Atkins · Method · Ruoka ja juoma

iherb ja aamurutiinin muutos

Mä olen siipeillyt siskon iherb-tilauksissa lukemattomia kertoja. On ollut helppoa vain ilmoittaa, että ”maitohappobakteereja ja sinkkiä kiitos” ja sisko on laskuttanut ja toimittanut tavarat :) Innostuttuani Atkins-patukoista kyseinen järjestely ei enää toiminut, koska tilausta täytyy lykätä meneämään aika usein ja paketista tulee iso ja painava. Niinpä olen nyt tilannut pari kertaa ihan isse.

Vitamiinit ja lisäravinteet on järkevää tilata iherbistä. Hinnat ovat esim. Solgarin tuotteilla melkein puolet halvemmat Suomen hintoihin verrattuna. Edes tilauksen hintaan lisättävä ALV ja painon mukaan menevät postikulut (mulla on ollut 8 dollaria, sillä saa jo paljon) eivät tee tilausta kannattamattomaksi.

Tämä tilaus keskittyi kuitenkin Atkins-patukoihin. Luin niistä ensimmäistä kertaa Karkkipäivä-blogista ja voi veljet, miten oikeassa Sanni olikaan näitä kehuessaan! Nämä violettikuoriset Endulge-patukat ovat lähinnä karkin korvikkeita, eli proteiinia näissä ei paljon ole. Sokeria on kuitenkin vain 0-3 g, joten sen puoleen voi vedellä aika hyvillä mielin. Proteiinin määrä per patukka on 2-5 g näissä mun ostamissa patukoissa. Kuvassa alhaalla oleva Chocolate Caramel Mousse Bar on jotain ihan jäätävän hyvää, maistuu ihan Marsilta <3

Siniset Advantage-patukat ovat sitten astetta terveellisempiä. Sokeria on 1-3 g ja proteiinia 7-18 g. Mun lemppari on Chocolate Brownie Bar (ei kuvassa), jossa on juurikin tuo 18 g prodea, eli se pitää jo nälkääkin aika hyvin.

Punaiset Meal-patukat ovatkin sitten jo tuhti välipala. Proteiinia näissä mun maistamissa on 15 g ja sokeria 1 g.

Mä olin aluksi sokerin kanssa tosi tarkka, sitä ei saanut arkisin olla YHTÄÄN. Tämä johtui siitä, että yksinkertaisesti oli helpompaa olla täysin ilman, kuin miettiä, mikä määrä on liikaa ja mikä ei. Mua on nyt kuitenkin valistettu, että esimerkiksi 1 g sokeria on niin pieni määrä, ettei sellaisesta kannata ottaa ressiä. Niinpä olen näitä Atkinsejakin voinut syödä, ja arkeni on helpottunut välipalojen suhteen huomattavasti. Syön kyllä yleensä iltapäivällä jonkin hedelmän, mutta sen lisäksi tarvitaan jotain muutakin. Yleensä nappaan työhuoneesta lähtiessä yhden Atkinsin mukaan ja syön sen kotimatkalla. Kaupassa käyminen nälkäisenä on jotain ihan kamalaa!

Atkinsien lisäksi vilkuilin Method-saippuoita, koska näitä monet kehuvat. Löysin mansikantuoksuisen Minnin ja sitruunantuoksuisen Mikin, niin pitihän ne hyvänen aika kotiuttaa. Koostumus saisi mun puolesta olla paksumpaa vaahtoa, mutta söpöt pullot kompensoivat :)

Niin ja muuten olen jälkikäteen kuullut, että iherbilta saa ensimmäisen tilauksen yhteydessä koodin, jolla joku toinen saa ensimmäisestä tilauksestaan alennusta 5-10 dollaria. Ilmeisesti myös koodin eteenpäin antanut henkilö saa jotain bonusta, mutta mulla ei ole tästä mitään käsitystä. Jos joku haluaa tuon alen itselleen ja on tilaamassa ensimmäistä kertaa, niin mun koodi on GNR429, saa toki hyödyntää.

Sitten siihen aamurutiinieni muutokseen. Mähän olen nyt vajaan vuoden nauttinut aamiaiseksi itsetehdyn smoothien. Se on yksi päiväni parhaista hetkistä, enkä osaisi olla enää ilman. Ongelmana on ollut ainoastaan se, että reippaasti yli litran juomiseen menee aikaa. Olen siis hörppinyt smoothieta kotona ajan kanssa ja meikannut bussissa. Not anymore! Citymarketissa oli tarjouksessa OBH Nordican Smoothie Twister, jossa smoothie tehdään valmiiksi korkillisiin matkapulloihin. Alkuperäinen hinta on viidenkympin nurkilla, mutta nyt tämän sai 25 eurolla.

Surrauttelen edelleenkin samat ainekset sekaisin, mutta jaettuna kahteen pulloon. Toisen pullon sisällön juon samalla kun meikkaan (!), millä aikaa toinen pullo viilentyy vielä lisää jääkaapissa. Sitten vain pullo jääkaapista mukaan ja menoksi. Bussissa sitten nautin toisen pullollisen samalla kun luen kännykällä blogeja :) Ihan mahtavaa! Enää ei tarvitse raahata mukana hemmetin painavaa meikkipussia tai pelätä, että rikon jonkun ihanan meikkini.

Löytyykö sieltä iherb/Atkins/smoothie-faneja? :)

16 vastausta artikkeliin “iherb ja aamurutiinin muutos

  1. Nuo patukat näyttää ja kuullostaa niin herkullisilta! :PKatselin Citymarketissa tuota masiinaa, mutta omistan jo sauvasekoittimen ja saman merkin OBH:n tehosekoittimen, niin mitä tekisin kolmannella :D

    Tykkää

    1. Ne ON hyviä, nam :)Mäkin aluksi mietin, että onko Smoothie Twister turha ostos, mutta vanha tehosekoittimeni oli niin iänikuisen vanha ja kämänen, että uuden osto olisi joka tapauksessa lähiaikoina ollut edessä :)

      Tykkää

  2. Smoothiet on must juttu. Mä vedän sen töissä iltapäivällä. Toimii !Noi Atkinsit kuulostaa herkuilta mutta taitaa jäädä multa kokeilematta. Taitavat sisältää maitoa ?Mulla on ollut hakusessa jo kauan Hyvänmakuinen patukka joka olis maidoton ja mielellään myös gluteeniton. Hankala yhtälö tuntuu olevan ; vinkkejä ??Ja oi … Aivan ihanat noi saippuapullot – tahtoo kans =)

    Tykkää

    1. Jep, kyllä Atkinseissa on maitoa :( Oletko kokeillut Rawbite tai Lifebar-patukoita? Tykkään itse niistä älyttömästi, niitä saa luontaistuotekaupoista (itse olen tilannut http://www.hyvinvoinnin.fi-verkkokaupasta). Niissä ei ole muuta kuin pähkinöitä ja hedelmiä, ei siis mitään turhaa. Lähikaupasta saatava hyvä vaihtoehto on myös Rainbown pähkinäpatukkapakkaus:http://www.rainbow.fi/tuotteet/elintarvikkeet/kuivatut-hedelmat-ja-pahkinat/rainbow-pahkinapatukka-105-g-3-kpl/Toivottavasti löydät mieleisiä välipaloja :)

      Tykkää

    1. :) Laitan smoothieen soijaproteiinijauhetta, banaanin, omenan, kiivin, pakastemansikoita, kookoslastuja, vähän täysmehua, vettä ja spirulinaa/MSM:ää/vehnänorasjauhetta. NAM :)

      Tykkää

  3. Mä sain mammalta lahjaksi tuollaisen smoothiekoneen, toivoin nimenomaan pientä ja kätevää :) Se ei ole OBH:n vaan joku merkitön mutta täysin sama muotoilu, eri värisenä vain. Olisiko klassikkohalpismerkki Melissan kone. Kuitenkin, ihan huippu juuri aamupalasmoothien kanssa! Teen itse myös niin, että osan juon aamulla ja loput joko otan mukaan yliopistolle tai sitten jätän jääkaappiin ja syön iltapäivällä. On muuten tajuttoman kätevä :)

    Tykkää

    1. Samaa mieltä, älyttömän kätevää! Ja kahden pullon tilavuus yhteensä on ihan sama, kuin tuossa mun isossa blenderissä. Ei tartte edes muuttaa smoothien ”reseptiä” :)

      Tykkää

  4. Mulla on samanlainen smoothie twister ja se on järjettömän kätevä ja nopea! Mulla menee 5 min smoothien tekoon (aineksien esille ottamisesta valmiiseen juomaan). Pulloja on helppo ottaa töihin evääksi :) Tehosekoitinta käytän kuitenkin edelleen, jos ihan kotona vaan oleskelen..

    Tykkää

    1. No sä oot kyllä nopea, kyllä mulla menee varmasti 10 minuuttia :) Mä en oo vielä päättänyt, heivaanko tehosekoittimen, tilaa kun ei keittiössä/kaapeissa ole liiemmin :P

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s