Meikit · Meikkijuttuja · Päivän meikki · Sivellin keskellä kämmentä

Eripariluomien meikkaaminen: ammattilaisen vinkit

Niin kuin ehkä tiedätte, mä tykkään tosi paljon käydä ammattilaisen meikattavana. Joka kerta oppii uusia niksejä ja näkee, miten toinen henkilö meikkaa sen saman naaman, johon itse tuntuu sutivan aina ne samat värit ja samalla tavalla. Ihon meikkaamisessa koen olevani aika taitava, tai siis tarkoitan, että osaan meikata itselleni ihon, josta itse pidän. Silmät ja kulmat sen sijaan ovat alue, joiden suhteen kuuntelen meikkaajaa korva tarkkana ja otan talteen kaiken opin, mitä saan.

Olen käynyt Helsingin keskustan Stockmannilla meikissä lukuisia kertoja. Paikka on tarkemmin sanoen ollut MACin piste. Olen jotenkin vanhasta tottumuksesta varannut tarvittaessa meikin aina MACille, enkä ole edes muistanut, että Stockmannin selektiivisen kosmetiikan osastolla saa meikkausta muuallakin!

Stockmannin kosmetiikkapalvelut ovat hiljattain uudistuneet. Nimeä Beauty Studio kantavalla pisteellä työskentelee seitsemän kosmetiikkaneuvojaa, joiden käsiin uskaltaa nassunsa uskoa aivan varmasti. Mistäkö tiedän? No, tunnen heistä kaksi, Marin ja Annien, ja kumpaakin voin varauksetta suositella. Uskomattoman taitavia meikkaajia kumpikin! Tiedän myös, että Beauty Studioon on palkattu vain ammattilaisia, jotka tosiaan tietävät mitä tekevät ja myöskään en usko hetkeäkään, että Mari ja Annie työskentelisivät paikassa, jossa laatu ei ole priimaa :)

Olin ihan liekeissä, kun Mari kysyi, haluaisinko tulla Beauty Studiolle meikkiin. Kirjoitin myöntävän vastauksen caps lockilla, koska olen AINA ihaillut Marin tekemiä meikkejä, mutta mulle ei ollut vielä tarjoutunut tilaisuutta päästä hänen meikattavakseen. Se, mikä on Beauty Studiossa huippumeikkaajien lisäksi ihanaa, on valikoima. Miettikää, koko Stockmannin selektiivisen kosmetiikan valikoima on tarjolla, kun mietitte meikkaajan kanssa, että mitähän tuotteita sitä käyttäisi! Tämä tarjoaa myös loistavan mahdollisuuden nähdä arvokkaammat tuotteet omilla kasvoilla osana meikkiä, jos vaikka ei ole uskaltanut tehdä ostopäätöstä pelkän nopean testauksen perusteella. Hykertelin innosta, kun näin pöydällä Marin valmiiksi esille ottamat tuotteet, joita hän ajatteli meidän käyttävän. Shiseidoa, Sisleyä, Armania. Sellaisia merkkejä, jotka ovat itselleni jääneet vieraammiksi. Yhdessä valitsimme silmämeikkiä varten Urban Decayn uusimman Naked Heat -paletin, jonka kerroin omistavani, joten käyttövinkit tulisivat juuri oikeaan saumaan.

Meikkauspalvelun hinta on 60 € ja sen saa kaupan päälle, jos ostaa kosmetiikkatuotteita yli 100 eurolla.

Mietin ennen meikkituoliin istumista, että haluan ottaa tilaisuudesta kaiken irti! Mähän voisin ”pelkän” meikin lisäksi saada samalla ammattilaisen neuvoja ja apua johonkin meikkausongelmaan. Eipä tarvinnut kauaa miettiä, mikähän se olisi. Nimittäin mun eripariluomet!! Ikä ei todellakaan tule yksin, tai siis sen kaverina on näemmä luomien eriparistuminen! Mulla on ehkä jostain 28-vuotiaasta ollut näkyvissä eri määrä liikkuvaa luomea eri silmissä, mutta todellinen ongelma (kuulostaapa vakavalta ja dramaattiselta haha) tästä on tullut ehkä viimeisen kahden vuoden aikana. Ongelma siksi, että meikkaaminen on aivan sairaan vaikeaa, kun tekemällä samanlaisen meikin molempiin silmiin, silmät näyttävät aivan eriparisilta! Arjessa tämä ei juuri häiritse, koska en kuitenkaan kauheasti luomiväreillä leikittele. Mutta jos meikkaan vähänkään tummemmilla luomiväreillä, saan todella käyttää aikaa siihen, että suoraan eteenpäin katsoessa silmäni näyttäisivät symmetrisiltä.

Yllä oleva meikkiä edeltävä nakukuva ei ole suoraan edestäpäin otettu, mutta homman nimi kyllä näkyy siinä. Mulla on ilmeisesti oikeassa silmässä enemmän luomea kulmakarvan ja luomivaon välissä. Se sitten ikään kuin laskeutuu alemmas kuin vasemmassa silmässä ja peittää enemmän liikkuvaa luomea.

Innostuin Marin tekemästä meikistä jo ennen huulipunan laittoa niin paljon, että räpsin kuvia jo tässä vaiheessa :) Mä olin muuten tässä juuri muuttanut ja en ollut pitänyt kameraa kädessä varmaan kuukauteen. Selfien olin ottanut kameralla edellisen kerran ehkä kolme kuukautta sitten. Sen muuten huomasi :D Nauroimme katketaksemme, että en meinannut millään saada kameraa aseteltua niin, ettei se olisi kuvassa peittänyt koko naamaani tai kuva olisi tullut edes jotenkuten normaalista kulmasta. Voisko joku oikeasti kertoa, miten näitä peiliselfieitä otetaan, ihan mahdotonta!? :` D

Mitä Mari teki ja neuvoi eripariluomien meikkaamisen avuksi? Miten hän sai mun silmistä näin symmetrisen näköiset?

Kuva kertoo eniten (tässä kuvan on tarkoitus siis demonstroida luomiväriä, kuten näkyy, meikki on muuten vielä ihan kesken). Yleinen juttu, mitä tällaisessa luomien eriparitilanteessa ihmiset tekevät, on juuri se sama, mitä minäkin olen epätoivoisesti yrittänyt. Eli se, että levitän tummaa varjostusluomiväriä todellisen kulmavaon yläpuolelle eli feikkaan kulmavaon todellisuutta ylemmäksi siinä silmässä, jossa on vähemmän liikkuvaa luomea näkyvissä. Tällä kyllä saa tilannetta tasoitettua hieman, mutta tummassa juhlameikissä en ole koskaan ikinä ollut tulokseen tällä tavoin tehtynä tyytyväinen. Mari sanoikin, että tämä ei ole paras ratkaisu. No miten sitten saa näin symmetriset silmät ihmiselle, jolla sitä symmetriaa ei todellisuudessa ole?

Pähkinänkuoressa: laske sen silmän varjostuksen paikkaa, jossa liikkuvaa luomea näkyy enemmän. Itselläni siis oikeassa silmässä on enemmän luomea kulmakarvan ja luomivaon välissä, jolloin se tipahtaa hieman peittämään liikkuvaa luomea. Näin ollen vasemman silmän luomivaon paikkaa kannattaa laskea. Tämä toimii paljon paremmin kuin se, että toisessa silmässä varjostuksen paikkaa nostaa.

Toinen tärkeä ohje on, että älä yritä tehdä molempien silmien meikeistä samanlaisia. Kuten näette, ero tumman luomivärin määrässä on jäätävä. Marin mukaan moni katsoo tätä tilannetta silmät kiinni ja väenvängällä tekee silmämeikistä samanlaista molemmissa silmissä. Mutta eihän sillä ole mitään väliä, miltä meikki silmät kiinni näyttää. Toimiva tapa on katsoa tilannetta silmät auki ja tehdä silmämeikistä vaikka sitten näin ”epätasapainoinen” silmät kiinni, jos se silmät auki näyttää hyvältä!

Mari sanoi, että tämä minun meikkaukseni oli enemmänkin meikkausneuvontaa, koska tosiaan keskityimme enimmäkseen tiettyyn haasteeseen meikkaamisessa. Tällöin tosiaan kannattaakin varata aika neuvontaan, jolloin aikaa on enemmän ja kauniin meikin lisäksi saat varmasti roppakaupalla hyviä neuvoja ja ohjeita. Neuvontaan varataan aikaa  1,5 h ja pelkkään meikkiin 1 h. Neuvonta maksaa 70 € tai ei mitään, jos ostaa kosmetiikkatuotteita yli 200 eurolla. Palveluita on muitakin ja ne kaikki löytyvät täältä. Ajan voi varata puhelimitse tai verkossa, mikä on ainakin itselleni iiiiiso plussa. Terkuin, vihaan puhelimessa puhumista. :D

Olinko tyytyväinen Marin tekemään meikkiin. Iso kyllä. Tajusin samalla, mikä on Marin tekemien meikkien hienouden salaisuus: Mari osaa meikata asiakkaan niin, että meikki korostaa asiakkaan parhaita puolia ja kaunistaa juuri tätä ihmistä. Olen monesti ollut meikissä, jossa itse meikki on upea, mutta se on se meikki, joka on ollut pääosassa. Marin tekemässä meikissä pääosassa olin minä ja jos tiedätte eron näillä kohteliaisuuksilla: sulla on kaunis meikki vs. sä näytät kauniilta, niin nyt mä näytin kauniilta. Omasta mielestäni siis :D Oli pitkästä aikaa ihana katsoa peiliin ja siitä iso kiitos Marille <3

Tässä onnellisen asiakkaan ja tyytyväisen meikkaajan yhteisselfie <3

Pakko muuten vielä lisätä, että Beauty Studio oli ihanasti verhoilla muusta tilasta eroteltu ja muutenkaan ei mitenkään sellaisella keskeisellä paikalla, jossa olisi liikaa trafiikkia. Itselleni on iso juttu, että meikkaushetki on rauhallinen ja meikkaaja on on tuon tunnin paikalla vain minua varten :)

Onko sulla jotain tiettyä osa-aluetta meikkaamisessa, johon kaipaisit vastaavaa jeesiä? Onko jollain muulla eripariluomet? :)

Meikkaus saatu blogin kautta.

10 vastausta artikkeliin “Eripariluomien meikkaaminen: ammattilaisen vinkit

  1. Vautsi, todellakin näytät kauniilta! Upea lopputulos. :) Mari on kyllä todella taitava ja kuten sanoitkin, niin osaa loistavasti saada meikattavan näyttämään upealta eikä vain luoda pelkkää upeaa meikkiä. Ei voi kuin ihailla. Ihan mahtavaa päästä saamaan henkilökohtaisia neuvoja asiansa osaavalta. :)

    Tykkää

    1. Oooooh, vitsi pelastit mun päivän kommentoimalla! Heti piti hihkua, että Virve kommentoi mun blogiin :D <3

      Mäkin mietin, että tuo taito korostaa meikattavan hyviä puolia ja saada se ihminen siellä meikin alla loistamaan, on oikeasti aika harvinaista! Ehdottomasti top5 mieleisin meikki, joka mulle on koskaan tehty <3

      Tykkää

  2. Mieletön vinkki, KIITOS! Mulla on tää sama ongelma ja olen koittanut ratkaista sitä just samalla tavalla kuin säkin.
    Meikki on ihan mielettömän hieno <3

    Tykkää

  3. Sinä kyllä olet kaunis olipa meikki mimmonen hyvänsä! <3 Ja upea sinä ja upea meikki tässä! :) Näppärä vinkki ja huomaan, että mulla alkaa kans tuo silmien eriparisuus korostua. Eipä ollut ennen juuri ongelmaa en kanssa, mut nyt viime aikoina oon joutunut kiinnittää siihen enemmän huomiota. Maaginen 28 nimittäin meni rikki keväällä :D Eipä se aua kun sutia eripari luomivärit niin sais mahdollisimman samanpariset silmät :D

    Tykkää

    1. Voi kun sä oot kiltti, kiitos kovasti Maria <3 <3 Haha, maaginen 28 :D Ei muuta kuin eripariluomivärit kehiin, toisaalta helppo, ettei tarvitsekaan tavoitella symmetriaa :)

      Tykkää

  4. Näytät upealta!
    Olisi hienoa päästä itsekin tuollaisen ammattilaisen oppeihin. Haluaisin niksit kädestä pitäen riippuluomien meikkaamiseen.

    Tykkää

  5. Vau! Tosi upealta näytät.
    Olisi niin mielenkiintoista päästä toiselle meikattavaksi ja nähdä itsensä uusin silmin

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s