Testissä itseruskettajat kasvoille ja vartalolle

08/06/2014 Salla12 kommenttia

Viime viikkoina on ollut pakko kuoriutua paksuista vaatekerroksista ja paljastaa niiden alla koko talven alla muhinut iho. En varmaan ole ainoa, jota näky ei varsinaisesti ole ilostuttanut? ;) Varsinkaan sääriini on turha toivoa mitään Jennifer Lopez -väriä, mutta kalkkunakaan ei ole mieleinen vertailukohta. Niinpä oli aika kaivaa kropan itseruskettajat esiin. Kasvoilla käytän itseruskettajaa vuoden ympäri kerran viikossa. Ero ei ole noin harvakseltaan käytettynä suurensuuri, mutta kuitenkin mielestäni juuri se kriittinen, nimittäin tekee minut terveen näköiseksi. Omasta mielestäni siis. Ihailen kuulasta vaaleaa ihoa, mutta oma ihonsävyni on kuitenkin luonnostaan juuri sen inan verran tummempi, että en näytä Lumikilta vaan vähän kipeältä ;)

Mielestäni itseruskettajissa on todella suuria eroja lopputuloksen suhteen. Niinpä päätin tehdä testin, josta näkyy konkreettisesti millaisen lopputuloksen mikäkin tuote tekee. Ja fiksuna tein tämän tietenkin käsivarren iholle ja vielä unohdin asian pukeutuessani seuraavana päivänä. Ensi kerralla ehkäpä valitsen testialustaksi jalan ihon ;)

Vasemmalla vanha ja oikealla uusi pakkaus

Luonnonkosmetiikkamerkki Laveran itseruskettajat ovat tänä keväänä uudistuneet. Vasemmalla kuvassa on vanha tuote, joka oli tarkoitettu sekä kasvoille että vartalolle. Olen tykännyt siitä niin paljon, että hieman kauhulla testasin tätä uutta versiota valmiina syöksymään nettikauppojen syövereihin metsästämään vanhaa koostumusta ;)

Uudistuksen jälkeen Laveralla on erilliset tuotteet vartalon ja kasvojen ruskettamiseen ja kuvassa oikealla on siis vartalon tuote. Sekä vanha että uusi voide on valkoista, joten levittämisen kanssa saa olla tarkkana kun ”karttaväriä” ei ole. Itse tosin hölvään kropalle itseruskettajia aika ronskilla kädellä, enkä ole juurikaan saanut aikaan rantuja. Toisaalta tykkään värittömyydessä siitä, että seuraavana aamuna ei tarvitse huolehtia siitä, pitääkö tuote pestä pois. Suuri plussa muuten Laveralle (vanha ja uusi) siitä, että tuotteet ovat itsessään tosi kosteuttavia. Kaltaiseni laiska rasvaaja arvostaa, kun tuote sekä antaa kauniin värin että toimii vartalovoiteen tavoin :)

Mielestäni varsinkin uusi pakkaus on tosi ruma! Tämä ei kuitenkaan vaikuta ostopäätökseeni millään lailla, koska purkki ei missään nimessä muutenkaan ole esillä, eikä kyseessä ole hemmottelu- tai luksustuote, jonka pakkauskin vaikuttaa kokemukseen. Tuoksustakaan en tykkää (vanhassa enkä uudessa), mutta pystyn kuitenkin sen sietämään.

Alla uusi ja yllä vanha koostumus

Testin tulos näyttää tältä. Lopputulokset ovat mielestäni hyvin samankaltaisia, ja länttejä saa oikein syynätä, että huomaa pienen sävyeron. Uusi tuote jättää hieman punaisemman lopputuloksen kuin vanha, mutta mielestäni esimerkiksi minun iholleni passaavat oikein hyvin molemmat. Tämä oli helpottava tieto, voin siis jatkaa Laveran käyttämistä jatkossakin.

Kasvojen ruskettajista testasin luottotuotettani Cliniquen Self Sunia, Lancomen Flash Bronzer Anti-Agea sekä Laveran kasvoille tarkoitettua uutta tuotetta. Cliniquen ja Lancomen tuotteet ovat värillisiä ja Laveran tuote on valkoista. Vähiten nenääni ärsyttää Cliniquen tuoksu, mutta kaikkia kolmea pystyn hyvin käyttämään.

Alla Clinique, keskellä Lancome ja ylinnä Lavera

Testikuvat vahvistavat sen, mitä ajattelin jo valmiiksi. Lancome ei tehnyt iholleni MITÄÄN. (Tämän näköisen käden kanssa lähdin siis siskon kanssa shoppailemaan ja syömään. Vajaahihaisessa paidassa. Siskonkin kommentti oli, että ai onko tossakin jotain itseruskettavaa? Niinpä.) Ei jatkoon.

Laverasta tuli väriä, mutta omaan makuuni liian vähän siitäkin. Cliniquen käyttämisen sen sijaan huomaa. En jaksa miettiä itseruskettajan laittamista useammin kuin kerran viikossa (max kaksi kertaa kesällä), joten Clinique on ja pysyy suosikkituotteenani. Suosittelen lämpimästi niille, jotka haluavat tuloksia nopeasti. En ole Cliniquellakaan saanut aikaiseksi mitään rantuja tai raitoja kasvoille ja tulos on tosi luonnollinen.

Miltä testikuvat näyttävät teistä? Onko jollain ässänä hihassa joku vielä parempi tuote? :) Vita Liberatan tuotteita kiinnostaisi testata, mutta toisaalta olen tosi tyytyväinen vartalo-Laveraan ja kasvo-Cliniqueenkin. Hmm… ;)

Laveran uusi vartalo- ja kasvotuote saatu blogin kautta, muut ovat itse ostamiani.

Benefit · Meikit · Päivän meikki · Poskipunat

Kuulaat kesäposket Coralistalla

06/06/2014 Salla10 kommenttia

Kerroin Köpis-shoppailupostauksessa, että ostin VIHDOIN Benefitin Coralista-poskipunan. Coralista on yksi Benefitin myydyimpiä tuotteita ja monen pitämä, joten piti munkin ottaa selvää, mikäs tämä poskipuna on naisiaan.

Pakkaus on Benefitille ominaisella tavalla pahvinen. Jämäkkä, mutta toki kärsii damagea paljon helpommin kuin muoviset pakkaukset. Sisällä on peili ja sivellin. Pakkauksen reunat ovat niin korkeat, että ajattelin ensin, että apua. Poskipunasiveltimissä on kuitenkin tietysti niin pitkä varsi, etteivät reunat haittaa mitään.

Ensimmäinen fiilis oli, että iik tää tuoksuu <3 Jotenkin tämä erittäin olennainen seikka oli jäänyt multa huomaamatta aiemmin ;) Tuoksu on ihana, sanoisinko sokerinen ja juuri tarpeeksi mieto, ettei varmaankaan häiritse niitäkään, jotka eivät piittaa tuoksuista meikkituotteissa.

Vasemmalla Coralista ja oikealla MUS Lust

Suurin syy aiempaan hannailuuni Coralistan kanssa on se, että kuvittelin sen olevan tosi samankaltainen Make Up Storen Lust-poskipunan kanssa, jonka omistan ja joka on yksi ehdottomia lemppareitani. Itse asiassa Lust on ainoa poskipuna, jonka muistan lähivuosina käyttäneeni loppuun. Ja jopa ostaneeni samanlaisen tilalle, niin hyvä se on! Siskon kanssa Köpiksen Sephorassa tultiin kuitenkin siihen tulokseen (vaikkakin ilman vertailukappaletta, jolloin itselleni on aina aika vaikea muistaa tarkkoja sävyjä), että kyllä nämä ovat erilaiset. Ja niinhän ne ovat! Oikealla puolella kuvissa oleva Lust on selvästi punaisempi kuin Coralista, vaikka molemmissa on sama ihana hehku.

Syy siihen, etten vallan repeä ylistämään Coralistaa on siinä, että siinä on omaan makuuni hieman liian vähän pigmenttiä. Väittäisin, että sillä on lähes mahdoton saada vahingossa poskipunaövereitä, eli aremmille poskipunan käyttäjille Coralista on ihan nappi! Itse kuitenkin tykkään siitä, että pigmenttiä tulee kunnolla, ja Coralistassa sitä olisi saanut olla hieman enemmän. Toki kerrostamalla homma hoituu, mutta näissäkin kuvissa olen sutinut poskipunaa TODELLA rankalla kädellä ja lisännyt (ja lisännyt). Puna myös kuluu päivän aikana kasvoilta pois melko nopeasti, joten sitä kannattaa varautua lisäämään päivän aikana.

Sävy on kuitenkin mielestäni aivan hurmaava, pakkaus söpö ja tuoksu iiiiihana. Joten kyllä kokonaisuus on erittäin onnistunut ja voin lämpimästi suositella. Tämä on nimittäin ihan oiva kesäposkipuna, helppo ja nätti :)

Löytyykö teiltä Coralista? Tykkäättekö? :)

Asusteet · Kahvi · Lifestyle · Muoti/vaatteet

Hyvää kahvia ja kullan kimallusta

01/06/2014 Salla6 kommenttia

Oltiin viikko sitten perjantaina Kissiksen kanssa liikeellä, kun sain sen ylipuhuttua mun mukaan Siivouspäivä etkoiluun eli bloggaajakirpparille. Tehtiin molemmat hyviä löytöjä, ja sitten tuli välikahvin aika. Kissis ehdotti, että mennään Fazerille, koska sieltä saa parasta kahvia. Mulla meinasi mennä sylki väärään kurkkuun, siis mitä, parasta kahvia Fazerilta..?? Tämä arvonanto Fasua kohtaan alkoi kiinnostaa tosi paljon, joten mentiin sitten maistelemaan sitä kahvia.

Ja joo, olihan se hyvää, kun kerran halusin ostaa samaa kahvia kotiinkin :) Jotenkin kun mietitään Helsingin parasta kahvia, ajattelen vaistomaisesti parasta lattea. Tavallista kahvia juon kahviloissa harvemmin, toki sitäkin aina välillä. Toinen jännä juttu liittyy Kaffa Roasteryn kahveihin. Niitä kehutaan kovasti, mutta ainoa Kaffa-kokemukseni oli niin kamala, ettei ole huvittanut erityisemmin enempää maistella. Nimittäin Kluuvin Torressa otin kerran laten sijaan mustan kahvin (joku Kaffan blend, en muista tarkemmin) ja se oli jotain ihan kamalaa tavaraa. Toki silloinkin ajattelin, että ehkäpä vika oli keittimessä tai keittäjässä purujen sijaan, mutta yhtä kaikki Kaffa ei vakuuttanut.

Tämä Fazer Blend sitävastoin oli ihan killerihyvää, niin Fasulla kuin sitten kotonakin (itse asiassa juon sitä tässä postausta kirjoitellessani). Kahvi oli papuina ja sen sai haluamallaan jauhatuksella (vaikka Kissis asiaa kovasti epäilikin, aina kannattaa hei kysyä hahhaa). Suosittelen maistamaan!

Olin selannut aiemmin Glitterin hiusopasta ja bongannut sieltä useamman kivan hiuskoristeen. Noh, suurin osa kuvissa kivoilta näyttäneistä näytti mun päässä ihan kamalilta, mutta tämä kultainen kolikkohässäkkä ei :)

Tuo yksinäinen ketju tulee siis pään päälle jakauksen kohtaan, vähän jännää! Mun otsis vähän vaikeuttaa tällaisten pantojen käyttämistä tai siis ne näyttäisivät mun mielestä kivemmilta ilman. Mutta onneksi otsiksen saa taakse tai syrjään, koska tämä panta on niin kiva!

Tein bloggaajakirpparilla ihan sikahyviä löytöjä, mutta en jaksanut alkaa kuvata mustia vaatteita, joita ostin useamman. Tässä kuitenkin pieni vilaus ostamastani neuleesta ja hameesta, sopivat hyvin käytettäväksi yhdessäkin :)

Pakko vielä sanoa, että mä RAKASTAN bloggaajakirppiksiä! Olen löytänyt Siivouspäivän ja Kierrätystehtaan kirppareilta parempia vaatteita kuin kaupoista, tai siis jostain syystä en ole koko keväänä löytänyt Helsingin kaupoista mitään mieleistä. Ensi lauantaina on vielä yksi ihana kirppis tiedossa, kun vaatefriikki kaverini pitää kahden vielä vaatefriikimmän kaverinsa kanssa privaatin muotikirppiksen. Ihan parasta! :)

Tykkäättekö te shoppailla kirppareilta vaatteita? Iskeekö kulta? :)

Hiukset · Hiusten muotoilu · Remington

Uusi fööni + lopputulos softerilla ja ilman

29/05/2014 Salla13 kommenttia

Ai miten niin oli jo aikakin hankkia uusi hiustenkuivaaja? ;) Kuvassa näkyvä vanha föönini oli saatu joskus jostain ilmaiseksi, ja muistan käyttäneeni sitä ainakin kahdeksan vuotta. Laitteessa (jossa ei ole edes mitään merkkiä) on on/off-nappi, mitään ”turhia” lämpötilan tai puhallustehon säätöjä ei =D Kysäisin talvella kampaajaltani siitä, mitä merkitystä hiustenkuivaajan laadulla oikein on. Kampaaja totesi, että mikäli käyttää asianmukaista lämpösuojaa föönauksen alla, ei hiusten kunnon kannalta juurikaan mitään. Mutta lopputuloksen kannalta kyllä sitäkin enemmän. Tärkeää on kuulemma se, että suutin on tarpeeksi kapea, jotta hiukseen saa kiiltoa. Ja plussaa on, jos fööniin saa liitettyä softerin, jolla saa vaihtelua föönaustulokseen.

Suuttimen kapeus ja softeri demonstroituvat näissä kuvissa aika hyvin. Mun ongelmana on ollut nimenomaan karvaisen näköiset hiukset, mutta en ole tiennyt, että olen saanut sen aikaan (osittain) hiustenkuivaajalla. Mun hento tukka kuivuu föönillä kuin föönillä nopeasti, niin en ole tajunnut kiinnittää huomiota muuhun.

Olen ihan viime aikoina kiinnostunut hiustenhoidosta tosi paljon. Uusi innostukseni yhdistettynä föönin tarpeeseen on yhtä kuin, että mulla kävi ihan mieletön tuuri, kun sain blogin kautta testattavaksi tämän Remingtonin PRO-Air Compact AC5911 hiustenkuivaajan.

Aluksi uusi kuivaaja tuntui hitsin isolta ja painavalta, ja sitä se tietysti olikin verrattuna aiempaan matkakokooni ;) Käyttö oli myös ensimmäiset kerrat todella kömpelöä, mutta jo varmaan kolmannella käyttökerralla käsi oli tottunut Remingtonin painoon ja kokoon.

Föönissä on kaksi vaihtoehtoa puhallusteholle ja kolme puhalluslämpötilalle. Itse olen käyttänyt useimmiten keskilämpötilaa ja miedompaa puhallustehoa. Föönissä on myös viileän ilman puhallustoiminto, jota käytän joka kerta viimeiseksi kiinnittämään kampauksen. Viileän puhallusilman käytön sanotaan myös lisäävän hiukseen kiiltoa. Plussaa muuten myös kolmen metrin verkkojohdosta! Föönin suositushinta on 39,95 €.

Lopputuloksen ero näiden kahden käytön välillä on vielä paljon isompi kuin uskalsin toivoa. Olen ihmetellyt, miten kampaajalla hiukseni föönataan kiiltäviksi, kun itse olen saanut aikaiseksi vain mattaisen karvakasan. En voi muuta kuin suositella muille yhtä urpoille uuden föönin hankkimista, jos nyt ylipäätään joku käyttää tällaista kämästä romua ;)

Tässä kuva juuri kuivatusta tukastani. Tein ja teen sen aina illalla ennen nukkumaan menoa, joten kuivauksen jälkeen hiuksiin ei ole tässä kuvassa lisätty mitään hiustuotteita. Aamulla sitten tupsuttelen hiuspuuteria ja suihkin vähän hiuslakkaa. Pyyhekuivassa tukassa tukea antamassa mulla oli Rock Your Hairin Get A Lift -suihke ja Size Matters -tyvivaahto.

Softerikuivatusta tukastani vartavasten ottamani kuvat olivat epätarkkoja, kun valo ei enää riittänyt. Mutta tästä kuvasta (jossa hengailen Kissiksen koiran kanssa) näkee, että lopputulos on aika jännä. Itse ainakin tykkään, että tällainen vähän sekainen look on kivaa vaihtelua silloin tällöin :)

Mitä olette mieltä, onko föönillä väliä? Tunnustaako joku muukin käyttävänsä vielä jotain 90-luvun rotiskoa? :)

Hiustenkuivaaja saatu blogin kautta ilmaiseksi.

Koiraystäviä · Lifestyle

Rikille

27/05/2014 Salla49 kommenttia

Karvainen silmäteräni Riki lensi reilu kolme viikkoa sitten koirien taivaaseen. Hän eli yhdeksän vuotta täyttä koiran elämää lähes loppuun asti ja leikki koirapuistossa Benin kanssa vielä kolme päivää ennen kuolemaansa. Vappuaattona Rikille alkoi tulla outoja oireita virtsankarkailusta syömättömyyteen, ja vappupäivänä käytimme sitä eläinlääkäripäivystyksessä. Rikin virtsassa oli hieman proteiinia ja valkosoluja, mutta ei mitään selkeää, eikä löydös korreloinut Rikin huonon kunnon kanssa. Rikiä nesteytettiin ja sille aloitettiin varmuuden vuoksi laajakirjoinen antibiootti. Saimme ohjeeksi seurata tilannetta perjantain ja varata ajan tarkempiin labroihin, jos olo ei parane huomattavasti. No eihän se parantunut. Riki jaksoi perjantaina syödä enää mun kädestä kyljellään maaten, eikä noussut muuten kuin pari kertaa kun veimme sen talon ympäri pissalle. Lauantaiaamuna veimme todella väsyneen Rikin lääkäriin. Lääkäri näki heti Rikin silmistä, että ne olivat kellertävät, ja sanoi epäilevänsä, että maksassa oli jotain vialla. Verikoe vahvisti epäilyn, Rikin maksa-arvo oli niin korkea, että laite ei edes mitannut lukemaa. Mitään ei ollut enää tehtävissä, ja niin piti tehdä se päätös, jonka tekemistä jokainen koiranomistaja kammoaa.

Riki oli käynyt hoitohuoneen lattialle makaamaan heti verikokoeen ottamisen jälkeen, eikä jaksanut enää nostaa päätään. Yritimme puhua rohkaisevalla äänellä ja tietenkin silittelimme ja rapsutimme sitä paljon. Rikin pää oli mun sylissä, kun se sai viimeiset pistokset. Ennen sitä olin istunut lattialla ja katsonut Rikiä silmiin. Silmät olivat tosi väsyneet. Riki kuitenkin jaksoi vielä nuolaista mua naamasta. Sen oli aika mennä.

Sen sijaan, että muistelen Rikin kuolemaa, haluan muistella Rikin elämää.

Tapasin Rikin ensimmäistä kertaa kun se oli juuri täyttänyt kaksi vuotta. Tuolloin kävin poikakaverin luona ensimmäistä kertaa. Riki tuli ovelle vastaan, ja muistan kuin eilisen, miten kuiskasin onpas se ISO :) Riki oli kyllä aika vaikuttavan kokoinen, aika tarkkaan 40 kg. Tuolloin se oli vielä supertikissä, nuorena ja timminä. Onneksi mulla oli lapsuudessa ollut kotona koira, enkä muutenkaan pelännyt niitä. Kaverillani oli kaksi staffia, eli pienempää versiota tästä rodusta, joten mulle oli tuttua myöskin näiden kavereiden hurjalta näyttävä tapa leikkiä ;)

Mä otin Rikin heti omakseni. Ja se otti mut. Ei ollut tietoakaan mistään mustasukkaisuudesta tai siitä, ettei se olisi totellut mua. Samanlaista katse riittää -auktoriteettia kuin poikakaverini kanssa mussa ei Rikille tietenkään ollut, sellaisen voi saada vain yksi henkilö ja vain se, joka on koiran pennusta asti kouluttanut. Riki oli opetettu ja koulutettu kiva kaveri jo mulle valmiiksi.

Rikiä rakastivat kyllä mun lisäksi muutkin. Se sai poikkeuksellisen monta ”fania”, muun muassa kaksi siskoani. Rikin rauhallisesta aurasta kertoo sekin, että äitini, joka on lapsesta asti pelännyt isoja koiria, oppi pois pelostaan Rikin (huom. pelottavan tappajakoiran ;) avulla. Äiti myös piti Rikistä, ja se vasta oli ihmeellistä.

Riki oli uskomattoman taitava aistimaan erilaisia tunnetiloja. Jos mulla oli paha mieli ja vetäydyin sänkyyn lepäämään, ei mennyt kuin hetki, kun iso amstaffi tuli viereen ja laski päänsä mun käden tai jalan päälle. Rikiä on suurelta osin kiittäminen siitä, että mä olen vielä jotakuinkin järjissäni.

Riki rakasti pehmolelujen lussuttamista.

Ja pitkiä päikkäreitä, pää aina tyynyllä.

Se rakasti lunta, ja monesti talvisin jouduttiin lähtemään koirapuistosta pois liian lumensyömisen takia etuajassa :) Sillä oli myös ihan mieletön puruvoima.

Viimeisen vuotensa Riki-poika sai elää isoveljenä tai Isosetänä, niin kuin me sanotaan. Rakastan Rikin lempeää, mutta päättäväistä katsetta tässä kuvassa.

Riki oli tosi tarkka sen suhteen, että se halusi omaa tilaa. Sänkyynkin se tuli aina vasta viimeisenä, että sai itse mennä niin lähelle meitä kun halusi, mutta jos sitä lähenteli liikaa, sille saattoi tulla äkkilähtö sohvalle nukkumaan ;)

Mä muistan tosi selvästi tämän kuvan ottamisen. Beni oli ollut meillä muutaman päivän ja haki läheisyyttä Rikiltä, joka vähän kummeksuen vaihtoi heti paikkaa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Riki antoi Benin tulla lähelle.