Avautumista · Crabtree & Evelyn · Käsivoiteet

Hand therapy ja hermojen menettäminen

Parempi päivä my ass! Eli ei. Mun elämäni ensimmäisen etätyöpäivän työajasta meni enemmän aikaa atk-juttujen kanssa säätämiseen kuin itse työntekoon. Mikrotuesta oli unohdettu tehdä aika perustavaa laatua olevat päivitykset tuohon työkoneeseen ja mä revin täällä hiuksia päästäni. Yritä siinä sitten orientoitua työn tekemiseen, kun ensin piti säätää n. puolitoista tuntia ennen töiden aloittamista ja sen jälkeen vähintään tunnin välein ottaa yhteyttä atk-poikiin ja säätää vähän lisää puhelimessa saatujen (koodikieltä olevien) ohjeiden mukaan. Työpäivä meni siis ainakin puoliksi pelastusarmeijalle, mutta ehkäpä ensi viikon etis onnistuu jo ilman tällaisia hankaluuksia. Mua on tänään muutenkin ottanut päähän ihan älyttömästi yksi töihin liittyvä asia. Tiedän, että kettuuntuminen ei muuta asiaa, eikä ainakaan paranna mun fiilistä, mutta välillä omille tuntemuksilleen ei vaan voi mitään. Täytyy vaan hengittää syvään ja ulos oikein puhaltamalla (kyllä, erittäin kovaäänisesti) ja juoda kuppi kahvia. Kyllä se sitten taas siitä.
Oli joka tapauksessa ihanaa kun sai nukkua kasiin asti, joten ei tämä päivä nyt ihan huono ole ollut ;)

Mutta asiaan. Mä olen tunnustautunut aikamoiseksi käsivoidefriikiksi. Ostan niitä paljon, mutta myös käytän niitä paljon, eli eivät ne kaappiin joudu parempia päiviä odottamaan. Innostukseni sai uutta tulta viimeistään alkutalvesta, kun käteni olivat kuivuuttaan ihan halkeilleet ja punaiset. Ostin jokin aika sitten Karkkipäivä-blogissa ainesosaluettelostaan eli incistään kiitosta saaneen Crabtree&Evelynin Hand therapyn. Ja täytyy kyllä sanoa, että nyt tuli ostettua aika huippu tuote. Kiitos vaan Sanni-Karkkipäivälle vinkistä :) Voide on paksua, mutta olin ihan ällistynyt, että näin paksu voide voi imeytyä näin nopeasti! Oikeastaan ihan hetkessä. Kun pesee kädet esim. tunnin päästä, niin huomaa, ettei ihon pinnalla ole enää mitään, vaan kaikki voide on hyödynnetty.

Tuoksuvaihtoja oli kolme, mummon käsilaukulta tuoksuva kukkaistuoksu, granaattiomena ja tämä minun valitsemani avokado, oliivi ja basilika. Joskin mielestäni mikään näistä ei voiteessa tuoksu. Itse asiassa tuo yhdistelmä kuulostaa aika kamalalta, mutta oikeasti voide tuoksuu tosi raikkaalta. Tykkään myös tästä alumiini- (vai mitä tuo on?) pakkauksesta paljon enemmän kuin muovisesta. On jotenkin terapeuttista nähdä kun pakkaus menee hieman kasaan joka käytöllä. Oonko mä jotenkin sekasin? ;)

Ostin oman Hand therapyni Kicksistä, joten sinne vaan kaikki pehmoisista käsistä unelmoivat!

Avautumista · MAC · MAC Limited Edition · Meikkijuttuja · Poskipunat · Rajauskynät

Maanantai ja MAC Archie`s Girls

Maanantain ja mun yhteistyö ei ole oikein ikinä toiminut. Olen maanantaisin aina väsyneimmilläni, joskus ahdistuneimmillani ja harvoin parhaimmillani. Tänään oli kolmas viikko peräkkäin, kun myöhästyin maanantaiaamuna bussista. Herään maanantaisin ihan samaan aikaan – 06.00 – kuin muinakin arkipäivinä, ja silti myöhästyn vain maanantaisin. Olenko mä niin koomapöhnässä, että toimin jotenkin hitaammin? Muuta selitystä en keksi. Raahustin tänäänkin siis töihin 20 min myöhemmin kuin normaalisti (lisää miinusta kellokortille, nice). Hetken päästä kuulin, että hakemaani virkaan oli valittu joku ihan muu kuin minä. Lisäksi kaverini ihana koira jouduttiin lopettamaan tänään sairauden takia, ja oli taas itku herkässä kaverin surun takia. Hieno päivä siis kaiken kaikkiaan, eikö vaan. (Päivän avautuminen.)

Ainoa valopilkku mun päivässä oli se, että olin sopinut MACin ihanan Jannikan kanssa tulevani katsomaan uutta Archie`s Girls -kokoelmaa. Jansku oli ihan megakiireinen ja hänen aikaansa en kauheasti voinut varastaa, mutta sain ainakin pari uutta ihanaisen ihanaa tuotetta :)

Archie`s Girls -kokoelman inspiraationa on toiminut saman niminen sarjakuva. Mulle sarjakuva on ihan vieras, niin kuin ilmeisesi monelle muullekin suomalaiselle, mutta olen käsittänyt, että Jenkkilässä sarjakuva on tosi suosittu. Tarina kertoo punapäisestä Archiesta, ja kahdesta parhaasta ystävyksestä, jotka ovat molemmat ihastuneet Arttuun :) Vaalea Betty on kiltti naapurin tyttö ja tumma Veronica puolestaan hemmoteltu ja rikas. Kummallekin tytölle on kokoelmassa suunniteltu heille sopivat meikit.

Mä olen yrittänyt kiinnittää aikaisempaa(kin) enemmän huomiota siihen, että ostan vain tuotteita, joita edes jollain lailla tarvitsen, ja joita tulee käytettyä. En käytä koskaan arkimeikissä aivaavievää silmämeikkiä, ja olen siis rajoittanut luomivärien ostamisen todella tarkan harkinnan alaiseksi. MACin varmaan jokaisessa kokoelmassa tulee uusi kasvojen korostuspuuteri, mutta niitä omistan jo enemmän kuin omiksi tarpeiksi, joten yritän parhaani olla ostamatta (vaikka ne ovatkin mun heikko kohta). Huulipunia olen ostanut ja saanut lähiaikoina jo niin monta (kolmessa kuukaudessa ainakin kuusi?), että yritän pitää järjen kädessä myös niiden kohdalla. Ellei sitten löydy sävy, jota mulla ei ole ;) Rajauskynää sen sijaan käytän useana päivänä viikossa (helppo laittaa jopa bussissa hah), ja niitä mulla ei ole älyttömän montaa, joten kiinnostuin heti Archie`s Girls -kokoelman normaalia pehmeämmällä koostumuksella varustetuista kynistä, joissa on mukana kimallusta. MACin rajauskynät ovat ihan uskomattoman kestäviä, ja niin näyttäisi tämäkin uutukainen Designer Purple olevan pehmeästä koostumuksestaan huolimatta.

Toinen ostamani tuote oli ihan must have, nimittäin poskipuna, jollaista mulla ei todellakaan ole. Persikkaisia ja koralleja punia mulla on tosi monta, mutta Veronican Prom Princess on viileudessään ihan aniliininpunainen (sävyssä ei ole tippaakaan oranssia, joka mielestäni tyhmästi puskee tuosta kuvasta. Iltakuvaus, blaah.). Vertailin Prom Princessia kylmimmän omistamani poskarin kanssa, ja tämä on kyllä niiiin viileä ja niiiin erilainen verrattuna muihin mun omistamiin. Ihan loistojuttu, ja näyttää kasvoilla tosi kivalta.

Kokeilin siis tietysti heti tuotteita kasvoille, mutta en saanut yhtäkään edes jotenkuten julkaisukelpoista kuvaa. Tai siis sellaista kuvaa, josta olisi edes huomannut, että mulla on jotain muuta meikkiä kuin ne klo 07.00 laitetut. Tuosta käden selästä saa kuitenkin edes vähän osviittaa. Kynä ihan oikeasti pysyy kuin tauti, äsken pyyhin tähteä sormella, mutta väri ei lähtenyt mihinkään ja tähden ääriviivat ovat edelleen ihan yhtä viivottimella vedetyn näköisiä kuin aiemminkin (huutonaurua, nukkumaanmenoaika)! Vähän vain glitteriä tarttui sormeen :)

Mulla on huomenna elämäni ensimmäinen etäpäivä, ja olen varmaan ihan au naturel, mutta toivon mukaan saan keskiviikkona edes jonkinlaisen meikkikuvan näistä uusista ihanista!

Toivottavasti teillä on ollut mukavampi maanantai ja ainakin loppuviikosta tulee ihan super kiva, toivon ma.

Hiukset

Hiusharjojen kauneuskisan ykkönen, Tangle Teezer

Voiko tästä enää hiusharja nätimmäksi muuttua? Ei minustakaan :) Tangle Teezer on saavuttanut suosionsa käsittääkseni siksi, että se selvittää hellävaraisesti takkuiset hiukset. Omat hiukseni eivät juurikaan takkuunnu, mutta koska uusi harja oli ostettava, niin ei kai hellävaraisuudesta mitään haittakaan ole. Ja tää design, tykkään!

Poikakaveri sai taas yhden syyn pyöritellä niin monesti muutoinkin pyörivää päätään. Mutta siinähän pyörittelee :) Ostin Compact-mallin, koska mun mielestä tämä on tosi kätsä tapa kuljettaa harjaa reissuille ja salikassissa ilman, että piikit tarttuvat joka paikkaan ja kaipa harjakin pysyy näin hygieenisempänä. Normi malli on isompi ja siis ilman tätä muovikantta. Kuosivaihtoehtoja oli monia, itse päädyin tähän pirteään pinkkiin.

Käytännöllistä ja kaunista, loves it.

Muoti/vaatteet · Päivän look · Shoppailut

Kevätvaatelöytöjä H&M:ltä

Tsippadai! Mä tilaan yleensä kerran syksyssä ja kerran keväässä vaatteita H&M:n postimyynnistä. Mielestäni H&M livenä ei ole mikään ihana shoppailukokemus (liikaa porukkaa, sotkuiset rekit, isoooooot myymälät), joten tää nettitilaus sopii mulle paremmin. Tällä kertaa kävi loistava tuuri, lähetyksestä löytyi monta aivan ihanaa juttua :) Keltainen huivi oli alessa ja maksoi 2 €, löytö! Lisäksi oon nyt ihan lääpälläni mintunvihreään ja tykästyin tähän rentoon kauluspaitaan heti. Yleensä en juuri kauluspaitoja käytä (paitsi työhaastatteluissa haha), mutta hetki sitten myös H&M:ltä tilaamani farkkupaita ja tämä vihreä paita ovat sopivan rentoja, eivätkä sellaisia virallisia toimistovaatteita, jotka eivät ole mun tyyliä ollenkaan.

Olen haaveillut kivasta maksihameesta jo pari vuotta, mutta sopivaa ei ole oikein osunut kohdalle. Johtuu ehkä osittain siitä, etten ole mikään hujoppi (167 cm), joten olen omasta mielestäni näyttänyt tyhmältä pitkässä hameessa. Tämä hame sen sijaan on mun mielestä ihan nappi! Siinä on lyhyt hameosa, jonka päällä on läpikuultava pitkä hame. Jalat kuultavat kankaan läpi, ja näytin mielestäni heti paljon sopusuhtaisemmalta, kuin kokopeittävässä pitkässä hameessa.

Vyötäröosa on vähän iso mulle (harvoin näin päin haha), ja mietin tässä, että kannattaisiko vaihtaa pienempään kokoon, ettei koko ajan tarvitsis kiskoa hametta ylöspäin. En kyllä palauta hametta, ennen kuin olen satavarma, että pienempää kokoa on jäljellä. En halua ottaa riskiä, että jäisin kokonaan ilman :)

Tämä paksua kangasta oleva bikermallinen jakku oli tilauksen suurin yllättäjä! Se istui kuin valettu ja näytti ihanalta sekä auki että kiinni. Kankaassa on ohutta hopealankaa, mikä antaa mielestäni kivan säväyksen.

Jakut eivät usein istu selästä hyvin, ja sinne muodostuu ainakin mulla sellainen kupru. Ei tässä jakussa, mistä olin niin iloisen yllättynyt. Jakkua voi käyttää jo nyt talvitakin alla ja keväällä takkina. Monikäyttöisyys, I like it! Onkohan tämä kangas muuten buklee-nimistä? :) Ihana joka tapauksessa!

Ostin vielä mintunvihreät farkut, jotka ovat samaa mallia kuin viime keväänä ostamani, ja ihan älyttömän paljon käyttämäni pinkit farkut. Farkut eivät valitettavasti olleet hengarissa kovin kuvaukselliset, joten näette ne sitten päälläni kunhan loskakelit loppuvat (en halua lahkeita heti tahraisiksi). Jeejee, tule kevät, tule!

Clinique · Itseruskettajat · Meikkijuttuja

Täydellinen kasvojen itseruskettava Cliniquelta

Nyt kun aurinko paistaa kivasti ja kevät tekee tuloaan, on oiva aika kertoa mun uudesta suosikki-itseruskettavasta. Mä olin käyttänyt vuosia Biothermin itseruskettavaa kasvovettä, enkä olisi ikinä ikinä luopunut siitä, ellei sen valmistaminen olisi lopetettu. Blaah. Mä käytän ympäri vuoden itseruskettavaa kasvoilla (kropan jäädessä valkoiseen seinään sulautuvaksi hah) kerran viikossa. En näytä koskaan talvella mitenkään ruskettuneelta, vain vähän terveemmältä. Olin Biothermin loppuessa ihan pulassa, en ollut koskaan käyttänyt mitään muuta kasvojen ruskettajaa, saati voidemaista tuotetta. Pelkäsin oranssia sävyä ja epätasaista tulosta. Kaverini kehui Sisleyn tuotetta, mutta se oli niin hintava, etten mitenkään raaskinut ostaa. Mietin ihan randomilla, että Cliniquen tuotteet eivät ainakaan (ihotautilääkärin mukaan) tuki ihohuokosia, joten ilmoitin kaupoille lähtevälle siskolleni, että ostapa mulle Cliniquen Self Sun. Olin silloin kipeänä, ja Sokkarin kantisale oli meneillään, siksi tämä siskon vaivaaminen :)

Harvoin on näin yks-risti-kaks-menetelmällä ostettu tuote ollut näin loistava, siis kertakaikkiaan! Tuote on läpikuultavaa geeliä, se levittyy helposti, eikä tuoksu kamalalle (tiedätte sen perus itseruskettavan tuoksun, yäk) vaan oikeastaan ihan hyvälle. Geeli imeytyy tosi nopeasti ja sen päälle voi jo tosi pian laittaa normaalin yövoiteen. Tyynyliinassa ei ole ollut ruskeita rantuja kertaakaan. En ole saanut tällä koskaan epätasaista lopputulosta aikaan, mutta toisaalta seuraavana aamuna peiliin katsoessa huomaa eron selkeästi. Siis itse, tuskin kukaan muu tulee siitä huomauttamaan. En keksi tästä tuotteesta mitään pahaa sanottavaa, eli suositukset saa kyllä multa!

Mulla on myös olemassa ihan lemppari vartalon itseruskettava, kerron siitä myöhemmin :)

Ps Blogin yläreunassa on äänestys siitä, millaista sisältöä toivoisitte blogiin jatkossa. Käykääpä ihmeessä kertomassa mielipiteenne!