Kosmetiikkahaaveita · Luonnonkosmetiikka · Meikkijuttuja · MUFE · PATYKA · Reissut · Toivepostaus

Toivepostaus: Kosmetiikkaostoslistani Pariisiin

Olen maininnut jo muutaman kerran, että lähden kahden viikon päästä Ranskaan. Matkan pääasiallinen kohde on Etelä-Ranskassa sijaitseva vanha kotikaupunkini Montpellier, jonka lisäksi vietämme Pariisissa pari päivää. Osaa alla olevista merkeistä myydään myös Montpellierissa, joten Pariisiin ei tarvitse jättää näitä kaikkia ;)

Aloitamme ihon hoidosta:

PATYKA

Normaalin ja sekaihon puhdistusvaahto

Huile Absolue

Radiant exfoliating mask

Ei varmaan ollut vaikea arvata, että Huile Absolue -öljyyn näin paljon tykästyttyäni en malta odottaa, että saan pullon itselleni. Saamani näytteet loppuivat viime viikolla, ja olo on jotenkin ihan ankea ilman tätä ihanuutta ;) Mintuntuoksuinen kasvojen puhdistusaine houkuttaa ihanalla tuoksullaan (mulla on saman tuoksuinen suihkugeeli), ja olisi myös mukava testata Patykan kasvojen puhdistusainetta. Kuorivan naamion luvataan siloittavan ja pienentävän ihohuokosia. Tämä olisi todellista luksusta <3

DIPTYQUE

Satin Oil For Body and Hair

Solid Parfum
Shower Gel

Diptyquen voidemaiset parfyymit ovat vieneet sydämeni totaalisesti! Suunnittelen ostavani seuraavaksi Philosykos-tuoksun, joka tuoksuu viikunalle ja kookokselle. Suihkussa puolestaan olisi ilo peseytyä L`Ombre dans l`eau -suihkugeelillä (tämän voidemaisen parfyymin ostin Tukholmasta kuun alussa, ja on ollut siitä asti käytössä joka päivä). Diptyquen tuoksut ovat niin uskomattoman ihania, että hius- ja vartaloöljy saattaa lähteä mukaani, mikäli tuoksu on mieleinen. Hiusöljy mulla jo on Moroccanoililta ja kasvoille omat tuotteensa, mutta vartaloöljylle on ihan selvä tilaus ;)

…ja jatkamme värikosmetiikalla:

MUFE 

HD Foundation

Lip Line Perfector

Smoky Lash

HD-meikkivoiteen ohutta, mutta peittävää koostumusta on kehuttu niin paljon, että mikäli hinta on kohdillaan (mielestäni MUFEn tuotteet ovat Suomessa melkoisen kalliita!), niin ostan varmaankin tämän. Lip Line Perfectorista odotan haastajaa suosikkihuultenpohjustajalleni, MACin Prep + Primelle. Smoky Lash -ripsiväriä olen kuullut kehuttavan niin paljon, että katselen hintalappuja silmä tarkkana ja kotiutan, mikäli hintaero on tarpeeksi iso. Suomessa tästä ripsarista saa pulittaa yli 30 euroa! Jos joku ostos on varma, niin Aqua Shadow -luomivärikynän/kyniä ostan varmasti! Tuotteesta löytyy postaus täältä.

NARS

Blush Orgasm

Soft Touch Shadow Pencil

Orgasm-poskipuna nauttii jo sellaista kulttimainetta, että tätä on melkein pakko päästä kokeilemaan! Narsilla on myös oma versionsa luomivärikynästä, joka on ilmeisesti edullisempi kuin MUFElla (MUFEn tuote Suomessa 30 €, Narsin tuote oman merkin verkkokaupassa n. 20 €). Tosin tämäkin hintaero riippuu MUFEn hinnoista Ranskassa… Mutta varmasti pätevä haastaja joka tapauksessa!

Näiden lisäksi olen vieraillut mm. Benefitin sivuilla, mutta mitään varmaa en sieltä löytänyt. Tosin heidän ripsivärinsä tuntuu olevan niin isossa suosiossa, että voi olla, että ostan MUFEn ripsarin sijasta Benefitin They`re Real -ripsivärin :)

Unohdin varmaan jotain, ja toisaalta osa tuotteista tippui jo kirjoitusvaiheessa listasta mä en oikeasti tarvitse tätä… Mutta varmaankin tätä listaa seurailen aika pitkälle. Mitäs sanotte? Oletteko kokeillut jotain listassa olevia tuotteita? Ottaisin käyttökokemuksia vastaan enemmän kuin mielelläni!

Kiitos Jennille postaustoiveesta! :)

Kaikki kuvat ovat merkkien omilta sivuilta: narscosmetics.eu, laboutique.patyka.com, diptyqueparis.fr, makeupforever.com

Edit. Unohdin listasta pari tuotetta, tietenkin. Joten lisätään siihen:
– Dior Diorshow Maximizer Lash Plumping Serum (ripsivärin pohjustaja)
– MUFE Mist & Fix meikin kiinnityssuihke

Poistetaan samalla listasta Patykan tuotteet, koska huomasin eilen, että saan ne Suomesta kosmetologiltani samalla hinnalla. Todella kummallista, etteivät tuotteet ole kotimaassaan yhtään edullisempia..!

3 vastausta artikkeliin “Toivepostaus: Kosmetiikkaostoslistani Pariisiin

  1. Jonna: Niin on! Teininä käytin Yves Rocherin voidemaista parfyymia ja nyt Diptyquen myötä olen löytänyt ne uudelleen :) Täytyykin googlettaa tuo Child!Petra: Kiitos kommentista, minäpä ostan :D

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s