LivBox

Huhtikuun LivBox

Viimeviikkoinen etätyöpäiväni sai ihan uudenlaista potkua, kun postinkantaja toi ovelleni huhtikuun LivBoxin. Jännityksellä avatun, toisen LivBoxini, sisältö oli silmien ehostukseen painottuva.

Sisältä paljastui Paesen luomiväritrio, Cliniquen All about eyes riche -silmänympärysvoide, Simplen silmämeikinpoistolaput ja Avenen terveyslähdevesisuihke.

Paesen luomivärisetti on mielestäni kaunis. Tässä purkissa. Yritin nimittäin ottaa väreistä swatcheja kädelle, enkä saanut triosta väriä irti juuri yhtään! Siis mitä? En ole ostanut markettiluomivärejä aikoihin (ennen tätä viikkoa hih), ja ensimmäinen ajatukseni oli, että jaahas, syy on sitten tässä. En ole edes jaksanut kokeilla tehdä meikkiä tällä, jos väriä ei saa kämmenselkään, eipä sitä juuri saa luomillekaan. Iso pettymys :( Napeissa on niin paljon shimmeriä, että tietysti pigmentti ei ole kaikkein syvin, mutta olisin nyt kuitenkin odottanut vähän enemmän.

Simplen silmämeikinpoistolaput ovat ihan jees, nämä tulee varmasti käytettyä reissussa. Tosin olen kuivien ja herkkien silmieni kanssa aika tarkka poistotuotteista, ja käytän normaalisti vain apteekin silmämeikinpoistotuotteita, mutta toki annan näille mahdollisuuden. Ja tässähän ei ole enää kuin alle kolme viikkoa, kun meikäläinen lekottelee Ranskan auringon alla :)

Cliniquen All about eyes riche on minulle tuttu tuote vuosien takaa. En oikeastaan muista mitä pidin tuotteesta, mutta mikään huono se ei ainakaan ollut, sen muistaisin varmasti. Ja tässä kävi muuten sillä lailla, että lupasin auttaa kanssabloggari-Jenniä hädässä ja vaihtaa tämän silmänympärysvoiteen hänen saamaansa minimaskaraan. Jenni kun toivoi kovasti pääsevänsä kokeilemaan tätä voidetta, ja itselleni sopii myös maskara kokeiluun ihan hyvin.

Lempparituotteeni tästä boksista oli Avenen Eau Thermale. Terveyslähdevesisuihkeen sanotaan olevan ihon ärsytystä vähentävä ja rauhoittava. Vesi tulee pullosta todella hienojakoisena suihkeena, ja sitä voi mukana tulleen lappusen mukaan käyttää niin karvanpoistosta ärtyneisiin sääriin, ihon kutiseviin kohtiin, treenin jälkeen kuumottavalle iholle kuin lentokoneilman kuivattavalle ihollekin. Tämän pullon käytän ihan varmasti loppuun :)

Mitä te olette mieltä huhtikuun boksista? Onko siellä muita Paesen palettiin karvaasti pettyneitä? Mun pitäis piakkoin päättää, haluanko jatkaa LivBox-tilaustani, ja tällä hetkellä olen vähän kahden vaiheilla. Molemmista bokseista on tullut ainakin yksi tuote, joka on minulle ollut ihan turha. Tosin olisi varmaan liikaa vaadittu, että kaikkien boksien kaikki tuotteet olisivat jeejee-efektin aiheuttajia…

Hampaat

Hampaat valkoisiksi sähköhammasharjalla?

Mulle kävi tosi outo juttu!

Taustaksi kerrottakoon, että mulla on viime kuukausien aikana hampaat alkaneet värjäytyä valonnopeasti. Hammaslääkärin tekemän hampaiden puhdistuksen jälkeen meni vain muutama kuukausi, ja taas etuhampaissa oli tummentumia. Mulla on ollut otolliset elämäntavat hampaiden värjäytymille jo vuosia, mutta mitään läikkiä tai pisteitä ei ole juurikaan tullut, vaikka puhdistusten välillä olisi ollut kaksi vuotta. Itse uskon, että nykyinen häiritsevän nopea värjäytyminen johtuu siitä, että olen alkanut ituhippeillä eli juoda paljon teetä ;) Ja tämä siis kahvin lisäksi, joka ei koskaan ole aiheuttanut värjäytymiä. Kysyin pari viikkoa sitten siskoltani, että tuleeko hänellekin värjäytymiä yhtä nopeasti, ja keksisikö hän mitään apua ongelmaan. Itselläni on apteekin värjäytymiä poistava hammastahna (tai oikeastaan useampikin eri merkki, ainakin Yotuel ja Emmelle) ollut käytössä jo pitkään, ilman mitään vaikutusta. Sisko sanoi, että häntä hammaslääkäri oli neuvonut ostamaan sähköhammasharjaan ”valkaisevan” harjaspään ja harjaamaan kyseisiä kohtia erityisen huolella.

Näissä hampaissa on vielä vähän hommaa ;)

Mulla oli uuden harjaspään osto joka tapauksessa ajankohtainen, joten ostin Oral-B:n valkaisevan (=värjäytymiä poistavan) harjaspään. Olen nyt harjannut tällä harjaspäällä viikon, ja voitteko uskoa, värjäytymät ovat lähes poissa! Mä olen itse ainakin ollut niin äimistynyt, että voiko tämä oikeasti toimia, mutta näköjään voi! Helpoimmista kohdista värjäytymät lähtivät jo parissa päivässä, tällä hetkellä jäljellä on ainoastaan pari mikroskooppista pistettä etuhampaiden sisäsyrjissä, jonne harjan on vaikea yltää.

Olen harjannut hampaat ihan normaaliin tapaan kaksi kertaa päivässä, ainoa ero on se, että olen koko suun läpikäynnin jälkeen harjannut etuhampaat vielä uudestaan.

Mä olen kyllä niin onnellinen tästä asiasta. Kiitos Reetta!! Värjäytymät häiritsivät itseäni tosi paljon, vaikka en tiedä, oliko kukaan muu niitä edes huomannut. Säästin näin suuhygienistikeikan ja nyt voin mennä vasta normaaliin vuositarkastukseen. Ja ehkä ostaa säästyneillä rahoilla jonkun uuden huulipunan haha ;)

Huulipunat · Kynnet · Markettikosmetiikka · Meikkijuttuja · Shoppailut

Meikkejä Prisman hyllyltä

Mä olen viime päivinä ostanut kolme meikkituotetta (tai en tiedä luokitellaanko kynsilakka meikiksi, mutta ihonhoitoa se ei ainakaan ole ;). Tässä sinänsä ei ole mitään ihmeellistä, mutta tajusin eilen kolmatta tuotetta ostaessani, että nämähän ovat kaikki olleet markettimerkkejä. Mulla ei tietenkään ole mitään markettimerkkejä tai halpistuotteita kohtaan, tajusin vain tässä samalla, että en oikeastaan osta lainkaan meikkejä tai ihonhoitotuotteita päivittäispuolelta. Suihku-, vartalo- ja kynsituotteita ostan paikasta kuin paikasta, mutta en esimerkiksi muista milloin olisin ostanut kosteusvoiteen tai luomivärin päivittäismerkiltä. Ennen tätä viikkoa siis :)

Tällaisen kolmikon olen nyt kotiuttanut eli Isadoran luomiväritrion sävyssä 78 Spring garden, L`orealin huulilakan nro 400 ja Mavalan kynsilakka Geneven. Mä olen nyt tehnyt reilun kuukauden etätyöpäiviä, ja silloin mulla on ollut tapana käydä iänkaikkisen Alepan sijaan vähän isommassa ruokakaupassa ja hoitaa muutenkin asioita. Maanantaina kävin etäilyn lomassa Prismassa, josta ostin melko spontaanisti työkaverini suosituksesta L`orealin huulilakan. Samoin scouttasin vanhasta tottumuksesta kynsilakkahyllyn ja ihastuin vaaleaan Geneve-sävyyn.

Huulilakan sävy näyttää putkilossa todella kylmältä, lähes siniseltä. Olen itse asiassa pettynyt, että huulilla se on ihan perus vaaleanpunainen. Tykkään koostumuksesta tosi paljon, tuotteessa on kiillon ominaisuuksia ilman sitä tököttikerrosta huulilla, mutta muistinpa samalla miksi en kiilloista niin välitä: niistä ei tule mun makuuni tarpeeksi sävyä. Otan huomenna vielä kolmannen yrityksen tämän kanssa niin, että teen meikkivoiteella vaalean pohjan huulille. Jos sittenkään en saa haluamaani lopputulosta, laitan tämän kiertoon. L´orealin huulilakka ei siis missään nimessä ole mielestäni huono tuote, päinvastoin, mutta itse en välitä sellaisesta ”työkäyttöisistä” haaleista huulituotteista.

Tämä vaalea lakkasävy on aika ihana! Tosin mietin, että saako näin vaalea lakka aikaa kalman käsi -efektin ;)
Huomasin harmituksekseni lakkaamisen jälkeisenä aamuna lakkapinnalle käyneen näin:

Kynnet ovat kauempaa katsottuna hyvän näköiset, mutta läheltä huomaa, että pinta on täynnä pieniä ilmakuplia. Dislike! Olen ihan satavarma, että uusi lakkani ei aiheuta tätä. Näin on nimittäin käynyt mulle tosi monta kertaa eri lakkojen kanssa viime aikoina. Ja aina harmittaa yhtä paljon :( Vika on joko lakkaustyylissäni (?) tai päällyslakassani. Käytän OPIn päällyslakkaa, eli laadun pitäisi olla hyvää, mutta vaikka pullosta on yli puolet jäljellä, lakka on jo paksuuntunut ja siellä näkyy vastaavanlaisia ilmakuplia! Käytin ennen Lumenen päällyslakkaa, enkä muista, että näin olisi käynyt koskaan. Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Auttoiko päällyslakan vaihto?

Kolmas uusi päivittäismerkkituotteeni on Isadoran pastellinen herkku. Luomivärinappien värit eivät pääse oikeuksiinsa tässä kuvassa, niissä on aika paljon helmiäistä ja vähän hohtoa. Ainakin kädelle levitettäessä tuntuu, että luomiväreissä on kuitenkin aika kivasti pigmenttiä (ihan eri maailmasta kuin esim. huhtikuun LivBoxin mukana tulleessa Paesen paletissa, tästä lisää myöhemmin). Tulen varmaankin käyttämään näitä luomivärejä sen verran harvakseltaan, että oli tosi hyvä ostaa paletti edulliselta merkiltä (trio kustansi n. 15 €). Ostin nämä pastelliset sävyt ihan tiettyä meikkiä varten, arvaako joku mitä? ;)

Olisi kiinnostava kuulla, ostatteko te missä suhteessa selektiivistä ja päivittäismerkkien kosmetiikkaa (lasketaanko MAC muuten selektiiviseksi kosmetiikaksi..?)? Itse koen, että luotan meikeissä niin paljon esimerkiksi MACiin, että jos jotain tarvitsen/haluan, voin maksaa hieman enemmän ja ostaa tuotteen MACiltä. Monesti kalliimman hinnan vastineeksi saa enemmän pysyvyyttä, pigmenttiä tai hoitavuutta. En koskaan esimerkiksi ihanan sävyn löydettyäni etsi halvempaa vastaavaa muualta, vaan joko ostan sen kalliimmalla vaikkapa juuri MACiltä tai sitten se jää ostamatta. Miten te toimitte? Onko täällä muita minunlaisiani päivittäismerkkejä harvoin ostavia immeisiä? :)

Öljyt · Hiukset · Hiusten hoito · Hiusten muotoilu · Kosmetiikan nettishoppailut

Moroccanoil Light ja muuta hiustuotekaappini täydennystä

Mä olen viime aikoina ostanut useamman hiustenhoito- tai muotoilutuotteen ja ajattelin kertoa teille vähän niistä. Tigi Catwalkin Salt Spray, Tigi Bedheadin Elasticate-hoitoaine ja Redken Extreme Anti-snap jätettävä hoitoaine on kaikki tilattu Beauty flash -verkkokaupasta.

Käytin ennen tyytyväisenä Tigin Peace&Love-sarjan suolasuihketta, mutta niin kuin usein tuntuu käyvän, juuri suosikiksi tulleen tuotteen valmistus lopetetaan. Kampaajani vinkkasi, että tämä Catwalk-sarjan suolasuihke on tosi hyvä korvaaja vanhalle lempparilleni. Ja oli kyllä oikeassa! Tuote tuuhentaa tukkaa kivasti ja toimii niin föönauksen alla kuin laiskoina päivinä ilman föönaustakin. Ainoa miinus on outo tuoksu, joka muistuttaa hajuvettä. Tosi kummallinen valinta mielestäni suolasuihkeeseen. Tuoksu kuitenkin häviää nopeasti, eikä jää häirisevänä leijumaan.

Redkenin Extreme-sarja on tarkoitettu vaurioituneille hiuksille ja ostin Anti-snap jätettävän hoitoaineen normaalin hoitoaineen lisänä käytettäväksi ja laitan sitä ainoastaan latvoihin. Olen käyttänyt Extreme-sarjaa ennenkin ja todennut tuotteet toimiviksi.

Elasticate-hoitoaine tuo nimensä mukaisesti joustavuutta hiukseen ja estää katkeilua. Tätä en ole valitettavasti vielä ehtinyt kokeilla (mulla on iso arsenaali shampoita ja hoitoaineita, joita käytän vuorotellen ja tarpeen mukaan), mutta en ole vielä pettynyt yhteenkään Tigin tuotteeseen, joten uskon tämänkin olevan hyvä ostos. Toisaalta en kyllä yleensäkään huomaa mitään äärettömän isoja eroja eri shampoiden ja hoitoaineiden käytön jälkeen, ellei lasketa syväpuhdistavaa shampoota, joten mun on vaikea arvioida niitä ylipäätäänkään.

Moroccanoil-hiusöljyä olen himoinnut jo kauan. Kerran olen sen jo brittiläisestä nettikaupasta tilannutkin, mutta sain jälkeenpäin sähköpostin, jonka mukaan tuotetta ei voitu toimittaa Suomeen (outoa). Kysäisin tämänkin tuotteen osalta kampaajaltani, että onko minunlaisillani suomalaisen hennoilla ja lyhyillä hiuksilla edes tarvetta hiusöljyn käyttöön. Kampaajani sanoi, että hänen mielestään normaalia Moroccanoilia ei kannata ostaa, se vain tekisi tukastani rasvaisen näköisen. Light-versio voisi kampaajan mukaan sen sijaan sopia oikeinkin hyvin. Olin joskus tsekkaillut Moroccanoil-tuotteita Stockmannilla, ja silloin Light-öljyä ei ollut vielä Suomessa myynnissä lainkaan. Pari viikkoa sitten Stockalla käydessäni huomasin Moroccanoilin standin ja kävin katsastamassa, ja kappas Light-öljyä oli tullut! Tuotteet olivat vielä kanta-asiakastarjouksessa, joten ei kauan tarvinnut miettiä tätä ostosta. Olen käyttänyt öljyä nyt suihkun jälkeen kosteisiin hiuksiin. Yksi pumppaus on juuri sopiva määrä, ja olen ohjeen mukaisesti levittänyt öljyä myös hiusten pituuksiin, en pelkkiin latvoihin. Käytön jälkeen tukka tuntuu tosi pehmeältä, ja öljy ei tee tukkaa yhtään tahmeaksi tai rasvaisen näköiseksi. Tuoksukin on ihana, eli yhteenvetona voin sanoa, että tykkään tästä todella paljon! :) Mulla on sen verran hento ja pumpulimainen hius, että jos mun tukkani ei tästä muutu rasvaisen näköiseksi, niin ei kenenkään. Jos siis osaa käsitteen kohtuus ;).

Nyt suihkuun ja läträämään hyväntuoksuisilla tuotteilla :)

Meikkijuttuja · MUFE · Päivän meikki

Etukäteiskurkistus MUFE Academyssa tehtyyn meikkiin

Mun pitäisi saada ensi viikolla kunnon kuvia eilisen MUFE Academyn hää- ja juhlameikkikurssin mallina olosta. En kuitenkaan malta olla postaamatta paria räpsäisyä, jotka sain tallennettua omaan kameraani…

Kerron myös päivän kulusta myöhemmin enemmän, mutta pakko jo sanoa, että kokemus oli IHANA!! Kouluttuja Julius oli pro isolla P:llä, ja mä opin älyttömän paljon uutta! Jaan niksit mielelläni teillekin :)

Mitäs sanotte? :)