Balmain · Balmi · Batiste · Hiukset · Ihonhoito · Kosmetiikan ostetut-kulutetut · Lavera · Luonnonkosmetiikka · Lush · Melvita · Schwarzkopf · Sothys · Victoria`s Secret · Wella

Marraskuun tyhjentyneet purkit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hupsista, nyt marraskuun loppuneita kehiin, niin kuin olisi jo!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sothys Purity Lotion*
Ihana kaksifaasinen kasvovesi epäpuhtauksista kärsivälle iholle. Oikein loistotuote aamupuhdistuksessa kesällä ja syksyllä. Raikas tuoksu ja kiva ensikohtaamiseni merkin kanssa.

Melvita Cornflower Floral Water
Suihkepullossa oleva ruiskaunokkivesi, joka on tarkoitettu muun ohessa silmänympärysihon virkistykseen. Mä ainakin tarvitsen välillä raikasta herätystä sille alueelle ja tämä oli oikein ihana tuote siihen. Tällä hetkellä menen asiassa helpoimman kautta, koska aamuisin käyttämäni La Roche-Posayn misellivesi sopii myös silmänympärysalueelle.

Lush Buche de Noel
Kevyesti kuoriva tuoreputsari, jonka käytin loppuun vartalon iholle aikoja sitten menneen parasta ennen -päiväyksen takia. Ihana (kausi)tuote, joka kuitenkin jostain syystä jää aina loppua kohti käyttämättä ja lyhyen käyttöaikansa takia päätyy juurikin vartalon ihoa hoitamaan.

Neal`s Yard Remedies White Tea Facial Mist
Tuote jäi ihan mitäänsanomattomaksi itselleni, ilman tätä kuvaa en edes olisi tiennyt, että olen tällaista käyttänyt. Toisaalta huonot/itselleni sopimattomat tuotteet muistan kyllä, joten kai tämä kasvosuihke jäi ihan kiva -kategoriaan.

Balmi Raspberry
Jännän mallinen huulirasva, johon tykästyin vielä enemmän loppua kohti. Ostinkin jo tälle kirsikan tuoksuisen seuraajan. Eniten Balmissa miellyttää ulkonäkö, jotenkin nämä kuutiot ovat aivan ihania :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Balmain Silk Perfume
Ylellinen silkkisuihke, joka toi tukkaan ihanaa kiiltoa ja hyvää tuoksua. Pullo kesti ikuisuuden ja mulla on kiiltotuotteita muutenkin paljon, mutta saatan ostaa tällaisen uudelleen joskus tulevaisuudessa.

Wella Perfect Hair
Vaahto, joka sekä hoitaa hiuksia että tuo niihin kevyttä tukea. Käytin tätä yleensä silloin kun en jaksanut föönata tukkaa, nimittäin tämä on yksi niistä harvoista kokeilemistani kosteaan tukkaan levitettävistä tuotteista, jotka eivät jätä hiuksia koppuraisiksi jos föönauksesta luistaa. Jos jaksoin föönata, käytin tämän lisäksi myös jotain tuuheuttavaa tuotetta.

Batiste Dry Shampoo Light & Blonde
Tosi hyvä kuivashampoo nimenomaan lämpimän sävyisille blondeille. Ei jätä valkoista tyveä vaan päinvastoin tuo hieman lämpimyyttä hiuksiin. Tätä mulla on vielä toinen jemmassa :)

Schwarzkopf BC Oil Miracle Shampoo*
Ihanan hoitava öljyshampoo, jota käytin tosi mielelläni käsiteltyyn tukkaani. Voisin ostaa lisää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lush D´Fluff Strawberry Shaving Soap
Ihokasvojen sheivaamiseen tarkoitettu paksu voidemainen tuote, joka tuoksuu mansikalle. Ihanan värinen pinkki voide toimi muuten tehtävässään loistavasti, mutta oli koostumukseltaan niin vahamaista, etten oikein saanut levitettyä sitä tasaisesti ja osa meni aina suoraan viemäriin.

Victoria`s Secret Pure Seduction Foaming Body Wash and Shave Gel
Ässä tuote ihokarvojen ajeluun, mutta tuoksu alkoi tökkiä pahemman kerran. Mulla on muutenkin ihan kamala VS-ähky, enkä enää vilkaisekaan merkin tuotteisiin päin niitä nähdessäni. Ennen tykkäsin tuotteista, mutta nyt jotenkin merkki on kärsinyt inflaation mun mielessä.

Lavera Basis Sensitiv Hand Cream*
Yksi käsivoidelemppareistani, joka on sekä hyvän tuoksuista, edullista että kosteuttavaa. Imeytyy myös koostumukseensa nähden tosi nopeasti. Tätä suosittelen kaikille edullista ja/tai luonnonkosmetiikan käsivoidetta etsiville :)

Tässä marraskuun loppuneet tuotteet. Lukumäärällisesti aika vähän tuotteita, mutta vaihteeksi lähes kaikki olivat täysikokoisia. Löytyikö joukosta kiinnostavia juttuja? :)

*Saatu blogin kautta.

Bernard Cassiere · Deodorantit · Dior · Ella Baché · Estee Lauder · Herbina · Ihonhoito · Kosmetiikan ostetut-kulutetut · Kosteusvoiteet · LivBox · Lush · Melvita · MUS · Naamiot · Putsarit · Rituals · Seerumit · Terre d`Oc · The Body Shop · Too Faced · Vartalotuotteet

Helmikuun loppuneet

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taas on aika kurkata roskikseen eli käydä vähän läpi tuotteita, jotka loppuivat käytössäni kuukauden aikana. Tässä siis helmikuun saldo :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kasvotuotteet

The Body Shop Vitamin E Night Cream
Kirjoitin juuri TBS:n E-vitamiinituotteista oman postauksensa, jonka voi lukea täältä. Lyhyesti sanottuna: ihan ässähyvä yövoide!

Dermosil Make Up Remover & Simple Eye Make-Up Remover Pads
Tosi tehokkaita meikinpoistoliinoja ja -lappuja, joita ei ole hinnalla pilattu. Eivät kuivata ihoa tehokkuudestaan huolimatta. Käytän näitä lähinnä aurinkolomilla, kun pitää puhdistaa kasvot kahdesti päivässä (ensin aurinkovoiteesta ja illalla meikistä) ja haluaa päästä helpommalla :)

Bernard Cassiere Bilberry Overnight Cream-Mask*
Kirjoitin tästä tuotteesta vieraskynäilijänä arvion Juille`s-blogiin. Tästä pääsee kurkkaamaan! Lyhyesti kuitenkin vielä pakko todeta, että aivan loistotuote, joka pelasti ihoni kuivumiselta tänä talvena. Suosittelen!

Ella Bache Creme Tomato L´Originale
Jo toinen käyttämäni pikkutuubi tätä, nimensä tuomasta mielikuvasta huolimatta, ihanan tuoksuista voidetta. Koostumus on aivan loistava iholleni talven päivävoiteeksi, tosin voide sopii myös yökäyttöön. Voisin hyvinkin ostaa lisää.

Melvita Orange Blossom Extraordinary Water
Kosteuttava seerumi, joka on koostumukseltaan nimensä mukaisesti todella ohutta. Ihan kelpo kosteuttava seerumi, mutta ei noussut kategoriassaan suosikkieni joukkoon. Imeytyi ihoon yllättävän hitaasti.

Vartalotuotteet
Vartalotuotteet

Herbina Fresh Blossom Antiperspirant & Adidas Control Antiperspirant
Ostin Herbinan kokeiluun kollegoiden suosituksesta ja se osoittautui oikein hyväksi vaihtoehdoksi Adidakselle, jota olen käyttänyt jo monta vuotta. Herbina tosin kuivui yhtä hitaasti kuin roll-on-tuotteet yleensäkin (ei ehdi sellaista aamulla odottaa!), mutta oli hieman hellävaraisempi kainaloille kuin Adidas. Teho tuntui olevan samaa luokkaa. Jatkossa ajattelin käyttää Herbinaa kiireettöminä aamuina ja Adidasta muuten :)

Lush African Paradise*
Suihkussa käytettävä vartalovoide, jota käytetään pesevän suihkutuotteen jälkeen. Tykkäsin kovasti, tarkemman arvostelun ja suihkussa käytettävien vartalovoiteiden välisen vertailun voit lukea täältä.

The Body Shop Strawberry Body Butter
Iiiiiihanaa! Tuoksu ei todellakaan ole oikeaa mansikkaa nähnytkään, ehkä enemmän sellainen hieman esanssinen metsämansikka. Tykkäsin silti tosi paljon niin tuoksusta kuin paksusta, mutta hyvin imeytyvästä koostumuksestakin.

Rituals Happy Mist
Raikkaan mandariinin tuoksuinen yötuoksu, jota voi suihkia sekä kropalle että liinavaatteisiin. Olen ihan koukussa näihin Ritualsin Bed Misteihin, en pärjää ilman <3 Uusi on jo korkattu! :)

Kädet ja kynnet
Kädet ja kynnet

Terre d`Oc Oriental Fig Body Butter
Todellinen rakkaustuote, josta olen kirjoittanut jo moneen kertaan, mm. täällä. Loves it!

The Body Shop Frosted Cranberry Hand Cream
Joulupukilta saamani kausikäsivoide, jonka tuoksua rakastan! Koostumukseltaan ehkä enemmän päiväkäyttöön sopiva, mutta toimi yöksikin laitettuna kun laittoi alle vähän öljyä.

X-tra kynsilakanpoistoaine
Tehokkain kokeilemani kynsilakanpoistoaine, eikä maksa paljon! Uusi pullo on jo korkattu :)

Hiukset
Hiukset

Sim Argan Care Hydrating Styling Cream
LivBoxista tullut pikkutuubi kosteutti hiuksia ja antoi niille kevyttä tukea. Käytin suurimman osan tästä Thaimaassa, jossa lisäkosteus hiuksiin oli todella tarpeen. Normaalisti pärjään öljyllä ja Goldwellin seerumisuihkeella, joten en ainakaan ihan heti juokse kauppaan ostamaan tätä lisää. Mutta jos tämän tyyppistä tuotetta olisin vailla, voisin hyvin ostaa tämän Simin version.

Meikit
Meikit

Make Up Store Loose Powder
Pakko myöntää, että tämä ei ollut AIVAN loppu, mutta eipä purkin pohjalla paljon puuteria enää ollut. Tämä irtopuuteri on ollut mulla jo NIIN monta vuotta, että päätin sen palvelleen nyt tarpeeksi. Irtopuuterit kuluvat niin hitaasti, että mulla ei ole niistä kovin paljon kokemusta, mutta tykkäsin tästä MUSin tuotteesta tosi paljon. Ihon pinta ei tullut pakkeloidun näköiseksi ja meikki pysyi hyvin. Korkkasin juuri Clarinsin irtopuuterin, saa nähdä, mitä pidän siitä :)

Too Faced LashGasm Mascara
Kumiharjalla varustettu maskara, joka oli mielestäni perushyvä, mutta ei mitään sen kummempaa. Massa oli makuuni hieman kuivaa, ja harja melko kova, jos sillä sattui kiireessä sohaisemaan ripsien tyveen. En osta toiste.

Estee Lauder Sumptuous Extreme Mascara
Tämä ripsari taas on yksi suosikeistani, postauksen voit lukea täältä.

Dior Lash Plumping Serum
Vakkarituotteeni, jota ilman en pärjää! Enkä tajua, miten olen joskus pärjännyt :D Kyseessä on siis valkoinen ripsivärin pohjustusaine, joka tuo ripsiin niin pituutta kuin tuuheuttakin. Tätä suosittelen aina ja kaikille, ihan parasta ikinä! Tarkemmin voit lukea vaikka täältä.

Sellaiset tuotteet tällä kertaa. Löytyikö mitään kiinnostavaa? :)

Aubrey · Öljyt · Clarins · Clinique · Dr. Hauschka · Estee Lauder · Kasvovedet · Käsivoiteet · Kosmetiikan ostetut-kulutetut · Melvita · Olay · Primerit · Rituals · Seerumit · Sensai · Silmänympärysvoiteet

Huhtikuun loppuneet

Pahoittelut niille teistä, jotka ette ole koiraihmisiä. Mä en näköjään voi kuvata mitään isompaa kosmetiikkakasaa ilman, että mukana on yksi erittäin kiinnostunut bulldoggi ;) Ja jos kuvat ovat tärähtäneitä, se johtuu siitä, että pidän toisella kädellä Beniä kauempana hahhaaa.

Kasvojen puhdistus

Sensai Silky Purifying Cleansing Balm
Postaus. Ihana tuote!

Melvita Purifying Mask
Tämän tuubin loppumisesta en voi ottaa kunniaa itselleni, koska sain sen vajaana Juillelta. Tämä naamiohan on ollut Juillen lempparituote, jota minäkin olen metsästänyt kissojen ja koirien kanssa. Etsintöjen tuoksinassa selvisi, että ilmeisesti naamio on uudistunut, joten juuri tätä nimenomaista ei enää saa. Toki uusi versio voi olla vielä parempikin, mistä sitä tietää! Tämä oli siis aivan ihana savinaamio, puhdisti, mutta ei kuivattanut.

Kasvojen kosteutus

Aubrey Revitalizing Therapy Toner
Kuivalle iholle tarkoitettu suihkutettava kasvovesi, joka kosteuttaa kasvoja tehokkaasti. Tykkäsin tosi paljon ja voisin ostaa lisääkin!

Clarins HydraQuench Intensive Serum Bi-Phase
Kosteuttava, ohut seerumi, joka tuoksuu miellyttävältä. Tämän matkakokoisen tuotteen pumppumekanismi on vähän jäykkä, ja välillä seerumia oli enemmän lavuaarissa kuin kämmenellä. Täysikokoisessa pullossa ei samaa ongelmaa välttämättä (toivottavasti) ole. Hyvä tuote, mutta ei mitenkään mullistava ainakaan minun iholleni.

Estee Lauder Advanced Night Repair
Tähän yöseerumiin petyin vähän. Tämähän on ihan hurjan hintaista, ja jotenkin oletin tuotteen olevan tuoksultaan ja koostumukseltaan vähän luksusmainen. Eipä ollut ;) Ruskeaa, epämiellyttävän tuoksuista nestettähän se oli. En huomannut ihossa mitään positiivisia vaikutuksia, tosin pullokin oli pieni, joten ehkäpä tätä pitäisi käyttää kauemmin huomatakseen jotain?

Dr. Hauschka Kasvoöljy
Tätä ei kyllä turhaan kehuta, tosi kosteuttava, tasapainottava ja miellyttävän tuntuinen tuote! Ostan täysikokoisen pullon, kunhan nykyinen Patykan öljyni (joskus) loppuu :)

Estee Lauder Advanded Night Repair Eye
Silmänympärysiholle tarkoitettu yöseerumi. Ei herättänyt mitään erityisiä fiiliksiä. Ihan kiva, mutta ei innostanut sen enempää.

Clinique Superdefense silmänympärysvoide
Miellyttävä paksuhko koostumus, joka silti imeytyy hyvin. Suojakertoimesta (20) iso plussa! Mulla on toinenkin tällainen näytekoko, jonka aion käyttää kesällä. Voisin ostaa isonkin tuubin.

Olay Eye Derma-Pod
Yksittäispakatut silmänympärysalueen tehohoitotuotteet, jotka sain toiselta bloggaajalta. Jännä käyttää ja tykkäsin koostumuksesta. Jotenkin roskan määrä vähän hirvitti, joten en ostaisi näitä itse.   

Adidas Antiperspirantti
Luottotuotteeni, ostan aina uuden heti entisen loputtua.

Jurlique Lemon Body Oil
Suloisen sitruunan tuoksuinen vartaloöljy, jonka käytin kuitenkin käsiini ihanan tuoksun takia. Itse tuote on ihan kymppi, mutta pakkauksessa olisi kehittämisen varaa. Öljyä jäi aina valumaan vähän pullon reunoille, joten yöpöytä oli liejuinen :P

Lush Snow Fairy hierontapala
Yksi lempparituotteitani ikinä <3 Tämä tuoksui täydelliselle, näytti täydelliseltä ja iho tykkäsi. Ikävä kyllä kyseessä oli kausituote, mutta onneksi mulla on toinen tällainen jemmassa.  Jos näitä tulee myyntiin taas ensi jouluksi, niin suosittelen hankkimaan!

Kädet

Rituals Ginkgo`s Secret Extra Rich and Caring Hand Balm
Nimi kertoo kaiken :) Ihana tuoksu ja mahtava paksu balmimainen koostumus. Parhaimmillaan yökäytössä.

Greenhouse Hand & Nail Cream
Postaus. Paksu koostumus, mutta älyttömän nopeasti imeytyvä. Tosi hyvä tuote jatkuvaan lisäilyyn päivän aikana, tykkäsin!

Depend koristelulakka
Tämä oli liruuntunut ihan nesteeksi, kun yritin tätä käyttää pitkästä aikaa. Muistaakseni oli kuitenkin oikein hyvä tuote.

Meikit

Benefit That Gal
Heleyttävä primeri kasvoille. Tykkäsin tosi paljon, vaaleanpunainen voide heijasti valoa nätisti (tosin hieman vähemmän kuin Lumenen lempparini). Ainoa miinus tulee pakkaustavasta, pullosta ei huomaa mistään, että tuote alkaa loppua. Se vain yhtäkkiä loppuu ja jättää pulaan ;)

Estee Lauder Sumptuous Extreme
Postaus. Huippu maskara volyymia hakeville! Mulla on täysikokoinen tällainen odottamassa :)

Tällaisia tällä kertaa. Yhdyttekö arvioihin vai riitautatteko ne? ;)

Ps Mä oon TAAS flunssassa :( Tauti alkoi jo viime torstaina, ja tänään oli sitten viimein pakko jäädä kotiin lepäämään, kun oli niin kurja olo. Nyt yritän doupata ja tropata (tosin sitä olen tehnyt jo siitä torstaista asti), että pääsisin nopeasti kuntoon. Ilmeisesti stressi tosiaan alentaa vastustuskykyä :/

Asusteet · Öljyt · Flow kosmetiikka · Hamstraus · Ihonhoito · Korut · Luonnonkosmetiikka · Mellis · Melvita · Seerumit · Terre d`Oc · Vartalotuotteet

Löytöjä Luonnonkaunis- ja Kierrätystehdas-tapahtumasta

Mä olen taas elävien kirjoissa, tai ainakin pikkuhiljaa. No arjessa kiinni ainakin. Bloggaamisen ilo on hieman kadoksissa, mutta tuntuu, että kynnys postaamiseen kasvaa sitä isommaksi, mitä pidemmäksi aikaa Miss Piggy`s Pearls jää päivittämättä. Joten yritän parhaani päästä parin viikon takaiseen fiilikseen (nimittäin OLIN todella fiiliksissä) kun käväistiin Jennin kanssa Luonnonkaunis- ja Kierrätystehdas-tapahtumissa Kaapelitehtaalla.

Asusteita
Kosmetiikkaa

Olin itse asiassa ensimmäistä kertaa ns. luonnonkosmetiikkamessuilla. En muista, miksi tapahtuma jäi viime vuonna väliin, mutta se kyllä harmitti tosi paljon jälkikäteen, kun lueskelin toisten bloggaajien postauksia tapahtumasta. Tänä vuonna olin merkinnyt tapahtuman allakkaan jo hyvissä ajoin, itse asiassa jo ennen joulua :).

Jopa minä aamu-unia rakastavana ihmisenä jaksoin herätä kahdeksalta, kun oli jotain näin kivaa tiedossa ;) Ensin suunnattiin Jennin kanssa Luonnonkaunis-puolelle. Luonnonkosmetiikan merkit olivat todella hyvin edustettuina, ja voin kertoa, että tilin olisi saanut todella helposti tyhjennettyä messutarjouksia hyödyntäen. Pysyin mielestäni kuitenkin hyvin ruodussa ja ostin kaksi etukäteen mietittyä juttua, yhden pidempiaikaisen haavetuotteen ja yhden rakkautta ensisilmäyksellä -jutun.

Flow kosmetiikan Kookos & Sitruuna -vartalonkuorintaa olen haistellut (aaaaah!) Ruohonjuuressa käydessäni ainakin vuoden. Jotenkin hinta (ja se, että mulla tietenkin jo on vartalonkuorinta tahi kaksi) on muodostunut pieneksi nääh-tekijäksi. Nyt tapahtumassa oli tarjouksena ota 3 maksa 2, joten kuorinnan sai edullisemmin kun Jenni osti nuo loput kaksi tuotetta ja laitettiin alennus puoliksi. Yksittäin kuorinta oli normaalihintainen, 21 €.

Jonkinlaista saunassa käytettävää ihonhoitotuotetta mun on pitänyt kokeilla jo pidemmän aikaa ja päätin jo etukäteen hankkivani jonkin Mellisin saunahunajista. Tuoksunsa ja lupaustensa perusteella mukaani lähti Rauhoittava saunavoide Turve & Hunaja. Voiteen kerrotaan lievittävän lihassärkyä ja turvotusta sekä hoitavan ärsyyntynyttä ihoa ja hiuspohjaa. Voi käyttää siis kropan lisäksi hiuspohjan hoidossa ja jopa kasvoilla! Olen todella laiska saunoja, tai oikeastaan tuntuu, ettei mulla mukamas ole aikaa odotella sen lämpiämistä ja istuskella rauhassa löylyissä. Nyt ajattelin yrittää ottaa tavaksi kertaviikkoisen saunakeikan, se rentouttaa niin ihanasti. Saunavoide maksoi 10 €.

Melvitan Eau Extraordinaire -hoitovesiä olen kuolannut toooooosi kauan. Tätä on tosi moni kehunut. Niinpä bongatessani kosteuttavan appelsiininkukkaversion alekorissa uudistuneen pakkauksensa takia kympillä (!) ei tarvinnut paljon miettiä! Me very happy! Tätä olen käyttänyt joka päivä ostosta lähtien ja tykkään ihan hulluna. Sekoitan muutaman tipan ihmevettä yhteen pumppaukseen Patykan Huile Absolueta ja läiskin naamalle ennen kosteusvoidetta. Imeytyy loistavasti, kosteuttaa tehokkaasti ja tuoksu on hyvä. Tykkään!

Ennen ravistamista

Rakkautta ensisilmäyksellä koin Terre d´Ocin Oriental Fig Sparkling Oilin kanssa. Testasin myös Melvitan vastaavaa tuotetta, mutta jotenkin Terre sykähdytti enemmän. Jopa pahvipakkaus on niin nätti, ettei sitä voi heittää pois :) Tuoksu on aivan ihana, ja tajusin itse asiassa vasta nyt postausta kirjoittaessani, että se on sama appelsiininkukan tuoksu kuin Melvitan hoitovedessäkin :) Öljy sisältää argania- ja kaktusviikunaöljyä ja se on tarkoitettu sekä vartalolle että hiuksille.

Ravistamisen jälkeen

Tällä kuivaöljyllä saa niin kauniin kuullon ja hienostuneen hohteen iholle, että en voi kuin huokailla ihastuneena tätä käyttäessäni. Todellinen luksustuote, jossa on kaikki kohdallaan! Tai no, hinta ei ole kovin matala, mutta annan jopa sen anteeksi ;) Tapahtumassa maksoin tästä muistaakseni 20 €.

Kosmetiikan jälkeen ryysäsimme bloggaajakirpputorille ostoksille, jossa ostin Pupulandian Jennin kirppispöydän lähes tyhjäksi ;) Olen ostanut hänen vaatteitaan kahdesti aiemminkin, joten tiesin heti mitä pöytää kohti suunnata. Tein tosi hyviä löytöjä, näette niitä varmaankin kesän kuluessa päälläni.

Kirppistelyn jälkeen oli vuorossa Kierrätystehdas-tapahtuma, minkä olisin voinut myöskin ostaa tyhjäksi. ”Tyydyin” kuitenkin lopulta näihin tuotteisiin, eli Muka van tyttömäisen söpöön Milla-rusettipantaan, Funky Homo Sapiensin rusettikorviksiin ja Uhana Designin näyttäviin roikkuviin korviksiin. Panta oli muistaakseni 30 € ja isot korvikset 20 €, rusettien hintaa en valitettavasti muista. Kaikilta näiltä kolmelta merkiltä olisin voinut ostaa vaikka mitä muutakin. Onneksi jälleenmyyjiä on Helsingissä ja nettikaupat olemassa, niin pääsen tarvittaessa täydentämään varastojani näiden osalta :)

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli mielestäni ihan mielettömän kiva ja aion ehdottomasti mennä sinne ensi vuonnakin! Kävittekö tekin siellä? Mitä löytyi? :)