Avautumista · Lifestyle · Ruoka ja juoma

Vieroituksessa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tähän on tultu. Katkaisin vajaa kolme vuotta sitten järkyttävän sokerinsyöntikierteeni lähinnä kokeillakseni, olisiko ruokavalion muutoksesta apua iho-ongelmiin (ensisijaisesti akneen). Pitkään kestänyttä totaalikieltoa seurasi maltillinen sokerin syöminen niin, että sain syödä sitä kohtuudella viikonloppuisin. Pysyin ruodussa tosi pitkään ja onnistuin ongelmitta syömään mitä halusin esimerkiksi lomilla mutta palaamaan normaaliin tahtiin arjen koittaessa. Vuosi sitten homma lähti kuitenkin pikkuhiljaa käsistä.

Ennen ensimmäistä katkaisua söin sokeria sisältäviä herkkuja usein, mutta en paljon kerrallaan. Herkkujen lisäksi söin huomattavia määriä piilosokeria jugurteissa, rahkoissa ja mysleissä. Noihin piilosokeria sisältäviin ruokiin en ole enää palannut, mutta vuoden 2015 alusta lähtien aloin pikkuhiljaa syödä karkkia, suklaata ja kakkuja sekä usein että jo ihan oikeasti paljon kerrallaan. Koko loppuvuoden 2015 päässäni kyti ajatus, että tämä ei voi jatkua näin, mutta kaikkien ihanien joulusuklaiden edessä olin kyvytön tekemään asialle mitään :D Joulun välipäivinä olin syönyt itseni siihen kondikseen, että olin niin turvonnut, että hyvä kun sain farkkuja enää kiinni. Enkä tarkoita (enimmäkseen) oikeaa lihomista vaan sitä jäätävää nesteen määrää, mitä herkutteluni oli kerännyt kroppaani. Kysyin siskolta, että mitä jos laitettaisiin pystyyn veto, niin mun olisi helpompi katkaista kierre.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sisko innostui, yllättävää kyllä, ideasta, vaikka diili on selvästi mun puolella :D Sovimme, että jokapäiväinen herkkujen syöntini loppuisi nyt ja tästä lähtien sai pitää yhden karkki-/sokeripäivän viikossa. Jos pystyisin pitämään sen pääsiäiseen asti, saisin siskon piffaamana kasvohoidon Jolie Spassa. Jos taas rikkoisin lupaukseni, sisko saisi valita MACiltä minkä tuotteen tahansa. Lisäsin vetoon vielä hieman vaikeustasoa, mutta kuitenkin pitkällä tähtäimellä omaksi edukseni. Päätin nimittäin, että ensimmäisinä kahten viikkona en saisi myöskään pitää tätä yhtä herkkupäivää. Ihan koska kierteen katkaisu on helpompaa, jos sokerinälkää ei ruoki vähään aikaan lainkaan.

Ensimmäinen viikko oli jotain ihan kamalaa. Unelmoin suklaasta, irtokarkeista ja kakuista ja näin jopa unta, että ahmin herkkuja, enkä kertonut siskolle mitään :D Vedon kolmantena päivänä tuntui, että fuck this, mä nyt vaan otan ja syön kaapissa houkuttelevasti lymyileviä herkkuja. Onneksi pidin kuitenkin kirkkaana mielessä palkinnon, joka odottaa, enkä ratkennut. Kaikki sokeria syövät tajuavat mitä tarkoitan. Sokeri ihan aikuisten oikeasti on jonkinlaista huumetta! Jännä kuitenkin on, että pahimmat mieliteot jäivät ensimmäisen viikon jälkeen pois. Muistan, miten ensimmäisessä sokerinvastaisessa kampanjassani sokerinhimo vain kesti ja kesti, ja yhdessä vaiheessa luulin, ettei se lopu ikinä. Nyt onneksi toinen viikko, joka on ihan kohta takana, on sujunut lähes ongelmitta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jo viikossa huomasin turvotuksen vähentyneen. Vaakaa en omista, mutta uskon, että pari kiloa on lähtenyt tosiaan ihan pelkkää elimistöön kertynyttä turhaa nestettä. Lisäksi tunnen selvästi sen, miten verensokeri ei enää pompahtele alhaalta ylös ja laske nopeasti. Kaikki varmaan tietävät fiiliksen, että syö pieneen hiukomiseen ison suklaapatukan ja vähän ajan päästä vasta huono olo onkin. Sellaista huonon olon tuovaa nälkää on nyt selvästi harvemmin kuin silloin, kun herkuttelin runsaasti. Siitä olenkin tosi tyytyväinen, koska sellainen yököttävä ja heikottava nälkä on inhottava tunne.

Olen myös miettinyt sitä, että saisinko jonkinlaista parempaa oloa sillä, että jättäisin valkoiset viljat pois. Toistaiseksi olen kuitenkin tullut tulokseen, että koska en syö vaaleaa leipää juuri koskaan, enkä pastaa tai pizzaakaan kuin ehkä kerran-pari kuukaudessa, tulevat valkoiset viljatuotteetkin ruokavaliooni lähinnä herkuista. Joten kun sokerin jättää pois, se karsii paljolti myös viljojen määrää. En koe ainakaan nyt tarvetta muihin ruokavalion muutoksiin.

Ensimmäisten parin viikon aikana olen kokenut tarvetta hieman helpottaa vieroitusoireitani, kuitenkin tietenkin ”sallitulla” tavalla (tosin tästäkin voi olla montaa mieltä ;). Tein puolivahingossa modifikaation kaverin aikoinaan jakamasta raakasuklaareseptistä, ja tämä vahinkoresepti on tähän astisista terveellisistä herkuista ollut mielestäni paras. Jaan reseptin blogissa vähän myöhemmin, koska ihan varmasti näin alkuvuodesta siellä on muitakin sokerin välttelijöitä? :)

Muita herkkulakkolaisia tai vähentäjiä? Vai ovatko tällaiset rajoitukset ihan idiootin hommaa? :D

17 thoughts on “Vieroituksessa

  1. Hyvä sinä :) toi on sellainen asia, joka pitäisi itsekin toteuttaa. Mutta kun. .. mä oon kyllä ihan toivoton herkkujen perään eikä oo yhtään itsekuria. Saattaisi olla helpompaa, jos kotona mies ja lapsi osallistuis kanssa, mutta ne on vielä pahempia kuin minä :D nyt on kova yritys päästä takas siihen normaaliin kerran viikossa karkkipäivään eikä joka päivä söisi kaikkea makeaa :)

    Tykkää

    1. Haha no SAMA täällä! Mies vetää sokeria kaksin käsin ja mä kuolaan vieressä… Mutta mä luulen, että sultakin ihan varmasti se itsekuri löytyy jos vain löydät sopivan motivaattorin. Mua helppaa myös se, että rahat on vähän tiukulla ja herkut maksavat aika paljon ;)

      Tykkää

  2. Herkkulakkoa en koskaan pystyisi pitämään, sillä rakastan kaikkea hyvää, mutta tässä vuosien saatossa olen oppinut tekemään monista herkuista terveellisempiä versioita. :)

    Steviaa olen käyttänyt leivonnassa ja samoin manteli- ja kookosjauhoja. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että eihän nuo terveelliset herkut ole täysin sama asia kuin rasvaa ja kaloreita tihkuva leivos. Monien koostumus ja maku muuttuu vähän erilaiseksi riippuen mitä käyttää ja missä suhteessa. Mutta itseäni olen ainakin pystynyt huijaamaan näillä herkuilla. :D

    Tykkää

    1. Samaa mieltä. Sanokoot ihmiset mitä tahansa, niin paraskin raakasuklaa on vaan eri asia kuin Fazerin sininen tai sitruuna-marenkikakku. Tavallaan ajattelen myös, että jos syö harvemmin, voi sitten hyvillä mielin vetää kunnon voi-kerma-sokerimättöä :D Tämä vieroitusvaihe on vaan vaikea ja kaipaan hieman hunajalla makeutettuja herkkuja tueksi ;)

      Tykkää

  3. Samoilla linjoilla muiden kommentoijien kanssa, valitettavasti. Olen maailman pahin sokerihiiri, enkä omaa itsekuria tässä asiassa. Kai se sokeri jotain ”huumetta” on, koska tarve siihen on ihan fyysinen.
    Sulle hurjasti onnea matkaan vähennyksen tiellä!

    Tykkää

    1. Kyllä. Ihan tulee sellaista sylkeä suuhun kun ajattelee suklaata (tällä hetkellä eniten himottavat peanut butter cupsit)… Huh, on tää vähän hupaisaa jopa, miten koukussa sitä voikin olla! :D

      Tykkää

    1. Kyllä! Mä söin ennen paljon sellaisia ”minuutin puuroja” ja myslejä, jugurteista ja rahkoista puhumattakaan. Ihan jäätävä määrä tuli sokeria niin, etten edes mieltänyt syöneeni sitä. Välillä kyllä vieläkin tekee mieli Honey puffs -muroja, mums :D

      Tykkää

  4. itse päätin lopettaa sokerinsyönnin muutamia vuosia sitten,ennen siis kyllä sokeri maistui… en syö muroja,maustettuja jogurtteja,rahkoja,en leivo (paitsi lasten syntymäpäiville tai juhlaan),en juo mitään mehuja(en itsetehtyjä tai kaupan) ,limppareita,karkit on jäänyt pois.toki ihan kaikkea sokerin syöntiä en ole lopettanut,esim. ketsuppi ja luonnon omat antimet,hedelmät,marjat.
    huomasin sokerin syönnin lopettamisen jälkeen ,että jaksan paremmin ja muutenkin olo oli parempi,virkeä.
    harvakseltaan olen kuitenkin syönyt sokerisiakin ruokia.esim viime viikonloppuna poikani synttäreillä ohuen viipaleen kakkua ja kymmenkunta karkkia.huh huh,tuloksena monta tuntia kestänyt pahaolo.sama homma jouluaattona,hirveä olo ,mutta astetta pahempana eli vessan kautta.muiden luona vieraillessa ongelmana on kieltäytyäkkö herkuista nirppanokan maineen uhalla vai kestääkö se sokerin tuoma pahaolo :(

    Tykkää

    1. Ihan mahtavaa, että olet huomannut konkreettisen eron olossa! Antaa ihan erilaisen motivaation jatkaa herkuttomammalla linjalla. Mutta vitsi, mulle ei kyllä koskaan ole tuollaista huonoa oloa tullut silloin kun sitten olen herkutellut. Määrät kyllä pienenevät jos harvemmin syö, mutta toi on kyllä jo vähän kurjaa, jos ei sitten oikein mitään hyvää voi syödä… :(

      Tykkää

  5. Jotenkin ihanaa kuulla että joku muukin tuskailee herkkujen kanssa :D Itsellä ollut herkkulakko tammikuun alusta lähtien, ja silti tekee mieli herkkuja kamalasti! :D Itse kyllä syön jogurttia, vaikka sen sokerimäärän tiedänkin.
    Tsemppiä sinulle lakon kanssa!

    Tykkää

    1. Jesh, vertaistuessa on voimaa :D

      Mulle taas jugurttien, rahkojen, puurojen ja myslien poisjättäminen on ollut (siis silloin kolmisen vuotta sitten) aika helppoa, koska siitä lähtien aamupalani on ollut smoothie, johon olen ihan koukussa. Lomillakin kaipaan koirien jälkeen eniten aamusmoothietani, kun se on niin ihanaa ja raikasta :) Mä mieluummin vedän perusruoassa tiukahkoa linjaa, mutta sitten herkuttelen kunnolla. Sullakin voisi ehkä mieliteot loppua nopeammin, jos et saisi sokeria jugurtista? Tämä tosin on vain spekulaatiota, koska nää on varmaan niin yksilöllisiä juttuja :) Tsemppiä sullekin!

      Tykkää

  6. Minäkin opettelin syksyllä jättämään jokapäiväiset karkit ja herkut pois ja keskittymään nautiskeluun kerran viikossa. Helvettiähän se oli koko ensimmäisen viikon, hypin seinille, itkin ja ties mitä. Enpä ollut ennen tajunnut miten järkyttävä riippuvuus sokerista voisi tulla! Joululomalla homma meni kieltämättä taas vähän läskiksi ja olen nämä viimeiset pari viikkoa taas opetellut sokeritonta arkea… Mutta kun vaan katsonkin tämän postauksen kuvia niin tulee ihan vesi kielelle! :D Vertaistukea ei kyllä voita mikään, helpotti taas oloa kun sai lukea tämän postauksen :D

    Tykkää

    1. Sanos muuta, lohdullista kun muilla on samoja ongelmia :) Mulla on tähän mennessä onnistunut reilumpi herkuttelu viikon-kahden ajan ja sitten ruotuun palaaminen, mutta viime kevään useampi kuukausi oli jo liikaa. Onneksi tää toinen katkaisukerta näyttäisi olevan ensimmäistä helpompi ;) Tsemppiä meille!

      Tykkää

  7. Tsemppiä sulle! Mulle tuli myös sokerikielto päälle heti kun joulusuklaat oli syöty! Se on ihan mielettömän vaikeaa aina aluksi. Miten voi aikuinen ihminen ulista pikkuleipien perään? Onneksi se siitä helpottaa ja mitä vähemmän syö, niin sitä vähemmän tekee sitten mieli. Tällä hetkellä saan syödä kuivattuja banaanilastuja herkkunälkään tai marjoja ja turkkilaista jugurttia pienen annoksen. Nyt yritän myös vähentää leivän syömistä. =)

    Tykkää

    1. Ahhah, ai sulla on pikkuleivät. Mulle enimmäkseen suklaa, mutta myös irtokarkit, lakut ja kakut ovat himotuslistalla :D Ja se on juuri noin, mitä vähemmän syö, sitä vähemmän tekee mieli. Ja toisinpäin ;)

      Tykkää

  8. Tsemppiä! :)

    Mä oon niitä ärsyttäviä ihmisiä jotka syö kaks palaa suklaata ja sitten ei tee enää mieli, joten oon huoletta mussutellut kun siltä tuntuu.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s