Kooky Gems · Korut · Kosmetiikan nettishoppailut · Kynnet · Rajauskynät · Urban Decay

All that glitters

Kynsilakka on L´Orealin supermegaglitterinen sävy 842

Lokakuun synkeät illat kaipaavat selkeästi vähän säihkettä. Eikö se niin ole, että syksyn taklaamisessa kaikki keinot ovat sallittuja?

Olen käynyt Kooky Gemsin nettikaupassa jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta en ole koskaan tilannut mitään. Ongelma on ollut siinä, että runsaudenpula (oikeasti, käykää vaikka itse katsomassa) on sokaissut ja saanut aikaan pienen ahdistuksen. Okei ranskanbulldoggikorvikset, mutta nappina vai roikkuvana, isompana vai pienempänä, minkä värisenä, glitterillä vai ilman? Ja tämän saman pohdinnan saa käydä jokaisen tuotteen kohdalla. I love me -messuilla, josta korvikseni hankin, valikoima oli tietysti pienempi ja näin helpompi ottaa haltuun. Lisäksi helpotti, kun tuotteet näki livenä ja pystyi mallaamaan esimerkiksi korvisten kokoa peilistä. Palvelemassa oli itse Kooky Gemsin perustaja, ja hänestä jäi mielettömän sympaattinen kuva ja palvelu oli loistavaa! Ehkä hyvään fiilikseeni vaikuttaa sekin, että päädyimme juttelemaan kosmetiikan ohella toisesta lempiaiheestani, nimittäin koirista ;)

Päädyin ostamaan mustat glitteriset ranskikset, jotka ovat syötävän söpöt! Vähänkö nauratti, että töissä kukaan ei kommentoinut tai huomioinut korviksiani millään lailla. Ja kyse ei ole siitä, etteikö näitä kavereita huomattaisi. Niinhän se on, että jos ei ole hyvää sanottavaa, on usein parempi olla hiljaa hahahaaa ;)

Nyt odotan jo kuumeisesti joulunalusviikkoa, jolloin Helsinkiin aukeaa Kooky Gemsin pop up -kauppa. Mä menen taatusti paikalle :)

Tein jokin aika sitten tilauksen HQhair-nettikaupasta, kun sähköpostiin tipahti -20% alekoodi koko valikoimasta. Tämän Urban Decayn 24/7 Waterproof Eye Pencilin klikkasin ostoskoriin ensimmäisenä, jipii! Sävy on aivan ihana mattaharmaa nimeltään Desperation. Jo parin käyttökerran jälkeen voin sanoa, että koostumus on upean levittyvä ja juuri sopivan pehmeä. Tykkään tästä MUSin pehmeiden rajauskynien ohella eniten kaikista kokeilemistani silmänrajauskynistä. Haluan hankkia UD:ta kaikissa sateenkaaren väreissä :)

Onko teidän lokakuussanne säihkettä, kosmetiikassa tai mielessä?

MUFE · Päivän meikki · Urban Decay

Vaaleanpunainen vahinkomeikki

Tässä x-päivän vaaleanpunainen meikki. Mun on pitänyt jo toukokuusta saakka ikuistaa, miltä Ranskasta ostamani MUFEn Aqua Shadowluomivärikynä näyttää luomilla. Päätinkin hoitaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja sipaisin huulille myöskin Ranskasta hiljattain saamaani Urban Decayn Super-Saturated huulipunakynää. Ja voilà ;)

Kuulostaisi paljon hienommalta, jos kertoisin suunnitelleeni meikkiä tuntikausia ja halunneeni tehdä juuri tänään juuri tällaisen meikin. Ja tavoitelleeni jotakin harmoniaa tai yhteensopivuutta tai mitä lie zeniä. Joskus asiat vain ovat vähemmän hienoja, näin se menee! :)

Ensimmäinen loman jälkeinen työviikko voiton puolella, jah!!

Huulipunat · Korut · Kosmetiikan nettishoppailut · My little pony · Sensai · Urban Decay

Synkkyys poistuu pinkillä

Mulla on ollut jännä viikko. Toisaalta on ollut huonoa tuuria ja paljon, toisaalta super monta tosi mukavaa juttua. Tiistaina sain tällaiset pinkit ihanuudet, kuka sanoi, ettei saisi olla matchy-matchy? ;)

Poni on Pearlized Baby Cotton Candy, jonka ostin kall…kohtuuhinnalla Huuto.netistä. Näitä helmiäishohtoisia vauvaponeja on kaikkiaan kuusi, ja haaveilen joskus vielä omistavani ne kaikki. Cotton Candy on toinen helmiäisvauvani :)

Sisko kotiutui häämatkaltaan, ja sain nämä cupcake-korvikset tuliaisiksi. Vähänkö söötit :) Mulla on kaikenlaisia muovisia ja massasta tehtyjä muffinssi- ja jäätelökorviksia, joten oli tosi mieluinen juttu saada tällaiset hienommat.

Lisäksi olin tilannut Urban Decayn Super-Saturated-huulipunakynän sävyssä Love Child, ja toiveeni toteutui :)

Sävy oli luonnossa paljon pinkimpi kuin nettikuvassa, jonka perusteella oletin saavani vaalean lilan huulipunan. Mutta no worries, kyllä mä tästäkin tykkään! Koostumus on tosi kosteuttava, kivaa nähdä miltä tämä näyttää huulilla (huomenna varmaan jopa meikkaan pitkästä aikaa hehe).

En malttanut myöskään vastustaa kiusausta ostaa toista Sensain överiedullista huulipunaa, joten tilasin postikuluttoman tilausmahdollisuuden innoittamana sävyn 10 Tsubomi Kiku. Olen taktisesti jättänyt ysärihylsyn pois kuvasta ;)

Oikein mieluisalta näyttää tämäkin sävy, tässähän alkaa ihan tulla runsauden pulaa huulipunien kanssa ;) Onneksi tykkään vaihtelusta!

Aptekkikosmetiikka · Diptyque · Huulipunat · Kiko · Luomivärit · Meikinkiinnityssuihkeet · Meikkijuttuja · Meikkisiveltimet · MUFE · NARS · Rajauskynät · Reissut · Shoppailut · Tuoksut · Urban Decay

Ranskan tuliaiset: Osa 1, kosmetiikka

Lähdin viime viikolla Ranskan matkaan ostoslistan kera. Tai ehkä voidaan puhua ennemmin haavelistasta, niin paljon tuotteita listassa oli. Osan tuotteista hylkäsin jo ennen lähtöä siksi, että huomasin tuotteiden olevan täällä Suomessa ihan samanhintaisia kuin kotimaassaan Ranskassa (tämä ihmetyttää edelleen!). Ostin toisaalta, yllätys yllätys, tuotteita myös listan ulkopuolelta :)

Tadaa! Tällainen kasa ;) Älkää ihan säikähtäkö, tässä on mukana myös saamani näytteet, joita tosiaan sai ihan joka ostoksen yhteydessä (tästä voisivat suomalaiset ottaa mun mielestä mallia!).
Alla tuotteet jaoteltuina:

Tässä ripsituotteet, joita ostin jopa kolme. Sisleyn So Intense -maskara on Suomessa niin yberkallis, että en usko, että raaskisin sitä normaalilla hinnalla (olisiko 49 euroa) ostaa. Tax freessä maksoin siitä 37 euroa. Benefitin They`re Real -ripsiväri on yksi merkin myydyimmistä tuotteista. Ripsivärit ovat yksi niistä harvoista tuotteista, jotka oikeasti loppuvat ;), joten päädyin ostamaan myös Benefitin ripsarin odottamaan Sisleyn loppumista. Lisäksi ostin Diorin Diorshow Maximizer Lash Plumping Serumin. Olen lukenut positiivisia arvioita tästä ripsarin pohjustajasta paristakin blogista, ja nyt kun tuotteen sai edullisesti, halusin ostaa ja kokeilla onko siitä mihinkään ;) Vähän tosin mietin, haluanko aamukiireeseen lisätä vielä yhden tuotteen, mutta toisaalta ripset ovat mielestäni niin tärkeä osa meikkiä, että pakkohan tätä on testata! Lisäksi olen kulmien kestopigmentoinnin myötä saanut jättää työlään kulmien meikkaamisen kokonaan pois :)

Lisää silmämeikkituotteita :) Ostin suosikkini MUFEn Aqua Shadow -voidemaisen luomivärikynän sävyssä 24E ja hihkuin innosta, kun sen sai Suomen 30 euron sijaan 19 eurolla. Lisäksi ostin Kikon Longlasting Stick Eyeshadown neutraalina vaaleana beigenä (sävy 07) huiman halpaan 6,90 euron hintaan. Olisikohan tästä MUFEn haastajaksi? Lisäksi halusin kokeilla MUFEn vedenkestävästä Aqua-sarjasta rajauskynää kauniin sinisessä sävyssä 15L.

 

Vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas, NARSin Satin Lip Pencil huulipunakynä kauniin vadelmanpunaisessa sävyssä, Cliniquen Chubby Stick Intense sävyssä Grandest Grape, Urban Decayn 24/7 Glide-on Lip Pencil -huulipunan pohjustaja ja MUFEn Aqua Lip ärhäkän fuksia huultenrajauskynä 16C.

NARSista pakko mainita sen verran, että tarkoituksenani oli ostaa klassikkoposkipuna Orgasm. Kävelin merkin pisteelle ihan onnessani, mutta kylläpä Orgasm oli karvas pettymys! Persikkainen hohtava sävy sinänsä on kaunis, mutta ihan vastaava kuin omistamani MUSin Lush. Mutta se koostumus…noin hileistä ja rakeista poskipunaa en ole varmaan eläissäni testannut. Poskipunan pitää mielestäni olla pehmeä ja nätisti levittyvä, ei kova ja hileinen! Orgasm jäi kauppaan niin että napsahti ;)

Sitten kasvotuotteita, eli Urban Decayn All Nighter Makeup Setting Spray meikin kiinnittäjäksi, Avenen Eau Thermale -kasvosuihke (tämä LivBoxissakin ollut tuote maksoi apteekissa kokonaiset 1,99 € ja on mielestäni täydellinen auringonoton jälkeinen ihon rauhoittaja), Avenen aurinkovoide sk 20, Kikon Make Up Blender Foundation Sponge ja ylhäällä lahjana saatu klassikkotuote Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion -silmämeikin pohjustusvoide.

Tarkoituksenani oli ostaa MUFEn meikin kiinnityssuihke, samoin kuin huulipunan pohjustuskynä. Sephorasta kyseiset tuotteet olivat kuitenkin loppu, ja ystävällinen (ja ranskaa NIIN nopeasti puhuva ;) myyjä suositteli Urban Decayn vastaavia tuotteita. Itse asiassa kokeilen mieluumminkin mulle ihan vieraan merkin tuotteita. MUFEa saa kuitenkin Suomestakin, jos tulee ikävä.

Olen jo vaikka kuinka kauan halunnut kokeilla tuollaista jännän mallista meikkisientä, mutta olen aina ajatellut, etten oikeasti tarvitse sitä. Nyt kuitenkin Kikon sienen maksaessa 5,90 €, ajattelin, että on oiva hetki kokeilla. Mistä sen tietää, vaikka tämä olisi mun uusi lemppari :)

 

Olen maininnut ennenkin rakastavani ranskalaisen Diptyquen tuoksuja. Nyt oli oiva mahdollisuus päästä merkin omaan liikkeeseen fiilistelemään. Olin ajatellut ostavani Philosykos-tuoksun voidemaisena parfyymina, mutta ihastuinkin uuteen Eau Moheli -tuoksuun. Sitäkään en halunnut ostaa perinteisessä suihkepullossa vaan roll-on-muodossa. Tulee ihan mieleen teiniajat ja Yves Rocherin roll-on-parfyymit haha. Tuoksussa on ylang ylangia ja jasmiinia ja se on ihanan raikas ja kesäinen. Ystävällinen myyjä huomasi ihastukseni myös viikunalta ja kookokselta tuoksuvaan Philosykos-tuoksuun ja antoi pari pikkupulloa sitä mukaan. Vaihdoin sitten toisen pullon siskon kanssa Eau Duelle -vaniljatuoksuun. Ihanaa, tuoksuja on niin ihana vaihdella päivän fiiliksen mukaan! Vaikea uskoa, että vain pari vuotta sitten ostin kiltisti aina yhden tuoksun, jonka käytin viimeiseen pisaraan ennen uuden ostamista :)

Tässä vielä saamani näytekasa (unohdin lisätä kuvaan UD:n luomivärin pohjustusvoiteen), aika kiva, vai mitä :)

Miltä ostokseni näyttävät? Onko teillä hyviä tai huonoja kokemuksia joistain näistä tuotteista? Kirjoittelen sitten tuotteista tarkemmin käyttökokemusten kera, kunhan ehdin niitä käyttää :)