Hiukset · Hiusten muotoilu · Remington

Uusi fööni + lopputulos softerilla ja ilman

Ai miten niin oli jo aikakin hankkia uusi hiustenkuivaaja? ;) Kuvassa näkyvä vanha föönini oli saatu joskus jostain ilmaiseksi, ja muistan käyttäneeni sitä ainakin kahdeksan vuotta. Laitteessa (jossa ei ole edes mitään merkkiä) on on/off-nappi, mitään ”turhia” lämpötilan tai puhallustehon säätöjä ei =D Kysäisin talvella kampaajaltani siitä, mitä merkitystä hiustenkuivaajan laadulla oikein on. Kampaaja totesi, että mikäli käyttää asianmukaista lämpösuojaa föönauksen alla, ei hiusten kunnon kannalta juurikaan mitään. Mutta lopputuloksen kannalta kyllä sitäkin enemmän. Tärkeää on kuulemma se, että suutin on tarpeeksi kapea, jotta hiukseen saa kiiltoa. Ja plussaa on, jos fööniin saa liitettyä softerin, jolla saa vaihtelua föönaustulokseen.

Suuttimen kapeus ja softeri demonstroituvat näissä kuvissa aika hyvin. Mun ongelmana on ollut nimenomaan karvaisen näköiset hiukset, mutta en ole tiennyt, että olen saanut sen aikaan (osittain) hiustenkuivaajalla. Mun hento tukka kuivuu föönillä kuin föönillä nopeasti, niin en ole tajunnut kiinnittää huomiota muuhun.

Olen ihan viime aikoina kiinnostunut hiustenhoidosta tosi paljon. Uusi innostukseni yhdistettynä föönin tarpeeseen on yhtä kuin, että mulla kävi ihan mieletön tuuri, kun sain blogin kautta testattavaksi tämän Remingtonin PRO-Air Compact AC5911 hiustenkuivaajan.

Aluksi uusi kuivaaja tuntui hitsin isolta ja painavalta, ja sitä se tietysti olikin verrattuna aiempaan matkakokooni ;) Käyttö oli myös ensimmäiset kerrat todella kömpelöä, mutta jo varmaan kolmannella käyttökerralla käsi oli tottunut Remingtonin painoon ja kokoon.

Föönissä on kaksi vaihtoehtoa puhallusteholle ja kolme puhalluslämpötilalle. Itse olen käyttänyt useimmiten keskilämpötilaa ja miedompaa puhallustehoa. Föönissä on myös viileän ilman puhallustoiminto, jota käytän joka kerta viimeiseksi kiinnittämään kampauksen. Viileän puhallusilman käytön sanotaan myös lisäävän hiukseen kiiltoa. Plussaa muuten myös kolmen metrin verkkojohdosta! Föönin suositushinta on 39,95 €.

Lopputuloksen ero näiden kahden käytön välillä on vielä paljon isompi kuin uskalsin toivoa. Olen ihmetellyt, miten kampaajalla hiukseni föönataan kiiltäviksi, kun itse olen saanut aikaiseksi vain mattaisen karvakasan. En voi muuta kuin suositella muille yhtä urpoille uuden föönin hankkimista, jos nyt ylipäätään joku käyttää tällaista kämästä romua ;)

Tässä kuva juuri kuivatusta tukastani. Tein ja teen sen aina illalla ennen nukkumaan menoa, joten kuivauksen jälkeen hiuksiin ei ole tässä kuvassa lisätty mitään hiustuotteita. Aamulla sitten tupsuttelen hiuspuuteria ja suihkin vähän hiuslakkaa. Pyyhekuivassa tukassa tukea antamassa mulla oli Rock Your Hairin Get A Lift -suihke ja Size Matters -tyvivaahto.

Softerikuivatusta tukastani vartavasten ottamani kuvat olivat epätarkkoja, kun valo ei enää riittänyt. Mutta tästä kuvasta (jossa hengailen Kissiksen koiran kanssa) näkee, että lopputulos on aika jännä. Itse ainakin tykkään, että tällainen vähän sekainen look on kivaa vaihtelua silloin tällöin :)

Mitä olette mieltä, onko föönillä väliä? Tunnustaako joku muukin käyttävänsä vielä jotain 90-luvun rotiskoa? :)

Hiustenkuivaaja saatu blogin kautta ilmaiseksi.

13 vastausta artikkeliin “Uusi fööni + lopputulos softerilla ja ilman

  1. Itsehän siis käytän 90-luvulta tuttua ilmakiharrinta :-P Mut ostoslistalla on ollu jo pitkään ihan oikean föönin osto.. Paljos toi Remington kustans?

    Tykkää

    1. Niin ja siis näyttää tosi hyvältä toi tukka kuivattuna!! Harmi, et tosta softerikuvasta ei oikein nää, mut uskon, et sekin on tosi kiva :-)

      Tykkää

    2. Jäbä on salee maailman ainoa, joka käyttää ilmakiharrinta :D Ton föönin suositushinta on 39,95. Hyvä kun kysyit, lisäsin hinnan tekstiinkin :)

      Tykkää

  2. Mulla ei tule käytettyä hiustenkuivaajaa. Viimeksi olen tarvinut sitä luomivärinappien pannuliiman sulattamiseen :D. Mulle parasta mitä voi tehdä on huolellinen hiusleikkaus joka ei tarvitse hiustenkuivausta vaan toimii jo pelkästään pöyhinnällä ja hiusmuotoilutuotteella. Olen onnekas siinä suhteessa, että vaikka yksittäinen hius on ohut, on niitä määrällisesti paljon.

    Tykkää

    1. Olet kyllä ihan oikeassa, että hyvä hiusmalli on tosi tärkeä! Mäkin ihan lyhyen tukan kanssa pärjäilin hyvin ilman föönausta, mutta nyt kyllä tukasta tulee niin paljon nätimpi föönin kanssa. Vaikka ei mikään pitkä tukka nytkään ole ;)Mulla on yksittäinen hius ohut JA niitä on vähän :D

      Tykkää

  3. Vau, lopputulos näyttää kyllä todella hyvältä! :) Mulla on varmaan.. 15 vuotta vanha hiustenkuivaaja. :D Mutta sitä tulee käytettyä ehkä pari kertaa vuodessa. Tosin saattaa olla, että jos olisi kunnon fööni niin käyttöäkin tulisi huomattavasti enemmän? ;D

    Tykkää

    1. Kiitos! :) Mä luulen, että föönillä on tässä aika iso merkitys, itsekin nimittäin föönasin ennen ihan satunnaisesti, ja nyt parin kuukauden ajan joka ikisen pesun jälkeen. Kun on nähnyt selkeän eron, ei millään voi jättää föönaamatta, vaikka miten laiskottaisi ;)

      Tykkää

  4. Mulla on tommonen ihan ”kunnon” fööni, mut en silti saa aikaan sileää tulosta. Viimeksi kun kävin kampaajalla, mun tukka oli ihana! Liikkui kauniisti ja kiilsi ja näytti terveeltä. Kunnes pesin sen ekan kerran… …tana.

    Tykkää

  5. Mähän en edes omista fööniä… :D Jos tarvitsen sellaista joskus kahdesti vuodessa niin lainaan kämppikseltä! Mulla menee hiusten kuivaukseen joku puolisen tuntia ainakin, ja silti jäävät ärsyttävästi inasen kosteiksi. Myös kampaajat tappelevat tukkani kuivauksen kanssa, ja välillä olen joutunut poistumaan tukkatohtorilta puolikuivalla tukalla kun aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt kuivaukseen kunnolla.Eli joo, fööni kiinnostaa mutta voi apua kun on kamalasti hommaa! :D

    Tykkää

    1. Hahaa, on meilläkin erilaiset ongelmat :D Mun tukkahan siis kuivuu salamannopeasti ihan itsestäänkin, föönaan vain, koska lopputulos on niin paljon nätimpi. Mutta tavallaan helpottavaa kuulla, että paksuhiuksisillakin on hiusongelmia, erilaisia vain :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s