Avautumista · Lifestyle · My little pony

Varautuminen pahimpaan 

Monet valittavat inhoavansa maanantaipäiviä. En mäkään varsinaisesti mikään fani ole, mutta kyllä sunnuntai-illat voittavat inhokkiskabassa ihan mennen tullen. Miksikö niin? No siksi, että sunnuntaisin varaudun vähintäänkin maailmanloppuun eli tulevaan viikkoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on jo pidempään ollut rutiini, että kasvojen kuorinta ja naamio tehdään sunnuntaina. Myöskin kynnet lakkaan yleensä sunnuntaina, koska niiden pitää kestää mahdollisimman pitkälle työviikkoa siisteinä. Epäsiistin lakkauksen kanssa ei voi keskittyä, ja ajauduinkin pienessä stressissä helposti nyppimään rakoilevaa lakkausta, jolloin kynsien liuskoittuminen pahenee. Sunnuntaisin pesen meikkisiveltimet. Hiukset pitää aina pestä sunnuntaina, ettei sitä tarvitsisi ainakaan heti maanantaina tehdä (olenko ainoa, joka kokee hiustenpesun föönauksineen TOSI työlääksi?).

Kauneudenhoitoon liittyvien rutiinien lisäksi sunnuntaisin tulee aina tarkistettua vaatteiden puhtaustilanne ja pestyä pyykkiä. Lakanat tai vähintään tyynyliina lähtee vaihtoon sunnuntaina. Valmistan myös yleensä seuraavan viikon iltapaloiksi mysliä. Laukku pitää tietenkin pakata valmiiksi ja valita fiilikseen sopiva muki, jonka vien maanantaina töihin siksi viikoksi. Yleensä yhdistetty keittiön- ja meikkipöytäni on viikon aikana päässyt räjähtämään, joten se siistitään tulevaa viikkoa varten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntai on jostain syystä se päivä, jolloin muistan puhdistaa Benin korvat ja tarvittaessa leikata molempien koirien kynnet. Myös Benkun naamaryppyjä pitää välillä puhdistaa. <3

Homma menee niin, että lööbailen tyytyväisenä jonnekin illansuuhun asti, kunnes muistan tämän koko tehtävälistan, jota sitten alan käydä läpi. Sunnuntai-ilta menee siis kokonaan erilaisissa askereissa, jotka kaikki vain valmistavat tulevaan viikkoon. Välillä ihan naurattaa, että miten näitäkään asioita ei voi tehdä pikkuhiljaa pitkin viikkoa vaan kasata kaikki yhtään iltaan ja pahimmassa tapauksessa ahdistua ja myöhästyttää nukkumaanmenoa? Mun pitäisi varmaan tehdä joku askarekalenteri, jossa jokaisen päivän kohdalla olisi joku näistä jutuista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muita sunnuntaiahdistujia?

Kuvituksena uusin My Little Pony -löytöni eli Baby Applejack. Äitiponi sai vihdoinkin kaverikseen vauvaponin ja nyt on sitten perhe koossa :) <3

21 thoughts on “Varautuminen pahimpaan 

  1. Heh, kirjoituksesi oli kuin suoraan omasta elämästäni. Tänäänkin jo ahdistaa etukäteen, kun tietää mitä pitäisi tehdä mutta silti loikoilen tässä sohvalla pyjama päällä ja luen purkkimafian blogeja :) Itse teen viikkosiivouksen sunnuntaisin, koska viikkoa ei ole kiva aloittaa sekaisessa kämpässä. Myös tukanpesu ja pyykit pitää suorittaa silloin, muuten ei ole puhtaita kuteita ja rasvaisessa tukassa ei tosiaankaan ole kiva aloittaa uuutta viikkoa. Mulle maanantai on myös päivä, jolloin symbolisesti voi aloittaa kaiken alusta aina uudesta elämästä laihdutuskuuriin :)

    Tykkää

    1. No niinpä. Viikossa on kuitenkin vain seitsemän päivää ja niitä tulee ja menee, niin ei yksittäisellä viikonpäivällä pitäisi olla niin paljon väliä :D Tosin opiskeluaikana sunnuntait ja maanantait oli ihan jees siinä missä muutkin päivät, kun saatoin hyvin opiskella myös viikonloppuisin. Työelämässä viikonlopun ja arjen ero korostuu ihan eri tavalla :P

      Tykkää

  2. Mulla on jäänyt useimmat rutiinit ja aikataulut vapaa-ajalta pois, mutta sekös vasta tällaista neurootikkoa ahdistaakin välillä! Mä varaudun aina pahimpaan kaikessa. Jokseenkin raskas ominaisuus kantaa, mutta minkäs teet.

    Mä nautin monista tuollaisista asioista, kuten naamion tekemisestä tai pyykinpesusta, mutta pakkotahtisuuden tuntu tekee niistä ikäviä omallakin kohdalla.

    Tykkää

  3. Mä meinasin kommentoida tuosta asioiden jakamisesta pitkin viikkoa, mutta samaa sulla olikin postauksen lopussa. :) Mä muistan sunnuntaiahdistuksen kouluajoilta, mutta työelämässä en ole sitä enää kokenut. Vaikka työ on välillä raskastakin, niin se on aina ollut silti hyvä vastapaino vapaa-ajalle. Kaikkia pikkurutiineja teen viikon kaikkina päivinä, koska jos viikonlopulle jää paljon niin se menee tavallaan hukkaan stressatessa. Mulle tärkein muutos stressin vähentämisessä on ollut yksinkertaisesti ajatusmaailman tietoinen muuttaminen; en mieti kokoajan miltä joku tuntuu, kunhan teen vaan. Tätä on vähän vaikea selittää, ei se tietenkään noin yksinkertaista ole. Mutta ihan rehellisesti se aiheutti mulle lopulta kaikkein eniten ahdistusta. :)

    Tykkää

    1. Mulla taas on ihan päinvastoin! Opiskelu oli niin paljon epäsäännöllisempää, saatoin tehdä niitä juttuja iltaisin ja viikonloppuisin ja sitten vaikka maanantaina nukkua pitkään. Ei ollut samanlaista kivat päivät/tylsät päivät -jakoa kuin nyt, joka on tietty ihan typerä ajatusmalli ja ihan mun omassa päässä :P

      Tykkää

  4. Mulla on kanssa tarve järjestellä sunnuntaisin! Jos tuun toisesta kaupungista vasta maanantaina, hoidan saman järkkäilyprosessin maanantai-iltana. Tiskaus, mahdollinen ruoanlaitto tulevaa viikkoa varten, kämpän järjestely, blogiin luonnosten rustaus…Jotenkin kivempi aloittaa viikko, kun ei tarvitse stressata sotkuisesta kämpästä yms.

    Tykkää

    1. Niinpä, ei ole kiva aloittaa uutta viikkoa sotkuiseltta pöydältä, mun tapauksessa kirjaimellisesti :D Mutta toisaalta viikonloppuakin olisi kivempi viettää siistimmässä kämpässä (ja tukka pestynä haha), joten taidanpa kokeilla torstai- tai perjantai-illan askaretuokiota sunnuntain sijaan!

      Tykkää

  5. Mulla käy aina just noin: vedän lonkkaa lauantain ja sunnuntaipäivän, ja illalla iskeytyy mieleen kaikki tekemättömät asiat ja sit tulee hullu sunnuntaiahdistus. Yäk. Nytkin on postaukset tekemättä, siveltimet pesemättä, kynnet lakkaamatta, koti siivoamatta, ruoka tekemättä,ääähh.

    Tykkää

  6. Sunnuntai on kyllä ankea suorittamispäivä. On useimmiten aikaa tehdä kotitöitä mutta kiva ois vain rentoutuakin. Jos on viikonlopun muualla, sunnuntaina ei muuta ehdi kunnolla tehdä kun pakata ja tehdä matkaa kotiin.

    Tykkää

    1. Ankea, JUURIKIN NIIN. Mä tein nyt just päätöksen, että siirrän osan hommista torstaille tai perjantaille ja kokeilen, tuntuuko kivemmalta!

      Tykkää

  7. Kuulosti liikaakin omalta sunnuntailta mut luojan kiitos sulla oli ihanat perhe applejack-kuvat, ei niistä voinut tulla ku hyvälle tuulelle ?

    Tykkää

  8. Tuota se oli itselläkin ennen lapsia. Nykyisin katsotaan, että lapsella on puhtaita ja ehjiä vaatteita ja kynnet leikattu :) Lakkaan kynnet, kun siltä tuntuu ja muut tehdään, kun on tarvis.

    Tykkää

  9. Mä olen selkeästi orientoitunut vapaa-aikaan! :D Teen lähes samat asiat, mutta torstaina niin että kaikki on valmista viikonloppua varten. Torstaina touhuan koko illan siivoten ja palauttaen ihmisyyttä naamaan, hiuksiin ja kynsiin. Viikonloppuna teen sitten jotain muuta ja sunnuntai-iltaisin pääasiallisesti ahdistun sohvalla. Niinkuin nytkin..aaaargh…

    Tykkää

  10. Mua ei maanantai ahdista, sunnuntai puolestaan ahdistaa :D En tiedä miksi, lapsesta asti sunnuntai on aiheuttanut henkistä ja fyysistä ahdistusta. Pitänee myös minun tehdä sunnuntaista askarepäivä koko päiväksi. Ihanat My Little Ponyt <3 Itselläni on kaikki omat vanhat ponit tallessa :) Muutama tietty poni tekisi mieli ostaa omaa kokoelmaa täydentämään, mutta en ole vielä uskaltautunut ebaysta tai etsystä niitä ostamaan.

    Tykkää

    1. Mä oon kanssa miettinyt tätä ahdistuksen anatomiaa. Mitä ihmeen kamalaa siinä tulevassa viikossa muka (aina!?) on, että se ahdistaa? Usein ei edes ole tiedossa mitään erityistä tai inhottavaa. On se ihmisen mieli monimutkainen juttu ;)

      Ooo, ihanaa! Kuule, ihan Huuto.netistä olen ostanut monet omista poneistani. Toki siellä saattaa vähänkään harvinaisemmat ponit nousta aikamoisiin hintoihin, mutta olen myös hyviä löytöjä tehnyt. Kannattaa ainakin silloin tällöin tsekata, jos kokoelman täydentäminen kiinnostaa :)

      Tykkää

  11. Hiusten peseminen ON työlästä. Siksi yritän vältellä hommaa :D Mikäs siinä, jos vaan vois pestä ja antaa olla, mutta se on ihan mahdottomuus.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s