Rössön vauva on täällä! Hän on pikkuinen tyttö. Ja musta tulee kummitäti <3
Kaksosten kesken jotkut asiat ovat eri lailla. Esimerkiksi en ole missään vaiheessa saanut pyyntöä, että tulisinko kummiksi (aika hauskaa itse asiassa :D). Olen vain koko raskauden ajan tiennyt, että tulen. Ja Rössö on tiennyt, että se on itsestäänselvää. Samoin mulle on ollut selvää tietyt vauvan nimeen ja muihin asioihin liittyvät jutut, vaikka niistä ei ole keskusteltu. Jotkut jutut vain tietää :)
Mä olen täti jo ennestään, joten sinänsä tämä on mulle ”tuttu juttu”. Kaksossiskon vauvassa on kuitenkin jotain aivan extrajännää. Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta se on lähimpänä mun omaa lasta, mitä kukaan voi olla. Uteliaana tuijottelen pikkuisia kasvonpiirteitä ja etsin ominaisuuksia, jotka ovat siskoltani peritty, ja voivat siten olla samanlaisia kuin mulla. Vitsi olisi supersiistiä, jos meissä olisi vauvan kanssa samaa näköä :) Rössö esimerkiksi on todella paljon tätimme näköinen, joten ihan hyvin on mahdollista, että mä ja vauvakin ollaan samikset <3
Olen nähnyt ja pidellyt vastasyntynyttä vauvaa monet kerrat, mutta aina yllätyn siitä, miten piiiiiiiieniä he ovat. Pääkin on aivan pikkuriikkinen puhumattakaan sormista tai varpaista. Vauvat kasvavat niin nopeaa vauhtia, että kohta tämäkin neiti on pulskaposkinen touhottaja, joka huitoo pulleilla käsillään ympäriinsä. Älytöntä.
Ihan hassua, että mulla jotenkin loppuu sanat tässä kohtaa ihan täysin. Tavallaan tämä uusi perheenjäsen on oudointa mutta kuitenkin luonnollisinta, mitä voi olla.
Ps Synnytyslaitokselle voi tuoreelle äidille viedä tuomisiksi muutakin kuin kukkia. Mä vein salmiakkia ja sushia :D <3
Uusi elämä on aina ihme. Onnittelut vielä tulevalle kummitädille <3
TykkääTykkää
Voi kiitos <3
TykkääTykkää
Oi <3 Onnittelut vielä koko perheelle, eikös se tuore äitikin lue sun kommenttilootaa :D
Meillä on isosiskon kanssa ollut aina selkeetä tää kummihomma. Samaten on itsestään selvää, että siskon naimisiin mennessä mä tulen olemaan kaaso. Siskon ainokainen onkin mun kummityttöni (ne muut kalenterityypit on bonusmuksuja).
Kummityttö on pienestä asti näyttänyt ihan multa, vaikka onkin ihan isänsä näkönen. Ja huvittavaa, että samat piirteet jotka tekee musta ja kummitytöstä saman näköiset on samat piirteet jotka on isänsä kanssa samanlaiset. Ja me ei kyllä siskon miehen kanssa olla yhtään saman näköiset :D
TykkääTykkää
Juuuh, eiköhän se lue :D
Putosin tolle yhdennäköisyysjutulle! Kun kuvittelee tuon ketjun niin jotenkin alkoi naurattaa :’D
Ja siistiä kun muillakin on nämä jutut sanomattakin selviä :)
TykkääTykkää
Joo saas nähä miten ulkonäkö etenee, kun likka kasvaa. Ikää nyt tosiaan vasta 1,5v.
Kiitos tsempeistä. Leikkaus meni itseasiassa todella hyvin ja mä selviän paljon pienemmällä jälkipyykillä kuin luulin. Eli varauslupa tuli suoraan, kepit onkin vaan 3 viikkoa eikä kipuja juurkaan ole. Toivotaan etten tuuleta liian ajoissa :D
Viikonlopuksi ois suunnitelmissa mennä siskolle hoitoon, eli pääsee viettämään aikaa kummitytön kanssa rauhassa :)
TykkääTykkää
Hei ihan mahtavaa kuulla! Hienoa <3 Ja onpa ihanaa päästä siskon ja kummitytön luo hoitoon :) :) Pikaista paranemista! <3
TykkääTykkää
Rössö ja typy kiittää 💗
TykkääTykkää
Voi mikä suloinen pikkuinen! <3 Minäkin täällä odottelen esikoista syntyväksi ensi kuussa, tänään itseasiassa viimeinen työpäivä ennen mammalomaa! On tää vaan jännää aikaa :)
TykkääTykkää
Eikä, ihanaa!! Onnellista loppuodotusta <3
TykkääTykkää
Kiitos ja onnellista loppuodotusta sinne myös Rössöltä 😙
TykkääTykkää
Onnea Rössölle ja vauvan kummitädille! :)
TykkääTykkää
Jeeeee kiitos! :)
TykkääTykkää
Kiitos paljon 😚
TykkääTykkää
Isot onnittelut tuoreelle äidillä sekä ehdottomasti myös tädille! :)
TykkääTykkää
Hihiiiii kiitos! <3
TykkääTykkää
Kiitos kovasti 😄
TykkääTykkää
Aww, onnea Rössölle ja tulevalla kummitädille! <3
TykkääTykkää
Jeee kiitos Jonna <3
TykkääTykkää
Rössö kiittää 💗
TykkääTykkää
Ihana typykka, onnea kummitadille ja toki vanhemmille myos! :)
Pisteet salmiakille ja sushille!
TykkääTykkää
Jes :D Kiitos! <3
TykkääTykkää
Kiitos paljon! Mekin annettiin pisteet sushille ja salmiakille 😄
TykkääTykkää
Onnea koko tuoreen vauvan lähipiirille! Toki kummitätsy on tärkeessä roolissa. ;) Ja just hyvät synnärituliaiset. On niitä viety Big Macejäkin! :D
TykkääTykkää
Jeee! <3 Haha, Mäkkäri-safka kuulostaa hyvältä :'D
TykkääTykkää
Kiitos 😃 Paaston jälkeen myös mäkki olis toiminut.. Mutta sushi oli se, mitä himoitsin koko raskausajan 😘
TykkääTykkää
Oikein paljon onnea Rössölle ja perheelle ja oikein paljon onnea kummitädille myös! Ihana pieni tyttönen! <3
Minä ja siskoni ei olla kaksosia mutta toistemme kaasoja olimme ja myös lastemme kummeja. :-) Noi suvun sisäiset yhdennäköisyysasiat on hauskoja. Joskus yhdennäköisyys voi olla myös sitä, että jotkut tietyt ilmeet on ihan samanlaisia vaikka ei muuten niin yhdennäköisyyttä olisikaan. Tai sitten eri sukupuolta olevat henkilöt voivat olla saman näköisiä, esim. minun veljenpoikani on ihan minun näköiseni ja tämän ovat todenneet monet. Eikä se tarkoita, että minä olisin miehen näköinen tai veljenpoikani tytön näköinen. Hauskasti serkuksetkin muistuttavat toisiaan ja välillä on aika hämmentävää nähdä sisarustensa lapsissa omien lastensa näköä, nuoremman veljeni esikoinen näyttää ihan samalta kuin nuorempi tyttäreni pienenä. Joissakin tilanteissa se voi olla myös melko koomista, esim. 2- ja 8-vuotiaat veljentyttäreni muljauttelevat silmiään samalla tavalla kuin aikuinen esikoistyttäreni ja tietyissä tilanteissa se pistää naurattamaan. :-)
TykkääTykkää