Lifestyle

Sinulle, syksynrakastaja

Hei sinä, joka nimeät lempivuodenajaksesi syksyn! Mulla olisi sulle kysymys.

Mä olen asunut tämän syksyn uudessa kodissa, ja se jakaa aika hyvin aikajanan aikaan ennen muuttoa ja muuton jälkeen. Kun muutin syyskuussa, oli reilun viikon verran hyvä sää. Sen jälkeen onkin sitten ollut tätä.

Mustaa.

Olen tässä harmaudessa, vesisateessa, viimassa ja loskassa miettinyt, että miten ihmiset pitävät tästä. Ja että mä en yksinkertaisesti en kovasta yrityksestä huolimatta onnistu siinä. Välillä ihan naurattaa, kun Beni ja Fiona huomaavat ulko-ovella, että sataa, ja yrittävät tehdä stopin, niin mä sanon niille, että voi kuulkaa kun en minäkään tästä nauti :D Sitten me kolme käppäillään pitkin rapaisia katuja ja kaikkia v**uttaa :D


Sain vähän aikaa sitten ahaa-elämyksen! Syksyn rakastajilla ei ole koiria. Ja luetaan pois vielä ne, joilla on oma (iso) piha, koska tämä karsii lenkkien määrän parhaimmillaan vain yhteen päivässä.

Aika moni voi varmaan olla samaa mieltä siitä, että syksykliseet villasukkineen, kynttilöineen ja teekupposineen kuulostavat kivoilta. Jos viettää syksyisin vapaa-aikansa lähinnä kotona vilttiin kääriytyneenä (mikä, jos multa kysytään, on just oikea juttu kun ulkona tulee vettä vaakatasossa), voi varmasti tästä ajasta nauttia. Voi hyvällä omalla tunnolla ottaa iisisti ja karsia menot minimiin. Laittaa sisällä vaikka kaikki valot päälle, ja voi unohtaa, että ulkona on ihan sysipimeää. Mutta jos työmatkojen lisäksi raahaudut kolme kertaa päivässä ulos sinne pimeyteen, jossa on parhaimmillaan tänä syksynä satanut KAKSI VIIKKOA PUTKEEN, on mun ihan hirveän vaikea tavoittaa minkäänlaista nautintoa.

Ulkona kastumisen, likaantumisen ja tuulessa kipeytyneen naaman lisäksi sisään tullessa on edessä koirien pesu. Voitte kuvitella, että energinen puolivuotias pentu on aika mahdoton saada pysymään paikallaan edes sitä aikaa, kun mä riisun kengät. Monesti eteisen lattia on aivan märkä, kun Finkku kierii ja pyörii siinä likaisena :D Mä käytän Benillä ja Fionalla takkeja siksi, että ne eivät tykkää tunteesta, kun sade vihmoo selkään ja kastelee turkin, mutta myös siksi, että edes osa tuosta kurasta olisi takissa eikä koirassa. Koirien (ja eteisen :D) pesun jälkeen vuorossa on tietty myös takkien ja pyyhkeiden pesu. Jokaisen lenkin jälkeen. Mun kylppäri näyttää lähinnä päiväkodin kuraeteiseltä!!


Ja koska joku tätä kysyisi kuitenkin, niin kyllä, syksy on pukeutumiskysymys. En halua edes ajatella, miten pärjäisin ilman ulkoiluvaatteitani. On kuulkaa vedenpitävää, on tuulenpitävää, on kumppareita ja Soreleita :D Niistä tää homma ei kyllä jää kiinni.

Haluaisinkin nyt tietää, sinä syksynrakastaja, että onko sulla koiraa? Jos on, ja tunnistat itsesi edellä olevasta kuvauksesta ja silti sanot syksyn olevan lempivuodenaikasi, niin please kerro, että MITEN sä teet sen??! :D

22 thoughts on “Sinulle, syksynrakastaja

  1. Haha, no nyt osui omaan nilkkaan: mä oon syksyn rakastaja, mutta ei, en koiranomistaja :D Että sulla on kyllä hyvä pointti! Hirvee koirakuume tosin päällä, että katsotaan sitten joskus onko syksy enää mun lemppari.. :D :D :D

    Tykkää

    1. Ahahahahhaaa!! MIETIPÄ sitä koiraa vielä kaksi kertaa :D No ei vaan, koirat on parhaita, mutta kyllä kieltämättä syksyisin toivoisin, että niitä ei tarttis ulkoiluttaa :D

      Tykkää

  2. No mä jossain määrin tykkään syksystä ja mulla on myös koira :D Siis tosiaan ei noi sadekelit niitä lemppareita siinä ole, vaan joskus harvoin, kun on vähän pakkasta ja ehkä aurinkokin paistaa ja lehdet ja luonto on värikkäitä ja kauniita niin sellaisesta syksystä mä tykkään. Tosin sellaista en muista olleen about viiteen vuoteen, joten… :D

    Tykkää

  3. Ihanaa ku oot hoksannut tuon!! :D Mä rakastan syksyä JA en omista koiraa, ja sillonku vielä omistin ni a.) meil on hehtaarin piha johon se pääsi yksikseen temmeltään ja tarpeilleen aina ku halus, ja b.) sillon ku se vielä eli (kuoli melkeen 8 vuotta sitten) nii täällä Oulun seudullaki jo lokakuussa oli kunnon talvet (ainakin mun muistoissa) eli ei juurikaan joutunu kärsii tästä mustasta loskapaskashitistä, jota nyt on kyllä meilläkin 3. vuotta putkeen… Osut kyllä ihan naulan kantaan pohdinnoissas <3 Vaikka meillä ois 30 astet pakkasta ni heitän vain takin päälle ja hyppään autoon ja menoks töihin lämmitetyssä autossa :) En oo käyttäny alukalsareita varmaan 10 vuoteen!! XD Nyt tämäkin kyllä muuttuu ku vaihdoin työpistettä ja kävely autolta työpaikalle kestää 10 minuuttia eli pässinpökkimät pitää tulevaisuudessa ostaa. Siis jos tänne pohjoseen saadaan sitä pakkasta näinä talvina. Mutta ymmärrän sun tuskan, sulla vaikuttaa olevan ihanasti sisustettu koti ja silmää sille, ni sitten kylppäri on tosiaan ku tarhan hikisukan hajunen kuraeteinen! XD Tsemppiä tähän syksyyn, pian on (musta) joulu <3

    Tykkää

    1. Ahahahahhaaaaa, ihanaa! Mua nauratti tuo lämmitetty auto -kohta, koska meinasin siitäkin kirjoittaa tähän, että pihan omistavat JA autolla liikkuvat eivät tiedä mun tuskaa :D Tietäisit, paljonko mulla on erilaisia aluskerrastoja, tuuli- ja toppavaatteita ja kenkiä! Ihan pakko olla, muuten heittäisin henkeni Suomen syksyssä varmaan päivässä!

      Muistan, miten aina ennen oli suunnilleen joulu pilalla, jos ei ollut valkoista ja nyt en enää edes odota valkoista joulua! Huoh!

      Tykkää

  4. Syksy on rakkain vuodenaika, ja kyllä, meillä on koira :D
    Asun niin pohjoisessa, Kuusamossa, että meillä se rapa-aika jää verrattain lyhyeksi, ja nytkin on jo ihan kunnon talvi.
    Lähinnä syksyssä viehättää alkusyksy, mutta tykkään kyllä tästäkin ajasta.

    Tykkää

  5. Mun syysulkoilujen v-käyrä on laskenut huomattavasti, kun aloin kuivata koiria ulko-oven ulkopuolella. Jätän kämäisen koirapyyhkeen lähtiessäni ovenkahvaan ja pyyhin pahimmat ravat tassuista ja vatsan alta ennen kuin avaan ovea. Kerrostalossa imuroin sitten tästä hyvitykseksi aina myös vähän rappukäytävää. :D Nyt okt:ssa on tietty helpompaa kun on kuisti ja kun siihenkin vielä vaadin erillisen portin, jonka ansiosta voin päästää koirat irti remmeistä kuivauksen ajaksi, homma on jo liki inhimillistä. Mutta kuraa ja märkää tuo sisään myös lapsi, jota en henno seisottaa kuistilla kuivattavana, joten en voi kyllä yhtään väittää nauttivani tästä vuodenajasta. Ehkä niistä ensimmäisistä kirpeistä aamuista vähän, mutta en missään nimessä muuten! :D

    Tykkää

    1. Meillä oli tuo tapa edellisessä kodissa, kun eteinen oli niin olematon. Siirryn ehkä tuohon taas sitten kun Fiona pysyy sekuntia pidempään paikallaan, nyt tuntuu jotenkin helpottavalta laittaa ovi perässä kiinni ja kestää sen sekoilut täällä oman kodin rauhassa :D

      Tykkää

  6. En pidä erityisesti syksystä ja kyllä on koira… Onneksi tosiaan täällä Kainuussakin on tällä hetkellä kunnon talvi, joten ei v#x?@a niin paljoa :) Mutta muistan kun asuimme pk-seudulla kun lapset oli pieniä ja ne talvet oli just semmosta loskapaskaa, niin kyllä se kotiin tulo päiväkodista oli ihan hirvee kurahousurukkanenkumisaapas -ralli, huoh! Että sitä ei ole ikävä :D

    Tykkää

  7. Mää rakastan syksyä (ja kevättä) vain sillon ku on ns. kuivat kelit. Loskapaskaa ei varmasti rakasta kukaan. :D

    Tykkää

  8. Mun lempivuodenaika on syksy, mutta siihen pääsyyt eivät edes liity suoraan säähän. Syksy päättyy aina joulunaikaan, mikä on ihanaa ja rentoa aikaa, joten syksy on siksi jo paras vuodenaika. Rakastan myös syksyn ”muoti” värejä, kesän kirkkaat ja vaaleat ei iske läheskään niin paljon. Ja tykkään hirveesti myös noista klisheisistä kynttilöistä, villasukista ja vilteistä :D Ja neuleista ym. lämpimistä vaatteista! En myös tykkää hikoilusta ja helteistä, viileä ilma on mun pala kakkua.

    Ja koiriahan löytyy meiltä kaksi. Mua ei niin paljoa haittaa ulkoilla tässäkään säässä, enemmän mun ulkoiluhaluihin vaikuttaa vireystilat sun muut. Koirat toki on eri mieltä tai siis tuo vanhempi inhoaa kaikkea märkää, kylmää ja pimeää. Et sen vuoksi ulkoilu tällä säällä on vähän tylsää, kun sitä saa alkulenkin vetää perässä. Mua haittaa syksyisin oikeastaan vain pimeä, se tulee näihin aikoihin aivan liian aikaisin ja sekoittaa sisäistä kelloa.

    Tykkää

    1. Se pimeys on pahinta :( Meillä sama, sateesta ei tykkää kumpikaan koirista, niin se on oikein multihuipentuma vetää koiria kaatosateessa perässä, ihan niin kuin itse siellä haluaisin olla :D

      Tykkää

  9. Joo ei tää puolisko vuodesta on niin perseestä. Luojan kiitos ei oo vielä penskojakin joiden kanssa pitäis seisoa leikkipuistossa ja sitten pyörittää sitä kuravaateshowta sata kertaa päivässä :D toi yks koira on ihan tarpeeksi…

    Tykkää

  10. Täällä yksi joka tykkää syksystä (ja pimeästä ja viileästä!) ja koirista. Aiemmin oli 2 koiraa, nyt enää 1. Ja asun kerrostalossa. Koira on chihuahua, joka on varmaan minuakin reippaampi ulkoilija sadeilmalla :D Koiralla sadetakit, toppatakit, heijastimet ja led-valot (paremmin varustautunut siis kuin minä), kovemmilla pakkasilla tossut jalkaan. Mikrokuitupyyhe aina eteisessä odottamassa. Chihuissa on se hyvä puoli, että ne eivät haise ”märältä koiralta”. Enemmän rasittaa kesällä punkkitarkastukset lenkkeilyn jälkeen :)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s