Minni-lahjus

05/10/2013 Salla10 kommenttia

Sisäisiä motivointikeinoja on monenlaisia. Itse olen huomannut, että muhun tehoaa samat kikat kuin neljävuotiaaseen, eli vanhat konstit lahjonta, uhkailu ja kiristys. Esimerkki uhkailusta on se, kun ei millään jaksaisi mennä salille, mutta tietää, että nyt on oikeasti pakko. Siis vaikka silloin, kun siellä ei ole tullut käytyä pitkään aikaan, ja niskan kunto yksinkertaisesti vaatii punttireeniä. Olen sellaisessa tilanteessa sanonut itselleni, että sä meet, tai sä itket ja meet. Toimii.

Kiristystä harrastan muun muassa yhdistettynä lahjontaan. Jos et tee asiaa x, niin et saa tavaraa x. Toimii.

Kivointa on tietenkin puhdas lahjonta. Olet ansainnut tämän. Tämä vasta toimiikin.

Sain viime viikolla kuulla, että mut valittiin hakemaani vakituiseen virkaan. Asia oli tosi iso juttu tulevaisuuteni suunnan kannalta, ja tietenkin ihan erilainen turva kuin määräaikainen virkasuhde. Päätin, että olin ansainnut jotain tosi ihanaa tästä hyvästä. Ensimmäisenä mietin tietysti jotain kauan haluamaani kosmetiikkatuotetta. En kuitenkaan keksinyt mitään sellaista tuotetta, jonka olisin raaskinut ilman mitään alennuskuponkia ostaa (varsinkin tietäen, että olen in no time lentokentän tax freen valikoiman äärellä). Lisäksi halusin jotain pysyvää, josta muistaisin vielä pitkän ajan kuluttua, miksi olen sen ostanut. Sitten keksin.

Thomas Sabon Minni-charm <3 Kun kävin vähän aikaa sitten hankkimassa Sabon kaulakorun ja siihen ensimmäisen riipuksen (se oli muuten yhdistelmä lahjontaa ja kiristystä ;), ei sillä hetkellä ollut etukäteissuosikkejani Bambia tai Minniä. Nyt ajattelin jättää homman herran haltuun, ja ostaa jomman kumman, mikäli Stockmannin Sabo-piste olisi saanut täydennystä. No siellähän kaverit olivat molemmat, ja enää piti valita, kumpi tuntui sillä hetkellä oikealta.

Ajattelin ensin, että Bambi varmaan sopii väriensä takia rusetin kaveriksi paremmin. Kuitenkin kun sain Minnin kiinnitettyä koruun, oli valinta selvä. Se oli ihana piristysruiske, ja rusettiteema toistuu myös Minnin päässä.

Puhdasta ihanuutta, loves it! <3

Miten te motivoitte ja palkitsette itseänne? Käytättekö lastenkasvatusmetodeja? :)

Avautumista · Hampaat · Ihon hoito · Luonnonkosmetiikka · Madara · Palajutut · Putsarit

Romua suuhun ja leukaluu poikki?

28/09/2013 Salla17 kommenttia

Mä olen nyt päässyt niin hyvään vauhtiin tässä avautumisessa, että watta hell, jatketaan ;) Ne lukijat, joita kiinnostaa ainoastaan kosmetiikka-aiheiset postaukset, voivat (kannattaa!) skipata tämän.

Mulla on nimittäin nyt mielen päällä iso asia niin terveydellisesti kuin rahallisestikin. Nimittäin mun purenta. Joka on ihan päin prinkkalaa :( Moni varmasti ajattelee, että mikähän tuollakin nyt on muka purennassa vikana. Tiedän, hammasrivini ovat kyllä suorat. Ongelmani on purentavirhe nimeltään avupurenta, joka tarkoittaa sitä, että vain takimmaiset hampaat osuvat yhteen purressa, mikä ei todellakaan ole hampaiston normaali tilanne. Jos avopurenta ei aiheuta mitään haittaa, niin antaa olla, mutta itselläni oireet ovat ajoittain todella pahat. Käytössäni on öisin purentakisko, mutta silti kärsin leukanivelten kivusta, päänsärystä, kasvojen lihasten kivusta ja niskavaivoista. Olen parin vuoden ajan käynyt purentani takia tähän erikoistuneella hammaslääkärillä, joka on puolen vuoden välein joutunut hiomaan hampaitani, koska purenta muuttuu aina takaisin tähän epäterveeseen asentoon siitä huolimatta, että purentaa olisi korjattu alle puoli vuotta aikaisemmin.

Viime viikolla kävin viimeksi purentahammaslääkärillä, ja epätoivoisena kysyin, eikö ongelmaani tosiaan ole mitään muuta ratkaisua, kuin hiotuttaa hampaita alle puolen vuoden välein? Eihän näin kuitenkaan voida toimia loppuelämääni. Hammaslääkäri oli jo aiemmi maininnut, että avopurentaa voidaan korjata oikomishoidolla, johon useimmiten jouduaan yhdistämään myös leukakirurgiaa. Eli alaleukaluu murretaan ja leukaa siirretään oikeampaan paikkaan. Kuulostaa ehkä kamalimmalta ikinä. Alan kuitenkin nyt olla siinä pisteessä, että olen valmis kokeilemaan mitä tahansa.

Purentaspesialisti siis passitti oikojan puheille, jossa käväisin eilen. Tarkkaa arviota hoidosta ei voitu tehdä, koska mulla ei ollut mukana koko hampaistosta otettua röntgenkuvaa. Sen perusteella vasta voidaan arvioida, onko leukakirurgialle todennäköisesti tarvetta. Ilman röntgenkuvaakin oikomishoidon erikoishammaslääkäri osasi sanoa, että oikominen saattaisi olla paikallaan. Arvio on 1,5-2 vuoden hoito ja kustannusarvio 6100 euroa. KUUSITUHATTASATA!! Mä meinasin oikeasti saada jonkin kohtauksen, kun kuulin summan. Olin ajatellut oikomisen maksavan jotain kolmen tonnin pintaan. Just great. Parasta asiassa tietysti on se, että hammaslääkäri ei tietenkään voi luvata, että oireeni poistuisivat oikomisella. Eli parhaassa tapauksessa käyn läpi parin vuoden hoidon mahdollisine leikkauksineen, olen kuusi tonnia (tai enemmän) köyhempi, mutta samat vaivat jatkuvat. Toisaalta sitten ainakin tietäisin, että olen yrittänyt.

Soitin tänään purentahammaslääkärin klinikalle, ja pyysin polttamaan röntgenkuvani cd:lle. Nyt edessä olisi sitten uusi oikojan konsultaatio kuvien kanssa, jolloin toivottavasti selviäisi, kuinka laajasta saneerauksesta olisi kyse. Tuntuu, että olen täynnä kysymyksiä. Miten voin olla kaksi vuotta käyttämättä purentakiskoa (joka ei tietenkään enää mahdu rautojen päälle)? Onko mitään mahdollisuutta saada Kelalta edes jotain korvausta? Uskaltaisinko ylipäätään mennä noin pelottavaan leikkaukseen? Millä lailla kasvojeni ulkonäkö muuttuisi oikomisen/leikkauksen yhteydessä? Mistä ihmeestä kehitän noin isot rahat? Ei ole helppoa.

Lopetetaanpa avautumispostaus tuttuun tapaan jollain positiivisella. Nimittäin mä olen ihan rakastunut tähän ihoa kirkastavaan Madaran Blackberry white clay -kasvosaippuaan, josta kirjoitin jo aiemmin. Saippuaa on helppo käyttää, se tuoksuu taivaallisella, ja ihoni ei ole aikoihin ollut niin hyvässä kunnossa kuin nyt! Ihoni elää aika lailla omaa elämäänsä, ja toki se on ennenkin ollut hyvässä kunnossa vain räjähtääkseen hetken päästä totaalisesti. Toisaalta nykyinen hyvä tilanne voi toki johtua muustakin kuin tästä saippuasta. Mutta yksi asia on varma, ihoni on rauhallinen ja kirkkaampi kuin aikaisemmin. Aion siis jatkaa My Little Pony- saippuan käyttämistä jatkossakin :) Aivan kuivaihoisille saippua on uskoakseni liian kuivattava, mutta suosittelen lämpimästi sitä muille sekaihoisille ja rasvoittuvasta ihosta kärsiville!

Avautumista

Eniten vituttaa kaikki?

20/09/2013 Salla21 kommenttia

Älkää huoliko, huomenna jatkuu taas kosmetiikka-aiheinen postailu. Mulla on kuitenkin pakottava tarve jatkaa toissailtaista listaa muutamalla asialla, jotka todellakin vituttavat. Mulla on oksennusavautumisen tarve, ja te joudutte nyt olemaan vastapuolella kuuntelemassa. Kiitos ja anteeksi. (Kiitos myös lukijoille kommenteista ko. postaukseen, muistin monta uutta asiaa, joista voi olla käärmeissään ;)

Ja sit mua vituttaa

– Ihmiset, jotka eivät pidä lupauksiaan.

– Ihmiset, jotka eivät pidä lupauksiaan, eivätkä edes tajua sitä itse.

– Ihmiset, jotka ryysäävät paniikissa sisään junaan ja tuuppivat edessä olijoita, ennen kuin ovet edes aukeavat.
Kuinka moni on joskus jäänyt junan ulkopuolelle siksi, ettei ole mahtunut sisään? Ei varmaankaan kovin moni.

– Tilanteet, joissa jollain toisella on kaikki valta päättää isoista, tärkeistä asioistasi.

– Ihmiset, jotka vaativat ja odottavat muilta mahdottomuuksia. Eivätkä ymmärrä, että asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia.

– Ihmiset, jotka eivät osaa asettua toisen asemaan.
Tämä yhdistettynä edelliseen kohtaan vasta vituttaakin.

– Se, että kädet ovat nyt jo kuivat kuin korput, ja on vasta syyskuu.

– Se, että astuu aamulenkillä koiranp**kaan.

Valkoinen rasia on Dr. Hauschkan luomiväriduo, teksti näkyy kuvassa vähän huonosti. Pikkupussit taas ovat irtoluomivärejä :)

Loppuun taas ajattelua toiselta kantilta, nimittäin asia, josta olen tosi iloinen. Päätimme muutaman bloggaajan kesken perustaa pienen ringin, jossa kukin lähettää yhdelle yllätysboksin, BloggaajaBoksin, jossa on itselle tarpeettomia uusia tai pari kertaa kokeiltuja tuotteita. Vastaavasti kukin saa yhden BloggaajaBoksin. Mä sain kuvassa näkyvän superboksin Ilunalta, kaunis kiitos vielä sinne suuntaan, me loves!! :)

Avautumista

Ja sit mua vituttaa…

18/09/2013 Salla25 kommenttia

Meillä on töissä aikamoinen lopun alun meininki. Tiettyjä isoja, muiden puolestamme tekemiä päätöksiä on ilmassa, joiden ohella pitää tietenkin tehdä töitä normaalisti, tehokkaasti ja laadukkaasti. Työkaverin kanssa lounaalla aloimme spontaanisti kertoa vuorotellen asioita, jotka meitä vituttavat ANTEEKSI ketuttavat. Listasta muodostui seuraava:

Ja sit mua vituttaa

– Ihmiset, jotka eivät vastaa sähköposteihin.
Kuinka mahdotonta voi olla edes yhden rivin kuittauksen lähettäminen, kysynpä vaan.

– Ihmiset, jotka eivät tervehdi.
Koskee muun muassa työkavereita työpaikan käytävällä ohi kulkiessa.

– Ihmiset, jotka tunkevat lähes tyhjässä bussissa juuri sinun viereisellesi paikalle istumaan, vaikka tyhjiä kahden paikkoja on bussi täynnä.

– Ihmiset, jotka täydessä bussissa varaavat viereisen paikan laukulleen, ja muiden ihmisten kulkiessa ohi katsovat ulos ikkunasta, eivätkä ole huomaavinaan.

– Ihmiset, jotka eivät hoida hommiaan, ja aiheuttavat siten sinulle tuplatyön.
Voi koskea asioita niin töissä kuin vapaa-ajallakin.

– Ihmiset, jotka kiilaavat.
Koskee erityisesti ihmisiä Robert`s Coffeen jonossa ;) ja nämä ihmiset ovat yleensä reilusti keski-iän ylittäneitä.

-Ihmiset, jotka laukovat suustaan mitä sattuu ajattelematta ollenkaan, miltä kommentit mahtavat kuulijasta tuntua.

– Syksy.

– Sade.

Loppukevennyksenä äsken ottamani kuva, joka ei vituta :) Kuvassa on nimittäin Hyvinvoinnin verkkokaupasta tänään saapunut tilaukseni. Vitamiineja, kaiken maailman pähkinää ja vähän kosmetiikkaa. Me likes!

Kolahtiko mikään listasta? Vai profiloiduinko juuri tyhjästä valittavaksi idiootiksi? =D

Avautumista · Koiraystäviä

Iso poika Beni ja kops sanoi Sallan pää

31/08/2013 Salla18 kommenttia

Riki omalla sohvallaan ja Beni ”olkkarin pedillään”, joka on oikeasti läppärin alusta käännettynä ylösalaisin

Ajattelin laittaa pientä hyvänmielen koirapostausta lauantain kunniaksi. Tai no, syy oli kai oikeasti se, että halusin jatkaa terveysongelmistani avautumista, ja piti löytää sopivan kevyt kuvitus tekstille.

Beni (oik.) ja siskonsa Muru leikkimässä 3,5 kk:n ikäisinä

Oli jotenkin kohtalon ivaa, että juuri torstaina, kun itkin niskajumiani täällä blogissa, seuraavasta yöstä tuli sellainen, että niskajutut tuntuivat aika pieniltä. Poikakaverini nimittäin heräisi torstain ja perjantain välisenä yönä kolahdukseen, joka johtui siitä, että olin vessaan mennessäni pyörtynyt ja kaatunut ruokailutilan lattialle. Muistan vain oudon pimeyden ja sen, että joku kysyy, että ”pyörryitsä”, ja itse hoin, että en tiedä mitä tapahtui. Beni taisi ensin luulla, että kyseessä on joku leikki, kun muistan hämärästi, että se tuli hyppimään mun päälle. Koiraraukat taisivat kyllä vähän pelästyä, kun ne suljettiin makkariin, ja mamma makasi vaan edelleen maassa. Olin lyönyt pudotessani päänikin. Olo oli niin heikko, ettei ollut mitään jakoa yrittää nousta tuosta lattialta. Ei siinä muu auttanut, kuin poikakaverin soittaa hätänumeroon. Olin ihan varma, ettei sieltä mitään lanssia lähetetä. Tai ainakaan mua ei viedä mihinkään.

Benin perusilme

No niinhän se lanssi kuitenkin tuli ja nopeasti, ja mut kiikutettiin sairaalaan. Verenpaineeni oli todella todella alhainen, ja se oli kai suurin syy siihen, että ensihoitajien piti kuskata mut tsekattavaksi. Sairaalassa sitten tutkittiin ja testattiin, mutta mitään sen kummempaa ei löytynyt. Verenpainekin nousi ainakin vähän siellä seurannassa. Ja olin varmaan ainoa potilas, jolla ei ollut alkoholia veressä.

Pojat ottaa arskaa

Aamulla hoitaja tuli sanomaan, että voit lähteä kotiin, että milläs menet? Muistan selittäneeni, että juuri näin unta, että x ja x tulevat mua hakemaan, mutta ilmeisesti se oli unta, joten taidanpa mennä sitten taksilla. Kenkiäkään mulla ei ollut, joten sain sellaiset siniset muovisuojat sukkien päälle.

Kotiin tultuani pelästyin aika paljon, kun näin kohdan, johon olin kaatunut. Paikka oli nimittäin ruokapöydän ja seinän välinen pieni kaistale. Toisella puolella olisi ollut lasinen pöytä, jonka päälle ei olisi ollut kamalan kiva rysähtää ja lähellä oli myöskin patteri. Mä sain vain muutaman ruhjeen toiseen kyynärpäähäni. Muistan, kun sairaalassa hoitaja kysyi, että ”onko tikattavaa”? Sanoin, että luulen, että ei =)

Broidi hei, MITÄ sä teet??

Eilen olin yhteensä kolme tuntia hereillä, mutta tänään olen ollut jo saman verran, vaikka kello on vasta kolme. Harmi, kun ei ole verenpainemittaria kotona, olisi mukava tietää, johtuuko tämä heikotus nyt (ja eilen) matalasta verenpaineesta vai jostain muusta. Ja miksi hitossa se tuolla lailla laskee..? Mut iskettiin sairaalasta kotiin aika lailla ilman vastauksia. Mulla on pari kertaa aiemminkin mitattu (hälyttävän) matala verenpaine, mutta molemmilla kerroilla olen ollut sairaalassa ja tosi kipeä. En tiedä, mikä verenpaineeni taso on normaalissa olotilassa.

Mutta alive and kickin`! Mä en yleensä kirjoittele blogissa näin henkilökohtaisista asioista, mutta nyt tuntui, että piti päästä päästämään tämä juttu pois mun systeemistä. Ehkä mun olokin nyt paranee? ;)