Ainahan mä olen kirpsakoista tuoksuista pitänyt, mutta pimeiden marras- ja joulukuun aikana en oikein muuta käyttänytkään. Nyt, vaikka lunta ja sitä myötä valoa onkin riittänyt, tartun edelleen päivittäin johonkin näistä kirpeistä kavereistani.
Laveran Refreshing Body Wash ihastuttaa limen ja verbenan tuoksullaan. Tai nyt voidaan jo sanoa ihastutti, nimittäin tästä muodostui sekä minun että miehen lemppari. Meidän kylppärissä on ehkä vähän huono ilmanvaihto, nimittäin mennessäni illalla pesemään kasvoja ja hampaita vastaan leijaileva tuoksu kertoi, että mun suihkugeelivarastoilla oli taas käyty. Vaikka itsepintaisesti vien ja tuon suihkuun suihkugeelin aina mukanani, eikä niitä siis ole kopissa valmiina ;). Laveran vartalotuotteet muuten uudistuivat siten, että pakkauskoko kasvoi, mutta hinta pysyi edullisena. Yleensä en osta mitään suihkugeeliä vaihtelunhaluni vuoksi kahdesti, mutta tätä kyllä täytyy saada lisää.
Hieman haikeasti katselen myös L´Occitanen Zesty Lime Ultra Soft Creamia, nimittäin rasti seinään, sekin on viimeistä sipaisua vaille loppuun käytetty! Vartalon kosteuttamista välttelevänä tyyppinä voin kertoa, että jotain spesiaalia voiteessa on ollut. Ihana kirpeä tuoksu ja paksu, mutta silti unelmasti levittyvä koostumus, joka kosteuttaa niin ihanasti, että seuraavana päivänä tätä todella tietää käyttäneensä. Iho on niin sileä <3
Samaa sarjaa oleva käsivoide on ollut myös ihan lempparini, koska se on L´Occitanen käsivoidekoostumuksista sitä tuhdimpaa, josta pidän. Täyteläinen voide imeytyy silti nopeasti ja käy sekä päivä- että yökäyttöön.
Crazy Rumorsin huulirasvoihin hurahdin jo aiemmin ja tämä ihastuttava Limeade on saanut olla osa kirpeää kosmeettista piristysruiskettani (:D) nyt talvella.
On muuten oikeasti jännä, miten erilaiset tuoksut korostavat tunnetiloja, oletteko huomanneet? Oman energiavajeeni paikkauksessa sitrustuoksut ovat parasta mahdollista apua :) Miten teillä? Onko muita piristäviä tuoksusuosikkeja? :)
Käsivoide ostettu itse, muut tuotteet saatu blogin kautta.
Nam, ihanan näköisiä kirpeitä tuotteita :)
TykkääTykkää
On! Mums <3
TykkääTykkää
Melkein alkoi kuola valua kun luin tätä! Oon ollut ihan maassa kun näitten järkkypakkasten aikaan mun on ollut pakko käyttää tuhteja apteekkituotteita, jotka on toki ihan älyttömän toimivia mutta myös tuoksuttomia. Olen todennut, että mä tarvin sitrustuoksuja pysyäkseni hyvällä tuulella :D
TykkääTykkää
Hihhihiiii, word. Mulla pitää olla joku syötti, että jaksan rasvata kroppaa ja limen tuoksu on näköjään paras mahdollinen :) Jos laitat joka toinen kerta apteekkijankkia ja joka toinen sitrusta? <3
TykkääTykkää
Kirpeät sitrustuoksut ovat mun suosikkeja. Kaupassa käteni aina kurottuu tuottesiin, joissa on vihreä pakkaus tai sitruunan/limen/greipin kuva :D
TykkääTykkää
Sama! Miten ne voikin tuoksua niin ihanalta!? Keksin just, että tartten välttämättä limen tuoksuisen hajuveden. Sitruunaa löytyy, mutta eihän se toki riitä :D Ostin limeteetäkin just, joku kausi mulla selvästi on meneillään ;)
TykkääTykkää
Wau, kuulostaa tosi hyviltä! Mun tän vuoden uusin tuoksu on ollu Yves Rocherin LE sarja, Apple delight. Se tuoksuu (omaan nenääni) oikeasti omenalta jossa on vähän vaniljaa! Tuoksu on makea, muttei sellainen Escada makea, vaan enemmänkin sellainen jälkiruuan makea tuoksu
TykkääTykkää
Kuulostaa hyvältä! On muuten jännä, että mäkin tykkään ihan ääripäistä, toisaalta kirpsakoista ja toisaalta esimerkiksi makeasta kookoksesta, mantelista ja tietysti karkkisesta Snow Fairysta. Kukkaistuoksut ovat sitten vaikeampia, tosin ruusu nyt toimii aina ;)
TykkääTykkää
Tuo Lavera on kyllä ihanan kirpsakan tuoksuista (mulla käytössä samantuoksuinen vartalovoide). Muita sitrustuoksuisia lemppareita ovat Estelle & Thild Citrus Bloom vartalovoi ja Kivvi Lemon & Mint vartalo”marmelaadi”. Hurraw! limentuoksuinen huulirasva tuoksuu ihanalle, mutta on näillä pakkasilla liian kevyt. Sitrustuoksut ovat kyllä parhautta! :)
TykkääTykkää
Ooooooo tuo Kivvi kuulostaa ihan syötävän hyvältä! Täytyypä ottaa asiakseni tutustua sarjaan :)
TykkääTykkää
Mä tykkään myös näistä kirpeistä tuoksuista! Mulla on toi Liem käsivoide, mutta mä käytän sitä just vain silloin kun kaipaan sitä piristävää tuoksua! Mulla on myös Hurraw! sitruuna, lime ja Earl Grey huulirasvat ja vielä jäljellä kesästä Virgin Mojitoa Body Shopilta! <3
Ai niin joo ja sitruksinen hajuvesi, jonka mä laitoin mun blogiinkin tällä viikolla! Ei voi olla liikaa!
TykkääTykkää
Mäkin just eilen käytin Virgin Mojiton kuorintaa ihan tuoksun takia, vaikka kroppa ei kuorintaa kaivannutkaan :D Ja samaa mieltä, ei voi olla liikaa! <3
TykkääTykkää
Kirpeet tuoksut on ihania! Tällä hetkellä saan kirpeysannostuksen sitruunaisesta vartaloöljystä <3
TykkääTykkää
Ääää anteeksi, miten mulla on jäänyt vastaamatta!! :(
Sitruunainen vartaloöljy kuulostaa ihanalta! Minkä merkkinen tuote on kyseessä? :)
TykkääTykkää