkiksi sisäkajalit laitettaisiin normaalissa tilanteessa toiseen kertaan, ja kulmiakin oli käsittääkseni tarkoitus parannella vielä lopuksi. Kävi vain niin ikävästi, että aika loppui totaalisesti kesken, joten nämä lopun parantelut jäivät tekemättä. Kulmien sävy on mielestäni liian punertava, ja kulmat koko matkalta omaan makuuni liian ohuet. En henkilökohtaisesti pidä siitä, että noin pitkä matka kulmaa on pelkkää viivaa.

Mielestäni näissä kuvissa olisi myös ylipäätään toivomisen varaa. Tässä vaiheessa kuitenkin olimme ylittäneet kurssin keston jo yli puolella tunnilla, joten aikaa hifistelylle ei ollut. Yksi kurssilainen lupasi antaa ottamansa kuvat käyttööni, mutta en ole ainakaan vielä saanut niitä. Olisin itse halunnut hymyillä (se tuli ihan luonnostaan ja harvoin kukaan morsian on näin vakava haha), mutta mut ”käskettiin” olemaan naama peruslukemilla. Ehkäpä meikistä saa silloin parhaan käsityksen. Täältä voi katsoa aiemmin julkaisemani pari kuvaa.

Kokonaisuutena kurssi oli todella opettavainen ja ihanan erilainen kokemus. Sekä hyvää promoa MUFEn tuotteisiin ;) Mun tämänhetkinen MUFE-kokoelmani rajoittuu vain muutamaan hassuun tuotteeseen, mutta muutama täydennys on kurssin jäljiltä kyllä pakko saada…

Mitä te olette mieltä meikistä? Plussat ja miinukset?

Edit. Ainakin Karkkipäivä-blogin kommenteissa meikki saa aikamoisen tylytyksen…

LivBox

Huhtikuun LivBox

Viimeviikkoinen etätyöpäiväni sai ihan uudenlaista potkua, kun postinkantaja toi ovelleni huhtikuun LivBoxin. Jännityksellä avatun, toisen LivBoxini, sisältö oli silmien ehostukseen painottuva.

Sisältä paljastui Paesen luomiväritrio, Cliniquen All about eyes riche -silmänympärysvoide, Simplen silmämeikinpoistolaput ja Avenen terveyslähdevesisuihke.

Paesen luomivärisetti on mielestäni kaunis. Tässä purkissa. Yritin nimittäin ottaa väreistä swatcheja kädelle, enkä saanut triosta väriä irti juuri yhtään! Siis mitä? En ole ostanut markettiluomivärejä aikoihin (ennen tätä viikkoa hih), ja ensimmäinen ajatukseni oli, että jaahas, syy on sitten tässä. En ole edes jaksanut kokeilla tehdä meikkiä tällä, jos väriä ei saa kämmenselkään, eipä sitä juuri saa luomillekaan. Iso pettymys :( Napeissa on niin paljon shimmeriä, että tietysti pigmentti ei ole kaikkein syvin, mutta olisin nyt kuitenkin odottanut vähän enemmän.

Simplen silmämeikinpoistolaput ovat ihan jees, nämä tulee varmasti käytettyä reissussa. Tosin olen kuivien ja herkkien silmieni kanssa aika tarkka poistotuotteista, ja käytän normaalisti vain apteekin silmämeikinpoistotuotteita, mutta toki annan näille mahdollisuuden. Ja tässähän ei ole enää kuin alle kolme viikkoa, kun meikäläinen lekottelee Ranskan auringon alla :)

Cliniquen All about eyes riche on minulle tuttu tuote vuosien takaa. En oikeastaan muista mitä pidin tuotteesta, mutta mikään huono se ei ainakaan ollut, sen muistaisin varmasti. Ja tässä kävi muuten sillä lailla, että lupasin auttaa kanssabloggari-Jenniä hädässä ja vaihtaa tämän silmänympärysvoiteen hänen saamaansa minimaskaraan. Jenni kun toivoi kovasti pääsevänsä kokeilemaan tätä voidetta, ja itselleni sopii myös maskara kokeiluun ihan hyvin.

Lempparituotteeni tästä boksista oli Avenen Eau Thermale. Terveyslähdevesisuihkeen sanotaan olevan ihon ärsytystä vähentävä ja rauhoittava. Vesi tulee pullosta todella hienojakoisena suihkeena, ja sitä voi mukana tulleen lappusen mukaan käyttää niin karvanpoistosta ärtyneisiin sääriin, ihon kutiseviin kohtiin, treenin jälkeen kuumottavalle iholle kuin lentokoneilman kuivattavalle ihollekin. Tämän pullon käytän ihan varmasti loppuun :)

Mitä te olette mieltä huhtikuun boksista? Onko siellä muita Paesen palettiin karvaasti pettyneitä? Mun pitäis piakkoin päättää, haluanko jatkaa LivBox-tilaustani, ja tällä hetkellä olen vähän kahden vaiheilla. Molemmista bokseista on tullut ainakin yksi tuote, joka on minulle ollut ihan turha. Tosin olisi varmaan liikaa vaadittu, että kaikkien boksien kaikki tuotteet olisivat jeejee-efektin aiheuttajia…